Täällä mennään jo raskausviikolla 28, ja aika luottavaisin mielin olen. Vatsa alkaa olla jo melkoinen, vauvaa potkii kovasti ja liitoskivut alkavat vaivaamaan todenteolla vaikka olenkin ollut sairaslomalla. Muuten kaikki on aika mukavasti mennyt.
Meillä oli juuri neuvolakäynti, jossa puhuimme perheen voimavaroista ja jaksamisesta. Juttelu ajautui keskenmenoihin ja niistä aiheutuneeseen ahdistukseen. Terkkarimme ehdotti että voisin käydä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa mieltä vaivaavista asioista. Olen miettinyt useinkin että ulkopuoliselle puhuminen voisi olla hyvä juttu, ja olen nyt enemmän kuin tyytyväinen että pääsen hieman avautumaan. Sairaanhoitaja soittikin jo aika pian neuvolakäynnin jälkeen ja täytyy sanoa että jo pelkästään puhelimessa puhuminen ja ajan sopiminen sai mielen herkäksi. Saa nähdä kuinka tulen käynnistä selviämään. Mielestäni keskenmenotaustan (ja pitkän yrityksen) omaavalta voisi jo ensimmäisen neuvolan yhteydessä kysyä olisiko tällaiselle keskusteluavulle tarvetta, minä ainakin olen sen verran ujo ottamaan asiaa esille oma-aloitteisesti. Minustakaan ei varmasti ulospäin näy mikään ahdistus tai epävarmuus, joten ulkokuoren perusteella tilanteen arvioiminen ei ole luotettava tapa. Toki ensimmäisellä neuvolakäynnillä meillä oli sijainen, joka ei vaikuttanut yhtään niin pätevältä kuin mitä oma neuvolatätimme on, joten olisiko ollut hoitajan ammattitaidostakin kiinni.
Vauvalle olemme hankkineet lähes kaiken tarvittavan. Vaunut ja turvaistuin ovat vielä matkalla liikkeeseen, koska haluamaamme väriä ei pikkuputiikissa ollut valmiina. Mutta ne on tilattu! Pinnasänky on paikallaan, vaatteita ja tarvikkeita kaappi pullollaan. Nyt vain leppoisin mielin nauttimaan loppuraskaudesta. Äitiyspakkauskin on kelan asiointipalvelun mukaan matkalla, sitä odotellessa :)
Suosittelen! Itse olen käynyt ihan raskauden alusta asti neuvolapsykologilla juttelemassa. Nyt on muutama käynti takana ja olen pitänyt tapaamisia oikein hyvinä. Mulla tämä lähti käyntiin siitä, kun menin ensimmäiselle neuvolakäynnille, neuvolantäti kysyi "Miten menee?" ja minä repesin itkemään. Pelkäsin niin paljon, että aiempien raskauksien kauhut toteutuu myös tässä raskaudessa. Taustalla siis keskenmeno ja keskeytetty raskaus (kromosomipoikkeama). Aluksi juttelu keskittyi lähinnä pelkoihin, mutta nyt kun mennään np-ultran ja rakenneultran välillä (rv 18), niin ollaan alettu puhumaan jo kaikesta muustakin. On vapauttavaa puhua näistä omista asioista ihmiselle, joka on vaan sinua varten siinä :)
VastaaPoistaMinulla on kyllä suuret odotukset käynnille, varsinkin kun olen lukenut paljon positiivisia kokemuksia (kiitos myös sinulle anonyymi kun kommentoit ja jaoit kokemuksesi). Itse olen tähän asti aika vaitonainen ollut neuvolassa liittyen keskenmenoihin, jotenkin olen ujo näyttämään heikkouksia ja avaamaan tuntojani. Onneksi kuitenkin viimein rohkaistuin :)
PoistaOdotan käynniltä juuri sitä että saan avautua, ja toivon että hoitaja osaisi hieman johdatella keskustelua jonka avulla itse oivaltaisin jotain uutta, jotain joka helpottaisi oloa ja asioiden käsittelyä.