Hän on syntynyt

Ihana, täydellinen vauvamme syntyi muutama viikko sitten rv 38+0. Synnytys oli nopea, enkä kerennyt saamaan kovin hyvin kivunlievitystä, mutta kuitenkin kaikki meni hyvin ja synnytyksestä jäi ihan hyvä mieli. Palautuminenkin on sujunut todella hyvin kun nopea synnytys ei ehtinyt uuvuttaa ja tällä hetkellä olo on kuin en olisi koskaan synnyttänytkään. Vauva on esikoista hieman vaativampi mutta kuitenkin suht helppo. Yöt hän nukkuu onneksi ihan hyvin, mutta palvelua halutessaan ei odota hetkeäkään vaan tissi on saatava suuhun heti.

Isosisko on ottanut pienen todella hyvin vastaan, mutta äitiä kohtaan uhmataan aivan täysillä. Noooh, eiköhän tämä vielä ohi mene.. joskus :D Ymmärrän kyllä hänen turhautumisensa kun vauva on aika paljon rinnalla enkä pysty antamaan täyttä huomiota esikoiselle silloin. Hommaa siis riittää kotona siskosten kanssa ja epätoivokin välillä nostaa päätään kun vallitsevan korona tilanteen vuoksi ei pääse liikkumaan eikä näkemään ketään. Toivon niin kovin että tämä tilanne helpottaisi pian ja päästäisiin normaaliin elämään takaisin ja esikoinen kaipaamaansa päiväkotiin touhuamaan kavereiden kanssa. Sitä odotellessa yritetään ajatella positiivisesti, meillä on ihanat, terveet lapset ja kaikki kuitenkin aika hyvin nyt <3

Vähiin käy

Ompas kulunut taas tovi kun olen kirjoitellut. Olen jotenkin ollut henkisesti niin poikki etten ole saanut aikaiseksi vaikka piti kirjoitella jo ajat sitten. Nyt mennään jo viikolla 32! Aika menee hurjaa vauhtia ja silti tuntuu matelevan. Olen jäänyt jo kotiin muutama viikko sitten koska vointini alkaa olla jo aika raskas. Virallinen äitiyslomani alkaa noin kolmen viikon päästä.

Olen kärsinyt jo pidemmän aikaa todella järkyttävistä liitoskivuista. Esikoisestakin ne oli pahat mutta tuntuu että nyt on vielä tuplasti pahemmat. Varmasti esikoisen perässsä juokseminen (haha, en siis todellakaan juokse saati pysy perässä) vaikuttaa tähän. Supistelee paljon, ei kipeästi, mutta todella napakasti (paitsi yhtenä iltana jolloin olin jo lähellä soittaa synnärille, kun supistuksia tuli jatkuvasti ja alavatsaan koski kuin kuukautiset alkaisivat, kipu säteili reisiin eikä meinannut helpottaa levossakaan). Olen siis näiden takia ollut lähinnä kotona, kun ei jaksa liikkua enää missään. Tai jos hetkellisesti jaksaa niin virhe, olen entistä kipeämpi pienenkin ponnistelun jälkeen. Tuntuu että olen vankina kehossani tällä hetkellä ja olen henkisesti väsynyt tähän tilaan. Taitaa olla ennemmin sääntö kuin poikkeus että kyllä ainakin yhdet itkut päivässä tulee tirautettua ihan vain toivottomuuttani. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti ja eihän tässä oikeasti olisi enää kauaa jäljellä.

Olen kaivellut viimeviikolla esikoisen vauvanvaatteet ja tavarat varastosta esille, pessyt sata koneellista pyykkiä ja tehnyt tilaa tavaroille. Samalla kerännyt vanhoja tavaroita ja järjestänyt kirpputoria. Uskomatonta miten meidän iso kaksi ja puolivuotiaamme on niihin pieniin pöksyihin ja bodyihin mahtunut <3 On kyllä ajoittain vieläkin vaikeaa uskoa että meille on ihan kohta oikeasti syntymässä toinen lapsi! Vielä on paljon järjesteltävää ja joitakin ostoksia tehtävänä ennen pienen syntymistä. Tuntuu että tällä toisella kierroksella sitä tuppaa jättämään kaiken viimetinkaan eikä samalla tavalla hössötä kuin ensimmäisen kanssa. Ehkä ihan hyväkin, esikoisen kanssa tuntui että kaiken piti olla täydellistä, joka on aika uuvuttavaa loppupeleissä. Nyt uskon että kunhan perustarvikkeet on kunnossa niin kaikki sujuu omalla painollaan.

Esikoinen odottaa innolla pikkusiskoaan. Hän halaa ja pussailee vatsaani joka päivä ja puhuu siskosta paljon. Tänään aamulla hän kertoi että "pikkusisko rakastaa minua". Oi ja voi <3