Lipuva aika

Tänään on rv 4+5. Aika tuntuu menevän niin hitaasti. Olen alkanut panikoimaan. Olen ahdistunut. Eilen tunsin pitkästä aikaa sen fyysisen ahdistuksen tunteen rinnassani kun mietin kuinka meidän käy. Pelkään että saan keskenmenon taas. Romahtaisin jos se tapahtuisi. En varmasti enää kestäisi. Ja entäpä vielä ajatus etten koskaan saisi omaa lasta. Olen kiukutellut miehellenikin ihan turhasta. Syytön hän minun ahdistukseeni on.

Vatsaa nipistelee ajoittain, kuin kuukautismaisia kipuja. Onneksi lieviä sellaisia. Kyllä minä tiedän mitä ne kovat kuukautismaiset kivut tarkoittavat. Muistan ne kyllä. Rinnat ovat todella raskaat ja kipeät. Väsyttää, nälkä ja palelee. Entäpä tämä turvotus. Housut ahdistaa ja täytyy ihan oikeasti piilotella vatsaa. Oli minulla edellisissäkin raskauksissa kaikenlaisia oireita. Ei niihin pidä sokeasti luottaa. Kuitenkin toivon että tällä kertaa ne eivät pääty yhtä surullisesti kun aiemmin. Toivon enemmän kuin mitään muuta.

En tiedä uskallanko soittaa vielä neuvolaan. Työvuorojen vuoksi olisi oikeastaan pakko jos meinaan saada ajan niin että käynti olisi työajan ulkopuolella. Juuri nyt en halua selitellä kenellekään yhtään mitään. Ehkä soitan huomenna. Tai perjantaina.

Olen miettinyt miltä meidän pieni näyttäisi. Olisiko hän tyttö vai poika? Kuinka sisustaisimme pienen huoneen? Mieskin tuntuu miettivän yllättävän paljon vauvaa ja sitä mitä se toisi tullessaan. Voi jospa saisin tehtyä hänestä viimein isän.

Pelko

Ihmettelinkin seesteistä ja luottavaista olotilaani. Sitä se ei enää ole. Eilen alkoi pelko hiipiä tämänkin katon alle. Vatsassa välillä nipistelee ja juilii, pelkään sen lisääntyvän ja kivun yltyvän. Pelkään että pieni unelmamme hajoaa taas. En uskalla astua ulos kotoa ilman mahtavaa sidearsenaalia, ensi viikolle suunnittelemani reissu ystäväni luokse jää tekemättä. En minä lähde potemaan keskenmenoa yli 400km päähän kotoa. Voi kun voisi kelata aikaa hieman eteenpäin, pääsisi näiden riski viikkojen yli, tai ainakin niiden viikkojen jotka itselleni ovat koituneet kohtaloksi.

Housuissa tuntuu koko ajan kostealle. Lugesteronit pitävät huolen siitä että saan olla jatkuvissa suojissa ja tuntea oloni märäksi ja epämukavaksi. En valita, teen mitä vaan jotta saisimme pienen elävänä syliimme, mutta märkä olo saa tietenkin ajattelemaan keskenmenoa. Pelkään joka kerta kun kurkistan housuihini, että siellä on verta. Että pieni valuu taas pois.

Valituksestani saa nyt varmastikin kuvan etten ole mihinkään tyytyväinen enkä arvosta raskautta, mutta ei se niin ole. Rakastan jokaista hetkeä kun saan kantaa pikkuista alkua sisälläni. Saan ainakin hetken unelmoida että minusta tulisi oikeasti äiti. Ja miehestäni maailman paras isä. Edellisten kokemuksieni perusteella minulla vain saattaa olla hieman aihetta olla peloissani. Pikaisella matematiikalla voimmekin todeta että tämä on neljäs raskaus eikä meillä ole vieläkään yhtään elävää lasta.

Päivä kerrallaan.

4+1

Viikko ensimmäisestä haaleasta haamunpoikasesta. Minulla on vaarallisen rauhallinen ja luottavainen olo. Ajoittain havahdun siihen että tekisi mieli läimäyttää itseä poskelle ja huomauttaa kuinka alussa olemme, ja kuinka edellisten raskauksien kanssa kävi. Olen havahtunut mietiskelemästä kuinka sisustaisimme lapsen huonetta ja millaista elämämme lapsen kanssa tulisi olemaan. Ei kai se väärin ole haaveilla, mutta tuntuu että minulla ei siihen ole lupaa. Ei vielä.

