Heippa siskot, pitkästä aikaa taas kuulumisia! Niin monta kertaa on pitänyt kirjoittaa mutta ei vaan yksinkertaisesti ole aina aikaa asettua paikoilleen ja keskittyä kirjoittamaan. Tai sitten vain en ole ollut sillä tuulella ja väkisin väännetystä kirjoittamisesta ei tule sitten yhtään mitään. Mutta nyt olen "sillä fiiliksellä", mies poissa kotoa ja vauvakin näköjään viimein nukahti (vaikka mielummin olisi leikkinyt pehmoleluillaan sängyssä), joten näppis sauhuamaan!
Viimeisimmissä kuulumisissa taisin kirjoitella masennuksestani. Nämä viikot joina odottelin aikaani psykiatrisen sairaanhoitajan keskusteluun sekä sen jälkeen vielä useamman viikon lääkäri aikaa, tuntuivat ikuisuudelta. Viimein kuitenkin koitti aikani ja onneksi lääkärini oli aivan uskomattoman mukava ja ymmärtäväinen. Muutenkin voin kyllä sanoa että olen saanut kunnallisessa terveydenhuollossa niin hyvää palvelua että ei sovi valittaa! Sain masennukseen lääkityksen ja keskusteluni sairaanhoitajan luona jatkuvat. Lääkettä olen syönyt vasta pari viikkoa joten masennukseen en ole huomannut vielä mitään vaikutusta, mutta yöuneni (vaikka yöheräilyt vauvalla ovat lisääntyneet) ovat parantuneet huomattavasti. Nukahdan illalla helposti ja yöllä saan unen päästä kiinni todella hyvin enkä jää valvomaan ja pyörittelemään asioita mielessäni.
Suurimpia ongelmia ja oireita minulla ovat olleet negatiivinen ajattelutapani, pahantuulisuus, ahdistuneisuus, olen aika sulkeutunut ja tuntuu että olen vain epäonnistunut kaikessa. Mutta silti jotenkin kaikki on samalla tuntunut - ei miltään. En tunne mitään. Ainot mitä kohtaan on suuria tunteita (ja nimenomaan rakkautta) on vauva. Tuntuu että en tunne miestänikään kohtaan mitään. Toki sisimmässäni tiedän että häntä rakastan, mutta tunteeni ja ajatukseni ovat aiiivan sekaisin.. En halua sen enempää tänne tilannetta tai yksityiskohtia purkaa, mutta vaikeaa on ollut. Onneksi kuitenkin on pieni tyttömme joka pitää kiinni jokaisessa päivässä ja antaa niin paljon voimia jaksaa tätä kaikkea. Toivon että lääkkeet ja juttelu hoitajan kanssa auttaa ja voisin pian nauttia täysin rinnoin (hehheh) vauva-arjestamme!
Kuitenkin, vaikka haasteita on eikä elämä ole ruusuilla tanssimista, en vaihtaisi tätä mihinkään. Joka päivä, monta kertaa edelleenkin mietin kuinka onnekkaita olemme kun viimein saimme vauvan, juuri hänet. Ehkä kaikella oli tarkoituksensa?
Voin samaistua aika moneen tunnelmaan tuossa kirjoituksessa. Nimittäin vaikea synnytyskokemus tulee mieleen yöherätyksillä ja valvottaa, kaikki meinaa kiukuttaa ja mieskin välillä niin, että mietin rakastaako sitä enää. Tiedän, että rakastan, tiedän että nyt on vaan raskasta. Ihanaa, että sulle on löytynyt apua, oon ihan hirveän iloinen sun puolesta <3 kyllä tämä vielä helpottaa ja olen ihan varma, että pian sinullakin ajtukset löytävät uomansa kun pääset niitä purkamaan :) paljon tsemppiä ja ihanaa joulua teille! <3
VastaaPoistaPs. Tosi kiva kuulla teidän kuulumisia!:)
Ikävää että sielläkin raskasta, mutta voi kun helpottavaa silti kuulla etten ole ainut joka näin tuntee. Nuo yöheräilyjen jälkeiset valvomiset kaikenlaisine ajatuksineen olivat ihan kamalia. Onneksi lääkkeeni auttoi näihin heti ja yöt sujuvat nyt hyvin.
PoistaIhan hirveä tunne kun mieskin kysynyt rakastanko häntä enää. Rakastan, mutta tällä hetkellä en ole rakastunut.. Olisiko niin oikein sanottu? No, jospa tämä tästä helpottaisi. Onneksi miehelläni niin pitkä pinna ja hän osaa ajatella asiat järkevästi toisin kuin minä :D Kerkesin tässä syödä minipillereitäkin reilu 3kk mutta mies sitten sanoi että roskiin ne, eivät sovi minulle. Ja olen siitä täysin samaa mieltä. Ainakin yksi mielialojen vaihteluiden aiheuttaja on nyt poissa.
Rauhallista joulua Fia sinulle ja koko perheelle <3 Ja jatka ihmeessä kirjoittelua, käyn kyllä lukemassa kaikkien kuulumisia vaikken itse niin kirjoittelekaan enää. Tosin nyt tuntuu siltä että voisinkin hieman aktivoitua kirjoittelemaan, mutta katsotaan miten jaksaa ja ehtii :)