Uusi arki

Olemme totutelleet jo hetken uuteen arkeen minun palattuani töihin. Olin haljeta jännityksestä edellisenä iltana, mutta kuinka hyvin kaikki onkin mennyt! Tyttö on sopeutunut aivan uskomattoman hyvin päiväkotiin ja tuntuu nauttivan siellä olosta. Päiväkodissa puuhaillaan joka päivä kaikenlaista ja ulkoillaan paljon. Pientä haikeutta tietenkin on silti ilmassa mutta onneksi kuitenkin teen lyhyempää työaikaa ja olen vuorotyössä, joten meillä on paljon arkivapaita jolloin voimme olla tytön kanssa kotona.

Ja kuinka ihanaa, kesälomaankaan ei ole enää edes kuukautta joten kepeä lasku meillä on ollut kun kohta jo lomaillaan. Lomalle varasimme reissun etelään, ihanaa lähteä perheenä matkustamaan kun tyttökin jo ymmärtää ympärillä olevaa ihan eri tavalla kuin talvella.

Nautitaan kuitenkin nyt näistä Suomen aurikoisista päivistä, ihanaa kesää kaikille <3

Mitä meille kuuluu tänään

Huh kun on pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Aika on mennyt niin nopeaan, enkä ole oikein tiennyt mitä kirjoitella. Ajattelin nyt kuitenkin kertoa hieman kuulumisia jos siellä vielä joku lukee näitä ruudun toisella puolen.

Tyttö on pian 3kk ja on kasvanut ja kehittynyt mieletöntä vauhtia! Olen tykännyt kovasti vauvan kanssa kotona olemisesta. Olemme luuhanneet vaikka ja missä, ja pitäneet tietysti koti päiviäkin välillä jolloin vain ollaan ja ihmetellään. Tyttö nukkuu n. 7-11h yöunia heräämättä, joten olen saanut itsekin nukkua ihan hyvin. Meille on tullut hyvä rytmi jota noudatamme joka päivä. Uskon että rytmistä kiinni pitäminen auttaa nukkumaan menossa sekä muutenkin nukkumisessa. Toki on varmasti myös tuuria että juuri meidän vauva omaa hyvät unenlahjat ja on muutenkin aika helppo lapsi. Imettäminen on onneksi sujunut hyvin, sitä kuinka kauan se jatkuu en osaa sanoa. Päivä kerrallaan :) Kaikin puolin on arkemme sujunut tasaisesti ilman suurempia ongelmia. Edelleenkin ihmettelemme miehen kanssa päivittäin sitä kuinka kauniin vauvan viimein onnistuimme saamaan. Jokainen kyynel on ollut kaiken tämän arvoista. <3

Mutta entä sitten minä. En oikein tiedä kuinka tätä nyt kuvailisi. Olen mielettömän onnellinen elämäntilanteestamme ja vauvastamme. Kuitenkin samalla olen edelleen masentunut, ahdistunut, mielialani heittelee hurjasti ja olen jatkuvasti alakuloinen ja kärttyinen. Olen alkanut ymmärtää ja tunnustaa itselleni olleeni tässä samassa ahdistuksessa jo vuosia (toki vauvan yritys ja keskenmenot vain pahensivat tilannetta). Nyt olen päättänyt hakea apua. Olen liian monta vuotta hukannut elämästäni olevani tällainen apaattinen mörkö, kun tosiasiassa tiedän ettei minulla ole mitään syytä olla surullinen, ja pohjimmiltani olen iloinen ja eläväinen ihminen. En vain pääse alakulon tunteesta yli. Myös mieheni on kehoittanut minua useasti hakemaan apua ja nyt on tullut sen aika, en voi enää jatkaa näin. Tässäkin asiassa olen uskomattoman hyvä pitämään kulisseja yllä kodin ulkopuolella. Kotona ahdistus näkyy ja kaatuu usein miehen harteille. Pelkäänkin pian menettäväni mieheni ja perheeni jos en tee asioille jotain. En myöskään tahdo että pieni tyttömme kasvaa surullisen äidin kasvattamana. Olen siis jättänyt soittopyynnön psykiatriselle sairaanhoitajalle jonka kanssa keskustelimme keväällä keskenmenoista ja lapsettomuudesta. Toivottavasti hänen kanssaan saisimme jotain apua tilanteeseen. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta en usko tässä olevan kyse, koska niinkuin kirjoitin aiemmin olen kärsinyt tästä olotilasta jo kauan.