Mies on silminnähden onnellinen. Meillä on ollut viimeinen viikko pullollaan hellittelyä ja pusuttelua. Hän silittelee paljon vatsaani ja tulee luokseni antamaan haleja. Viimeyönä nukahdimme lusikkaan missä mies piteli kiinni vatsastani. Tuntuu että olemme entistä rakastuneempia. On jotenkin rikollisen hyvä olla, pelkään herääväni tästä unesta. Kaikesta pelosta huolimatta, aion nauttia tästä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä onni voi kääntyä epäonneksi milloin tahansa, sen tiedän paremmin kuin hyvin.

Oireita on jonkin verran. Uskomaton väsymys. Siis lamauttava. Kahvi ei uppoa, ja muutenkin aamulla tuntuu olevan hieman huono olo, kuin olisin kipeänä tai krapulassa, aamupalakaan ei oikein maistu entiseen tapaan. Vatsaa juilii ajoittain. Välillä pelkään kipujen voimistuvan ja kaiken onnen loppuvan. Rinnat ovat hieman painavat mutta eivät kipeät, nännit ovat tummentuneet hieman. Mutta tämä turvotus. Minusta tuntuu kuin joutuisin jo nyt piilottelemaan vatsanseutua! Muistan tämän oireen myös edellisistä raskauksista. Pissallakin saa käydä tiheämmin. Minua oireet eivät haittaa. Päin vastoin, kestän mitä tahansa kunhan saan pienen syliimme saakka.

Raskauden tueksi

Eilen oli soittoaika lapsettomuutta tutkineen lääkärin kanssa. Olin tietenkin töissä ja puhelimen soidessa kiidin piiloon jotta sain puhua rauhassa. Tämä asia ei kaipaa todellakaan kuulijakuntaa.

Lääkäri määräsi raskautta tukemaan Lugesteron 200mg kolme kertaa vuorokaudessa emättimeen ainakin rv 8-9 saakka. Lisäksi kerroin aloittaneeni omatoimisesti Primaspan 100mg johon lääkäri vain sanoi "hyvä, jatka sitäkin ehdottomasti, haittaakaan siitä ei ole". Hieman jännitti saanko satinkutia oma-aloitteisuudesta mutta olin valmistautunut pienellä puolustuspuheella. Lopuksi lääkäri vielä onnitteli ja sanoi pitävänsä peukkuja että kaikki menee hyvin.

Hieman mietitytti kuinka Lugejen laitto kesken työpäivän onnistuu huomiota herättämättä, mutta aika kivuttomasti ainakin tänään onnistuin kapselin taskuuni sujauttamaan ja vessareissulle mukaan ottamaan.

Olen miettinyt Primaspanin vaikutusta raskauteen. Jollain tavalla tietenkin uskon sillä olleen vaikutusta, koska vain tässä kierrossa sitä söin, mutta toki voi olla että raskaus on täysin sattumaa. En kuitenkaan halua ottaa riskiä vaan jatkan sen syömistä, katsotaan nyt kuinka pitkään. Ja ennenkaikkea kuinka pitkälle raskauteni etenee. Kolme keskenmenoa taustalla kuitenkin kummittelee joten en täysin luottavaisin mielin kyllä ole, vaikka nyt tuntuukin etten tämän enempää raskaana voisi olla.

Oireita on siis vaihtelevasti, tällähetkellä jatkuva pissahätä ja turvotus, tuntuu että täytyy piilotella vatsanseutua, kun vatsa on niin pallona. Aamulla hieman heikko olo, eikä aamupala ole niin herkkua kuin ennen, mutta kuitenkin maistuu ainakin toistaiseksi. Nythän on kuukautisista laskettuna vasta viikot 3+5 joten todella alkutaipaleella ollaan ja voi sattua vielä mitä vain. Aion jossain vaiheessa kirjoittaa vielä erikseen postauksen oireista joita minulla on ollut.

Saataispa me viimein vauva. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Dpo 10

Tänään varmistin raskauden todeksi vielä Clearblue digillä. Tuo digin tekeminen on niin raakaa. Se ei anna armoa, se joko on tai ei. Pelotti niin paljon että meinasin olla tekemättä sen. Sitten olisin leijaillut ainakin vielä yhden päivän harhakuvitelmissani ja haamuissani. Onneksi tulin järkiini ja tein sen. Ja olen niin kiitollinen siitä mitä siihen piirtyi, "pregnant".

