tiistai 8. lokakuuta 2019

Alkuraskaus selätetty

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa kuulumisia jo aiemmin mutta aika kuluu niin kovaa vauhtia etten ole vain ehtinyt.

Täällä elellään jo raskausviikkoa 14. Tarkalleen ottaen rv 13+4. Alkuraskauden pahin väsymys ja pahoinvointi alkaa olla onneksi jo ohi. Vieläkin toki täytyy muistaa syödä säännöllisesti jotta ei alkaisi heikottaa. Nt-ultrassa kävin kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla pikkuinen ei vaan yksinkertaisesti suostunut kääntymään asentoon jossa niskaturvotusta olisi voitu mitata. Seuraavallakin kerralla oli haasteita, kun tyyppi halusi taas hengailla omassa lempi asennossaan; pystysuorassa. Hän harjoittelee siis jo kävelemään :D Onneksi pienten kikkakolmosten jälkeen mitat saatiin otettua. Ultran ja verikokeiden perusteella ei löytynyt onneksi mitään huolestuttavaa.

Olen vuotanut taas pari viikkoa verta. Välillä kunnon lorahduksia, välillä verta tulee vain pyyhkiessä. Ultrasimme nt-ultrassa samalla hematooman tilannetta. Ensin hematoomaa ei löytynyt ollenkaan, huokaisin ja ajattelin että ehkä se viimein olisi vuotanut jo kokonaan pois. Kunnes terveydenhoitaja huomasi lähellä kohdunsuuta pienen hyytymän. Hän ultrasi istukkaa vielä tarkemmin ja totesi sen reunan olevan aivan kohdunsuun vierellä kohdun etuseinämässä. Kohdun kasvaessa istukka nousee (toivottavasti) hieman ylöspäin ja tämä ilmeisesti hajottaa pieniä pintaverisuonia joka aiheuttaa verenvuotoa. Vuotoja siis luvassa enemmän tai vähemmän jatkossakin. Inhottavaa, kun joutuu koko ajan pelkäämään lorahduksia ja käyttämään suojia.

Vatsani on pullahtanut nyt oikein kunnolla esiin ja olemme kertoneet raskaudesta muille. Ihanaa kun ei tarvitse enää piilotella ja saa pukeutua vaatteisiin joissa vatsa näkyy. Esikoisellekin olemme nyt puhuneet paljon vauvasta ja hän osaa kertoa mikä äidin vatsassa on. Välillä vatsaa ihmetellään, halaillaan ja pussataan <3

Yritän aina välillä kirjoitella kuulumisia, katsotaan kuinka onnistun :D

Aurinkoista syksyä <3

2 kommenttia:

  1. Ihana lukea kuulumisia taas ❤️ voi, vauvamaha jo! Laitahan kuvia kakkosmasusta, jos viitsit! Senhän tosiaan sanotaan olevan usein ekaa masua isompi :D

    Tuo verenvuoto on varmasti tosi kurjaa.. Tai siis on, tiedän itsekin. Sellainen ärsyttävä epävarmuus tulee itselle. Onneksi teillä sille on sille selkeä syy, niin ei tarvitse koko ajan pelätä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, täytyy varmaan ottaa joku päivä mahakuva, en ole nimittäin niitä nyt ottanut ollenkaan :D

      Minulla oli neuvolalääkäri juuri, jossa tuota verenvuotoa käsiteltiin enemmän.. Kirjoitan siitä kunhan saan inspiraation :) Verenvuoto siis jatkuu päivittäin, mutta onneksi on todella niukkaa.

      Poista