maanantai 18. joulukuuta 2017

Minipillerit

Neuvolassa ehdotettiin heti synnytyksen jälkeen minipillereitä, tarkemmin Cerazetteja. (En tiedä mikä buumi juurikin näitä pillereitä on kaikille työntää, nimittäin kokemuksesta voin sanoa että kahdessa eri kaupungissa näitä on minulle ilmaiseksi tyrkytetty. Enkä ole ainoa.) Ensin olin hieman epäileväinen mutta jälkitarkastuksen yhteydessä lääkäri sai puhuttua minut kokeilemaan. Käytinkin pillereitä reilu 3kk mutta olen huomannut niiden aiheuttavan ikäviä sivuvaikutuksia ja miettinyt useasti lopettamista. Lisäksi mieheni on ehdottanut juuri sivuvaikutusten vuoksi useamman kerran että en pillereitä enää käyttäisi. Siispä lopetin. Nyt mielenkiinnolla odotan kuinka näistä palaudun. Toki olen juuri aloittanut masennus lääkkeen joten joidenkin sivuvaikutusten poistumisen seuraaminen on haastavaa. Lääkäri vannotti ottamaan yhteyttä ja miettimään toista ehkäisyä jos pillerit eivät sovi, mutta tahdon nyt palautua näistä ja miettiä asiaa kunnolla. Käytössä siis kondomi niin pitkään kun ja jos tilalle keksitään jotain muuta.


No, sitten niitä sivuvaikutuksia jotka luulen johtuvan pillereistä:


  • mielialojen vaihtelut (niitä on muutenkin, mutta lisääntyneet)
  • seksihalujen puuttuminen (ei ole koskaan aikaisemmin moista ollut, haittaa (ja harmittaa) näistä ehkä kaikista eniten)
  • hiusten lähtö (voi myös johtua hormoneista)
  • epämääräinen inhottava alavatsan juiliminen, kuin kuukautiset olisivat alkamassa
  • turvotus alavatsalla
Seksihalujen puuttuminen on näistä ehdottomasti ikävintä. En halua, enkä tunne mitään. Se mikä ennen tuntui hyvälle ei tunnu nyt miltään. Seksi on vain suoritus, en juurikaan nauti siitä. En ole koskaan ennen tuntenut näin ja tilanne on todella inhottava. Synnytyksen jälkeen haluni olivat todella kohdillaan ja seksi tuntui hyvälle, mutta pikkuhiljaa pillereiden aloituksen myötä ovat haluni hiipuneet pois. Myös masennus ja imetys tähän voi vaikuttaa, mutta uskon vahvasti pillereiden oleva suurin syyllinen tähän. No, sehän nähdään.

Nyt haluaisin kokemuksia. Onko muita joille minipillerit ovat aiheuttaneet ikäviä sivuvaikutuksia? Entäs te muut juuri synnyttäneet, oletteko jo aloittaneet jonkin ehkäisyn (muun kuin kondomi) käytön? Minkä ja miksi?  Kertokaa kaikki! Nostetaan nyt kissa pöydälle naiset :)

lauantai 16. joulukuuta 2017

Soseita ja herätyksiä

Heippa siskot, pitkästä aikaa taas kuulumisia! Niin monta kertaa on pitänyt kirjoittaa mutta ei vaan yksinkertaisesti ole aina aikaa asettua paikoilleen ja keskittyä kirjoittamaan. Tai sitten vain en ole ollut sillä tuulella ja väkisin väännetystä kirjoittamisesta ei tule sitten yhtään mitään. Mutta nyt olen "sillä fiiliksellä", mies poissa kotoa ja vauvakin näköjään viimein nukahti (vaikka mielummin olisi leikkinyt pehmoleluillaan sängyssä), joten näppis sauhuamaan!

Niinkuin otsikko jo kertoo, on meillä aloitettu soseiden maistelu jo pari viikkoa sitten. Pikkuhiljaa on annoskoot suurentuneet ja neuvolastakin ohjeeksi sain antaa soseita jo pari kertaa päivässä. Paino on noussut nyt aika hitaasti viimeisen kuukauden aikana (kuitenkin hyvin käyrällä) ja vauva on alkanut nyt heräilemään useammin yössä ja on kyllä oikeastikin nälkäinen, sen verran topakasti tissiin tarttuu kun sitä tarjoaa. Luulen että kiinteiden tarve alkaa olla ihan todellinen. Imetys meillä on jatkunut pienien vastoinkäymistenkin jälkeen, vaikka olisi tehnyt mieli luovuttaakin välillä. No, sen siitä saa kun jättää vauvan viikonlopuksi isänsä kanssa pulloilemaan, arvata saattaa että eihän se tissi sen jälkeen meinannut maistua sitten millään. Sinnikkäästi kuitenkin jaksoin yrittää ja viimein unohtui pulloilut ja saatiin imetys taas sujumaan. Vauva on kasvanut ja oppinut niin paljon uusia asioita. Hän kääntyy selältä vatsalleen, nauraa, juttelee, kiljuu, osaa syödä soseita, tarttuu itse lusikasta, juo itse (pienin avuin) nokkamukista.. siis huimasti kaikkea! Ei siis ihme että unetkin hieman katkeilevat kun niin on vauhdikasta meillä! :D

Viimeisimmissä kuulumisissa taisin kirjoitella masennuksestani. Nämä viikot joina odottelin aikaani psykiatrisen sairaanhoitajan keskusteluun sekä sen jälkeen vielä useamman viikon lääkäri aikaa, tuntuivat ikuisuudelta. Viimein kuitenkin koitti aikani ja onneksi lääkärini oli aivan uskomattoman mukava ja ymmärtäväinen. Muutenkin voin kyllä sanoa että olen saanut kunnallisessa terveydenhuollossa niin hyvää palvelua että ei sovi valittaa! Sain masennukseen lääkityksen ja keskusteluni sairaanhoitajan luona jatkuvat. Lääkettä olen syönyt vasta pari viikkoa joten masennukseen en ole huomannut vielä mitään vaikutusta, mutta yöuneni (vaikka yöheräilyt vauvalla ovat lisääntyneet) ovat parantuneet huomattavasti. Nukahdan illalla helposti ja yöllä saan unen päästä kiinni todella hyvin enkä jää valvomaan ja pyörittelemään asioita mielessäni.

Suurimpia ongelmia ja oireita minulla ovat olleet negatiivinen ajattelutapani, pahantuulisuus, ahdistuneisuus, olen aika sulkeutunut ja tuntuu että olen vain epäonnistunut kaikessa. Mutta silti jotenkin kaikki on samalla tuntunut - ei miltään. En tunne mitään. Ainot mitä kohtaan on suuria tunteita (ja nimenomaan rakkautta) on vauva. Tuntuu että en tunne miestänikään kohtaan mitään. Toki sisimmässäni tiedän että häntä rakastan, mutta tunteeni ja ajatukseni ovat aiiivan sekaisin.. En halua sen enempää tänne tilannetta tai yksityiskohtia purkaa, mutta vaikeaa on ollut. Onneksi kuitenkin on pieni tyttömme joka pitää kiinni jokaisessa päivässä ja antaa niin paljon voimia jaksaa tätä kaikkea. Toivon että lääkkeet ja juttelu hoitajan kanssa auttaa ja voisin pian nauttia täysin rinnoin (hehheh) vauva-arjestamme!

Kuitenkin, vaikka haasteita on eikä elämä ole ruusuilla tanssimista, en vaihtaisi tätä mihinkään. Joka päivä, monta kertaa edelleenkin mietin kuinka onnekkaita olemme kun viimein saimme vauvan, juuri hänet. Ehkä kaikella oli tarkoituksensa?

maanantai 23. lokakuuta 2017

Mitä meille kuuluu tänään

Huh kun on pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Aika on mennyt niin nopeaan, enkä ole oikein tiennyt mitä kirjoitella. Ajattelin nyt kuitenkin kertoa hieman kuulumisia jos siellä vielä joku lukee näitä ruudun toisella puolen.

Tyttö on pian 3kk ja on kasvanut ja kehittynyt mieletöntä vauhtia! Olen tykännyt kovasti vauvan kanssa kotona olemisesta. Olemme luuhanneet vaikka ja missä, ja pitäneet tietysti koti päiviäkin välillä jolloin vain ollaan ja ihmetellään. Tyttö nukkuu n. 7-11h yöunia heräämättä, joten olen saanut itsekin nukkua ihan hyvin. Meille on tullut hyvä rytmi jota noudatamme joka päivä. Uskon että rytmistä kiinni pitäminen auttaa nukkumaan menossa sekä muutenkin nukkumisessa. Toki on varmasti myös tuuria että juuri meidän vauva omaa hyvät unenlahjat ja on muutenkin aika helppo lapsi. Imettäminen on onneksi sujunut hyvin, sitä kuinka kauan se jatkuu en osaa sanoa. Päivä kerrallaan :) Kaikin puolin on arkemme sujunut tasaisesti ilman suurempia ongelmia. Edelleenkin ihmettelemme miehen kanssa päivittäin sitä kuinka kauniin vauvan viimein onnistuimme saamaan. Jokainen kyynel on ollut kaiken tämän arvoista. <3

Mutta entä sitten minä. En oikein tiedä kuinka tätä nyt kuvailisi. Olen mielettömän onnellinen elämäntilanteestamme ja vauvastamme. Kuitenkin samalla olen edelleen masentunut, ahdistunut, mielialani heittelee hurjasti ja olen jatkuvasti alakuloinen ja kärttyinen. Olen alkanut ymmärtää ja tunnustaa itselleni olleeni tässä samassa ahdistuksessa jo vuosia (toki vauvan yritys ja keskenmenot vain pahensivat tilannetta). Nyt olen päättänyt hakea apua. Olen liian monta vuotta hukannut elämästäni olevani tällainen apaattinen mörkö, kun tosiasiassa tiedän ettei minulla ole mitään syytä olla surullinen, ja pohjimmiltani olen iloinen ja eläväinen ihminen. En vain pääse alakulon tunteesta yli. Myös mieheni on kehoittanut minua useasti hakemaan apua ja nyt on tullut sen aika, en voi enää jatkaa näin. Tässäkin asiassa olen uskomattoman hyvä pitämään kulisseja yllä kodin ulkopuolella. Kotona ahdistus näkyy ja kaatuu usein miehen harteille. Pelkäänkin pian menettäväni mieheni ja perheeni jos en tee asioille jotain. En myöskään tahdo että pieni tyttömme kasvaa surullisen äidin kasvattamana. Olen siis jättänyt soittopyynnön psykiatriselle sairaanhoitajalle jonka kanssa keskustelimme keväällä keskenmenoista ja lapsettomuudesta. Toivottavasti hänen kanssaan saisimme jotain apua tilanteeseen. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta en usko tässä olevan kyse, koska niinkuin kirjoitin aiemmin olen kärsinyt tästä olotilasta jo kauan.