Soitin samantien seksuaaliterveysneuvolan ajanvarausnumeroon, jotta saisin kiinni lääkärini. Siellä mukava ja ehkä hieman jopa innokas neuvonnan täti laittoi soittoajan huomiselle. Nyt siis vain huomista ja soittoaikaa odotellessa. Huomenna menen illaksi töihin, toivottavasti lääkäri soittaisi jo aamupäivällä ettei tarvitse mennä sipittelemään mihinkään piiloon, sitäpaitsi meillä töissä muutenkin omien puheluiden puhuminen on hankalaa kun et koskaan tiedä mikä tilanne on meneillään kun puhelin viimein pirahtaa.

Niin, tein myös liuskatestin. Oli sekin hieman tummunut. Liuskatestiin en koskaan ole saanut kunnon viivoja. Tosin olen aina lopettanut testien tekemisen digiin. Eikä nämä halpistestit ehkä ole niitä ihan parhaita.. Mielestäni on turha kiusata itseään tekemällä testejä loputtomiin. Keskenmenoa ei voi estää mitenkään. Ajattelin kuitenkin jos ostaisin viikkonäytöllisen (tai pari) digin. Katsotaan.

Päivä kerrallaan, rauhallisesti hengitellen. Outoa ajatella, että olen raskaana jo neljännen kerran. Jospa nyt saisimme pienen kotiin saakka.

Dpo 9

Eilisestä hieman tummunut. Nyt vain pää kylmänä. Huomenna aion aamulla tehdä jälleen testin ja soittaa lääkärilleni ja kysyä mitä nyt. Haluan kaiken mahdollisen avun heti kun mahdollista. Jos tämä on totta teen kaikkeni etten joutuisi taas pettymään. Haluan saada pienen syliin saakka.

Kyllä minusta tuntuu siltä että olen raskaana. Erilaisia oireita löytyy ja on jotenkin kummallinen olo. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mies ei oikein meinannut uskoa, sanoi että älä leiki näin vakavalla asialla. Mutta oli kuitenkin iloinen ja sanoi että sehän olisi ihana juttu jos olisi näin. Toivotaan parasta !

Apua

En tiedä mitä ajatella. Ainakin pelkään. Tänään on dpo 8. Ja tein aamulla raskaustestin. Hätähousu. No mutta siihen piirtyi haalean haalea haamu. Sain sen jopa kameraankin. Sainko? Ainakin puhelimen näytöltä erotan sen, mutta tässä koneella sitä ei niin hyvin nää. Tein iltapäivällä 3h pidätyksellä samanlaisen.

Ensin hieman innostuin. Töihin ajellessani sitten hieman jo itketti, koska pelottaa. Pelottaa jos viiva vahvistuu ja olen raskaana. Ja saan taas keskenmenon. Neljännen kerran. Nyt en voi muuta kuin odottaa päivä kerrallaan ja toivoa parasta.

On minulla oireitakin ollut. Mutta niitä on joka kierrossa, enkä uskalla luottaa niihin pätkääkään.

Epäonnistunut lapsettomuusloma

Nyt voin varmaan virallisesti ilmoittaa epäonnistuneeni lapsettomuuslomassani.  Noh, ei se mitään. Sen verran ainakin onnistuin että olin päivän jäljessä kierrossani! Tänään onkin siis dpo 4 ja ovulaationi onkin ollut perjantaina, mikäli kierto on edennyt samalla kaavalla kuin normaalistikin.

Olen tänään huolella googlaillut alkion matkaa kohtuun sekä kiinnittymistä. Opiskellut enemmän ja enemmän naisen anatomiaa sekä lukenut kaikkia maailman palstoja. Avannut ensimmäisen kerran tämän kierron aikana Ladytimerin ja tarkistanut kiertopäiväni ja ovulaationi. Ah, mikä tunne! Narkkari joka viimein sai annoksensa.

Sodassa kaikki on sallittua

Olen syönyt tämän kierron ajan Primaspan 100mg yhden päivässä. En pidä lääkettä minään ihmeidentekijänä mutta ei siitä ainakaan haittaakaan ole. Hyytymistekijöissä minulla ei ole ollut mitään häikkää, mutta olen lukenut että asetyylisalisyylihapolla on suotuisia vaikutuksia raskautumiseen sekä alkuraskauden keskenmenoihin.

