maanantai 31. lokakuuta 2016

Vapaata lapsettomuudesta

Olen päättänyt ottaa vapaata lapsettomuudesta. Liian raskasta ja jopa sairasta keskittyä vain ja ainoastaan tähän surulliseen kohtaloon. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt aikaani mihinkään muuhun kun kiertopäivien laskemiseen, ovulaation testaamiseen, seksin ajoittamiseen, kehon kyttäämiseen, googlettelu poppakonsteihin raskautumisen helpottamiseksi, toistuvien keskenmenojen ehkäisyyn, lapsettomuushoitoihin sekä lapsettomuusblogeihin -ja tietenkin oman blogini kirjoittamiseen. Lapsettomuus on saanut minut täysin hallintaansa. Olen ollut todella onneton, jopa masentunut.

Tosiasiassa raskaaksi tulemiseen en itse ihan kauheasti pysty vaikuttamaan. Tietenkin terveelliset elämäntavat sekä säännöllinen seksi edesauttavat mutta kaikki muu pakonomainen saa minut vain stressaantumaan ja aiheuttamaan päinvastoin harmia. Ei sitä lasta vitamiineja syömälläkään taida saada. Tosin ei niistä haittaakaan varmasti ole. Minusta on vain tuntunut että jos jätän kiertopäivät laskematta ja ovulaation testaamatta enkä harrasta sitä kellontarkkaa seksiä, nappaa kaikkia vitamiinejani jne on kierto mennyt ns. hukkaan. Haluaisin niin käyttää jokaisen pienenkin mahdollisuuden, etten ainakaan siitä voi itseäni syyttää. Niin kovasti sen pienen vauvan haluaisin.

Tässä kierrossa en siis laske kiertopäiviä, avaa ladytimer -sovellusta, testaa ovulaatiota, pakota itseäni tai miestäni vauvantekoseksiin (vaan aion ihan oikeasti nauttia siitä silloin kun siltä tuntuu), tai kyttää olemattomia oireitani. Aion siis keskittyä ihan tavalliseen elämään, johon ikävä kyllä kuuluu lapsettomuus. Blogiani aion päivitellä silloin kun siltä tuntuu, sekä lueskelen muiden blogeja jos mieli tekee, mutta kaikki muu palstoilla yms sivuilla pyöriminen on nyt pannassa. Toki syön edelleen joitakin vitamiineja (Foolihappo, D-vitamiini, Royal Gelee, Omega3, monivitamiini), sekä uutena kokeiluna primaspan 100mg x1. Minultahan ei ole löydetty mitään häikkää hyytymistekijöissä mutta olen perehtynyt asiaan aika huolella ja uskalsin viimein aloittaa omatoimisesti tämän kokeilun. En usko että siitä minulle haittaakaan on.

Nyt alkaa siis lomani lapsettomuudesta!

lauantai 29. lokakuuta 2016

Itku

Vaikea olla. Ahdistaa niin että tuntuu etten saa happea. Rinnassani on möykky, kurkussa pala. Kyllä ottaa nämä kuukautiset koville. Välillä olin muka niin varma ja toiveikas. Typerä minä olen, että edes kuvittelin. Viimeisestä keskenmenostakin on jo yli puoli vuotta. Kolme raskautta niin lähekkäin, olin varma että meillä taas tärppäisi pian. Nyt en enää usko siihen. Olen niin loppu.

Olen itkenyt itkemistäni. Välillä rauhoittunut, ja taas pillahtanut. Mies on ihan ihmeissään. Olen yrittänyt selittää miksi tämä kaikki on niin raskasta. Miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen. Kyllä hän sanoo että ymmärtää, on surullinen itsekin kun näkee kuinka minun on paha olla. En jaksaisi ilman häntä. Tänään sain jotenkin sanottua itkun keskeltä pahimman pelkoni; entä jos en saa tehtyä hänestä koskaan isää. Kyllä hän sen kuulemma kestäisi, sopeutuisi ja hyväksyisi. Hän haluaa olla kaikesta huolimatta vain minun kanssani, olen hänelle ollut se ainut oikea. Itkettää ajatuskin, että joku minua voi noin paljon rakastaa. Vajaavaista, aknenaamaista itkupilliä. Kuinka hän voikin olla niin rauhallinen ja fiksu. 

