tiistai 24. huhtikuuta 2018

Melkein yhdeksän kuukautta

Tyttö on pian 9kk ikäinen. Arki rullaa edelleen mukavasti, päivät menevät nopeasti ja pikkuinen oppii joka päivä uusia temppuja! Hän on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, kävelemään tukea vasten, konttaamaan ja tanssimaan. Hän on edelleen nauravainen ja tyytyväinen lapsi joka ihastuttaa jokaisen hymyllään.

Meillä on enää kolme viikkoa jäljellä äitiyslomaa, jonka jälkeen palaan töihin. Päätimme että teen osittaista työaikaa niin kauan kun tuntuu että pärjäämme taloudellisesti. Tyttö aloittaa päiväkodissa, johon menemme tutustumaan parin viikon päästä. Päiväkoti ei minua suuremmin jännitä, tai jännittää tietenkin hieman mutta en epäile hetkeäkään etteikö tyttö sinne pian sopeutuisi. Tyttö ei ujostele ketään ja tykkää todella paljon leikkiä muiden lasten kanssa, joten uskon että hoidon aloittaminen on tytölle ihan mieluinen juttu. Lisäksi uskon että muiden isompien lasten kanssa oleminen opettaa paljon uusia taitoja. Niin haikeaa että ei ollakaan enää kahden kotona, mutta tieto siitä että työvuoroja ei kovin montaa viikossa ole (3-4), helpottaa.

Jonkin verran olemme miehen kanssa puhuneet siitä milloin olisi mahdollisen toisen lapsen yritys hyvä aloittaa. Olemme siis aika varmoja että haluamme kuitenkin tytölle sisaruksen. Tai no, mies on halunnut sitä koko ajan mutta itse olen ollut ahdistunut pelkästä ajatuksestakin. Pikkuhiljaa minunkin mieleni on muuttunut ja miehen vauvakuume on vain kasvanut. Hän jopa höpöttelee vatsalleni leikkien että siellä pikkusisarus jo olisi, haha :D Meillähän ei ole tällä hetkellä ehkäisyä käytössä vaan luotamme niinkin varmaan keinoon kun keskeytetty yhdyntä :D Ja ei, en tosiaankaan pidä sitä ehkäisykeinona mutta koska raskaus ei mikään ehdoton ei ole niin tämä sopii meille hyvin. Toista kesää peräkkäin en raskaana haluaisi kuitenkaan olla (enkä muutenkaan lapsille ihan mahdottoman pientä ikäeroa jos sattuisinkin tulemaan heti raskaaksi) joten mennään nyt ainakin kesän yli ja annetaan tytön täyttää ainakin se 1v ennen kuin annamme toiselle luvan tulla. Sitähän ei sitten tosiaan tiedä kuinka hankalaa tai helppoa toisen lapsen alulle saaminen ja raskaudesta ilman keskenmenoja selviäminen on joten mielestäni meidän ei myöskään kannata odottaa liian kauaa ettei lapsille tulisi "liian suurtakaan" ikäeroa. Vaikea selittää mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan :)

Tällaisia kuulumisia ja mietteitä täällä tällä kertaa. Aurinkoista kevättä kaikille ja isot onnittelut teille jotka pienen nyytin olette juuri syliinne saaneet <3