Tietenkin toivon että raskautuisin tästä kierrosta, mutta oletettavaa kuitenkin on että siirrymme n. 10 vuorokauden kuluttua yritykseen nro 22. Mietinkin siis jo valmiiksi kuinka Primaspania ensi kierrossa söisin. Osa on syönyt alkukierron ovulaatioon saakka, osa vasta aloittanut ovulaatiosta loppukierron. Itsellä kun ongelmana on ollut nämä toistuvat keskenmenot jotka ovat tapahtuneet alkuraskaudessa, (toki ei tämä raskautuminen ylipäätään näytä kovin helppoa olevan..) olenkin miettinyt jospa ensikierrossa aloittaisin syömisen vasta ovulaatiosta.

Onko kenelläkään asiasta kokemusta tai fiksuja perusteluja kuinka minun kannattaisi jatkaa? Tässä sodassa kaikki on sallittua ja kaikki vinkit otetaan vastaan!

Vauvauutisia

Niitähän tuppaa vähän väliä. Vauvauutisia nimittäin. Ei tosissaan, tämän parin puolesta kyllä olen onnellinen, vaikka kyllä se silti kirpaisee. Ja oli tämä odotettavissakin. Onneksi kuulin nämä uutiset muualta, ihmiseltä joka tietää lapsettomuudestamme. On hieman aikaa sulatella ennen kuin pääsee onnittelemaan uudesta perheenjäsenestä kasvotusten. Ihanan katkeraa tekstiä. Nyt en pääse tästä katkeruuden tunteesta millään irti, en pysty ajattelemaan muuta kun sitä kuinka epäonnistuneita olemme. Tai minä olen. Minustahan tämä satavarmasti johtuu. Miksei me onnistuta, nuoria ja terveitä kun olemme. Tämäkin pariskunta neljänkympin molemmin puolin (ja siksi tämän onnen heille mielellään suonkin).

Milloin on meidän vuoromme?

Nyt taitaa olla dpo 2. Näin sitä vaan ollaan kärryillä kierrostaan, vaikkei muka seuraakaan. Omituista on se, että rinnat ovat olleet kipeänä ja turvonneet ovulaation ylitse. Yleensä nännit vain käyvät kipeinä hetkellisesti oviksen aikaan, mutta nyt kipeytyivät jo pari päivää ennen ovista ja nyt ovat jo koko rinnat arat ja raskaat. Voin vain salaa toivoa parasta, mutta tietäähän tuon jo valmiiksi että ihan perus oireita varmasti ennen kuukautisten alkua. No, en voi muuta kuin odottaa taas nämä maailman hitaimmat pari viikkoa loppuun. Olempas taas positiivinen!

P.s. Kivasti olen löytänyt muutamia uusia blogeja seurattavaksi. Helpottavaa saada edes jonkunlaista vertaistukea, vaikken tätä tietenkään kenellekään toivoisi.

Sorruin

Yksi ovulaatiotesti. Yksi raskaustesti. Miksi? Olin kuin vierotusoireissa oleva narkomaani vessassa tikut käsissäni. Kuin rikosta tekemässä. Eihän niissä mitään ollut. Pissakin oli laimeaa kuin mikä. Ovulaatio on selvästi tulossa, ihan ärsyttää kun tuntee sen niin selkeästi lähestyvän. Yritä tässä nyt sitten olla seurailematta kiertoa. Nännit kipeät, alavatsassa kipuilee. Himoja. Tiedän että ovulaatio on lauantaina. Lyökää joku minulta taju pois niin unohdan kaiken tähän lapsihankkeeseen liittyvän.

No, pahimmat testaushimot jäi tuolle vessareissulle. Onneksi on viikonlopulle tekemistä niin ei tarvitse vatvoa näitä kuvioita.

Uni

Nukuin viimeyönä ihanan sikeät ja pitkät yöunet. Unet tosin olivat sekavia ja liittyivät yllättäen lapsettomuuteen. En kaikkea muista tarkalleen mutta ensimmäisenä muistin hampaan. Revin itseltäni unessa hampaan irti. Juuri oli mädäntynyt. Luin unikirjasta mitä se mahtaa tarkoittaa..