Omasta masennuksestani huolimatta olen kyllä onnellinen ja rakastan elämääni, ehkä juuri se sai minut hakemaan apua. Haluan elää tätä ihanaa elämää hymy huulilla ja nauttia joka hetkestä <3

Ihanaa syksyn jatkoa teille siskot, edelleen käyn kyllä aktiivisesti lukemassa teidän kuulumisianne <3

torstai 24. elokuuta 2017

Kiitollinen kaikesta

Nyt kun olemme olleet kotona kolme viikkoa, on arkeemme muodostunut jo omanlaisemme rytmi. Vauva nukkuu yöt todella hyvin eikä herää kun 1-2 kertaa yössä. Päivisin pieni valvoo jo yllättävän paljon ja tarkkailee paljon ympäristöään. Sairaalassa tyttö ei oppinut rinnalle, mutta kotiin päästyämme imetys on lähtenyt sujumaan todella hyvin ja painokin noussut huimasti. Vauvan hoito tuntuu luontevalle ja tytöllä on myös paras mahdollinen isi joka hoitaa häntä myöskin niin taitavasti, pusuttelee ja pitää kainalossa <3 Sitä on niin ihanaa katsoa.

Itse olen toipunut synnytyksestä todella hyvin. Olen pystynyt jo lenkkeilemään usean kilometrin lenkkejä ja olo alkaa tuntumaan muutenkin normaalita. Jälkivuotoa tulee enää aivan milli päivässä, toivotaan että sekin loppuisi jo pian kokonaan. Olen aivan ihmeissäni kuinka nopeasti olenkin palautunut, täytyy olla kiitollinen!

En vieläkään pysty uskomaan tätä kaikkea todeksi. Olen niin kiitollinen että tämä pieni nyytti meille viimein suotiin. Välillä kun katson vauvaa ja erehdyn miettimään kaikkea mitä matkan varrella on tapahtunut, on kyyneleitä vaikea niellä.. Kuinka vaikeaa meillä oli, kun ei voinut tietää saadaanko me koskaan elävää lasta. Kuinka masentunut olin, kuinka kaikki pyöri vain kuukautiskiertojen ja ovulaatioiden ympärillä. Ja ne kaikki negatiiviset raskaustestit, puhumattakaan niistä positiivisista jotka menivät kesken. Kun ensin annettiin toivoa ja sitten kaikki vietiin pois. Haavoja vielä parannellaan, mutta uskon kuitenkin että kokemukset ovat vahvistaneet minua ihmisenä sekä lujittanut parisuhdettamme.

Huoli pienestä ei toki lopu varmasti koskaan. Edessä on muutama kontrolli käynti sairaalassa ja voimme vain toivoa että kaikki on kääntynyt parhain päin eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. En tahdo avata näitä sen enempää jottei tekstini kohta ole liian tunnistettava.

En tiedä kuinka blogin tulee käymään, ehkä välillä käyn kirjoittelemassa tuntemuksia silloin kun siltä tuntuu. Vauvan syntymä on tuonut jonkin verran ikäviä muistoja pintaan, joten voi olla että vielä tarvitsee purkaa ajatuksia. Seuraan toki muiden blogeja aktiivisesti ja olenkin niin onnellinen kun saa lukea täältä niin paljon hyviä uutisia nykyään. Paljon onnea ja tsemppiä teille jotka pienen sykkeen olette ultrassa nähneet, ja teille joilla synnytys on käsillä <3 Olen hengessä mukana.

lauantai 5. elokuuta 2017

Hän on täällä

Kaunis pieni tyttömme on syntynyt. On tapahtunut kaikenlaista, enkä ole kerennyt kirjoittamaan tänne. Älkää säikähtäkö, kaikki on nyt hyvin ja olemme jo kotona kokonaisena perheenä <3

Hän syntyi rv 39+2. Aloin tihkuttamaan lapsivettä sekä sain kovia supistuksia edellisenä päivänä ja olin yön tarkkailussa osastolla. Yön aikana synnytys lähti todenteolla käyntiin ja aamulla meistä tuli pienen tytön vanhemmat. Synnytys meni ihan hyvin, kipu oli uskomattoman kamalaa mutta kun tytön sai viimein syliin unohtui kaikki tuska ja vain itkimme onnesta. Ja kuinka kaunis hän on, en vieläkään usko tätä todeksi.

Ensimmäisten päivien aikana ilmeni muutamia huolia pienen terveydestä, jonka vuoksi jouduimme olemaan muutaman vuorokauden vastasyntyneiden teho-osastolla. Teho-osasto kuullostaa rankalle, mutta mitään akuuttia hengenhätää ei vauvalla kuitenkaan onneksi ollut. Pieni onneksi toipui nopeasti ja pääsimme jo arveltua aikaisemmin kotiin. Nyt kaikki on hyvin ja harjoittelemme uutta arkea kotona.

Ensimmäiset yöt ovat sujuneet todella hyvin, vauva herää syömään n. 3h välein ja nukkuu välit sikeästi. Olen itsekin saanut nukuttua hyvin ja pahin sairaalasta saatu väsymys on takana. Maitoa tulee hyvin ja sain kuin sainkin imetyksen sujumaan heti kun pääsimme kotiin.

Mies osaa hoitaa vauvaa todella hyvin ja on mieletöntä nähdä kuinka hän on niin lumoutunut vauvasta; puhuu, pussaa ja paijaa pientä eikä pysty olemaan ihmettelemättä kuinka kaunis vauva on.

Ei tätä pysty käsittämään, ei vielä. Olen niin kiitollinen ja onnellinen. <3


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Piinaavaa odottelua rv 38

Otsikkokin jo sen kertoo. Viime viikolla oli jo sellaisia tuntemuksia että olin varma ettei me nähdä enää maanantaita yhtenä kappaleena. Niin ne vaan olot menivät ohi ja nyt taas odotellaan josko jotain joskus tapahtuisi.

Synnytykseen mahdollisesti liittyviä oireita joita minulla on ollut; napakoita supistuksia, kuukautismaista vatsakipua, rusehtavaa vuotoa, vuodon seassa kananmunanvalkuiaismaisia klönttejä (jotka mahdollisesti limatulppaa?), paineen tunnetta äläpäässä, vatsa toimii. Tällä hetkellä enää runsasta valkovuotoa, satunnaisia supistuksia ja menkkajomotuksia silloin tälllöin. Blaaaah..

Niin, onhan noita ollut. Ne voivat tarkoittaa jotain tai sitten eivät. Ei auta kuin odotella. Ja ei muuten auta siivous eikä seksi. Sauna vielä kokeilematta :D

Jos muuten on aika mennyt nopeasti niin nyt se kello pysähtyi. Joo, olen malttamaton enkä jaksa enää odottaa! <3

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Rv 37 ja sairaalakassi

Kovasti on mahakuvaa pyydetty ja taisin sen sitten luvata tänne laittaa. Kuva otettu rv36+4. Painoa tullut 14,7kg. Kehuja olen saanut siitä ettei ainakaan näytä sille että kiloja olisi tullut muualle kuin mahaan, huh :D



Edelleen vahva tunne siitä että syntyy ennen laskettua. Olen nyt muutamana yönä herännyt vatsakipuihin ja supisteluahan on ollut jo kauan, tosin nyt parin viikon ajan herkemmin ja useammin. Vatsa laskeutui rv 34-35 aikana ja vauvan pääkin on jo lähtökuopissa. Vauva painaa välillä johonkin hermoon ja tuntuu että lähtee jalat alta tai viiltää kovasti alapäähän. Mutta mikä parasta, vatsa on alkanut toimimaan todella hyvin. Olen lukenut että monilla menee vatsa jopa ripulille juuri ennen synnytystä, mutta luulen että tämä vauva on vain hieman liikauttanut itseään suolen tieltä :D

Olen pakannut nyt sairaalakassinkin. Mukaan pakkasin:

  • kotiinpaluu/vaihtovaatteet (paita, housut, alushousuja, imetysliivit)
  • vauvan kotiutumisvaatteet (pari eri vaihtoehtoa koska suomen kesä) ja pari vaippaa
  • hygieniatarvikkeet (shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, hammasharja- ja tahna, deodorantti, kasvojenpesuaine, ponnareita, hiusharja, liivinsuojia, siteitä)
  • neuvolakortti
  • lisäksi mukaan puhelin ja laturi
Kaikinpuolin täällä ollaan jo valmiina synnytykseen! Onneksi aika tuntuu menevän nopeaan niin eiköhän se hetki pian koita <3

torstai 6. heinäkuuta 2017

Alle kuukausi laskettuun

Laskettuun aikaan on alle kuukausi! Huomenna alkaa raskausviikko 37 ja vauva alkaa olla täysiaikainen. Jotenkin en osaa tätä käsittää, aika on mennyt niin nopeasti ja kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Tuttavat jo kyselevät ristiäisistä ym., enkä minä vielä edes kunnolla sisäistä että vauva ihan oikeasti kohta syntyy. Vauvan huone on nyt valmis, kaikki tarvikkeet vaunuista vaippoihin on nyt hankittu. Äitiyslomalla olen virallisesti ollut jo kohta viikon. Sairaalakassi on vielä pakkaamatta, tosin olen listannut itselleni tavarat mitä olen ajatellut pakata mukaan. Täytynee sekin pakata piakkoin ettei kiireessä sitten jää miehen harteille :D