Omasta masennuksestani huolimatta olen kyllä onnellinen ja rakastan elämääni, ehkä juuri se sai minut hakemaan apua. Haluan elää tätä ihanaa elämää hymy huulilla ja nauttia joka hetkestä <3

Ihanaa syksyn jatkoa teille siskot, edelleen käyn kyllä aktiivisesti lukemassa teidän kuulumisianne <3

Kiitollinen kaikesta

Nyt kun olemme olleet kotona kolme viikkoa, on arkeemme muodostunut jo omanlaisemme rytmi. Vauva nukkuu yöt todella hyvin eikä herää kun 1-2 kertaa yössä. Päivisin pieni valvoo jo yllättävän paljon ja tarkkailee paljon ympäristöään. Sairaalassa tyttö ei oppinut rinnalle, mutta kotiin päästyämme imetys on lähtenyt sujumaan todella hyvin ja painokin noussut huimasti. Vauvan hoito tuntuu luontevalle ja tytöllä on myös paras mahdollinen isi joka hoitaa häntä myöskin niin taitavasti, pusuttelee ja pitää kainalossa <3 Sitä on niin ihanaa katsoa.

Itse olen toipunut synnytyksestä todella hyvin. Olen pystynyt jo lenkkeilemään usean kilometrin lenkkejä ja olo alkaa tuntumaan muutenkin normaalita. Jälkivuotoa tulee enää aivan milli päivässä, toivotaan että sekin loppuisi jo pian kokonaan. Olen aivan ihmeissäni kuinka nopeasti olenkin palautunut, täytyy olla kiitollinen!

En vieläkään pysty uskomaan tätä kaikkea todeksi. Olen niin kiitollinen että tämä pieni nyytti meille viimein suotiin. Välillä kun katson vauvaa ja erehdyn miettimään kaikkea mitä matkan varrella on tapahtunut, on kyyneleitä vaikea niellä.. Kuinka vaikeaa meillä oli, kun ei voinut tietää saadaanko me koskaan elävää lasta. Kuinka masentunut olin, kuinka kaikki pyöri vain kuukautiskiertojen ja ovulaatioiden ympärillä. Ja ne kaikki negatiiviset raskaustestit, puhumattakaan niistä positiivisista jotka menivät kesken. Kun ensin annettiin toivoa ja sitten kaikki vietiin pois. Haavoja vielä parannellaan, mutta uskon kuitenkin että kokemukset ovat vahvistaneet minua ihmisenä sekä lujittanut parisuhdettamme.

Huoli pienestä ei toki lopu varmasti koskaan. Edessä on muutama kontrolli käynti sairaalassa ja voimme vain toivoa että kaikki on kääntynyt parhain päin eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. En tahdo avata näitä sen enempää jottei tekstini kohta ole liian tunnistettava.

En tiedä kuinka blogin tulee käymään, ehkä välillä käyn kirjoittelemassa tuntemuksia silloin kun siltä tuntuu. Vauvan syntymä on tuonut jonkin verran ikäviä muistoja pintaan, joten voi olla että vielä tarvitsee purkaa ajatuksia. Seuraan toki muiden blogeja aktiivisesti ja olenkin niin onnellinen kun saa lukea täältä niin paljon hyviä uutisia nykyään. Paljon onnea ja tsemppiä teille jotka pienen sykkeen olette ultrassa nähneet, ja teille joilla synnytys on käsillä <3 Olen hengessä mukana.