"Jos kiskoo itse itseltään hampaan, kielii se jostain itseä kiusaavasta asiasta, josta haluaisi päästä eroon."  Unikirja

Nojoo. Lapsettomuudesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta todellakin tahtoisin päästä eroon. Unessa pukeuduin myös mustaan häämekkoon, apua. Menin myös erään kaveripariskuntamme naisen kanssa johonkin vyöhyketerapiaan tms., jossa terapeutti kyseli mitä haluan hoidettavan. En pystynyt sanomaan ääneen lapsettomuutta tämän kaverin ollessa vierellä koska he eivät tiedä salaisuuttamme. Terapeutti kyseli aikansa ja lopulta sanoi että aikoo hoitaa masennustani. Sitten aloimme suurelle pedille makaamaan ja terapeutit antoivat meille jonkunlaista energiaa käsillään.

Toivottavasti ei mitään huonoja enteitä. Nyt ei jaksaisi.

Zen

Olotila suhteellisen rauhallinen. Olen saanut lapsettomuuden hieman taka-alalle, ja keskittynyt ihan vaan normaaliin arkeen ja elämään. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa shoppailemassa uuden toppatakin, kengät sekä pikkujoulumekon, meillä on nimittäin kaveriporukan kanssa pienet juhlat ensi viikonloppuna. Juhlia odotankin innolla, siellä viimeistään voin unohtaa lapsettoman leimani hetkeksi ja viettää villiä viikonloppua ihanien ystävieni ja meidän miestemme kesken.

En ole lapsettomuutta tietenkään täysin unohtanut. Voi kumpa voisinkin.. Ikävä kyllä se on osa minua eikä sitä ravistelemalla päältään pois saa. Olen lukenut paljon muiden blogeja vertaistueksi, koska minulla ei ole ketään joka olisi kokenut lapsettomuutta sekä keskenmenoja. Ei ketään joka ihan oikeasti ymmärtää minua. Ne ystävät jotka yrityksestämme tietää toki kuuntelevat ja tukevat parhaansa mukaan, mutten halua heitä kuormittaa ahdistuksellani liikaa. Haluan että he ovat ystäviäni, eivät terapeuttejani. Onneksi on tämä blogi ja blogimaailma. Olenkin alkanut hieman harmittelemaan miksen ole aloittanut kirjoittamista jo aikaisemmin? Nuorempana tykkäsin kirjoittaa päiväkirjaa, muistan kuinka se teinitytön sydänsuruihin antoi lohtua. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Nyt kuitenkin aion jatkaa lomaani lapsettomuudesta! En ole juurikaan miettinyt tämänhetkistä kiertoani. Toki olen tietoinen suurin piirtein kiertopäivistä, sekä milloinka seuraava ovulaatio on. Itseään lähes pari vuotta tutkineena ei kuukautiskiertoaan noin vain unohdeta. Ovulaatiota en aio kuitenkaan tikuttaa enkä edelleenkään aio merkitä kalenteriin seksipäiviä.

Työssäjaksaminen

Tänään esimieheni ehdotti että voisin osallistua erääseen projektiin töissä. Minulla on jo ennestään jonkin verran erilaisia vastuualueita joita hoidan. Nyökyttelin ja osoitin kiinnostukseni tehtävää kohtaan, olen huono kieltäytymään mistään. Ja ihan oikeasti tämä projekti olisi minulle itsellenikin hyödyllinen. Mietiskelin asiaa kuitenkin aamupäivän ajan. Aloin miettimään jo tämänhetkistä jaksamistani ja kuinka minusta oikeasti tuntuu välillä työläältä hoitaa ihan perustyötehtäviäni, saati että lähtisin mukaan johonkin uuteen projektiin.

Myöhemmin päivällä tapasin esimieheni muissa merkeissä. Koin tilanteeni tulleen. Kerroin hänelle, että olin miettinyt projektiin osallistumista. Kerroin, että minulla on ollut jo pidemmän aikaa vaikeaa ja etten nyt oman jaksamisen vuoksi pysty ottamaan enää lisää töitä. En kertonut mitään sen enempää - eikä hän kysynyt. Hän ymmärsi ja sanoi, että oli huomannut että minua vaivaa jokin ja toivotti jaksamista. Oikeastiko? Ovatko kulissini pettäneet? Olen ollut varma ettei kukaan pystyisi kuoreni alle näkemään.

Olen niin huojentunut että pystyin avaamaan suuni. Se ei ollut helppoa.