Viikko sitten oli synnytystapa arvio. Vauvan paino-arvio oli 2800g ja hän on raivotarjonnassa ja laskeutunut jo todella alas, lähtökuoppiin! Lääkäri yritti kovasti saada kasvoista 4D kuvaa mutta vauvan pää on jo niin matalalla ettei sitä saatu ultrattua kunnolla. Näin ollen paino-arviokin on suuntaa antava, koska mittausta ei saatu kunnolla tehtyä. Kohdunkaulalla/suulla ei ollut tapahtunut vielä mitään. Supistelut ovat lisääntyneet nyt parin viimeviikon aikana huomattavasti, tosin ovat edelleen vain ikävän tuntuisia vatsan kovettumisia eikä kivuista tietoakaan. Saataisiinkohan me kuitenkin heinäkuun vauva? <3

Vointi muuten alkaa olla aika tukala. Vatsa on todella suuri, vauva painaa päällään alakertaa, liitoskipuja on edelleen varsinkin öisin ja pienestäkin rasituksesta kipeydyn helposti. Vaikea olla oikeastaan missä asennossa tahansa ja pientä turvotustakin on sormissa ja jaloissa. Inhottavin kaikista vaivoista ylivoimasesti tällä kertaa on ummetus. Käytän säännöllisesti ulostemassaa pehmentävää valmistetta mutta ongelmani tuntuu olevan enemmän siinä että vauvan pää painaa suolta niin etten saa tehty tarpeitani kunnolla. Että sellaista kivaa :D

Hurjaa, että kohta meitä on oikeasti kolme. <3

torstai 22. kesäkuuta 2017

Juttelua ja liitoskipuja rv 34

Kävin juttelemassa pari viikkoa sitten psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ahdistuksestani liittyen vauvan yritykseen sekä keskenmenoihin. Ja kadun todella etten hakenut apua silloin kun ahdistus ja suru olivat pahimmillaan. Keskustelu kesti lähes 1,5h jonka aikana käytiin läpi tapahtumia ja niistä aiheutuneita tunteita. Hieman jännitin etukäteen käyntiä, mutta käynnin jälkeen oli niin hyvä olo kun oli saanut puhua jollekin joka oli siinä juuri sinua varten, ilman tunnesiteitä ja vaitiolovelvollisena. En avaa keskustelua sen enempää täällä, mutta tahdon vain sanoa että hakekaa apua silloin kun sitä oikeasti tarvitsette. Neuvolaan sen verran terveisiä että hieman olisivat voineet jo aikaisemmin, vaikka ensikäynnillä kysyä keskustelun tarpeesta, itse ainakin olen huono pyytämään apua eikä minusta ulospäin varmasti edes huomaa ahdistusta. Tällä hetkellä raskaus on jo niin pitkällä että ajatukset ovat kovasti jo synnytyksessä ja vauvassa, eikä ahdistus enää ole päällimmäisenä mielessä. No, onneksi kuitenkin avasin itse viimein suuni, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan taas oikein huolella. Varsinkin öisin kivut ovat niin kovia, että tuntuu kuin häpyluuni murtuisi kun vaihdan asentoa. Kävely on tuskaista eikä tee kyllä mieli liikkua kotoa minnekään. Toivon todella että tämä pieni saapuisi siinä rv 37-40 eikä antaisi odotuttaa itseään yliajalle. Vielä kuitenkin on parempi pysytellä masussa turvassa.

Jokaisesta vihlaisusta, kivuista ja säryistä olen kuitenkin äärettömän kiitollinen. Tämän unelman eteen on paljon kivuliaampiakin kyyneleitä vuodatettu.

Oikein rauhallista juhannusta kaikille, toivotaan että sää pysyisi edes kohtuullisena ja pääsisi nauttimaan ulkoilusta ja grilli eväistä :)


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Vointini rv 32

Pitkästä aikaa jos päivittelisi kuulumisia. Olen ollut jo kauan sairaslomalla ja nyt alkoi virallisesti kesäloma, jonka jälkeen alkaa äitiysloma. Vaikka aikaa on liikaakin on blogin päivittely jotenkin jäänyt. Käyn kyllä lukemassa muiden kuulumisia aktiivisesti mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa itse mitään. Aloitin tämän blogin kuitenkin keskenmenojen ja lapsettomuuden tuoman ahdistuksen purkamiseen, en odotus enkä vauva -blogiksi. Saa nähdä mikä blogin kohtalo on vauvan synnyttyä. En usko että kovinkaan aktiivisesti tulen enää kirjoittamaan, mutta vanhat tekstit haluan säästää muistona. Niissä on kuitenkin hyviä ja huonoja muistoja, ajatuksia ja ahdistuksia.

Nyt mennään jo raskausviikolla 32. Ja se tuntuu jotenkin aivan käsittämättömälle! Aika on mennyt todella nopeasti ja täytyy kyllä välillä aivan pysähtyä miettimään kuinka kahden kuukauden päästä meillä mahdollisesti jo on, tai on syntymässä pieni tyttö.

Vointini on varmaankin ihan ok. Uskon että kaikki vaivat ovat aivan normaaleja loppuraskauden ongelmia. Väsymystä, liitoskipuja (vaikkakin vähentyneet huomattavasti), supisteluja, jatkuvaa pissahätää yms. Suurin ja ärsyttävin vaivani tällä hetkellä on ehdottomasti jatkuva pissahätä. Viime lääkärin tarkastuksessa lääkäri totesi vauvan pään olevan todella alhaalla ja sen kyllä tuntee. Vessasta on tullut kotimme huoneista suosituin, enkä mielellään lähde minnekään missä tiedän etten heti paikalla pääse vessaan. Varsinkin iltaisin kun vauva on vilkkaimmillaan on olo aika hankala eikä ilman suojia oleminen tulisi kuuloonkaan, sen verran lähellä on ollut lirahtaa pöksyyn. Saa nähdä täytyykö viimeisillä viikoilla alkaa käyttämään vaippoja..

Painoa minulle on tähän mennessä tullut 11,8kg. Olen siihen tyytyväinen. Alussa ja puolen välin tienoilla painoni nousi aika nopeasti mutta nyt on tullut selkeä hidastuminen. Uskon sen johtuvan ihan vain ruokahaluni muutoksesta. Olo on koko ajan niin pinkeä ja suorastaan ahdistava, ettei tee edes mieli syödä. Toki pyrin syömään säännöllisesti mutta esimerkiksi annoskoot ovat pienentyneet ja napostelu on selkeästi vähentynyt. Enkä ole näistä asioista ollenkaan huolissani, päin vastoin!

Vauva on todella aktiivinen, liikkeitä tuntuu paljon ja ne ovat uskomattoman voimakkaita. Vauvan liikkuessa ja potkiessa olen pystynyt erottamaan selkeästi missä on vauvan peppu ja missä pikkuinen jalka menee. Parasta kaikessa on kuinka mieskin tykkää katsella ja ihmetellä pienen touhuiluja, hän juttelee vauvalle, silittelee vatsaa ja on silminnähden onnellinen. Eräänä iltana saunassa mies pohti kuinka kaunis vatsani on, varsinkin kun tietää että siellä on oma lapsi. Ja kuinka paljon hän lasta rakastaisi vaikka kaikki ei olisikaan hyvin. "Me rakastetaan tätä vauvaa kävi miten kävi". Tuntui niin hyvälle kuulla kuinka tärkeä pieni on miehellenikin jo nyt <3

tiistai 16. toukokuuta 2017

Rv 29 kuulumisia

Meille luvattiin ensimmäisen neuvolalääkärin yhteydessä ylimääräinen seurantaultra n. viikolle 28. Nyt tämä luvattu lääkäri käynti on takana ja mies oli toki mukana ihmettelemässä pientä. Odotus on mennyt aika seesteisesti nyt, liitoskivut vaivaavat ja olo on raskas, mutta muuten olen voinut ihan hyvin. Suurin huoleni (joka nyt tässä vaiheessa on vielä aika turhaa, tiedän) on vauva joka on ollut koko raskauden perätilassa. En missään nimessä haluaisi sektiota, mutta en myöskään uskaltaisi ottaa riskiä synnyttää perätilavauvaakaan (toki tiedän että perätilavauvan synnytystä varten lantio kuvataan ja arvioidaan tarkkaan mahtuuko vauva ulos, mutta silti ajatuksena niin pelottavaa). Haluan jo pelkän toipumisen kannalta alatiesynnytyksen, ja toiseksi uskon sen olevan kokemuksenakin korvaamaton. Jo heti aluksi kun lääkäri aloitti ultrauksen, hän totesi pienen kääntyneen raivotarjontaan. Mikä helpotus! Pikkuisen pää oli niin alhaalla lantion peitossa että ultraaminenkin oli hieman hankalaa. Lääkäri otti mittoja vauvasta ja katsoimme taulukoista kuinka hän kasvaa kauniisti keskikäyrää. Tämän hetken painoarvio on n. 1250g. Niin pieni mutta niin suuri jo <3 Lääkäri halusi vielä varmuuden vuoksi tarkastaa kohdunkaulan tilanteen alhaalla olevan pään takia, mutta silläkin saralla kaikki oli hyvin, kohdunsuu visusti supussa ja kohdunkaula vielä pitkä. Töihin ei kuitenkaan ole enää menemistä ja kävinkin työpaikalla palauttelemassa avaimia ja tyhjentämässä pukukaappia. Nyt vain toivotaan että kesä menisi äkkiä ja saisimme pikkuisen viimein syliimme <3

tiistai 9. toukokuuta 2017

Mielen avausta

Täällä mennään jo raskausviikolla 28, ja aika luottavaisin mielin olen. Vatsa alkaa olla jo melkoinen, vauvaa potkii kovasti ja liitoskivut alkavat vaivaamaan todenteolla vaikka olenkin ollut sairaslomalla. Muuten kaikki on aika mukavasti mennyt.

