Raskauskaapista ulos

Rv 13+0. Olen alkanut tulemaan raskauskaapista ulos. Pikkuhiljaa olen kertonut työkavereilleni ja muille kavereille. Olen päättänyt että enää ei tarvitse salailla vaan pukeudun tiukkaan paitaan jos siltä tuntuu ja kerron kenelle mieli tekee kertoa. Kertominen on tuntunut hyvältä mutta samalla jännittävältä. Olen saanut paljon onnitteluja sekä yllättyneitä ilmeitä.

Tiistaina kerroin lähiesimiehelleni. Esimieheni reaktio oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Hän pomppasi tuoliltaan ja tuli halaamaan. Onnitteli kovasti, sanoi että "mä arvasin". Ja kysyi että oliko pitkäkin projekti. Mitä ihmettä?! Olin aivan mykistynyt ja sain sanotuksi vain "tarpeeksi".  Siihen esimieheni tokaisi että "minä arvasin syksyllä kun kerroit että elämässä on jotain vaikeaa (täällä postaus siitä), mutten halunnut udella silloin enempää. Minä olen saanut itse lapseni hedelmöityshoidoilla". En kommentoinut oikein mitään, olin vain niin hämilläni koko tilanteesta. Ei meidän yritys kuulu esimiehelleni! Muutenkin en henkilökohtaisesti pidä edes kyseisestä henkilöstä enkä luota häneen, joten asiani ei todellakaan kuulu hänelle. Ärsyttää niiin paljon!

Edelleen uskomatonta että olemme päässeet tänne saakka. Ja viikon päästä on lääkärineuvolakin. Kuunnellaankohan siellä sydänääniä? Olisi ihana kuulla että pienellä olisi kaikki hyvin <3 Olen tehnyt jo pientä listaa hankittavista tavaroista. Ja olen hieman katsellut netistä vaunuja. Tuntuu kuin sadulta!

Nt-ultra rv 12+0

Eilen oli kauan odotettu nt-ultra. Edellinen yö meni hieman heikosti nukkuessa, näin mitä oudoimpia unia vauvaan liittyen ja aamulla huulessa puhkeamaisillaan oleva stressiherpes. Turha siis varmaan erikseen mainita jännityksestä mitään.

Onneksi aikamme oli heti aamulla, ettei tarvinnut koko päivää jännittää. Huoneeseen astuessamme kävimme heti itse asiaan ja asetuin makaamaan tutkimuspedille. Ultra tehtiin vatsan päältä mikä oli mukava kokemus, toisaalta minulle ultraamis tavalla ei ollut merkitystä, pääasia on se mitä siellä näkyy. Ja siellähän näkyi. Pieni ihminen, joka hyppi ja heilui valtavasti! Hän ponkaisi kerta toisensa jälkeen vauhtia kohdun seinästä ja liukui kuin mäkeä alas. Huitoi kovasti käsillään ja näytti peukkua! Pikkuinen myös aukoi suutaan, varmasti halusi kertoa meille ettei syytä huoleen. Niskaturvotus oli 1,8mm, eli normaali. Kaikki näytti normaalilta. Seulonnan tulokset ilmoitetaan viikon kuluessa jos tuloksista ilmenee jotain poikkeavaa. Muutoin saamme kuulla tulokset seuraavalla neuvolakäynnillä joka on 14+0, kahden viikon kuluttua. Saimme mukaamme liudan ihania kuvia pikkuisesta, tässä yksi otos <3

Eilen kerroimme myös vanhemmillemme sekä isovanhemmille. Kaikki olivat todella onnellisia puolestamme eikä kukaan ollut aavistellut mitään. Menimme vuorotellen kummankin vanhempien luona käymään kahvilla, ja sitten vain näytimme ultrakuvat, että tällaisia terveisiä ;) Hieman kyllä jännitti mutta hyvällä tavalla. Sovimme että nyt voimme aina tilanteen tullen kertoa ystävillemme uutiset, emme enää piilottele. Työpaikallekin pitäisi kohta alkaa kertomaan, piilottelu on jo hieman hankalaa, sekä pienet piirit aiheuttavat omat riskinsä. Haluan kuitenkin kertoa työnantajalle itse ennen kuin juorut ehtivät ensin. Jotenkin niin vapautunut olo.

