Melkein yhdeksän kuukautta

Tyttö on pian 9kk ikäinen. Arki rullaa edelleen mukavasti, päivät menevät nopeasti ja pikkuinen oppii joka päivä uusia temppuja! Hän on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, kävelemään tukea vasten, konttaamaan ja tanssimaan. Hän on edelleen nauravainen ja tyytyväinen lapsi joka ihastuttaa jokaisen hymyllään.

Meillä on enää kolme viikkoa jäljellä äitiyslomaa, jonka jälkeen palaan töihin. Päätimme että teen osittaista työaikaa niin kauan kun tuntuu että pärjäämme taloudellisesti. Tyttö aloittaa päiväkodissa, johon menemme tutustumaan parin viikon päästä. Päiväkoti ei minua suuremmin jännitä, tai jännittää tietenkin hieman mutta en epäile hetkeäkään etteikö tyttö sinne pian sopeutuisi. Tyttö ei ujostele ketään ja tykkää todella paljon leikkiä muiden lasten kanssa, joten uskon että hoidon aloittaminen on tytölle ihan mieluinen juttu. Lisäksi uskon että muiden isompien lasten kanssa oleminen opettaa paljon uusia taitoja. Niin haikeaa että ei ollakaan enää kahden kotona, mutta tieto siitä että työvuoroja ei kovin montaa viikossa ole (3-4), helpottaa.

Jonkin verran olemme miehen kanssa puhuneet siitä milloin olisi mahdollisen toisen lapsen yritys hyvä aloittaa. Olemme siis aika varmoja että haluamme kuitenkin tytölle sisaruksen. Tai no, mies on halunnut sitä koko ajan mutta itse olen ollut ahdistunut pelkästä ajatuksestakin. Pikkuhiljaa minunkin mieleni on muuttunut ja miehen vauvakuume on vain kasvanut. Hän jopa höpöttelee vatsalleni leikkien että siellä pikkusisarus jo olisi, haha :D Meillähän ei ole tällä hetkellä ehkäisyä käytössä vaan luotamme niinkin varmaan keinoon kun keskeytetty yhdyntä :D Ja ei, en tosiaankaan pidä sitä ehkäisykeinona mutta koska raskaus ei mikään ehdoton ei ole niin tämä sopii meille hyvin. Toista kesää peräkkäin en raskaana haluaisi kuitenkaan olla (enkä muutenkaan lapsille ihan mahdottoman pientä ikäeroa jos sattuisinkin tulemaan heti raskaaksi) joten mennään nyt ainakin kesän yli ja annetaan tytön täyttää ainakin se 1v ennen kuin annamme toiselle luvan tulla. Sitähän ei sitten tosiaan tiedä kuinka hankalaa tai helppoa toisen lapsen alulle saaminen ja raskaudesta ilman keskenmenoja selviäminen on joten mielestäni meidän ei myöskään kannata odottaa liian kauaa ettei lapsille tulisi "liian suurtakaan" ikäeroa. Vaikea selittää mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan :)

Tällaisia kuulumisia ja mietteitä täällä tällä kertaa. Aurinkoista kevättä kaikille ja isot onnittelut teille jotka pienen nyytin olette juuri syliinne saaneet <3

Tulevaisuuden mietteitä

Mies on todella paljon puhunut jo kuinka haluaa ehdottomasti toisenkin lapsen, mutta minua ajatus ahdistaa aivan suunnattomasti. En todellakaan ole valmis edes ajattelemaan että ryhtyisin samaan kamalaan epätoivoiseen yrittämiseen ehkä enää koskaan. Epätoivoista kiertopäivien laskemista, ovulaation metsästystä, pakkoseksiä, piinailua, pettymistä. Negatestejä, plussatestejä, pelkoa, keskenmenoja. Itkua, masennusta, surua. Salailua ja sosiaalisten tilanteiden välttelyä. Niin kovaa epätoivoa, että muistan kuinka viime syksynä ajattelin moottoritiellä ajaessani että mitä väliä jos vaikka ajaisinkin tuon tunnelin seinään. Ei minulla ollut mitään väliä. Olin epäonnistunut ja viallinen, en toiminut niinkuin pitäisi. Minun olisi pitänyt hakea apua mutta olin liian arka puhumaan tunteistani kenellekään. Lapsettomuus on ollut heittämällä elämäni ykköskriisi, josta selviäminen vie varmasti vielä pitkän ajan.

En vain pysty enää elämään samaa uudelleen. Tiedän ja tunnen itseni niin hyvin, että ajattelutapa "tulee jos on tullakseen" muuttuu hyvin äkkiä pakkomielteiseksi kehon analysoinniksi, kellontarkkaan yritykseen ja sitä myöten samaan tuttuun, ahdistavaan oravanpyörään. Mies otti koko yritysajan ja keskenmenot aivan erilailla kuin minä, joten hänen on ehkä vaikea ymmärtää miksi olen niin vastaan toista lasta. Toisaalta on ihana tietää kuinka lapsirakas mieheni on, ja että hän on varmasti yhtä kovasti tätä vauvaa toivonut.

Tiedän että ajatukset voivat hyvinkin vielä muuttua mutta tällä hetkellä olen valmis vain yhteen lapseen ja nään tulevaisuutemme kolme henkisenä perheenä. Tälle pienelle haluan antaa kaikkeni ja olla niin hyvä äiti kun vaan voin. En tahdo pienen lapsuuden menevän hukkaan näkemällä ahdistuneen ja masentuneen äidin joka ei jaksa iloita pienestä ihmeestä vaan suree jo toisen lapsen yrittämistä. Toisaalta olen myös aina ajatellutkin että haluan vain yhden lapsen, jotenkin se tuntuu minusta luontevalta. Kun taas toisaalta olen niin onnellinen omasta sisarestani, hän kun on edelleen paras ystäväni.

Onneksi näitä ei tarvitse ajatella ja päättää vielä pitkään aikaan. Juuri nyt olen mielettömän onnellinen tästä lahjasta jonka viimein saamme. Aion nauttia raskaudesta ja tästä pienestä vauvasta täysillä <3