Tänään minusta tuntui, etten selviä töihin. Töissä minusta tuntui, etten selviä enää työtehtävistäni. Silmät sumuisena edellisen illan, yön ja aamun itkuista vaelsin läpi iltavuoron. Työni on henkisesti ja fyysisesti raskasta, hoitotyötä. Kuinka pystyn hoitamaan sairaita ihmisiä kun en ole itsekään kunnossa? Tuntuu etten kohta pystykään. Olen siinä rajalla.

Minusta tuntuu että on paras olla laskematta kiertopäiviä, olla tekemättä ovulaatiotestejä tässä kierrossa. On saatava muuta ajateltavaa, ja saada stressitasoa edes hieman alaspäin. Blogin kirjoittamista ja muiden blogien lukemista en kuitenkaan pysty (enkä halua) lopettamaan. Tämä on minun terapiani, minun keinoni purkaa ajatuksiani. Ei minulla ole ketään kenen kanssa jakaa tällaisia kokemuksia. Voin vain kertoa niitä muille saamatta minkäänlaista vertaistukea. Sitä minä tarvitsisin nyt.


perjantai 28. lokakuuta 2016

Linnuton puu

Sieltä ne kuukautiset viimein saapuivat. Ei tulleet yllätyksenä, olen ollut jo muutaman päivän niin kärttyinen ja sytytysherkkä joten ihan odotettu tapahtuma oli. Hieman on kyynelkanavatkin hakeneet avausta ja juuri katsottu Vain Elämää sai ne kyllä auki viimeistä porttia myöten. Hector lauloi Anna Puun ihanan kappaleen Linnuton puu, jota olen itsekin suruissani kuunnellut. Ei kerennyt Hector lausua kun kappaleen nimen niin itku sai vallan.


Voi kumpa minunkin puuhuni joskus tulisi se lintu. Olen niin loppu.




torstai 27. lokakuuta 2016

Odotusta

Ei kuukautisia vieläkään. Olin aamulla jo satavarma. En edes uittanut testitikkua! No, huomenaamuna varmasti jo. Ajatukset jo tulevassa.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ravistelua

En usko enää mahdollisuuksiini raskautumiseen ainakaan tässä kierrossa. Tekisi mieli perua kaikki typerät ajatukseni ja poistaa edellinen toiveikas postaukseni. Edes kellontarkka seksi ei ole edesauttanut toiveemme täyttymistä. Kp 26 (dpo11) on kääntynyt iltaan ja on vaan niin vahva tunne epäonnistumisesta. Kiertoni ovat olleet 25-29 päivää joten vielä on epätoivoisen itsensätutkimisen ja piinailun aikaa mahdollisesti jopa päiviä. Edellisissä kierroissa olen tuntenut kuukautiskipuja vähintään muutama päivä ennen vuodon alkamista mutta nyt en ole tuntenut kuin pieniä nipistelyjä sekä kovaa turvotusta. Rintojen kipukin on väistynyt ja jäljellä vain pienen pieni arkuus. Muuta en ole kerennytkään kuin kusta purkkiin ja niinkuin arvata voi ovat testit olleet negatiivisia. Alkaisipa kuukautiset jo, niin pääsisi jo uuteen kiertoon. Vitutustaso ollut kylläkin tänään sellainen että eiköhän ne sieltä pian ala.

Mieskin kyseli olenko jo testaillut. En jokaisesta tikun uittelusta jaksa hänelle raportoida mutta hän kyllä tietää salaisen harrastukseni ja tilattujen testien määrän.Varmaan kauhulla odottaa jo uutta kiertoa ja lukujärjestyksenmukaista pakkoseksiä. 

