Juttelua ja liitoskipuja rv 34

Kävin juttelemassa pari viikkoa sitten psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ahdistuksestani liittyen vauvan yritykseen sekä keskenmenoihin. Ja kadun todella etten hakenut apua silloin kun ahdistus ja suru olivat pahimmillaan. Keskustelu kesti lähes 1,5h jonka aikana käytiin läpi tapahtumia ja niistä aiheutuneita tunteita. Hieman jännitin etukäteen käyntiä, mutta käynnin jälkeen oli niin hyvä olo kun oli saanut puhua jollekin joka oli siinä juuri sinua varten, ilman tunnesiteitä ja vaitiolovelvollisena. En avaa keskustelua sen enempää täällä, mutta tahdon vain sanoa että hakekaa apua silloin kun sitä oikeasti tarvitsette. Neuvolaan sen verran terveisiä että hieman olisivat voineet jo aikaisemmin, vaikka ensikäynnillä kysyä keskustelun tarpeesta, itse ainakin olen huono pyytämään apua eikä minusta ulospäin varmasti edes huomaa ahdistusta. Tällä hetkellä raskaus on jo niin pitkällä että ajatukset ovat kovasti jo synnytyksessä ja vauvassa, eikä ahdistus enää ole päällimmäisenä mielessä. No, onneksi kuitenkin avasin itse viimein suuni, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan taas oikein huolella. Varsinkin öisin kivut ovat niin kovia, että tuntuu kuin häpyluuni murtuisi kun vaihdan asentoa. Kävely on tuskaista eikä tee kyllä mieli liikkua kotoa minnekään. Toivon todella että tämä pieni saapuisi siinä rv 37-40 eikä antaisi odotuttaa itseään yliajalle. Vielä kuitenkin on parempi pysytellä masussa turvassa.

Jokaisesta vihlaisusta, kivuista ja säryistä olen kuitenkin äärettömän kiitollinen. Tämän unelman eteen on paljon kivuliaampiakin kyyneleitä vuodatettu.

Oikein rauhallista juhannusta kaikille, toivotaan että sää pysyisi edes kohtuullisena ja pääsisi nauttimaan ulkoilusta ja grilli eväistä :)