Toki tiedän riskit, tiedän ettei mikään ole varmaa niin pitkään kun vauva todella on sylissämme. Eikä vielä silloinkaan. Mutta uskallan jo luottaa. Meille todella on tulossa pieni vauva loppukesästä! Olo on uskomaton, onnellinen ja helpottunut. En olisi syksyn suruissa voinut kuvitellakaan tilanteen kääntyvän näin! Olen onnellisempi kuin koskaan, kaikki on hyvin nyt <3 

rv 11+1

Aika lipuu. Mitä lähemmäs tuleva nt-ultra tulee sen hitaammin aika menee. Minulla ei ole oikein mitään mullistavaa uuttaa kirjoitettavaa, kaikki on aika tasaista ja seesteistä. Housut kiristävät päivä päivältä enemmän ja uskalsin ostaa pari uutta vaatekappalettakin. Tosin en uskaltanut äitiysvaate -osastolle suunnata (kyseessä suhteellisen pieni kaupunki jossa aina törmäät vähintään tutun tuttuun liikkuessasi kaupoilla),  mutta löysin perus muoti liikkeestä yhdet mukavat housut jotka ylettyvät vatsan päälle eikä niissä ole kiristävää vyötäröä. Ongelmana minulla on juuri ollutkin super tiukat pillifarkut jotka ovat olleet todella tukalat päällä jo jonkin aikaa. Lisäksi ostin myös yhden tunikan ja sukkahousuja. Nyt vaan toivomaan ettei näillä ostoksilla ole negatiivista vaikutusta raskauteen..

Raskausoireitakin riittää. Väsymystä, lievää kuvotusta, turvotusta, ummetusta, päänsärkyä ja selkäkipuja. Päänsärkyä minulla on ollu nyt jo jonkin aikaa joka päivä. Päänsärky on kuin migreeni, siihen liittyy myös huonoa oloa. Se tulee aina iltaisin ja pakottaa minut sänkyyn jo todella hyvissä ajoin. Selkä on myös alkanut vaivaamaan. En tiedä johtuuko tämä raskaudesta, minulla on ollut selkäkipuja aikaisemminkin. Nyt kivut ovat vaan kovemmat kuin koskaan ja olen todella harkinnut sairauslomaa. Työni on todella fyysistä, joudun tekemään paljon nostoja ja siirtoja, ja tuntuu että työpäivät ovat yhtä tuskaa. Iltaisin ei meinaa päästä istuma asennosta ylös tai makuullaan ollessa asennon vaihtaminen on yhtä tuskaa. Särkylääkkeitäkään en ole uskaltanut ottaa (parasetamolia kyllä voisi käyttää mutta olen ylivarovainen ja haluan välttää kaikkia mahdollisia lääkkeitä). Nyt on onneksi muutama vapaapäivä ja selkä on huomattavasti parempi, mutta täytyy kyllä katsoa alkuviikosta vointi uudestaan.

Enää 5 yötä ultraan! <3

Huolia

Pitikin mennä kirjoittamaan että olen ollut ihmeen luottavainen raskauteen. Jostain syystä kirjauduin omakantaan kurkkimaan potilastietojani. Siellä sitten huomasin verikokeideni tulokset ja sain aikaan paniikin. Hieman googlettelin mitä tulokset mahtaa tarkoittaa kunnes tulin järkiini ja päätin lopettaa. Mietityttää kovasti, mutta järki sanoo että rauhoitu ja odota ultraa. Voi että kun sitä voikin olla niin typerä että menee ominpäin tutkimaan! Taitaa olla taas parempi vaan alkaa nukkumaan ennenkuin menee liian villiksi nämä minun touhut.

P.s. Mies tänään kuunteli mahaani. Hetken aikaa kuunneltuaan ja huhuiltuaan totesi että tyttö se on :D  Voi apua!

Mietteitä kertomisesta

Tänään on rv 10+2. Odotan kovasti nt-ultraa ja sitä että sen jälkeen voi jo hieman uskaltaa kertoa raskaudesta, eikä tarvitse niin kovasti piilotella. Jotenkin minulla on hyvä ja varma olo siitä että kaikki olisi hyvin. Kaikki oireet ovat niin selkeitä ja olo on todellakin "raskas", etten osaa pelätä pahinta. Tietenkin tiedän kaiken olevan mahdollista ja minun taustoillani jopa aika todennäköistä. Olen itsekin ihmetellyt kuinka rennosti olen pystynyt olemaan. Haluan kuitenkin uskoa että mekin voimme viimein onnistua <3

