Neuvola lääkäri rv 15

Minulla oli tällä viikolla neuvola lääkäri. Minullahan on ollut verenvuotoa taas päivittäin rv 11+4 alkaen. Käynnillä suunniteltiin raskauden seurannan jatkoa tarkemmin, sekä tarkistimme minun sekä vauvan vointia.

Kuunneltiin sydänäänet. Tasaista jumputusta ei saatu kuulumaan mutta lääkäri sanoi kuulleensa sykkeet pari kertaa ja oli kirjannutkin omakantaan sykkeeksi 140. Myös kohdunkaulan tilanne tarkistettiin sisätutkimuksessa, sielläkin kaikki oli kuten pitääkin. Verta ei sillä hetkellä havaittu vaikka aamulla olikin tullut perinteiset pari tippaa pönttöön.

Jatkoa varten sain ohjeeksi olla rauhallinen pienten tiputtelujen osalta, mutta jos alkaa taas suuremmin lorahtelemaan niin sitten täytyisi käydä naisten akuutilla näytillä. Toivotaan että verenvuoto pian hiipuisi kokonaan pois, ikävä vaiva kaiken kaikkiaan. Lisäksi sain yhdyntäkiellon sekä uintikiellon niin pitkäksi aikaa kuin vuotoa on. Nyt on tärkeää minimoida tulehduksien mahdollisuus. Myös urheilun suhteen lääkäri kehoitti olemaan varovainen. En siis ole uskaltanut enää käydä salilla. Rakenneultraan sain ajan lääkärille, jossa tutkitaan tarkemmin istukkaa ja verenvuodon syytä. Tällä hetkellä on arveltu ultrien perusteella että istukka olisi niin lähellä kohdunsuuta että se aiheuttaisi vuotoa.

Jotenkin näiden vuotojen ja ongelmien vuoksi olen alkanut pelkäämään ettei kaikki mene hyvin loppuun saakka. On ollut vaikeaa välillä ajatella uutta perheenjäsentä kun samalla pelkää ettei häntä koskaan edes saa. Mieli on estellyt kiintymästä liikaa jottei sattuisi niin paljon. Toki paljon perheen kesken silittelemme vatsaa, puhumme vauvasta ja tyttökin odottaa jo kovasti pientä, mutta silti mieli ei ole yhtä rauhallinen kuin esikoista odottaessa.

Muuten olo on jo aika... ahdistava suoraan sanoen. Fyysisesti ja henkisesti. Vatsa on kasvanut jo aika paljon ja olo tuntuu jo tukalalle. On kyllä todella hirvittävää edes miettiä että tässä on vielä 25 viikkoa edessä! Pientä pahoinvointia on vielä jos ei muista syödä säännöllisesti. Päänsärky ja närästys vaivaa iltaisin. Aika väsynytkin olen ollut, ja kiukkuinen. Olen jämähtänyt täysin kotiin, tuntuu ettei ole kavereita, ei pääse urheilemaan, ei ole mitään muuta kuin koti, koulu ja taaperon hoitaminen. Ja kotityöt. Olen ihminen joka tarvitsee omaa aikaa välillä, olla aivan yksin tai ystävien kanssa, urheilla, shoppailla, juhlia, unohtaa hetkeksi arki, jotta jaksan taas olla parempi äiti ja puoliso. Nyt tuntuu että kaikki kasaantuu hartioille, päivästä toiseen samaa ilman hetken hengähdystä. Tietenkin väsymys lisää jaksamattomuuden tunnetta entisestään. Valitan vielä sen verran että nythän meillä oli tytön kanssa syysloma. Joka meni koko perheen sairastaessa vatsataudin vuorotellen.

Kauhean syyllinen olo tästä valittamisesta. Olen hirvittävän onnellinen kuitenkin esikoisesta, tästä tulevasta pienestä, kaikesta. Olen juuri päässyt opiskelemaan uutta ammattia, eikä työelämäkään enää paina harteilla. Raskaus ei kuitenkaan ole itselle sitä kaikista ihaninta aikaa, vaikka lapset ovatkin toivottuja. Hirvittävän kovasti toivottuja. Odotan jo kuitenkin että olisi kevät, vauva syntyy ja päästään viettämään ihanaa vauva-aikaa uudestaan, kokonaisena perheenä <3

Löysässä hirressä

Olo on niinkuin otsikossa lukee, tuntuu että roikun löysässä hirressä jossa odotan lopullista tuomiota ja ajoittain saan pieniä toivon välähdyksiä.

Nyt on siis rv 8+3.

Lauantai-iltana siis wc käynnillä lorati pönttöön verta. Tuoreen näköistä verta, ei hyytymiä tms. Sen jäljeen meni melkein vuorokausi kun vuotoa ei näkynyt. Kunnes eilen taas wc käynnillä pönttöön tippui pari tippaa. Sen jälkeen vuotoa ei ole taaskaan ollut tippaakaan. Kipuja ei ole, pientä painon tunnetta alavatsalla ja juilintaa,. Nekin voi olla aivan normaaleja tuntemuksia mutta nyt kiinnitän niihin vain huomiota koska seuraan oloani koko ajan. Välillä tuntuu että raskausoireetkin ovat helpottaneet, mutta illalla kun otin rintaliivit pois oli kyllä rinnatkin aivan niinkuin aikaisemmin, kovat, turvonneet ja kipeät. Herätessäkin oli huono olo nälän vuoksi, sekä vatsa sen kun pyöristyy. Olen kyllä psyykannut itseäni kohtaamaan pahimman, yritän olla toivomatta liikaa. Ainut toiveeni on nyt se, että jos tämä todella on keskenmeno, se alkaisi nyt spontaanisti kunnolla eikä vaatisi tyhjennyslääkkeitä tai muita toimenpiteitä.