Ärsyttää, olen niin pettynyt taas itseeni. Sekavaa tekstiä mutta niin on sekava kirjoittajakin.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Toiveita

Tänään on dpo 10 (kp 25). Hätähousuna tietenkin olen jo muutaman testiliuskan uitellut ja ne olleet tietenkin negatiivisia. Tänä aamuna kun heräsin ovat rintani tulleet yön aikana todella raskaiksi ja kipeiksi, sivuilta ja alta sekä tuosta rintalastan päältä. Aivastuttaa ja alavatsassa hieman omituinen/painava olo mutta sekin voi aivan hyvin johtua lähestyvistä kuukautisista. Kuitenkin olo on sellainen että jos nyt tekisin positiivisen testin en hetkeäkään epäröisi sitä. Voi kumpa en olisi taas tullut hämätyksi vaan tällä kertaa oireet olisivat sitä itseään. Viime kierto oli 25 päivää eli sen mukaan kuukautiseni alkaisivat huomenna. Ei kai tässä auta kun hengitellä ja yrittää olla stressaamatta. Kaikkemme olemme tehneet ovulaation aikoihin ja nyt en voi muuta kuin odottaa. Suotta ei näitä päiviä kutsuta piinapäiviksi.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Veitsi haavassa

Juuri kun kuvittelin edes hieman hallitsevani tilannetta voinkin kirjoittaa tälle illalle toisen postauksen. Katsoin illalla Kadonneen Jäljillä ohjelman. Jaksossa Venäjältä adoptoitu nuorimies etsi biologista äitiään ja sisaruksiaan. Jakso sai minut taas tuntemaan surua ja katkeruutta. Kuinka joku voi antaa pois oman lapsensa? Toisaalta tarinassa oli myös hyväkin puoli - poika löysi äitinsä ja sisarensa, sekä sai kysymyksiinsä vastauksia. Äiti ja poika molemmat itkivät ensitapaamisessa. Selvisikin, että poika oli huostaanotettu äidin alkoholinkäytön seurauksena. Ymmärrän toki ettei elämä aina ole niin mustavalkoista. Tuntuu vaan niin epäreilulta, kuinka ihminen joka ei ole sitoutunut tai kykenevä lapsestaan huolehtimaan tulee raskaaksi, saa lapsen - tässäkin tapauksessa monta lasta. Miksi me jotka niin haluamme, yritämme ja olemme valmiita tekemään mitä vain lapsen vuoksi emme kuitenkaan lasta saa? Olenko jotain elämässäni väärin tehnyt ja tämä on minulle rangaistus? Enkö kykenisi huolehtimaan lapsesta? Olisinko huono äiti?

Tuntuu että nykyään en pysty mitenkään väistelemään ajatuksiani lapsettomuudesta. Niin moni asia tuo tämän surullisen tarinamme mieleeni. Tv-ohjelmissa, radiossa, kahvitauolla töissä, kaupassa, salilla, kampaajalla.. Joka paikassa näkee lapsiperheitä, äitejä, isejä, vauvoja. Kuulee juttuja raskaudesta, perhearjesta ja lasten syntymäpäivistä. Onnekseni edes syksyn ja kylmän ilman tulo on onnistunut piilottamaan toinen toistaan kauniimmat raskausvatsat takkien alle. Mutta facebook ei näitä ilouutisia suodata, se ei anna armoa.

Seesteistäkö?

En oikein tiedä tämänhetkistä olotilaani. Ajoittain tuntuu ettei tästä tule mitään ja varmasti taas petymme. Välillä olen myös ajatellut että jäämme varmasti kokonaan lapsettomiksi, olen miettinyt miten sen koskaan kestäisin. Kuitenkin sisällä on pieni toivonkipinä joka välillä syttyy toivomaan.

Tässä kierrossa hyödynsimme ovulaation varmaan paremmin kuin koskaan! Kyllähän se stressiä, aikataulua ja vonkaamista vaati mutta jos vain pieni joskus saataisiin olisi se varmasti tämän vaivan ja stressin arvoista. Nyt vain yritän olla rauhallinen ja annan loppukierron mennä omalla painollaan. Jostain kumman syystä joka kierron pakkomielle aloittaa testailukin yliajoissa on tipotiessään. Olen päättänyt ajatellut että jos/kun seuraavaan kiertoon lähdetään en tikuttaisi ovulaatiota enkä stressaisi päivistä. Hieno ajatus, mutta toteutus voi olla jotain aivan muuta..