Meillä oli juuri neuvolakäynti, jossa puhuimme perheen voimavaroista ja jaksamisesta. Juttelu ajautui keskenmenoihin ja niistä aiheutuneeseen ahdistukseen. Terkkarimme ehdotti että voisin käydä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa mieltä vaivaavista asioista. Olen miettinyt useinkin että ulkopuoliselle puhuminen voisi olla hyvä juttu, ja olen nyt enemmän kuin tyytyväinen että pääsen hieman avautumaan. Sairaanhoitaja soittikin jo aika pian neuvolakäynnin jälkeen ja täytyy sanoa että jo pelkästään puhelimessa puhuminen ja ajan sopiminen sai mielen herkäksi. Saa nähdä kuinka tulen käynnistä selviämään. Mielestäni keskenmenotaustan (ja pitkän yrityksen) omaavalta voisi jo ensimmäisen neuvolan yhteydessä kysyä olisiko tällaiselle keskusteluavulle tarvetta, minä ainakin olen sen verran ujo ottamaan asiaa esille oma-aloitteisesti. Minustakaan ei varmasti ulospäin näy mikään ahdistus tai epävarmuus, joten ulkokuoren perusteella tilanteen arvioiminen ei ole luotettava tapa. Toki ensimmäisellä neuvolakäynnillä meillä oli sijainen, joka ei vaikuttanut yhtään niin pätevältä kuin mitä oma neuvolatätimme on, joten olisiko ollut hoitajan ammattitaidostakin kiinni.

Vauvalle olemme hankkineet lähes kaiken tarvittavan. Vaunut ja turvaistuin ovat vielä matkalla liikkeeseen, koska haluamaamme väriä ei pikkuputiikissa ollut valmiina. Mutta ne on tilattu! Pinnasänky on paikallaan, vaatteita ja tarvikkeita kaappi pullollaan. Nyt vain leppoisin mielin nauttimaan loppuraskaudesta. Äitiyspakkauskin on kelan asiointipalvelun mukaan matkalla, sitä odotellessa :)


maanantai 8. toukokuuta 2017

Tulevaisuuden mietteitä

Mies on todella paljon puhunut jo kuinka haluaa ehdottomasti toisenkin lapsen, mutta minua ajatus ahdistaa aivan suunnattomasti. En todellakaan ole valmis edes ajattelemaan että ryhtyisin samaan kamalaan epätoivoiseen yrittämiseen ehkä enää koskaan. Epätoivoista kiertopäivien laskemista, ovulaation metsästystä, pakkoseksiä, piinailua, pettymistä. Negatestejä, plussatestejä, pelkoa, keskenmenoja. Itkua, masennusta, surua. Salailua ja sosiaalisten tilanteiden välttelyä. Niin kovaa epätoivoa, että muistan kuinka viime syksynä ajattelin moottoritiellä ajaessani että mitä väliä jos vaikka ajaisinkin tuon tunnelin seinään. Ei minulla ollut mitään väliä. Olin epäonnistunut ja viallinen, en toiminut niinkuin pitäisi. Minun olisi pitänyt hakea apua mutta olin liian arka puhumaan tunteistani kenellekään. Lapsettomuus on ollut heittämällä elämäni ykköskriisi, josta selviäminen vie varmasti vielä pitkän ajan.

En vain pysty enää elämään samaa uudelleen. Tiedän ja tunnen itseni niin hyvin, että ajattelutapa "tulee jos on tullakseen" muuttuu hyvin äkkiä pakkomielteiseksi kehon analysoinniksi, kellontarkkaan yritykseen ja sitä myöten samaan tuttuun, ahdistavaan oravanpyörään. Mies otti koko yritysajan ja keskenmenot aivan erilailla kuin minä, joten hänen on ehkä vaikea ymmärtää miksi olen niin vastaan toista lasta. Toisaalta on ihana tietää kuinka lapsirakas mieheni on, ja että hän on varmasti yhtä kovasti tätä vauvaa toivonut.

Tiedän että ajatukset voivat hyvinkin vielä muuttua mutta tällä hetkellä olen valmis vain yhteen lapseen ja nään tulevaisuutemme kolme henkisenä perheenä. Tälle pienelle haluan antaa kaikkeni ja olla niin hyvä äiti kun vaan voin. En tahdo pienen lapsuuden menevän hukkaan näkemällä ahdistuneen ja masentuneen äidin joka ei jaksa iloita pienestä ihmeestä vaan suree jo toisen lapsen yrittämistä. Toisaalta olen myös aina ajatellutkin että haluan vain yhden lapsen, jotenkin se tuntuu minusta luontevalta. Kun taas toisaalta olen niin onnellinen omasta sisarestani, hän kun on edelleen paras ystäväni.

Onneksi näitä ei tarvitse ajatella ja päättää vielä pitkään aikaan. Juuri nyt olen mielettömän onnellinen tästä lahjasta jonka viimein saamme. Aion nauttia raskaudesta ja tästä pienestä vauvasta täysillä <3

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Raskaushäpeää

Työkaverini kärsii kaiken päättelemäni mukaan lapsettomuudesta. Hänellä on 10 vuotta kestänyt suhde, ikää yli 30 ja hän on joskus vihjaillut kuinka "kaikki eivät voi omaa lasta saada". Omasta raskaudestani hänelle kertominen oli niin vaikeaa, ja kun tilanne tuli että oli vain pakko avata suuni koin suunnatonta häpeää ja ahdistusta raskaudestani. Miksi minä sitten kuitenkin onnistuin ja toinen ei? Huomasin työkaveristani samantien että hän oli uutisestani järkyttynyt, eikä tiennyt mitä sanoa. Kyllä hän viimein onnitteli. Töissä nähdessämme hän selkeästi alkoi välttelemään minua eikä kertaakaan ole kommentoinut raskauttani. Ymmärrän häntä täysin, itse olin aivan samanlainen. Jätin jopa tapaamatta hyviä ystäviäni sen vuoksi että he olivat raskaana tai saaneet juuri lapsen. Tai jopa siksi että joku saattoi olla raskaana. En vain pystynyt. Haavat olivat liian auki nähdäkseen toisten onnen. Viime kesänä erästä tuttua ohimennen nähdessäni en muka edes huomannut hänen vauvavatsaansa.

Tiedän että saan olla onnellinen raskaudestani eikä minun sitä tarvitse häpeillä. Kuitenkin kun takaraivossa on se suuri ahdistus jonka jokainen vauvamaha ja kahvipöytäkeskustelu vauvoista ja raskaudesta sai aikaan olen ollut aika varovainen. En tuo raskautta juurikaan ilmi, puhun asiasta varoen mutta tietenkin kysyttäessä voin asiasta keskustella ihan normaalisti. En vain halua tuottaa mielipahaa tai ahdistusta kenellekään jolle asia voisi olla arka. Edelleen usein mietin nähdessäni raskausvatsan tai pienen vauvan kuinka nuokin varmaan ovat samantien onnistuneet. Kyllä aika varmaan parantaa.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kuulumisia rv 26

Täällä mennään jo raskausviikolla 25+4. Olen monta kertaa ollut aikeissa kirjoittaa mutta lähiaikoina on ollut niin paljon puuhaa (vaikkei oikeasti mitään kummempaa ole ollutkaan) että kirjoittaminen on aina vain lykkääntynyt.

Vointi on suht tasaista, olen ollut sairaslomalla jonka jälkeen palasin muutamaksi päiväksi töihin ottamaan vauhtia lomalle. Töihin paluu tuntui kamalalle, olin navasta alaspäin niin kipeä ja ensimmäiset lomapäivät meni itkiessä ja kiukutellessa kun olin niin väsynyt ja kipeä. Lomalla teimme lähinnä kotihommia, ja vietimme miehen kanssa aikaa kotosalla. 

..ja laitoimme vauvalle huonetta! Nyt olen antanut tuon pienen huoneen oven olla auki, jotta voin jäädä oven suuhun vain ihmettelemään, että meille ihan oikeasti tulee vauva, että meillä on nyt suloiset tapetit seinällä ja pinnasänky kasattu. Aikaisemmin koko huoneen läsnäolo sai minut todella ahdistuneeksi ja pidin ovea aina kiinni. Pahinta oli vieraat jotka kyselivät mitä olemme suunnitelleet huoneeseen, jotkut jopa suoraan vihjailivat koska aiomme sinne lapsen hankkia. Silloin vastasin van tekopirteästi että "hehheh, empäs tiedä", ja kuinka aiomme ostaa sinne vierasvuoteen ja sisustaa jotenkin muka kivasti. Tosiasiassa surin tuota ylimääräistä huonetta joka vain muistutti siitä kuinka olin viallinen.

Mutta itse raskausajan kuulumisiin. Toissa viikolla olin tosiaan muutaman päivän töissä ennen lomaani ja liitoskivut olivat edelleen pahoja. Sinnittelin nämä muutamat vuorot koska tiesin jääväni lomalle enkä vain jaksanut mennä taas lääkäriin. Noiden työpäivien jälkeen sain tuntea taas jonkin verran supistuksia, jotka kyllä helpottivat lomaviikolla, kunnes.. Vimeviikolla loppuviikosta alkoi taas satunnaisesti supistella. En niistä säikähtänyt sillä näillä viikoilla voi harjoitussupistuksia jo tullakin. Viikonloppuna kuitenkin pitkä ajomatka ja ystävän muutossa oleminen (en siis kantanut mitään painavaa!) sai supistukset yltymään ja autossa supistikin hellittämättä useamman tunnin! Kyllä siinä jo ehti miettiä kaikenlaista ja olin jo viittä vaille etsimässä naisten akuutin puhelinnumeroa, mutta onneksi kotiin päästyä olo helpotti ja nukuinkin oikein sikeästi. Sunnuntaina sitten pikkuisen järjestelin varastoon meneviä tavaroita ja supistukset löysivät taas luokseni. Kävin eilen neuvolan lääkärillä, joka tarkisti paikat huolellisesti, kaikki oli hyvin eikä vauvalla ollut hätää. Sairaslomaa sain reippaasti vaikka ensin tuntui että sai taas selitellä todenteolla miksi en tuntenut oloani työkykyiseksi.