Soitin tänään neuvolaan ja sain ultraan ajan huomiselle aamulle. Sitten ollaan viisaampia eikä tarvitse enää arvuutella. Jännittää ja pelottaa niin paljon että huomenna ei varmaan happi kulje.

Ei taas

Nyt ollaan raskausviikolla 9, tarkemmin 8+2. Ollaan ainakin toistaiseksi. Eilen rv 8+1 illalla lorahti pönttöön verta. Sitä tuli ehkä pari ruokalusikallista, juurikin lorahtamalla kerralla. Nyt on aamu ja eilisen jälkeen siteeseen ei ole tullut pisaraakaan, pyyhkiessä ei ole tullut pisaraakaan. Kipuja ei ole vielä ollut. Vessassa olen rampannut jatkuvasti, joka kerta kauhuissani tuijottanut pönttöön ja paperiin.

Epätodellinen olo. En voi uskoa että mulle taas käy näin. Vai käykö? Mä en uskalla tällä hetkellä toivoa yhtään mitään. Tuntuu että on vain parempi odottaa keskenmenoa, ei mun kohdalla verinen vuoto ole ennenkään kovin hyvä merkki ollut. Surettaa niin paljon ettei mitään rajaa.

Meidän viides raskaus. Ja mahdollisesti neljäs keskenmeno. Mä en jaksa tätä.

Rv 5

Tuntuu että olisin ollut raskaana jo ikuisuuden vaikka ekasta testistä on vasta vähän yli viikko! Loma loppui ja arki alkoi meidänkin perheessä, tästä se aika lähteekin nopeasti etenemään ja toivottavasti myös raskaus. Raskausoireita edelleenkin on vaihtelevasti. Rinnat ovat turvonneet ja hieman arat. Vatsaa turvottaa todella herkästi ja tuntuu että varsinkin iltaisin olen kuin ilmapallo. Nyt täytyy olla tarkkana ettei ainakaan vääränlaisella ruoalla ja herkuilla aiheuta lisää turvotusta tai kohta joudun jo selittelemään vatsaani muille. Olin koko viimeviikon flunssassa ja olo oli karmea. Mitään varsinaista pahoinvointia ei ole ollut. Välillä se jopa ahdistaa. Toisaalta pahoinvointi kertoisi ehkä kaiken olevan hyvin? Mene ja tiedä. Täytyykin selailla vanhoja blogitekstejä ja muistella millaisia oireita viimeksi oli tähän aikaan.

Lääkärin kanssa sovimme masennuslääkkeeni lopettamisesta ja sen teinkin heti. Lääke voi aiheuttaa keskenmenoja, sikiön pienikasvuisuutta sekä ennenaikasta syntyvyyttä. Haluan olla varma etten ainakaan omilla valinnoillani näitä pienelle aiheuta. Toki tilanteeni masennuksen kanssa ei ehkä ole niin paha etten ilmankin lääkitystä pärjäisi, joten en tietenkään soimaa äitiä joka tilanteensa vuoksi joutuisi vastaavia lääkkeitä käyttämään. Aina ei ole vaihtoehtoja, täytyy muistaa se. Tukilääkitystä tälle raskaudelle en aloita. Haluan nyt luottaa kehooni ja katsoa miten käy. Viimeksihän käytin alkuraskauden Lugesteronia sekä Primaspania. Edellisen raskauden jälkeen minusta tuntuu että kehoni on toiminut paremmin kuin koskaan. Tunnistan kiertoni vaiheet selkeästi, varsinkin ovulaation jonka tunnen todella selvästi. Kivut ovat kovemmat kuin itse kuukautiskivut, huh. Luulen että vuosien pillerien popsinnan jälkeen en vain yksinkertaisesti millään meinannut palautua kunnolla jonka vuoksi raskaus ei onnistunut. Tytön syntymän jälkeen kokeilin vain hetken aikaa minipillereitä, jotka eivät minulle sopineet. Sen jälkeen olemme käyttäneet keskeytettyä yhdyntää, koska en halunnut mitään hormonaalista ehkäisyä eikä toisen vauvan yrityksestä vielä oltu tarkemmin sovittu joten en jaksanut nähdä vaivaa kokeilla minulle sopivaa ehkäisyä. Tiesimme kuitenkin että raskauden mahdollisuus on ja se että niin kävisi olisi ollut molemmille ok. En siis luule että keskeytetty on ehkäisykeino, vaikka meillä se toimikin :D

Ihanaa alkavaa syksyä kaikille <3


Ps. Joku viisaampi voisi neuvoa mitä teen väärin kun vastaukseni teidän kommentteihin ei tule ollenkaan näkyviin? Olen siis teille vastannut mutta en ymmärrä minne ne vastaukset katoavat :D

Himotestailua

Tämän aamun testissä viiva tummuu. Ja minä en ole näköjään päässyt himotestailusta eroon vieläkään :D

Olen flunssassa, olo on hirveä, väsynyt ja tukkoinen. Alavatsalla turvottaa ja tunnen raskauden ihan selvästi, ei epäilystäkään. Rinnatkin ovat jo hieman arat ja tuntuvat suurille. Nyt on vasta rv 3+6 jos lasketaan 28 pv kierrolla. En ole kauheasti tarkkaillut oloani tai oireitani tällä kertaa, ne ovat löytäneet minut kyselemättä. Ahdistaa ajatus pahoinvoinnista, toivottavasti säästyisin ilman sitä. Ahdistaa myös hieman ajatus kasvavasta vatsasta, tai lähinnä siitä että on edessä taas kolme pitkää kuukautta jolloin täytyy piilotella raskautta. Monilla kun tuppaa toisella kierroksella vatsa kasvavan ensimmäistä nopeammin. Kuitenkin olen niin onnellinen tästä ja haluan yrittää nauttia raskaudesta, koska olen aika varma että tämä on viimeinen vauvamme. Toivottavasti tämä pieni jaksaa pysyä mukana, sillä olen jo niin raskauskuplassa että pudotus olisi kova.