Voi kumpa onnistuisimme viimein.


perjantai 14. lokakuuta 2016

The O


Kirkuva viiva eilen, sekä tänään herättyäni alkaneet alavatsakivut. Ovis on täällä! Nyt voi taas alkaa piinailemaan. Toivomaan, uskomaan, menettämään toivonsa ja pettymään. Ainakin nämä ovulaatiot ovat nykyään kuin oppikirjasta.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Pakko panna

Kiertopäivä 11. Pari päivää ollut ihmeen seesteinen olo. Alkukierron pettymys ja itkut takana ja katse tulevassa ovulaatiossa. Muutaman ovistestin olen jo kastanut ja pikkuhiljaa viiva tummuu. Viime kierrossa ovulaatio oli kp 15 (tai mahdollisesti jo kp 14 illalla) joten miestä on jo varoitettu tämän viikon romanttisesta jokatoinenpäiväonpakkopanna -seksistä. Varoitukseen hän hymyili veikeästi ja sanoi "Aii haluutsä vauvan mun kanssa?". Rakastan häntä. Hän olisi niin hyvä isä.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Illan itku

Mitäköhän kuvittelin eilen oikein kirjoittavani. Päiväni sujui ihan hyvin ja kävin mukavalla lenkillä siskoni kanssa. Illan hämärtyessä kuitenkin ahdistukseni sai minut haltuunsa ja sain kuin sainkin taas kivat itkutkin tirautettua. Voi kun saisin edes hieman tasattua mieltäni ja hallittua ajatuksiani. Miksi ihmeessä lapsettomuus ottaa minusta niin suuren otteen etten voi ajatella mitään muuta? Olenko tehnyt jotain pahaa ansaitakseni tällaisen taakan kantaakseni?

torstai 6. lokakuuta 2016

Kaikki on hyvin

Nyt kun olen avannut blogini mukavasti surkeilla ja angstisilla postauksilla niin päätin listata tähän asioita jotka tuovat iloa elämääni ja joihin olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi välillä ravistella itseään ja miettiä elämääni näiden positiivisten asioiden kautta.

  • Parisuhde. Rakastan miestäni äärettömän paljon. Olemme tunteneet toisemme n. 10vuotta vaikkei vakavaa yhdessäoloa olekaan kun vajaa 2,5vuotta. Kuitenkin olemme tutustumisesta saakka olleet ihastuneita toisiimme vaikkei parisuhteeseen ryhdyttykään silloin aikoinaan. En voi kun olla onnellinen että vuosien jälkeen rakkautemme roihahti huolella palamaan ja sain viimeinkin juuri hänet kumppanikseni. Mieheni on tuki ja turvani, hänen kanssaan voin olla oma itseni. Hän rakastaa minua sellaisena kuin olen ja muistaa sen usein myös kertoa. Hän haluaa kanssani perheen ja elämän. Ja minä hänen kanssaan. Hänen kanssaan olen onnellinen.
  • Koti. Meillä on ihana koti. Uusi, juuri sellainen kun itse halusimme, yhdessä suunniteltu materiaalit ja sisustus. Paljon on vielä laittamista ja sisustusta, mutta kaikki aikanaan. Tämä on jo nyt täydellinen.
  • Ystävät. Minulla on muutama ihana ystävä. Heihin voin luottaa kuin kiveen, he ymmärtävät iloni ja suruni. 
  • Työ. Vaikkei työni olekaan varsinainen unelmaduunini, olen kuitenkin saanut vakituisen paikan pitkien määräaikaisuuksien jälkeen. Työpaikka tuo turvaa tulevaisuuteen ja talouteen. Minulla on mielettömän ihania työkavereita joiden kanssa hommat sujuvat hankalimpinakin päivinä.
  • Perhe. Äiti ja sisko. Rakastan perhettäni valtavasti. Siskoni on paras ystäväni ja hänelle voin puhua avoimesti mistä vain. Äitini kanssa en vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista pysty keskustelemaan, mutta tiedän että viimekädessä äitini ei koskaan jättäisi minua pulaan.
Kaikki on siis todellakin hyvin. Silti suurin haaveeni, oma lapsi vielä puuttuu elämästämme. Uskomatonta kuinka yhden suuren surun vuoksi usein unohdan kaiken hyvän mitä minulla on. Jollakin tavalla luotan kuitenkin elämään ja uskon tämän taistelun päättyvän hyvin. Ainakin tänä päivänä.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Henkinen hyvinvointi

