maanantai 8. toukokuuta 2017

Tulevaisuuden mietteitä

Mies on todella paljon puhunut jo kuinka haluaa ehdottomasti toisenkin lapsen, mutta minua ajatus ahdistaa aivan suunnattomasti. En todellakaan ole valmis edes ajattelemaan että ryhtyisin samaan kamalaan epätoivoiseen yrittämiseen ehkä enää koskaan. Epätoivoista kiertopäivien laskemista, ovulaation metsästystä, pakkoseksiä, piinailua, pettymistä. Negatestejä, plussatestejä, pelkoa, keskenmenoja. Itkua, masennusta, surua. Salailua ja sosiaalisten tilanteiden välttelyä. Niin kovaa epätoivoa, että muistan kuinka viime syksynä ajattelin moottoritiellä ajaessani että mitä väliä jos vaikka ajaisinkin tuon tunnelin seinään. Ei minulla ollut mitään väliä. Olin epäonnistunut ja viallinen, en toiminut niinkuin pitäisi. Minun olisi pitänyt hakea apua mutta olin liian arka puhumaan tunteistani kenellekään. Lapsettomuus on ollut heittämällä elämäni ykköskriisi, josta selviäminen vie varmasti vielä pitkän ajan.

En vain pysty enää elämään samaa uudelleen. Tiedän ja tunnen itseni niin hyvin, että ajattelutapa "tulee jos on tullakseen" muuttuu hyvin äkkiä pakkomielteiseksi kehon analysoinniksi, kellontarkkaan yritykseen ja sitä myöten samaan tuttuun, ahdistavaan oravanpyörään. Mies otti koko yritysajan ja keskenmenot aivan erilailla kuin minä, joten hänen on ehkä vaikea ymmärtää miksi olen niin vastaan toista lasta. Toisaalta on ihana tietää kuinka lapsirakas mieheni on, ja että hän on varmasti yhtä kovasti tätä vauvaa toivonut.

Tiedän että ajatukset voivat hyvinkin vielä muuttua mutta tällä hetkellä olen valmis vain yhteen lapseen ja nään tulevaisuutemme kolme henkisenä perheenä. Tälle pienelle haluan antaa kaikkeni ja olla niin hyvä äiti kun vaan voin. En tahdo pienen lapsuuden menevän hukkaan näkemällä ahdistuneen ja masentuneen äidin joka ei jaksa iloita pienestä ihmeestä vaan suree jo toisen lapsen yrittämistä. Toisaalta olen myös aina ajatellutkin että haluan vain yhden lapsen, jotenkin se tuntuu minusta luontevalta. Kun taas toisaalta olen niin onnellinen omasta sisarestani, hän kun on edelleen paras ystäväni.

Onneksi näitä ei tarvitse ajatella ja päättää vielä pitkään aikaan. Juuri nyt olen mielettömän onnellinen tästä lahjasta jonka viimein saamme. Aion nauttia raskaudesta ja tästä pienestä vauvasta täysillä <3

4 kommenttia:

  1. Minäkin välillä mietin, itseasiassa viimeksi tänä aamuna, että jaksanko vielä kolmanteen otteeseen tämän kaiken? Tämä raskausaikakin on itsessään ollut kovin pelonsekaista,ja nyt vielä kun paikat auenneet ennen aikojaan... Ymmärrän siis todella hyvin, mitä kirjoitat ja sen, ettet ole varma jaksatko/haluatko vielä kokea tän kaiken uudelleen ja uudelleen. Ja todella hyvä pointti tuo, että pelottaa voitko olla sille olemassa olevalle vauvalle se äiti, joka haluat, jos samalla ajatukset juoksee hoidoissa ja yrittämisessä.

    Onneksi asiat kyllä järjestyvät ajan myötä ja uskon, että sinullekin tilanne hahmottuu paremmin, kun olette ensin selvinneet yhden vauvan kanssa :) olisi toki hyvä sitten aikanaan keskustella miehesi kanssa näistä mietteistäsi. Luulisin, että kaiken jälkeen ymmärtää myös sinun näkökulmasi.

    Mennään tässä päivässä vielä <3 ja nautitaan siitä :)

    Ihanaa alkanutta viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeita asioita mutta onneksi ei tarvitse nyt sen kummemmin miettiä. Tulee vain välillä mieleen juuri miehen puheista, sekä tietysti ulkopuoliset jotka eivät tiedä keskenmenoista ottavat asian usein esille. Onneksi mieskin lähinnä ohimennen pilke silmäkulmassa näitä toiveita heittelee, eikä millään tavalla ole minua painostanut asiaan. Uskon että ajan myötä pääsemme asiassa yhteisymmärrykseen oli päätös mikä tahansa :)

      Nautitaan, ja ihanaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  2. Niinpä, hetki ja asia kerrallaan <3 Minulla on jotenkin sellainen zen-olo (tänään), että ajattelen elämän ohjaavan juuri siihen suuntaan, mihin kullakin hetkellä kuuluu kulkea. Voi olla, että se on teillä joskus toinen lapsi, tai sitten vain tästä yhdestä naperosta nauttiminen täysin rinnoin loppuelämän ajan. Kuka tietää! :) Mutta itseäni on myös auttanut kyllä paljon se, että on oppinut tuntemaan (ja hyväksymään) itsensä ja ominaisuutensa paremmin. Minäkään en osaa suhtautua huolettomasti moneenkaan asiaan, projekteista tulee herkästi puskemista ja yrittämistä. Ehkäpä joku päivä oppii myös välttelemään sen mukaan sitten tilanteita, joissa omat persoonallisuuden piirteet eskaloituvat sietämättömiksi ja aiheuttavat enemmän mielipahaa kuin mielihyvää. Kukapa toisaalta siitäkään tietää :)

    Olisko tämä sitten se kuuluisa "elämän suola"? Kuulostan kauhealta kukkahattutädiltä, anteeksi :D Tää on vaan tällanen päivä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ihan mukavalle kukkahattutädille kuullostat :D Mistä sitä elämästä tietää. Itselläni ei elämä ole todellakaan mennyt aina suunnitelmien mukaan, muuttujia löytyy ja toisaalta olen myös aika hetkessä eläjä etten liikoja suunnittele elämää eteenpäin :) Tietyt arvot ja tavoitteet tietysti elämässä mutta en tavoittele kuuta taivaalta. Eletään hetkessä ja tilanteiden mukaan. :)

      Poista