Mieskin on aivan hassu. Silitellyt vatsaa ja kysellyt onko siellä joku. Hänestäkin näkee kuinka onnellinen hän on.

Piinaavaa odottelua rv 38

Otsikkokin jo sen kertoo. Viime viikolla oli jo sellaisia tuntemuksia että olin varma ettei me nähdä enää maanantaita yhtenä kappaleena. Niin ne vaan olot menivät ohi ja nyt taas odotellaan josko jotain joskus tapahtuisi.

Synnytykseen mahdollisesti liittyviä oireita joita minulla on ollut; napakoita supistuksia, kuukautismaista vatsakipua, rusehtavaa vuotoa, vuodon seassa kananmunanvalkuiaismaisia klönttejä (jotka mahdollisesti limatulppaa?), paineen tunnetta äläpäässä, vatsa toimii. Tällä hetkellä enää runsasta valkovuotoa, satunnaisia supistuksia ja menkkajomotuksia silloin tälllöin. Blaaaah..

Niin, onhan noita ollut. Ne voivat tarkoittaa jotain tai sitten eivät. Ei auta kuin odotella. Ja ei muuten auta siivous eikä seksi. Sauna vielä kokeilematta :D

Jos muuten on aika mennyt nopeasti niin nyt se kello pysähtyi. Joo, olen malttamaton enkä jaksa enää odottaa! <3

Rv 37 ja sairaalakassi

Kovasti on mahakuvaa pyydetty ja taisin sen sitten luvata tänne laittaa. Kuva otettu rv36+4. Painoa tullut 14,7kg. Kehuja olen saanut siitä ettei ainakaan näytä sille että kiloja olisi tullut muualle kuin mahaan, huh :D

Edelleen vahva tunne siitä että syntyy ennen laskettua. Olen nyt muutamana yönä herännyt vatsakipuihin ja supisteluahan on ollut jo kauan, tosin nyt parin viikon ajan herkemmin ja useammin. Vatsa laskeutui rv 34-35 aikana ja vauvan pääkin on jo lähtökuopissa. Vauva painaa välillä johonkin hermoon ja tuntuu että lähtee jalat alta tai viiltää kovasti alapäähän. Mutta mikä parasta, vatsa on alkanut toimimaan todella hyvin. Olen lukenut että monilla menee vatsa jopa ripulille juuri ennen synnytystä, mutta luulen että tämä vauva on vain hieman liikauttanut itseään suolen tieltä :D

Olen pakannut nyt sairaalakassinkin. Mukaan pakkasin:

• kotiinpaluu/vaihtovaatteet (paita, housut, alushousuja, imetysliivit)
• vauvan kotiutumisvaatteet (pari eri vaihtoehtoa koska suomen kesä) ja pari vaippaa
• hygieniatarvikkeet (shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, hammasharja- ja tahna, deodorantti, kasvojenpesuaine, ponnareita, hiusharja, liivinsuojia, siteitä)
• neuvolakortti
• lisäksi mukaan puhelin ja laturi

Kaikinpuolin täällä ollaan jo valmiina synnytykseen! Onneksi aika tuntuu menevän nopeaan niin eiköhän se hetki pian koita <3

Alle kuukausi laskettuun

Laskettuun aikaan on alle kuukausi! Huomenna alkaa raskausviikko 37 ja vauva alkaa olla täysiaikainen. Jotenkin en osaa tätä käsittää, aika on mennyt niin nopeasti ja kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Tuttavat jo kyselevät ristiäisistä ym., enkä minä vielä edes kunnolla sisäistä että vauva ihan oikeasti kohta syntyy. Vauvan huone on nyt valmis, kaikki tarvikkeet vaunuista vaippoihin on nyt hankittu. Äitiyslomalla olen virallisesti ollut jo kohta viikon. Sairaalakassi on vielä pakkaamatta, tosin olen listannut itselleni tavarat mitä olen ajatellut pakata mukaan. Täytynee sekin pakata piakkoin ettei kiireessä sitten jää miehen harteille :D

Viikko sitten oli synnytystapa arvio. Vauvan paino-arvio oli 2800g ja hän on raivotarjonnassa ja laskeutunut jo todella alas, lähtökuoppiin! Lääkäri yritti kovasti saada kasvoista 4D kuvaa mutta vauvan pää on jo niin matalalla ettei sitä saatu ultrattua kunnolla. Näin ollen paino-arviokin on suuntaa antava, koska mittausta ei saatu kunnolla tehtyä. Kohdunkaulalla/suulla ei ollut tapahtunut vielä mitään. Supistelut ovat lisääntyneet nyt parin viimeviikon aikana huomattavasti, tosin ovat edelleen vain ikävän tuntuisia vatsan kovettumisia eikä kivuista tietoakaan. Saataisiinkohan me kuitenkin heinäkuun vauva? <3

Vointi muuten alkaa olla aika tukala. Vatsa on todella suuri, vauva painaa päällään alakertaa, liitoskipuja on edelleen varsinkin öisin ja pienestäkin rasituksesta kipeydyn helposti. Vaikea olla oikeastaan missä asennossa tahansa ja pientä turvotustakin on sormissa ja jaloissa. Inhottavin kaikista vaivoista ylivoimasesti tällä kertaa on ummetus. Käytän säännöllisesti ulostemassaa pehmentävää valmistetta mutta ongelmani tuntuu olevan enemmän siinä että vauvan pää painaa suolta niin etten saa tehty tarpeitani kunnolla. Että sellaista kivaa :D

Hurjaa, että kohta meitä on oikeasti kolme. <3

Juttelua ja liitoskipuja rv 34

Kävin juttelemassa pari viikkoa sitten psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ahdistuksestani liittyen vauvan yritykseen sekä keskenmenoihin. Ja kadun todella etten hakenut apua silloin kun ahdistus ja suru olivat pahimmillaan. Keskustelu kesti lähes 1,5h jonka aikana käytiin läpi tapahtumia ja niistä aiheutuneita tunteita. Hieman jännitin etukäteen käyntiä, mutta käynnin jälkeen oli niin hyvä olo kun oli saanut puhua jollekin joka oli siinä juuri sinua varten, ilman tunnesiteitä ja vaitiolovelvollisena. En avaa keskustelua sen enempää täällä, mutta tahdon vain sanoa että hakekaa apua silloin kun sitä oikeasti tarvitsette. Neuvolaan sen verran terveisiä että hieman olisivat voineet jo aikaisemmin, vaikka ensikäynnillä kysyä keskustelun tarpeesta, itse ainakin olen huono pyytämään apua eikä minusta ulospäin varmasti edes huomaa ahdistusta. Tällä hetkellä raskaus on jo niin pitkällä että ajatukset ovat kovasti jo synnytyksessä ja vauvassa, eikä ahdistus enää ole päällimmäisenä mielessä. No, onneksi kuitenkin avasin itse viimein suuni, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan taas oikein huolella. Varsinkin öisin kivut ovat niin kovia, että tuntuu kuin häpyluuni murtuisi kun vaihdan asentoa. Kävely on tuskaista eikä tee kyllä mieli liikkua kotoa minnekään. Toivon todella että tämä pieni saapuisi siinä rv 37-40 eikä antaisi odotuttaa itseään yliajalle. Vielä kuitenkin on parempi pysytellä masussa turvassa.

Jokaisesta vihlaisusta, kivuista ja säryistä olen kuitenkin äärettömän kiitollinen. Tämän unelman eteen on paljon kivuliaampiakin kyyneleitä vuodatettu.

Oikein rauhallista juhannusta kaikille, toivotaan että sää pysyisi edes kohtuullisena ja pääsisi nauttimaan ulkoilusta ja grilli eväistä :)

Vointini rv 32

Pitkästä aikaa jos päivittelisi kuulumisia. Olen ollut jo kauan sairaslomalla ja nyt alkoi virallisesti kesäloma, jonka jälkeen alkaa äitiysloma. Vaikka aikaa on liikaakin on blogin päivittely jotenkin jäänyt. Käyn kyllä lukemassa muiden kuulumisia aktiivisesti mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa itse mitään. Aloitin tämän blogin kuitenkin keskenmenojen ja lapsettomuuden tuoman ahdistuksen purkamiseen, en odotus enkä vauva -blogiksi. Saa nähdä mikä blogin kohtalo on vauvan synnyttyä. En usko että kovinkaan aktiivisesti tulen enää kirjoittamaan, mutta vanhat tekstit haluan säästää muistona. Niissä on kuitenkin hyviä ja huonoja muistoja, ajatuksia ja ahdistuksia.

Nyt mennään jo raskausviikolla 32. Ja se tuntuu jotenkin aivan käsittämättömälle! Aika on mennyt todella nopeasti ja täytyy kyllä välillä aivan pysähtyä miettimään kuinka kahden kuukauden päästä meillä mahdollisesti jo on, tai on syntymässä pieni tyttö.

Vointini on varmaankin ihan ok. Uskon että kaikki vaivat ovat aivan normaaleja loppuraskauden ongelmia. Väsymystä, liitoskipuja (vaikkakin vähentyneet huomattavasti), supisteluja, jatkuvaa pissahätää yms. Suurin ja ärsyttävin vaivani tällä hetkellä on ehdottomasti jatkuva pissahätä. Viime lääkärin tarkastuksessa lääkäri totesi vauvan pään olevan todella alhaalla ja sen kyllä tuntee. Vessasta on tullut kotimme huoneista suosituin, enkä mielellään lähde minnekään missä tiedän etten heti paikalla pääse vessaan. Varsinkin iltaisin kun vauva on vilkkaimmillaan on olo aika hankala eikä ilman suojia oleminen tulisi kuuloonkaan, sen verran lähellä on ollut lirahtaa pöksyyn. Saa nähdä täytyykö viimeisillä viikoilla alkaa käyttämään vaippoja..

Painoa minulle on tähän mennessä tullut 11,8kg. Olen siihen tyytyväinen. Alussa ja puolen välin tienoilla painoni nousi aika nopeasti mutta nyt on tullut selkeä hidastuminen. Uskon sen johtuvan ihan vain ruokahaluni muutoksesta. Olo on koko ajan niin pinkeä ja suorastaan ahdistava, ettei tee edes mieli syödä. Toki pyrin syömään säännöllisesti mutta esimerkiksi annoskoot ovat pienentyneet ja napostelu on selkeästi vähentynyt. Enkä ole näistä asioista ollenkaan huolissani, päin vastoin!

Vauva on todella aktiivinen, liikkeitä tuntuu paljon ja ne ovat uskomattoman voimakkaita. Vauvan liikkuessa ja potkiessa olen pystynyt erottamaan selkeästi missä on vauvan peppu ja missä pikkuinen jalka menee. Parasta kaikessa on kuinka mieskin tykkää katsella ja ihmetellä pienen touhuiluja, hän juttelee vauvalle, silittelee vatsaa ja on silminnähden onnellinen. Eräänä iltana saunassa mies pohti kuinka kaunis vatsani on, varsinkin kun tietää että siellä on oma lapsi. Ja kuinka paljon hän lasta rakastaisi vaikka kaikki ei olisikaan hyvin. "Me rakastetaan tätä vauvaa kävi miten kävi". Tuntui niin hyvälle kuulla kuinka tärkeä pieni on miehellenikin jo nyt <3

Rv 29 kuulumisia

Meille luvattiin ensimmäisen neuvolalääkärin yhteydessä ylimääräinen seurantaultra n. viikolle 28. Nyt tämä luvattu lääkäri käynti on takana ja mies oli toki mukana ihmettelemässä pientä. Odotus on mennyt aika seesteisesti nyt, liitoskivut vaivaavat ja olo on raskas, mutta muuten olen voinut ihan hyvin. Suurin huoleni (joka nyt tässä vaiheessa on vielä aika turhaa, tiedän) on vauva joka on ollut koko raskauden perätilassa. En missään nimessä haluaisi sektiota, mutta en myöskään uskaltaisi ottaa riskiä synnyttää perätilavauvaakaan (toki tiedän että perätilavauvan synnytystä varten lantio kuvataan ja arvioidaan tarkkaan mahtuuko vauva ulos, mutta silti ajatuksena niin pelottavaa). Haluan jo pelkän toipumisen kannalta alatiesynnytyksen, ja toiseksi uskon sen olevan kokemuksenakin korvaamaton. Jo heti aluksi kun lääkäri aloitti ultrauksen, hän totesi pienen kääntyneen raivotarjontaan. Mikä helpotus! Pikkuisen pää oli niin alhaalla lantion peitossa että ultraaminenkin oli hieman hankalaa. Lääkäri otti mittoja vauvasta ja katsoimme taulukoista kuinka hän kasvaa kauniisti keskikäyrää. Tämän hetken painoarvio on n. 1250g. Niin pieni mutta niin suuri jo <3 Lääkäri halusi vielä varmuuden vuoksi tarkastaa kohdunkaulan tilanteen alhaalla olevan pään takia, mutta silläkin saralla kaikki oli hyvin, kohdunsuu visusti supussa ja kohdunkaula vielä pitkä. Töihin ei kuitenkaan ole enää menemistä ja kävinkin työpaikalla palauttelemassa avaimia ja tyhjentämässä pukukaappia. Nyt vain toivotaan että kesä menisi äkkiä ja saisimme pikkuisen viimein syliimme <3

Mielen avausta

Täällä mennään jo raskausviikolla 28, ja aika luottavaisin mielin olen. Vatsa alkaa olla jo melkoinen, vauvaa potkii kovasti ja liitoskivut alkavat vaivaamaan todenteolla vaikka olenkin ollut sairaslomalla. Muuten kaikki on aika mukavasti mennyt.

Meillä oli juuri neuvolakäynti, jossa puhuimme perheen voimavaroista ja jaksamisesta. Juttelu ajautui keskenmenoihin ja niistä aiheutuneeseen ahdistukseen. Terkkarimme ehdotti että voisin käydä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa mieltä vaivaavista asioista. Olen miettinyt useinkin että ulkopuoliselle puhuminen voisi olla hyvä juttu, ja olen nyt enemmän kuin tyytyväinen että pääsen hieman avautumaan. Sairaanhoitaja soittikin jo aika pian neuvolakäynnin jälkeen ja täytyy sanoa että jo pelkästään puhelimessa puhuminen ja ajan sopiminen sai mielen herkäksi. Saa nähdä kuinka tulen käynnistä selviämään. Mielestäni keskenmenotaustan (ja pitkän yrityksen) omaavalta voisi jo ensimmäisen neuvolan yhteydessä kysyä olisiko tällaiselle keskusteluavulle tarvetta, minä ainakin olen sen verran ujo ottamaan asiaa esille oma-aloitteisesti. Minustakaan ei varmasti ulospäin näy mikään ahdistus tai epävarmuus, joten ulkokuoren perusteella tilanteen arvioiminen ei ole luotettava tapa. Toki ensimmäisellä neuvolakäynnillä meillä oli sijainen, joka ei vaikuttanut yhtään niin pätevältä kuin mitä oma neuvolatätimme on, joten olisiko ollut hoitajan ammattitaidostakin kiinni.

Vauvalle olemme hankkineet lähes kaiken tarvittavan. Vaunut ja turvaistuin ovat vielä matkalla liikkeeseen, koska haluamaamme väriä ei pikkuputiikissa ollut valmiina. Mutta ne on tilattu! Pinnasänky on paikallaan, vaatteita ja tarvikkeita kaappi pullollaan. Nyt vain leppoisin mielin nauttimaan loppuraskaudesta. Äitiyspakkauskin on kelan asiointipalvelun mukaan matkalla, sitä odotellessa :)

Raskaushäpeää

Työkaverini kärsii kaiken päättelemäni mukaan lapsettomuudesta. Hänellä on 10 vuotta kestänyt suhde, ikää yli 30 ja hän on joskus vihjaillut kuinka "kaikki eivät voi omaa lasta saada". Omasta raskaudestani hänelle kertominen oli niin vaikeaa, ja kun tilanne tuli että oli vain pakko avata suuni koin suunnatonta häpeää ja ahdistusta raskaudestani. Miksi minä sitten kuitenkin onnistuin ja toinen ei? Huomasin työkaveristani samantien että hän oli uutisestani järkyttynyt, eikä tiennyt mitä sanoa. Kyllä hän viimein onnitteli. Töissä nähdessämme hän selkeästi alkoi välttelemään minua eikä kertaakaan ole kommentoinut raskauttani. Ymmärrän häntä täysin, itse olin aivan samanlainen. Jätin jopa tapaamatta hyviä ystäviäni sen vuoksi että he olivat raskaana tai saaneet juuri lapsen. Tai jopa siksi että joku saattoi olla raskaana. En vain pystynyt. Haavat olivat liian auki nähdäkseen toisten onnen. Viime kesänä erästä tuttua ohimennen nähdessäni en muka edes huomannut hänen vauvavatsaansa.

Tiedän että saan olla onnellinen raskaudestani eikä minun sitä tarvitse häpeillä. Kuitenkin kun takaraivossa on se suuri ahdistus jonka jokainen vauvamaha ja kahvipöytäkeskustelu vauvoista ja raskaudesta sai aikaan olen ollut aika varovainen. En tuo raskautta juurikaan ilmi, puhun asiasta varoen mutta tietenkin kysyttäessä voin asiasta keskustella ihan normaalisti. En vain halua tuottaa mielipahaa tai ahdistusta kenellekään jolle asia voisi olla arka. Edelleen usein mietin nähdessäni raskausvatsan tai pienen vauvan kuinka nuokin varmaan ovat samantien onnistuneet. Kyllä aika varmaan parantaa.

Kuulumisia rv 26

Täällä mennään jo raskausviikolla 25+4. Olen monta kertaa ollut aikeissa kirjoittaa mutta lähiaikoina on ollut niin paljon puuhaa (vaikkei oikeasti mitään kummempaa ole ollutkaan) että kirjoittaminen on aina vain lykkääntynyt.

Vointi on suht tasaista, olen ollut sairaslomalla jonka jälkeen palasin muutamaksi päiväksi töihin ottamaan vauhtia lomalle. Töihin paluu tuntui kamalalle, olin navasta alaspäin niin kipeä ja ensimmäiset lomapäivät meni itkiessä ja kiukutellessa kun olin niin väsynyt ja kipeä. Lomalla teimme lähinnä kotihommia, ja vietimme miehen kanssa aikaa kotosalla. 

..ja laitoimme vauvalle huonetta! Nyt olen antanut tuon pienen huoneen oven olla auki, jotta voin jäädä oven suuhun vain ihmettelemään, että meille ihan oikeasti tulee vauva, että meillä on nyt suloiset tapetit seinällä ja pinnasänky kasattu. Aikaisemmin koko huoneen läsnäolo sai minut todella ahdistuneeksi ja pidin ovea aina kiinni. Pahinta oli vieraat jotka kyselivät mitä olemme suunnitelleet huoneeseen, jotkut jopa suoraan vihjailivat koska aiomme sinne lapsen hankkia. Silloin vastasin van tekopirteästi että "hehheh, empäs tiedä", ja kuinka aiomme ostaa sinne vierasvuoteen ja sisustaa jotenkin muka kivasti. Tosiasiassa surin tuota ylimääräistä huonetta joka vain muistutti siitä kuinka olin viallinen.

Mutta itse raskausajan kuulumisiin. Toissa viikolla olin tosiaan muutaman päivän töissä ennen lomaani ja liitoskivut olivat edelleen pahoja. Sinnittelin nämä muutamat vuorot koska tiesin jääväni lomalle enkä vain jaksanut mennä taas lääkäriin. Noiden työpäivien jälkeen sain tuntea taas jonkin verran supistuksia, jotka kyllä helpottivat lomaviikolla, kunnes.. Vimeviikolla loppuviikosta alkoi taas satunnaisesti supistella. En niistä säikähtänyt sillä näillä viikoilla voi harjoitussupistuksia jo tullakin. Viikonloppuna kuitenkin pitkä ajomatka ja ystävän muutossa oleminen (en siis kantanut mitään painavaa!) sai supistukset yltymään ja autossa supistikin hellittämättä useamman tunnin! Kyllä siinä jo ehti miettiä kaikenlaista ja olin jo viittä vaille etsimässä naisten akuutin puhelinnumeroa, mutta onneksi kotiin päästyä olo helpotti ja nukuinkin oikein sikeästi. Sunnuntaina sitten pikkuisen järjestelin varastoon meneviä tavaroita ja supistukset löysivät taas luokseni. Kävin eilen neuvolan lääkärillä, joka tarkisti paikat huolellisesti, kaikki oli hyvin eikä vauvalla ollut hätää. Sairaslomaa sain reippaasti vaikka ensin tuntui että sai taas selitellä todenteolla miksi en tuntenut oloani työkykyiseksi.

On kyllä vaikeaa välillä arvioida mikä kuuluu normaaliin raskauteen ja milloin on syytä olla huolissaan. Onneksi kuitenkaan mitään suurempaa vaivaa tai säikähdystä ei ole ollut ja pääasiassa kaikki on sujunut hyvin. Vauva potkii jo todella paljon ja koko maha heiluu kun pieni hyppii ja tekee kieppejä. Mieskin siis tuntee liikkeet jo todella hyvin. Vielä on matkaa maaliin mutta aika luottavaisin mielin olen <3

Neuvolaa ja saikkua rv 23

Tänään mennään jo raskausviikolla 22+5. Yllättäen aika meneekin jo kovaa vauhtia ja laskettuun aikaankin on alle neljä kuukautta! Olen ollut jo 1,5 viikkoa sairaslomalla liitoskipujen vuoksi, ja ensiviikolla pitäisi mennä sitten kokeilemaan miltä työnteko tuntuu. Kivut ovat toki helpottaneet kun ei ole tarvinnut tehdä mitään raskasta, mutta heti kun fyysistä rasitusta tulee enemmän alkaa lantion alueella sekä lonkissa tuntumaan. Tuntuu mahdottomalta ajatella että töihin paluuni sujuisi ilman kipuja ja pystyisin oikeasti kävelemään ja olemaan jaloillani, saati nostelemaan jne koko päivän ajan. No mutta sen näkee sitten kokeilemalla joten turha etukäteen asiaa sen kummemmin miettiä.

Neuvolassa ei oikeastaan tapahtunut mitään sen kummempaa. Otettiin perusmittaukset, sf-mitta sekä kuunneltiin sydänäänet. Käytiin läpi Kela-asioita ja muuta pientä mitä tuli mieleen. Ja sain tietenkin raskaustodistuksen. Eniten ahdistusta aiheuttaa 8kg painon nousu mutta yritän olla ajattelematta asiaa. Olen aina ollut kova tuijottamaan vaakaa ja tiesin jo etukäteen painon nousun tuottavan ahdistusta. Olen kuitenkin liikkunut joka viikko sen mitä olen pystynyt ja syönyt normaalisti enkä juurikaan herkutellut, joten en usko että syömällä olen näitä kiloja saanut. Parempi vaan koittaa olla ajattelematta koko asiaa, painoa väistämättä tulee nyt lisää ja se on aivan normaalia.

Mieli on ollut kovin oikutteleva oikeastaan koko raskauden ajan, huomaan keskenmenojen kummittelevan takaraivossa välillä rajustikin. Olen jotenkin joka asiasta todella herkillä ja tuntuu että pienikin vastoinkäyminen ja kinastelu saa minut vetistelemään ja aivan ylidramaattiseksi. Varsinkin vauvaan liittyvät asiat (hankinnat, nimi asiat, kummivalinnat yms.) ovat minulle aivan erityisen arkoja ja tärkeitä. Mietin usein edellisiä raskauksia ja tuntuu että vaikka ymmärrän nyt raskauden suurella todennäköisyydellä päättyvän elävän lapsen syntymään olen jotenkin todella kiinni menetyksissä, ja koen edelleen olevani huono ja epäonnistunut. Seuraavassa hetkessä taas saatan herkistellä kuinka viimein onnistuimme ja pystyn sittenkin tekemään miehestäni isän. En malta odottaa sitä että pieni syntyy ja saamme hänet viimein syliimme. Hän on varmasti aivan mielettömän kaunis vauva <3

Liitoskivuista rv 22

Rv 21+4. Olen jo reilun viikon ajan kärsinyt kivuista lantion alueella. Koskee kävellä, istua, maata, vain olla. Töissä olo alkoi olla todella tukala kun jokaisella askeleella ja vain paikallaan ollessa koski lonkkiin, lantioon ja pakaroiden alueelle sekä lisäksi ajoittain iskee viiltävä kipu häpylyyn alueelle. Kuitenkin joudun koko 8 tunnin ajan kävelemään, seisomaan, kyykistymään n. 100 kertaa, nostamaan, siirtämään, pitelemään, taluttamaan, eikä huilailuille ole aikaa. Yöt ovat menneet heräillessä jokaiseen kyljen kääntöön ja liikahdukseen. Lisäksi pieniä kivuttomia supistuksia on edelleen ollut, mutta ne eivät ole minua erityisemmin säikäyttäneet. "Pienen" omanpään sisäisen taistelun jälkeen totesin että on aika hieman rauhoittua, kuunnella kroppaa ja hengähtää. En saa kruunua könkkäämällä töissä viimeisillä voimilla ja työkavereidenkin kommentit kävelytyylistäni saivat ehkä hieman ajattelemaan.. Sairaslomalla olen nyt viikon verran, katsotaan mihin suuntaan kivut alkavat mennä. Kotona ollessa kivut ovat kyllä hellittäneet jonkin verran, mutta huomaan kyllä heti enemmän liikkuessani kipujen yltyvän.

Lääkäri oli mukava, olin käynyt hänen vastaanotollaan kerran aikaisemminkin. Hieman jännästi hän tosin tokaisi että "näin aikaisilla viikoilla tuollaiset vaivat", mutta yritti sanomistaan sitten myöhemmin selitellä. En minä tiedä millä viikoilla mistäkin vaivasta saa kärsiä. Ihanasti hän kuitenkin jutteli ja oli ymmärtäväinen kun halusin tietää myös kohdunsuun tilanteen -joka onneksi oli tiukassa supussa.

Pääasia että vauva voi kuitenkin hyvin, liikkuu ja potkii paljon. Minun kivuistani ei niin väliä. Potkut ovat jo sen verran kovia että niitä voi havaita vatsan päältäkin. Ihanaa että mieskin on päässyt tuntemaan ja näkemään pienen liikkeitä. <3

Rakenneultra rv 20+4

Siis apua. A-p-u-a. Olen aivan sekaisin, päästäni pyörällä tästä onnen määrästä! Aamulla oli kauan odotettu rakenneultra. Kaikki rakenteet olivat pienellä kunnossa, hän oli kasvanut hienosti ja liikkui paljon. Aluksi pikkuinen oli pienessä kippurassa aivan alavatsan kohdalla jolloin kätilöllä oli täysi työ aloittaa rakenteiden tarkastelu. Takapuoleni alle laitettiin tyyny ja onneksi pieni sitten pikkuhiljaa alkoi pomppimaan ylöspäin ja saatiin mittaukset ja tarkastukset tehtyä kunnolla. Siirtyessämme rakenteissa päästä alaspäin esitin kiltisti toiveen, että sukupuoli kerrottaisiin mikäli se tutkimuksen aikana tulisi ilmi. No tulihan se samantien kun kerkesin kysyä.

Tyttö. Meille tulee pieni kaunis tyttövauva! <3 Olen aivan myyty, sekaisin ja kaikkea mahdollista. Olimme aivan suut auki ja kysyimme vielä uudelleen kätilöltä, että onko hän aivan varma ettei siellä ole pippeliä. Niin varmoja olemme olleet siitä että pieni olisi poika. Huhhuh, vieläkin olen aivan pyörryksissä tästä kaikesta! Ja niin kiitollinen. Voi luoja että en mitään toivo niin paljon kuin että kaikki menisi hyvin loppuun saakka. Meidän pieni tyttö. Voi mahdotonta.. Mieskin aivan pehmeänä höpötellyt koko päivän isin pienestä tyttövauvasta.

Sukupuoli on tietenkin aivan toissijainen juttu, tietenkin olemme kiitollisia ja onnellisia että vauva on kehittynyt normaalisti ja kaikki rakenteet kunnossa. Kuitenkin tämä sukupuoli juuri niinkuin ajattelinkin konkretisoi raskauden ja sai kaiken tuntumaan todelta. Vai onko tämä unta? En tiedä. Ainakin toivon etten koskaan heräisi tästä unesta <3

Olotilapäivitystä rv 20

Tänään mennään rv 19+3. Flunssa suurinpiirtein selätetty, vielä on tukkoinen olo hieman ja niistelemään joutuu mutta olo on ihan hyvä. Töihin ei edelleenkään innostaisi mennä mutta ei se auta, illaksi on mentävä.

Perjantai iltana wc-käynnillä paperiin tuli pyyhittäessä hieman rusehtavaa. Myöhemmin mitään vuotoa ei ole ollut havaittavissa. Supistuksia on hieman, ne eivät ole kipeitä vaan huomaan vatsan kiristyvän aina hetkeksi. Supistuksia on muutaman kerran päivässä. Paljonhan minä tietenkin googlettelin ja pohdin enkä ole sitten lopulta soitellut mihinkään. Vuotoa ei kuitenkaan parin pyyhkäisyn jälkeen tullut, tunnen vauvan liikkeet päivittäin ja supistuksiakaan ei montaa päivässä tule, eivätkä ne ole kipeitä. Viikon päästä on rakenneultra jolloin ajattelin asiasta kysäistä ja taidanpa pyytää katsauksen tuonne kohdunsuullekin ettei nyt vaan mitään avautumista ole päässyt tapahtumaan. Tietenkin jos töissä ollessa supistukset lisääntyvät tms. otan yhteyttä neuvolaan. Vaikeaa tulkita kaikkia oireita, kun ei oikein tiedä onko normaalia vai pitäisikö huolestua? Kuitenkin uskon että niin kauan kun ei kipuja ole ja supistukset eivät ole säännöllisiä ei huolta ole. Lisäksi tomerat potkut kyllä kertovat että vauvalla on kaikki hyvin. <3

En kyllä voi potkuista olla erikseen vielä mainitsematta. On ne niin uskomattomia. Joka kerta tulee hymy huulille ja ihmeellinen fiilis. Minä hihkun aina miehelle että nyt äkkiä tänne ja mies kovasti yrittää aina vatsan päältä kokeilla, muttei ole onnistunut kuin yhden potkun tuntemaan ja sitäkin hän epäröi kovasti että olikohan se nyt muka ihan oikea potku. Oivoi, en voi kun olla kiitollinen ja ihmetellä tätä kaikkea. Voi kumpa kaikki menisi loppuun saakka hyvin.

Atsiiih

Flunssa. Jo toisen kerran raskauden aikana. Ennen raskautta olin kipeä viimeksi joskus 2014 vuoden alussa. Huomaa siis selvästi kuinka vastustuskyky on heikentynyt. Hoitoalalla työskennellessä joudun väistämättä tekemisiin kaikenmaailman pöpöjen kanssa ja näköjään nappaan niitä sitä mukaa matkaani. Toivon pikaista paranemista sillä viikonloppu olisi pitkästä aikaa vapaa ja minulla on kauan odotettuja suunnitelmia. Peukut siis pystyyn!

Rv 18+6. Huomenna 19 viikkoa täynnä ja alkaa 20. raskausviikko! Aivan käsittämättömän hullua! En edelleenkään voi käsittää että tämä tapahtuu meille, kuin unessa eläisin. Olen muuten tainnut alkaa tuntemaan ajoittain missä kohtaa vauva majailee. Tänä aamuna kun makoilin sohvalla oli vatsa aivan hassun muotoinen kun pikkuinen selvästi oli vallannut vasemman puolen vatsastani. Pari tuntia tästä oli möykky siirtynyt jo oikealle puolelle :D Ihanaa <3


Alla vielä toivottu vatsakuva, jospa tästä ei minua vahingossakaan voisi tunnistaa. Kuva on otettu päivällä (18+4) joten vatsa aamusta hieman vielä turvonnut. Mies eilen totesi että onhan siellä varmasti vauva etten ole vaan syönyt liikaa :D

Rv 18+4

Potkuja

Tänään on rv 18+4. Yön pikkutunneilla, kun yritin unta houkutella, makasin selälleen ja silittelin ja kokeilin vatsaa. Ja tum tum tum! Kolme ihanaa potkua suoraan käteen! Pystyikö ne olemaan? Harmi kun mies nukkui jo, en viitsinyt häntä siinä herättää. En voinut kuin hymyillä yksin pimeässä ja taisi siinä pari kyyneltäkin tirahtaa :') Meidän vauva, niin kaivattu ja ihana. Se on ihan oikeasti jo olemassa.

Pakko vielä kommentoida tuota kauan odotettua äitiyspakkausta 2017. Itsehän alunperin ajattelin että tottakai sen otan, onhan äitiyspakkaus huippu juttu. Mutta sitten.. Aloin miettimään käyttäisinkö vaatteita oikeasti. Vai saisinko ehkä rahalla järkevämpiä hankintoja? Sisareltani saisin kuitenkin viimevuoden äitiyspakkauksesta kaiken mitä tarvitsisin; petivaatteet, villapuvun, makuupussin jne. Mutta tänään kun pakkaus julkistettiin. On se kyllä aika hieno! Pakkohan se on ottaa! <3