Olen ollut jo pidemmän aikaa todella allapäin, surullinen ja ahdistunut. Olen viimeaikoina miettinyt paljon henkistä hyvinvointiani ja tosissani miettinyt olenko masentunut. En ole pitkään aikaan nähnyt elämässäni kovinkaan paljon ilon aiheita vaikka tosiasiassa tiedän niitä olevan. Löydän kaikesta aina ne huonot puolet ja ajattelen asiat kovin negatiivisesti. Olen menettänyt itsetuntoni täysin ja usein on hetkiä kun mietin olevani täysin arvoton enkä ansaitse edes elää. Koen usein jopa vihaa itseäni kohtaan. Varsinaisia itsemurha-ajatuksia minulla ei kuitenkaan ole enkä myöskään voisi kuvitella satuttavani itseäni fyysisesti. Pystyn suoriutumaan töistäni yms. enkä usko että kukaan tuttuni tai kaverini osaisi epäillä mitään masennukseen viittaavaa. Pari päivää sitten mieheni ehdotti yllättäen että menisin lääkärille. Hän on ainut ihminen joka oikeasti näkee pahoinvointini, jolta en sitä pysty täysin peittämään. Tosin en hänellekään ihan jokaista ajatustani kerro. Tämä sai minut miettimään missä vaiheessa oikeasti on syytä hakea apua. Tuntuu pahalle miehenikin puolesta, että hän joutuu elämään minun pahoinvointini ja suruni keskellä, haluaisin hänelle antaa jotain paljon parempaa. Usein mietin että "tänään en anna mielialani mennä alas", mutta en vain voi tunteilleni mitään.

Nyt kun mietin ajassa taaksepäin olen kyllä aina ollut helposti masentuneisuuteen taipuvainen. Olen todella sosiaalinen, huumorintajuinen ja iloinen työpaikalla sekä ystäväporukassa, eikä kukaan varmasti osaisi aavistaa mitään masennukseen viittaavaa. Aikaisempia kriisejä tai vastoinkäymisiä elämässäni ovat perheenjäsenen kuolema sekä huono ja epätasapainoinen parisuhde. Perheenjäsenen kuolemaa tietenkin surin kovasti, mutta niinkuin jokainen läheisen menettänyt varmasti tietää, klisee aika parantaa haavat pitää paikkansa. Edellisessä parisuhteessa ollessani muistelen jonkin verran olevani alakuloinen, mutta sekin helpotti heti eropäätöksen tehtyä. Parisuhteessa ei sinänsä tapahtunut mitään vakavaa, emme vain sopineet toisillemme ja olin suhteessa todella onneton.

Tällähetkellä ehdottomasti suurin suruni on lapsettomuus sekä kokemani keskenmenot. Asiaa ei auta henkisesti sekä fyysisesti raskas työ jossa en viihdy kovinkaan hyvin. Olen kovasti miettinyt masennuksen kriteerejä. Voiko yksittäinen kriisi elämässä oikeasti laukaista masennuksen, vai onko minulla vain jonkinlainen "suruaika" menossa? Missä vaiheessa voi ihan oikeasti puhua olevansa masentunut?

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ulkoilu ahdistus

Tänään oli upea ilma. Suomen luonto ja syksy näytti parastaan ja helli meitä aurinkoisella säällä ja ruskamaisemalla. Kävimme ulkoilemassa paikallisella ulkoilualueella ja pysähdyimme myös laavulle makkaran paistoon. Vaunuja, rattaita, lapsia, äitejä ja isejä lenkkipolut pullollaan. Olen niin ahdistunut ja katkera etten sovi enää kohta samalle lenkkipolulle saati laavulle lapsiperheiden kanssa. En vain voi olla ajattelematta kuinka onneton tilanteemme on, ja miten vajaavainen olen naisena. Lisäksi kuukautiseni ovat meneillään ja sen huomaa kyllä naamastakin, eikö riitä että kärsin henkistä pettymystä, kärsin kivuista ja vuodosta? Täytyy vielä pilata kasvonikin jotta varmasti muistan peiliin katsoessa kuinka asian laita on. Kyllä oli kerrassaan upea päivä!