Olen kovasti miettinyt sitä kun alamme kertomaan raskaudesta vanhemmillemme ja ystäville, kuinka paljon tätä tarinaa haluamme kertoa. Aiemmin ajattelin että sittenhän keskenmenoista voisi kertoa ja ei sillä niin enää väliä olisi jos läheisimmät saisivat tietää. Olen kuitenkin asiaa enemmän pohtiessani kallistunut kuitenkin siihen että en halua avata taustoja sen enempää. Yritysaika ja keskenmenot ovat olleet niin stressaavia ja kamalia kokemuksia etten halua asiaa ihmisten ihmeteltäväksi, vielä vähemmän kaipaan kenenkään sääliä. Koen edelleen olevani se viallinen, nainen joka ei tehtäväänsä pysty suorittamaan. En jaksaisi käsitellä asiaa enää uusien ihmisten kanssa. Luulen että itsellänikin suurin käsittelyvaihe on vielä edessä. Asiat ovat menneet nyt niin suurella vauhdilla eteenpäin etten ole edes ehtinyt miettimään mitä kaikkea meillä onkaan takanamme. Lisäksi en usko että useimmat edes ymmärtäisivät kuinka suuri ja vaikea asia on minulle ollut. 

Raskaus ja liikunta

Olen aloittanut kuntosalilla käymisen pitkästä aikaa. Olen todella yllättynyt kuinka hyvin olen jaksanut salilla tehdä. Oloni on ollut niin heikko että luulin pyörtyväni jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Aluksi minun olikin tarkoitus turvautua personal traineriin, mutta muutaman yllättävän laskun myötä päätin että pärjään omillani. Salilla olen tehnyt aerobista, jalkoja, käsiä ja selkää. Olen tehnyt rauhallisesti ja  maltillisesti pienillä painoilla. En vedä itseäni aivan maitohapoille vaan hankin tasaisen mukavan hien pintaan ja pienen tutinan lihaksiin. Ompa ollutkin aivan ihanaa pitkästä aikaa liikkua!

Täytyisi joku päivä oikein kunnolla panostaa ja etsiä tietoa raskauden ajan kuntosalilla treenaamisesta. En halua riskeerata raskautta tekemisilläni tippaakaan joten kun nyt en pt:n palveluja aiokaan ostaa niin minun on tutustuttava aiheeseen omin pikku kätösin. Haluan kuitenkin ehdottomasti liikkua raskauden ajan koska en halua turhia kiloja jäädäkseen. Kuinka te olette treenanneet tai ajatelleet treenata raskausaikana? Mitä olisi hyvä ottaa huomioon? Kaikki vinkit otetaan vastaan tositarkoituksella :)

9+3 ja vuoden ensimmäisiä mietteitä

Rv 9+3. Viimeinen lomapäivä. Oikein kauhistuttaa mennä huomenna töihin, kun on saanut viikon levätä (oikeastaan kaksi, sillä olin ensin sairaslomalla flunssan vuoksi). Olo on nuutunut ja joka päivä heikottaa. Huonon olon aaltoja tulee ja menee, ruokaa on saatava parin tunnin välein. Kyllä hieman jännittää kuinka kauan pystyn raskautta salassa pitämään, varsinkin töissä. Yritämme sinne viikon 12+0 nt-ultraan saakka. Ei olisi pitkä aika!

Joka päivä on epäuskoinen olo. Yritän pitää jalat maassa jotten kovin korkealta putoaisi pahimman sattuessa. Olen silti uhkarohkeasti käynyt pari kertaa netissä vauvan tarvikkeita ihastelemassa. Tuhma minä. Eilen aamulla laitoin viimeisen lugenkin, jipii! Olen myös mietiskellyt kuinka kerromme vanhemmillemme vauvasta. En kyllä tiedä yhtään, ei tätä vieläkään usko todeksi. Välillä on olo että onko siellä masussa edes mitään, että tämä kaikki on jotain suurta huijausta! Toisaalta olot pitävät huolen siitä ettei tosiasia jää unohtumaan.. Vatsa on selkeästi pyöristynyt, varmasti vielä alun turvotusta, mutta kyllä minä sitä piilottelemaan joudun. Olen kuitenkin normaalisti aika hoikka joten pienenkin turvotuksen kyllä huomaa. Ja farkut kiristää ja ahdistaa. Milloin on lupa ostaa uusia vaatteita? En taida ihan vielä uskaltaa.

On kyllä uskomaton tunne kun on saanut itseään pala palalta takaisin. Olin loppusyksystä niin hajalla enkä nähnyt elämässäni mitään ilon aiheita. Tuskin minua koskaan kokonaan saa korjattua, mutta se ettei jokainen päivä ole pelkkää selviytymistä ja masentavia ajatuksia tuntuu niin hyvälle. Lapsettomuus on kyllä ollut elämäni suurin kriisi ja myöskin suurin opettaja ja kasvattaja. Tosin olisin mieluusti kasvanut ihmisenä myös erilaisen opettajan avulla. Minulle nyt vain kävi näin.