On kyllä vaikeaa välillä arvioida mikä kuuluu normaaliin raskauteen ja milloin on syytä olla huolissaan. Onneksi kuitenkaan mitään suurempaa vaivaa tai säikähdystä ei ole ollut ja pääasiassa kaikki on sujunut hyvin. Vauva potkii jo todella paljon ja koko maha heiluu kun pieni hyppii ja tekee kieppejä. Mieskin siis tuntee liikkeet jo todella hyvin. Vielä on matkaa maaliin mutta aika luottavaisin mielin olen <3

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Neuvolaa ja saikkua rv 23

Tänään mennään jo raskausviikolla 22+5. Yllättäen aika meneekin jo kovaa vauhtia ja laskettuun aikaankin on alle neljä kuukautta! Olen ollut jo 1,5 viikkoa sairaslomalla liitoskipujen vuoksi, ja ensiviikolla pitäisi mennä sitten kokeilemaan miltä työnteko tuntuu. Kivut ovat toki helpottaneet kun ei ole tarvinnut tehdä mitään raskasta, mutta heti kun fyysistä rasitusta tulee enemmän alkaa lantion alueella sekä lonkissa tuntumaan. Tuntuu mahdottomalta ajatella että töihin paluuni sujuisi ilman kipuja ja pystyisin oikeasti kävelemään ja olemaan jaloillani, saati nostelemaan jne koko päivän ajan. No mutta sen näkee sitten kokeilemalla joten turha etukäteen asiaa sen kummemmin miettiä.

Neuvolassa ei oikeastaan tapahtunut mitään sen kummempaa. Otettiin perusmittaukset, sf-mitta sekä kuunneltiin sydänäänet. Käytiin läpi Kela-asioita ja muuta pientä mitä tuli mieleen. Ja sain tietenkin raskaustodistuksen. Eniten ahdistusta aiheuttaa 8kg painon nousu mutta yritän olla ajattelematta asiaa. Olen aina ollut kova tuijottamaan vaakaa ja tiesin jo etukäteen painon nousun tuottavan ahdistusta. Olen kuitenkin liikkunut joka viikko sen mitä olen pystynyt ja syönyt normaalisti enkä juurikaan herkutellut, joten en usko että syömällä olen näitä kiloja saanut. Parempi vaan koittaa olla ajattelematta koko asiaa, painoa väistämättä tulee nyt lisää ja se on aivan normaalia.

Mieli on ollut kovin oikutteleva oikeastaan koko raskauden ajan, huomaan keskenmenojen kummittelevan takaraivossa välillä rajustikin. Olen jotenkin joka asiasta todella herkillä ja tuntuu että pienikin vastoinkäyminen ja kinastelu saa minut vetistelemään ja aivan ylidramaattiseksi. Varsinkin vauvaan liittyvät asiat (hankinnat, nimi asiat, kummivalinnat yms.) ovat minulle aivan erityisen arkoja ja tärkeitä. Mietin usein edellisiä raskauksia ja tuntuu että vaikka ymmärrän nyt raskauden suurella todennäköisyydellä päättyvän elävän lapsen syntymään olen jotenkin todella kiinni menetyksissä, ja koen edelleen olevani huono ja epäonnistunut. Seuraavassa hetkessä taas saatan herkistellä kuinka viimein onnistuimme ja pystyn sittenkin tekemään miehestäni isän. En malta odottaa sitä että pieni syntyy ja saamme hänet viimein syliimme. Hän on varmasti aivan mielettömän kaunis vauva <3

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Liitoskivuista rv 22

Rv 21+4. Olen jo reilun viikon ajan kärsinyt kivuista lantion alueella. Koskee kävellä, istua, maata, vain olla. Töissä olo alkoi olla todella tukala kun jokaisella askeleella ja vain paikallaan ollessa koski lonkkiin, lantioon ja pakaroiden alueelle sekä lisäksi ajoittain iskee viiltävä kipu häpylyyn alueelle. Kuitenkin joudun koko 8 tunnin ajan kävelemään, seisomaan, kyykistymään n. 100 kertaa, nostamaan, siirtämään, pitelemään, taluttamaan, eikä huilailuille ole aikaa. Yöt ovat menneet heräillessä jokaiseen kyljen kääntöön ja liikahdukseen. Lisäksi pieniä kivuttomia supistuksia on edelleen ollut, mutta ne eivät ole minua erityisemmin säikäyttäneet. "Pienen" omanpään sisäisen taistelun jälkeen totesin että on aika hieman rauhoittua, kuunnella kroppaa ja hengähtää. En saa kruunua könkkäämällä töissä viimeisillä voimilla ja työkavereidenkin kommentit kävelytyylistäni saivat ehkä hieman ajattelemaan.. Sairaslomalla olen nyt viikon verran, katsotaan mihin suuntaan kivut alkavat mennä. Kotona ollessa kivut ovat kyllä hellittäneet jonkin verran, mutta huomaan kyllä heti enemmän liikkuessani kipujen yltyvän.

Lääkäri oli mukava, olin käynyt hänen vastaanotollaan kerran aikaisemminkin. Hieman jännästi hän tosin tokaisi että "näin aikaisilla viikoilla tuollaiset vaivat", mutta yritti sanomistaan sitten myöhemmin selitellä. En minä tiedä millä viikoilla mistäkin vaivasta saa kärsiä. Ihanasti hän kuitenkin jutteli ja oli ymmärtäväinen kun halusin tietää myös kohdunsuun tilanteen -joka onneksi oli tiukassa supussa.

Pääasia että vauva voi kuitenkin hyvin, liikkuu ja potkii paljon. Minun kivuistani ei niin väliä. Potkut ovat jo sen verran kovia että niitä voi havaita vatsan päältäkin. Ihanaa että mieskin on päässyt tuntemaan ja näkemään pienen liikkeitä. <3

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Rakenneultra rv 20+4

Siis apua. A-p-u-a. Olen aivan sekaisin, päästäni pyörällä tästä onnen määrästä! Aamulla oli kauan odotettu rakenneultra. Kaikki rakenteet olivat pienellä kunnossa, hän oli kasvanut hienosti ja liikkui paljon. Aluksi pikkuinen oli pienessä kippurassa aivan alavatsan kohdalla jolloin kätilöllä oli täysi työ aloittaa rakenteiden tarkastelu. Takapuoleni alle laitettiin tyyny ja onneksi pieni sitten pikkuhiljaa alkoi pomppimaan ylöspäin ja saatiin mittaukset ja tarkastukset tehtyä kunnolla. Siirtyessämme rakenteissa päästä alaspäin esitin kiltisti toiveen, että sukupuoli kerrottaisiin mikäli se tutkimuksen aikana tulisi ilmi. No tulihan se samantien kun kerkesin kysyä.

Tyttö. Meille tulee pieni kaunis tyttövauva! <3 Olen aivan myyty, sekaisin ja kaikkea mahdollista. Olimme aivan suut auki ja kysyimme vielä uudelleen kätilöltä, että onko hän aivan varma ettei siellä ole pippeliä. Niin varmoja olemme olleet siitä että pieni olisi poika. Huhhuh, vieläkin olen aivan pyörryksissä tästä kaikesta! Ja niin kiitollinen. Voi luoja että en mitään toivo niin paljon kuin että kaikki menisi hyvin loppuun saakka. Meidän pieni tyttö. Voi mahdotonta.. Mieskin aivan pehmeänä höpötellyt koko päivän isin pienestä tyttövauvasta.

Sukupuoli on tietenkin aivan toissijainen juttu, tietenkin olemme kiitollisia ja onnellisia että vauva on kehittynyt normaalisti ja kaikki rakenteet kunnossa. Kuitenkin tämä sukupuoli juuri niinkuin ajattelinkin konkretisoi raskauden ja sai kaiken tuntumaan todelta. Vai onko tämä unta? En tiedä. Ainakin toivon etten koskaan heräisi tästä unesta <3

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Olotilapäivitystä rv 20

Tänään mennään rv 19+3. Flunssa suurinpiirtein selätetty, vielä on tukkoinen olo hieman ja niistelemään joutuu mutta olo on ihan hyvä. Töihin ei edelleenkään innostaisi mennä mutta ei se auta, illaksi on mentävä.

Perjantai iltana wc-käynnillä paperiin tuli pyyhittäessä hieman rusehtavaa. Myöhemmin mitään vuotoa ei ole ollut havaittavissa. Supistuksia on hieman, ne eivät ole kipeitä vaan huomaan vatsan kiristyvän aina hetkeksi. Supistuksia on muutaman kerran päivässä. Paljonhan minä tietenkin googlettelin ja pohdin enkä ole sitten lopulta soitellut mihinkään. Vuotoa ei kuitenkaan parin pyyhkäisyn jälkeen tullut, tunnen vauvan liikkeet päivittäin ja supistuksiakaan ei montaa päivässä tule, eivätkä ne ole kipeitä. Viikon päästä on rakenneultra jolloin ajattelin asiasta kysäistä ja taidanpa pyytää katsauksen tuonne kohdunsuullekin ettei nyt vaan mitään avautumista ole päässyt tapahtumaan. Tietenkin jos töissä ollessa supistukset lisääntyvät tms. otan yhteyttä neuvolaan. Vaikeaa tulkita kaikkia oireita, kun ei oikein tiedä onko normaalia vai pitäisikö huolestua? Kuitenkin uskon että niin kauan kun ei kipuja ole ja supistukset eivät ole säännöllisiä ei huolta ole. Lisäksi tomerat potkut kyllä kertovat että vauvalla on kaikki hyvin. <3

En kyllä voi potkuista olla erikseen vielä mainitsematta. On ne niin uskomattomia. Joka kerta tulee hymy huulille ja ihmeellinen fiilis. Minä hihkun aina miehelle että nyt äkkiä tänne ja mies kovasti yrittää aina vatsan päältä kokeilla, muttei ole onnistunut kuin yhden potkun tuntemaan ja sitäkin hän epäröi kovasti että olikohan se nyt muka ihan oikea potku. Oivoi, en voi kun olla kiitollinen ja ihmetellä tätä kaikkea. Voi kumpa kaikki menisi loppuun saakka hyvin.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Atsiiih

Flunssa. Jo toisen kerran raskauden aikana. Ennen raskautta olin kipeä viimeksi joskus 2014 vuoden alussa. Huomaa siis selvästi kuinka vastustuskyky on heikentynyt. Hoitoalalla työskennellessä joudun väistämättä tekemisiin kaikenmaailman pöpöjen kanssa ja näköjään nappaan niitä sitä mukaa matkaani. Toivon pikaista paranemista sillä viikonloppu olisi pitkästä aikaa vapaa ja minulla on kauan odotettuja suunnitelmia. Peukut siis pystyyn!

