maanantai 18. joulukuuta 2017

Minipillerit

Neuvolassa ehdotettiin heti synnytyksen jälkeen minipillereitä, tarkemmin Cerazetteja. (En tiedä mikä buumi juurikin näitä pillereitä on kaikille työntää, nimittäin kokemuksesta voin sanoa että kahdessa eri kaupungissa näitä on minulle ilmaiseksi tyrkytetty. Enkä ole ainoa.) Ensin olin hieman epäileväinen mutta jälkitarkastuksen yhteydessä lääkäri sai puhuttua minut kokeilemaan. Käytinkin pillereitä reilu 3kk mutta olen huomannut niiden aiheuttavan ikäviä sivuvaikutuksia ja miettinyt useasti lopettamista. Lisäksi mieheni on ehdottanut juuri sivuvaikutusten vuoksi useamman kerran että en pillereitä enää käyttäisi. Siispä lopetin. Nyt mielenkiinnolla odotan kuinka näistä palaudun. Toki olen juuri aloittanut masennus lääkkeen joten joidenkin sivuvaikutusten poistumisen seuraaminen on haastavaa. Lääkäri vannotti ottamaan yhteyttä ja miettimään toista ehkäisyä jos pillerit eivät sovi, mutta tahdon nyt palautua näistä ja miettiä asiaa kunnolla. Käytössä siis kondomi niin pitkään kun ja jos tilalle keksitään jotain muuta.


No, sitten niitä sivuvaikutuksia jotka luulen johtuvan pillereistä:


  • mielialojen vaihtelut (niitä on muutenkin, mutta lisääntyneet)
  • seksihalujen puuttuminen (ei ole koskaan aikaisemmin moista ollut, haittaa (ja harmittaa) näistä ehkä kaikista eniten)
  • hiusten lähtö (voi myös johtua hormoneista)
  • epämääräinen inhottava alavatsan juiliminen, kuin kuukautiset olisivat alkamassa
  • turvotus alavatsalla
Seksihalujen puuttuminen on näistä ehdottomasti ikävintä. En halua, enkä tunne mitään. Se mikä ennen tuntui hyvälle ei tunnu nyt miltään. Seksi on vain suoritus, en juurikaan nauti siitä. En ole koskaan ennen tuntenut näin ja tilanne on todella inhottava. Synnytyksen jälkeen haluni olivat todella kohdillaan ja seksi tuntui hyvälle, mutta pikkuhiljaa pillereiden aloituksen myötä ovat haluni hiipuneet pois. Myös masennus ja imetys tähän voi vaikuttaa, mutta uskon vahvasti pillereiden oleva suurin syyllinen tähän. No, sehän nähdään.

Nyt haluaisin kokemuksia. Onko muita joille minipillerit ovat aiheuttaneet ikäviä sivuvaikutuksia? Entäs te muut juuri synnyttäneet, oletteko jo aloittaneet jonkin ehkäisyn (muun kuin kondomi) käytön? Minkä ja miksi?  Kertokaa kaikki! Nostetaan nyt kissa pöydälle naiset :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti