torstai 6. heinäkuuta 2017

Alle kuukausi laskettuun

Laskettuun aikaan on alle kuukausi! Huomenna alkaa raskausviikko 37 ja vauva alkaa olla täysiaikainen. Jotenkin en osaa tätä käsittää, aika on mennyt niin nopeasti ja kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Tuttavat jo kyselevät ristiäisistä ym., enkä minä vielä edes kunnolla sisäistä että vauva ihan oikeasti kohta syntyy. Vauvan huone on nyt valmis, kaikki tarvikkeet vaunuista vaippoihin on nyt hankittu. Äitiyslomalla olen virallisesti ollut jo kohta viikon. Sairaalakassi on vielä pakkaamatta, tosin olen listannut itselleni tavarat mitä olen ajatellut pakata mukaan. Täytynee sekin pakata piakkoin ettei kiireessä sitten jää miehen harteille :D

Viikko sitten oli synnytystapa arvio. Vauvan paino-arvio oli 2800g ja hän on raivotarjonnassa ja laskeutunut jo todella alas, lähtökuoppiin! Lääkäri yritti kovasti saada kasvoista 4D kuvaa mutta vauvan pää on jo niin matalalla ettei sitä saatu ultrattua kunnolla. Näin ollen paino-arviokin on suuntaa antava, koska mittausta ei saatu kunnolla tehtyä. Kohdunkaulalla/suulla ei ollut tapahtunut vielä mitään. Supistelut ovat lisääntyneet nyt parin viimeviikon aikana huomattavasti, tosin ovat edelleen vain ikävän tuntuisia vatsan kovettumisia eikä kivuista tietoakaan. Saataisiinkohan me kuitenkin heinäkuun vauva? <3

Vointi muuten alkaa olla aika tukala. Vatsa on todella suuri, vauva painaa päällään alakertaa, liitoskipuja on edelleen varsinkin öisin ja pienestäkin rasituksesta kipeydyn helposti. Vaikea olla oikeastaan missä asennossa tahansa ja pientä turvotustakin on sormissa ja jaloissa. Inhottavin kaikista vaivoista ylivoimasesti tällä kertaa on ummetus. Käytän säännöllisesti ulostemassaa pehmentävää valmistetta mutta ongelmani tuntuu olevan enemmän siinä että vauvan pää painaa suolta niin etten saa tehty tarpeitani kunnolla. Että sellaista kivaa :D

Hurjaa, että kohta meitä on oikeasti kolme. <3

4 kommenttia:

  1. Masukuvia vaaditaan!!!! :)
    Kohta se teilläkin vaipantuoksuinen arki alkaa, kuulumisia tänne miten tilanne etenee <3

    Tsemppiä!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuva, katsotaan josko saisin otettua sellaisen anonyymin mahakuvan jokupäivä :D Yritän kirjoitella aina välillä. Vaikka mitään tekemistä ei ole niin silti ei muka koskaan ehdi. Heh.

      Paljon vielä onnea teille <3

      Poista
  2. Voi apua, miten jännittävää!!!!!! Any day now.... 😊 minäkin tahdon masukuvan!! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kai mun on pakko sit yleisön pyynnöstä! Laitan joku päivä :)

      Poista