Rv 18+6. Huomenna 19 viikkoa täynnä ja alkaa 20. raskausviikko! Aivan käsittämättömän hullua! En edelleenkään voi käsittää että tämä tapahtuu meille, kuin unessa eläisin. Olen muuten tainnut alkaa tuntemaan ajoittain missä kohtaa vauva majailee. Tänä aamuna kun makoilin sohvalla oli vatsa aivan hassun muotoinen kun pikkuinen selvästi oli vallannut vasemman puolen vatsastani. Pari tuntia tästä oli möykky siirtynyt jo oikealle puolelle :D Ihanaa <3


Alla vielä toivottu vatsakuva, jospa tästä ei minua vahingossakaan voisi tunnistaa. Kuva on otettu päivällä (18+4) joten vatsa aamusta hieman vielä turvonnut. Mies eilen totesi että onhan siellä varmasti vauva etten ole vaan syönyt liikaa :D

Rv 18+4

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Potkuja

Tänään on rv 18+4. Yön pikkutunneilla, kun yritin unta houkutella, makasin selälleen ja silittelin ja kokeilin vatsaa. Ja tum tum tum! Kolme ihanaa potkua suoraan käteen! Pystyikö ne olemaan? Harmi kun mies nukkui jo, en viitsinyt häntä siinä herättää. En voinut kuin hymyillä yksin pimeässä ja taisi siinä pari kyyneltäkin tirahtaa :') Meidän vauva, niin kaivattu ja ihana. Se on ihan oikeasti jo olemassa.

Pakko vielä kommentoida tuota kauan odotettua äitiyspakkausta 2017. Itsehän alunperin ajattelin että tottakai sen otan, onhan äitiyspakkaus huippu juttu. Mutta sitten.. Aloin miettimään käyttäisinkö vaatteita oikeasti. Vai saisinko ehkä rahalla järkevämpiä hankintoja? Sisareltani saisin kuitenkin viimevuoden äitiyspakkauksesta kaiken mitä tarvitsisin; petivaatteet, villapuvun, makuupussin jne. Mutta tänään kun pakkaus julkistettiin. On se kyllä aika hieno! Pakkohan se on ottaa! <3


maanantai 6. maaliskuuta 2017

18+3

Kirjoitin eilen pitkän postauksen erimielisyyksistäni miehen kanssa. Tiesin jo tekstiä julkaistaessa ettei se ole tarpeen. Typerä minä. Parempi että jätän parisuhde ruotimiset välistä ja keskityn tässä blogissa muihin asioihin. Ehkä vain itse säikähdin riitaa niin kovasti, me emme kuitenkaan ole paljoa riidelleet suhteemme aikana. Ja kiukku oli vielä niin tuore. Taidan jättää vain tekstin tuonne luonnoksiin niin voi sitten hormonien tasoituttua käydä kurkkimassa kuinka sekaisin sitä on oltu :D

Sain eilen ensimmäisen "Näenkö oikein, onko sinulla vatsa kasvanut?" -kommentin. Vaikka vatsan kasvaminen on tuottanut jo pieniä vaikeuksia ja hengästymistä ihan jo pelkästään vaikka pukiessa, saati sitten töissä touhutessa, pidän kovasti pallomahastani. Eikä minua haittaa yhtään sen saama huomio :) Onhan se supersöpö!

Vauva tuntuu voivan hyvin. Viikkoja nyt 18+3 eli meneillään on jo 19. raskausviikko! Käsittämätöntä. Muutama päivä sitten tunsin kovimmat potkut ikinä! Tai ne eivät olleet varsinaisesti potkuja vaan vauva vain möyrysi vatsassani todella kovasti. Liikkeitä tuntuu muutenkin koko ajan enemmän. Rakastan tuota pientä sisälläni <3

P.s. Kaksi viikkoa ja yksi yö rakenneultraan!

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kiukkua, itkua ja ahdistusta

Olen pari päivää ollut super huonolla tuulella. Kaikki ärsyttää. Aivan kaikki. Olen todella sytytysherkkä, äkkipikainen ja pohdin asioita paljon yksin vetäen johtopäätökset. Päässäni pyörii miljoonia asioita mutten saa puettua niitä sanoiksi. Muutama ihan konkreettinen juttu kotona on ärsyttänyt ja saanut päässäni aivan valtavat mittasuhteet. Niitä kun sitten päässäni pyörittelee on soppa valmis. Lisäksi olen saanut järjestettyä itselleni aivan suunnattoman pelon siitä ettei pieni selviäkään. Ja sitä minä en osaa sanoa ääneen, en vaikka olen yrittänyt. Mies on tietenkin saanut sitten tämän kaiken sonnan niskaansa tänä iltana.

Julkaisin tässä hiljattain somessa kuvan jossa käy ilmi että olen raskaana. Minun ei ollut tarkoitus alunperin julkaista yhtään mitään vauvaan liittyen mutta sain ystäväni kanssa otettua niin kauniin kuvan aiheesta että hetken mielijohteesta julkaisin sen. Eihän kuvaa voinut heittää "hukkaan". Vuorokaudessa kuva keräsi n. 250 tykkääjää eikä elokuinen salaisuutemme varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Julkaisun jälkeen olen alkanutkin sairaalloisesti pelätä että vauva ei selviä vaan kuolee kohtuuni. Että joudun sitten perään kertomaan kaikille ettei mitään vauvaa tulekaan. Pelkoani on lietsonut se ettei liikkeet ole tuntuneet niin hyvin parin päivän aikana. Eilen vain yhden kerran ja tänään vasta nyt illalla kun olen itkenyt kolmatta tuntia kaikkia näitä ajatuksiani ja kiukkujani. Taisi pieni huomata että nyt ei ole äidillä kaikki hyvin. Äidillä. Kirjoitinko minä tuon. Voi kumpa minä ihan oikeasti saisin vielä olla äiti. 

Toki tiedostan että tässä vaiheessa liikkeet eivät tunnu säännöllisesti, mutta melkein kaksi viikkoa ne ovat tuntuneet päivittäin useasti niin tällainen hiljaiselo alkaa todellakin huolettaa. Olen hankkinut muutamia vauvan vaatteitakin jo, sekä valinnut vaunut, sängyn ja vaikka mitä muuta vauvalle. Olen viettänyt hullun lailla aikaa tietokoneella etsien vauvalle maailman suloisimpia tarvikkeita ja huoneeseen kaunista sisustusta. Olenko todellakin näin hurahtanut ja unohtanut tosiasiat? Ei raskausviikko 18 takaa yhtään mitään! Olen yhä se sama nainen joka menetti kolme aikaisempaakin pientä vauvan alkua. Ei neljäs keskenmeno olisi mikään ihme kohdallani. Ja jottei tosiasiat pääsisi unohtumaan tuli toisesta keskenmenosta kuluneeksi eilen tasan vuosi. Kolmatta "merkkipäivää" odotellessa joka on sekin jo alle kahden kuukauden päässä.

Kyllä nämä keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet etten tule unohtamaan koskaan niitä tunteita. Minulle tämä taival on ollut elämäni raskainta aikaa. Tämän ulkopuolisen silmin onnellisen odottavan äidin sisällä on hauras, pelkäävä ja epävarma nainen jonka suurin unelma on tulla äidiksi.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Bakteerivaginoosi

Sain tänään puhelun lääkäriltäni. Luultavasti vatsakipuni johtuvat bakteerivaginoosista joka paljastui keskiviikkoisella käynnillä otetusta bakteeriviljely -näytteestä. Viisi iltaa laittelen sitten geeliä alapäähän ja toivon että vatsakivut katoaisivat kuurin mukana.

Bakteerivaginoosihan voi hoitamatta olla todella vaarallinen raskauden aikana, voi aiheuttaa mm. keskenmenoja, ennenaikaisen synnytyksen tai esimerkiksi kalvojen puhkeamisen. Tärkeää siis hoitaa tulehdus pian pois päiväjärjestyksestä sillä tämän vauvan aiomme saada syliimme!

Onneksi pikkuinen on tänään ollut superaktiivinen, on helpottavaa tuntea pikku potkut ja kutittelut ja tietää että pienellä on kaikki hyvin tulehduksesta huolimatta <3

p.s. tänään on rv 17+0  eli kahdeksastoista raskausviikko lähti käyntiin, huhhuh!

torstai 23. helmikuuta 2017

Supisteluja ja ostoksia

Täällä elellään raskausviikkoa 16+6. Minulla oli eilen neuvolalääkäri vatsakramppien/supistusten takia. Voi että kuinka pidänkään lääkäristäni! Hän on rauhallinen, myötätuntoinen ja kaikin puolin miellyttävä. Tuli niin hyvä mieli kun hän sanoi kuinka on hyvä että tulin näytille ja ymmärsi huoleni keskenmenojenkin takia, otti huoleni tosissaan. Hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen käsin ja ultralla sekä otti bakteeriviljelynäytteen. Kaikki oli hyvin, paikat tiukasti supussa ja parasta tietenkin oli kun katsottiin vielä miten pikkuinen siellä voi. Ja siellähän se pieni heilui ja oli kasvanut kovasti! Varmuuden vuoksi sain jatkoa sairaslomaan viikon sekä lisää lepoa. Ja kehoituksen antaa miehen kantaa kauppakassit. Katsotaan kuinka lepo tehoaa.

Olin tuhma, lääkärin lepokäskystä huolimatta kiersin eilen hieman kauppoja ja ostin ensimmäiset vauvajutut. Voi luoja sentään kun olisin halunnut ostaa kaikki kaupat tyhjiksi! Kuinka ihania kaikki pienet bodyt ja sukat ja pöksyt voivatkaan olla <3 Tuntui kyllä niin epätodelliselta hypistellä pikku vaatteita ja vielä ostaa niitä. Vasta oli keskenmenot ja raastava yritys ja nyt olemme jo tässä. Uskomatonta. Toivottavasti en koskaan herää tästä unesta.

p.s. Aivan uskomattoman vahva poikaolo on vallannut minut,  iik vielä yli 3 viikkoa rakenneultraan!

maanantai 20. helmikuuta 2017

Saikkua ja liikkeitä rv 17

Täällä mennään nyt raskausviikolla 16+3. Olen ollut viimeviikon sairaslomalla. Selkäni ja varsinkin iskias äityi niin kipeäksi että joka ikinen liike niin seisten kuin maaten tai istuenkin tuntui tuskalliselta. Viikko sitten sunnuntaina työpäivän jälkeen olin niin loppu ja kivulias että vain itkin kotona, silloin päätin että ei minun tarvitse kivuissa väkisin töissä olla. Olen luonteeltani aika sinnikäs enkä anna helpolla periksi vaikka joskus ehkä pitäisi. Vasta toissapäivänä iskiaskipu alkoi hellittää ja tuntuu enää vain kyyristyessä tai nostellessa esim. kauppakassia. Kävinkin tänään lääkärillä jatkamassa sairaslomaa vielä muutamalla päivällä. Työni luonteen vuoksi on vaikea kuvitella että pystyisin tekemään raskaita nostoja ja siirtoja vielä. Katsellaan loppuviikosta uudelleen..

Toissayönä tosin sainkin lisäksi uuden vaivan, vatsakivun. En tiedä ovatko vatsakivut supistelua vai mitä ne ovat, mutta olen herännyt kipuun nyt kahtena yönä peräkkäin, sekä tuntenut niitä päivänkin aikana. Kipu tuntuu alavatsassa menkkamaisina "kramppeina", jotka menevät kyllä äkkiä ohi. Sain kipujen takia ajan neuvolalääkärille vasta myöhemmälle viikkoa. Nyt vaan täytyy toivoa että kivut ovat vain harmittomia kasvukipuja eikä syytä huoleen ole.

Mutta arvatkaas mitä! Olen alkanut tuntemaan ajoittain sikiön liikkeitä! Pieniä potkuja ja koputtelua on nyt tuntunut muutamana päivänä ihan selvästi <3 Ihanaa!

torstai 9. helmikuuta 2017

Liikkeitä odotellessa

Tänään on rv 14+6. Olen nyt muutamana iltana yrittänyt kuulostella vatsaani josko alkaisin tuntemaan liikkeitä. On toki TODELLA aikaista tuntea liikkeitä jo nyt, mutta täysin mahdollista kuitenkin. Nipistelyä ja erilaista juilimista alavatsalla ja nivusten seuduilla on mutta ne varmasti kertovat vain kohdun kasvusta ja paikkojen venymisestä. Olen lukenut paljon keskusteluja miltä ensimmäiset liikkeet tuntuvat enkä millään malttaisi odottaa! Onko kokemuksia kuinka aikaisin on ensimmäiset liikkeet tuntuneet ja miltä se tuntui?

Vatsani on kasvanut hurjaa vauhtia. Enää ei ulkomuodosta voi erehtyä ja on tuntunut ihanalle kun voi katsella peilistä pyöristyvää vatsaa. Ystävät ja työkaverit ovat kovasti ihailleet vatsaani ja myönnän, se on aika ihana! Olen jo pitkän aikaa turvautunut lähinnä college-housuihin tai sukkahousuihin, ja viime viikolla tilaamani äitiysfarkut ovat jo matkalla postiin. En malta odottaa että voin taas pukeutua muuhunkin kun collareihin. Ulkoilutakkini alkaa myöskin olla jo todella tiukka enkä usko sen mahtuvan enää parin viikon päästä päälleni. Onneksi untuvatakissa on vielä tilaa niin pääsee tämän talven yli ilman pakollista takkihankintaa.

Mieheni rakastaa vatsaani ja on sanonut useasti kuinka raskaana oleva nainen on maailman kauneinta. Tuntuu hyvälle että hän näkee muuttuvan vartaloni kauniina asiana. Hän miettii lapselle nimiä ja odottaa vauvaa innolla. On ihanaa kun mies on mukana täysillä ja haluaa tätä yhtä paljon kuin minäkin. Tunnen olevani etuoikeutettu ja olen kaikesta todella kiitollinen! <3

perjantai 3. helmikuuta 2017

Neuvolalääkäri

Tänään on rv 14+0! Kuinka hullua?!

Kävin tänään neuvolalääkärin vastaanotolla. Ennen lääkäriä kävin terkkarin luona joka teki perusmittaukset. Juttelimme myös keskenmenoista ja terkkari oli ihanan ymmärtäväinen. Hän kehoitti soittamaan milloin vain siltä tuntuu, ja voisimme myös käydä ylimääräisen kerran sydänääniä kuuntelemassa jos haluamme n. rv 18 tienoilla. Sovimme myös että syön Primaspania viikolle 35 saakka, ja viikolla 28 käyn ylimääräisen tarkastuksen että pieni varmasti kasvaa tarpeeksi. Meillä on suvussa kilpirauhasongelmia joten käyn myös pikimmiten labrassa tarkistuttamassa omat arvoni. Tuli kyllä turvallinen olo. Kaikki labratulokset oli niinkuin pitää eikä minulla ole huimausta ja pientä selkäkipua enempää valitettavaa. Lääkärillä kuunneltiin sydänäänet ja sieltä ne aivan heti löytyikin. Aivan hirmuinen jumputus sieltä kuului ja lääkäri naurahtikin että "kuulostaapa pojan äänille"! Hän naureskeli siihen vielä että kertokaas sitten kuinka kävi kun rakenneultrassa sukupuoli oikeasti selviää, ei toki sydänäänten perustella mitään voi vielä sanoa ;) Mutta olipa hauska arvaus, saa nähdä kuinka käy! <3

Olen yrittänyt löytää äitiysfarkkuja. Omat farkkuni eivät ole piitkään aikaan sopineet ja college-housuissa kulkeminen alkaa jo pitkästyttää. Olen aika tarkka pukeutumisesta ja näin ollen housujen etsintä tuntuu mahdottomalle tehtävälle.

Ja apua, ensimmäiset vauvatavarat ovat kotiutuneet meille! Sain sisareltani jonkin verran vaatteita ja muuta pientä. Myös eräältä kaverilta ostin muutaman vaatteen ja toppapuvun. Päätin että ostan vain muutamia vaatteita ja tarvikkeita tutuilta, muuten haluan ostaa kaikki uutena. Haluan päästä kaupoille hypistelemään ja valitsemaan, ihan itse. En muutenkaan ole oikein käytetyn tavaran ystävä joten siksi näin. Aluksi olin sitä mieltä että ostaisin kaikki uutena, mutta tähän mennessä ostamani vaatteet ovat olleet kuin uusia ja tiedän keneltä ne ovat. Olempas nipo.

Kaikki tämä tuntuu niin uskomattomalle, että tämä tapahtuu oikeasti meille! Lapsettomuuden kanssa taistelu on niin ahdistavaa, kamalaa ja masentavaa että en voi muuta kuin toivoa parasta kaikille jotka sen kanssa taistelevat! Ja toivon tietenkin sydämestäni että tämä meidän pieni jaksaa sinnitellä syliimme saakka <3

Paljon halauksia kaikille!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Raskauskaapista ulos

Rv 13+0. Olen alkanut tulemaan raskauskaapista ulos. Pikkuhiljaa olen kertonut työkavereilleni ja muille kavereille. Olen päättänyt että enää ei tarvitse salailla vaan pukeudun tiukkaan paitaan jos siltä tuntuu ja kerron kenelle mieli tekee kertoa. Kertominen on tuntunut hyvältä mutta samalla jännittävältä. Olen saanut paljon onnitteluja sekä yllättyneitä ilmeitä.

Tiistaina kerroin lähiesimiehelleni. Esimieheni reaktio oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Hän pomppasi tuoliltaan ja tuli halaamaan. Onnitteli kovasti, sanoi että "mä arvasin". Ja kysyi että oliko pitkäkin projekti. Mitä ihmettä?! Olin aivan mykistynyt ja sain sanotuksi vain "tarpeeksi".  Siihen esimieheni tokaisi että "minä arvasin syksyllä kun kerroit että elämässä on jotain vaikeaa (täällä postaus siitä), mutten halunnut udella silloin enempää. Minä olen saanut itse lapseni hedelmöityshoidoilla". En kommentoinut oikein mitään, olin vain niin hämilläni koko tilanteesta. Ei meidän yritys kuulu esimiehelleni! Muutenkin en henkilökohtaisesti pidä edes kyseisestä henkilöstä enkä luota häneen, joten asiani ei todellakaan kuulu hänelle. Ärsyttää niiin paljon!

Edelleen uskomatonta että olemme päässeet tänne saakka. Ja viikon päästä on lääkärineuvolakin. Kuunnellaankohan siellä sydänääniä? Olisi ihana kuulla että pienellä olisi kaikki hyvin <3 Olen tehnyt jo pientä listaa hankittavista tavaroista. Ja olen hieman katsellut netistä vaunuja. Tuntuu kuin sadulta!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Nt-ultra rv 12+0

Eilen oli kauan odotettu nt-ultra. Edellinen yö meni hieman heikosti nukkuessa, näin mitä oudoimpia unia vauvaan liittyen ja aamulla huulessa puhkeamaisillaan oleva stressiherpes. Turha siis varmaan erikseen mainita jännityksestä mitään.

Onneksi aikamme oli heti aamulla, ettei tarvinnut koko päivää jännittää. Huoneeseen astuessamme kävimme heti itse asiaan ja asetuin makaamaan tutkimuspedille. Ultra tehtiin vatsan päältä mikä oli mukava kokemus, toisaalta minulle ultraamis tavalla ei ollut merkitystä, pääasia on se mitä siellä näkyy. Ja siellähän näkyi. Pieni ihminen, joka hyppi ja heilui valtavasti! Hän ponkaisi kerta toisensa jälkeen vauhtia kohdun seinästä ja liukui kuin mäkeä alas. Huitoi kovasti käsillään ja näytti peukkua! Pikkuinen myös aukoi suutaan, varmasti halusi kertoa meille ettei syytä huoleen. Niskaturvotus oli 1,8mm, eli normaali. Kaikki näytti normaalilta. Seulonnan tulokset ilmoitetaan viikon kuluessa jos tuloksista ilmenee jotain poikkeavaa. Muutoin saamme kuulla tulokset seuraavalla neuvolakäynnillä joka on 14+0, kahden viikon kuluttua. Saimme mukaamme liudan ihania kuvia pikkuisesta, tässä yksi otos <3





Eilen kerroimme myös vanhemmillemme sekä isovanhemmille. Kaikki olivat todella onnellisia puolestamme eikä kukaan ollut aavistellut mitään. Menimme vuorotellen kummankin vanhempien luona käymään kahvilla, ja sitten vain näytimme ultrakuvat, että tällaisia terveisiä ;) Hieman kyllä jännitti mutta hyvällä tavalla. Sovimme että nyt voimme aina tilanteen tullen kertoa ystävillemme uutiset, emme enää piilottele. Työpaikallekin pitäisi kohta alkaa kertomaan, piilottelu on jo hieman hankalaa, sekä pienet piirit aiheuttavat omat riskinsä. Haluan kuitenkin kertoa työnantajalle itse ennen kuin juorut ehtivät ensin. Jotenkin niin vapautunut olo.

Toki tiedän riskit, tiedän ettei mikään ole varmaa niin pitkään kun vauva todella on sylissämme. Eikä vielä silloinkaan. Mutta uskallan jo luottaa. Meille todella on tulossa pieni vauva loppukesästä! Olo on uskomaton, onnellinen ja helpottunut. En olisi syksyn suruissa voinut kuvitellakaan tilanteen kääntyvän näin! Olen onnellisempi kuin koskaan, kaikki on hyvin nyt <3 

lauantai 14. tammikuuta 2017

rv 11+1

Aika lipuu. Mitä lähemmäs tuleva nt-ultra tulee sen hitaammin aika menee. Minulla ei ole oikein mitään mullistavaa uuttaa kirjoitettavaa, kaikki on aika tasaista ja seesteistä. Housut kiristävät päivä päivältä enemmän ja uskalsin ostaa pari uutta vaatekappalettakin. Tosin en uskaltanut äitiysvaate -osastolle suunnata (kyseessä suhteellisen pieni kaupunki jossa aina törmäät vähintään tutun tuttuun liikkuessasi kaupoilla),  mutta löysin perus muoti liikkeestä yhdet mukavat housut jotka ylettyvät vatsan päälle eikä niissä ole kiristävää vyötäröä. Ongelmana minulla on juuri ollutkin super tiukat pillifarkut jotka ovat olleet todella tukalat päällä jo jonkin aikaa. Lisäksi ostin myös yhden tunikan ja sukkahousuja. Nyt vaan toivomaan ettei näillä ostoksilla ole negatiivista vaikutusta raskauteen..

Raskausoireitakin riittää. Väsymystä, lievää kuvotusta, turvotusta, ummetusta, päänsärkyä ja selkäkipuja. Päänsärkyä minulla on ollu nyt jo jonkin aikaa joka päivä. Päänsärky on kuin migreeni, siihen liittyy myös huonoa oloa. Se tulee aina iltaisin ja pakottaa minut sänkyyn jo todella hyvissä ajoin. Selkä on myös alkanut vaivaamaan. En tiedä johtuuko tämä raskaudesta, minulla on ollut selkäkipuja aikaisemminkin. Nyt kivut ovat vaan kovemmat kuin koskaan ja olen todella harkinnut sairauslomaa. Työni on todella fyysistä, joudun tekemään paljon nostoja ja siirtoja, ja tuntuu että työpäivät ovat yhtä tuskaa. Iltaisin ei meinaa päästä istuma asennosta ylös tai makuullaan ollessa asennon vaihtaminen on yhtä tuskaa. Särkylääkkeitäkään en ole uskaltanut ottaa (parasetamolia kyllä voisi käyttää mutta olen ylivarovainen ja haluan välttää kaikkia mahdollisia lääkkeitä). Nyt on onneksi muutama vapaapäivä ja selkä on huomattavasti parempi, mutta täytyy kyllä katsoa alkuviikosta vointi uudestaan.

Enää 5 yötä ultraan! <3

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Huolia

Pitikin mennä kirjoittamaan että olen ollut ihmeen luottavainen raskauteen. Jostain syystä kirjauduin omakantaan kurkkimaan potilastietojani. Siellä sitten huomasin verikokeideni tulokset ja sain aikaan paniikin. Hieman googlettelin mitä tulokset mahtaa tarkoittaa kunnes tulin järkiini ja päätin lopettaa. Mietityttää kovasti, mutta järki sanoo että rauhoitu ja odota ultraa. Voi että kun sitä voikin olla niin typerä että menee ominpäin tutkimaan! Taitaa olla taas parempi vaan alkaa nukkumaan ennenkuin menee liian villiksi nämä minun touhut.

P.s. Mies tänään kuunteli mahaani. Hetken aikaa kuunneltuaan ja huhuiltuaan totesi että tyttö se on :D  Voi apua!

Mietteitä kertomisesta

Tänään on rv 10+2. Odotan kovasti nt-ultraa ja sitä että sen jälkeen voi jo hieman uskaltaa kertoa raskaudesta, eikä tarvitse niin kovasti piilotella. Jotenkin minulla on hyvä ja varma olo siitä että kaikki olisi hyvin. Kaikki oireet ovat niin selkeitä ja olo on todellakin "raskas", etten osaa pelätä pahinta. Tietenkin tiedän kaiken olevan mahdollista ja minun taustoillani jopa aika todennäköistä. Olen itsekin ihmetellyt kuinka rennosti olen pystynyt olemaan. Haluan kuitenkin uskoa että mekin voimme viimein onnistua <3

Olen kovasti miettinyt sitä kun alamme kertomaan raskaudesta vanhemmillemme ja ystäville, kuinka paljon tätä tarinaa haluamme kertoa. Aiemmin ajattelin että sittenhän keskenmenoista voisi kertoa ja ei sillä niin enää väliä olisi jos läheisimmät saisivat tietää. Olen kuitenkin asiaa enemmän pohtiessani kallistunut kuitenkin siihen että en halua avata taustoja sen enempää. Yritysaika ja keskenmenot ovat olleet niin stressaavia ja kamalia kokemuksia etten halua asiaa ihmisten ihmeteltäväksi, vielä vähemmän kaipaan kenenkään sääliä. Koen edelleen olevani se viallinen, nainen joka ei tehtäväänsä pysty suorittamaan. En jaksaisi käsitellä asiaa enää uusien ihmisten kanssa. Luulen että itsellänikin suurin käsittelyvaihe on vielä edessä. Asiat ovat menneet nyt niin suurella vauhdilla eteenpäin etten ole edes ehtinyt miettimään mitä kaikkea meillä onkaan takanamme. Lisäksi en usko että useimmat edes ymmärtäisivät kuinka suuri ja vaikea asia on minulle ollut. 

torstai 5. tammikuuta 2017

Raskaus ja liikunta

Olen aloittanut kuntosalilla käymisen pitkästä aikaa. Olen todella yllättynyt kuinka hyvin olen jaksanut salilla tehdä. Oloni on ollut niin heikko että luulin pyörtyväni jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Aluksi minun olikin tarkoitus turvautua personal traineriin, mutta muutaman yllättävän laskun myötä päätin että pärjään omillani. Salilla olen tehnyt aerobista, jalkoja, käsiä ja selkää. Olen tehnyt rauhallisesti ja  maltillisesti pienillä painoilla. En vedä itseäni aivan maitohapoille vaan hankin tasaisen mukavan hien pintaan ja pienen tutinan lihaksiin. Ompa ollutkin aivan ihanaa pitkästä aikaa liikkua!

Täytyisi joku päivä oikein kunnolla panostaa ja etsiä tietoa raskauden ajan kuntosalilla treenaamisesta. En halua riskeerata raskautta tekemisilläni tippaakaan joten kun nyt en pt:n palveluja aiokaan ostaa niin minun on tutustuttava aiheeseen omin pikku kätösin. Haluan kuitenkin ehdottomasti liikkua raskauden ajan koska en halua turhia kiloja jäädäkseen. Kuinka te olette treenanneet tai ajatelleet treenata raskausaikana? Mitä olisi hyvä ottaa huomioon? Kaikki vinkit otetaan vastaan tositarkoituksella :)

maanantai 2. tammikuuta 2017

9+3 ja vuoden ensimmäisiä mietteitä

Rv 9+3. Viimeinen lomapäivä. Oikein kauhistuttaa mennä huomenna töihin, kun on saanut viikon levätä (oikeastaan kaksi, sillä olin ensin sairaslomalla flunssan vuoksi). Olo on nuutunut ja joka päivä heikottaa. Huonon olon aaltoja tulee ja menee, ruokaa on saatava parin tunnin välein. Kyllä hieman jännittää kuinka kauan pystyn raskautta salassa pitämään, varsinkin töissä. Yritämme sinne viikon 12+0 nt-ultraan saakka. Ei olisi pitkä aika!

Joka päivä on epäuskoinen olo. Yritän pitää jalat maassa jotten kovin korkealta putoaisi pahimman sattuessa. Olen silti uhkarohkeasti käynyt pari kertaa netissä vauvan tarvikkeita ihastelemassa. Tuhma minä. Eilen aamulla laitoin viimeisen lugenkin, jipii! Olen myös mietiskellyt kuinka kerromme vanhemmillemme vauvasta. En kyllä tiedä yhtään, ei tätä vieläkään usko todeksi. Välillä on olo että onko siellä masussa edes mitään, että tämä kaikki on jotain suurta huijausta! Toisaalta olot pitävät huolen siitä ettei tosiasia jää unohtumaan.. Vatsa on selkeästi pyöristynyt, varmasti vielä alun turvotusta, mutta kyllä minä sitä piilottelemaan joudun. Olen kuitenkin normaalisti aika hoikka joten pienenkin turvotuksen kyllä huomaa. Ja farkut kiristää ja ahdistaa. Milloin on lupa ostaa uusia vaatteita? En taida ihan vielä uskaltaa.

On kyllä uskomaton tunne kun on saanut itseään pala palalta takaisin. Olin loppusyksystä niin hajalla enkä nähnyt elämässäni mitään ilon aiheita. Tuskin minua koskaan kokonaan saa korjattua, mutta se ettei jokainen päivä ole pelkkää selviytymistä ja masentavia ajatuksia tuntuu niin hyvälle. Lapsettomuus on kyllä ollut elämäni suurin kriisi ja myöskin suurin opettaja ja kasvattaja. Tosin olisin mieluusti kasvanut ihmisenä myös erilaisen opettajan avulla. Minulle nyt vain kävi näin.