Minulla oli tällä viikolla neuvola lääkäri. Minullahan on ollut verenvuotoa taas päivittäin rv 11+4 alkaen. Käynnillä suunniteltiin raskauden seurannan jatkoa tarkemmin, sekä tarkistimme minun sekä vauvan vointia.
Kuunneltiin sydänäänet. Tasaista jumputusta ei saatu kuulumaan mutta lääkäri sanoi kuulleensa sykkeet pari kertaa ja oli kirjannutkin omakantaan sykkeeksi 140. Myös kohdunkaulan tilanne tarkistettiin sisätutkimuksessa, sielläkin kaikki oli kuten pitääkin. Verta ei sillä hetkellä havaittu vaikka aamulla olikin tullut perinteiset pari tippaa pönttöön.
Jatkoa varten sain ohjeeksi olla rauhallinen pienten tiputtelujen osalta, mutta jos alkaa taas suuremmin lorahtelemaan niin sitten täytyisi käydä naisten akuutilla näytillä. Toivotaan että verenvuoto pian hiipuisi kokonaan pois, ikävä vaiva kaiken kaikkiaan. Lisäksi sain yhdyntäkiellon sekä uintikiellon niin pitkäksi aikaa kuin vuotoa on. Nyt on tärkeää minimoida tulehduksien mahdollisuus. Myös urheilun suhteen lääkäri kehoitti olemaan varovainen. En siis ole uskaltanut enää käydä salilla. Rakenneultraan sain ajan lääkärille, jossa tutkitaan tarkemmin istukkaa ja verenvuodon syytä. Tällä hetkellä on arveltu ultrien perusteella että istukka olisi niin lähellä kohdunsuuta että se aiheuttaisi vuotoa.
Jotenkin näiden vuotojen ja ongelmien vuoksi olen alkanut pelkäämään ettei kaikki mene hyvin loppuun saakka. On ollut vaikeaa välillä ajatella uutta perheenjäsentä kun samalla pelkää ettei häntä koskaan edes saa. Mieli on estellyt kiintymästä liikaa jottei sattuisi niin paljon. Toki paljon perheen kesken silittelemme vatsaa, puhumme vauvasta ja tyttökin odottaa jo kovasti pientä, mutta silti mieli ei ole yhtä rauhallinen kuin esikoista odottaessa.
Muuten olo on jo aika... ahdistava suoraan sanoen. Fyysisesti ja henkisesti. Vatsa on kasvanut jo aika paljon ja olo tuntuu jo tukalalle. On kyllä todella hirvittävää edes miettiä että tässä on vielä 25 viikkoa edessä! Pientä pahoinvointia on vielä jos ei muista syödä säännöllisesti. Päänsärky ja närästys vaivaa iltaisin. Aika väsynytkin olen ollut, ja kiukkuinen. Olen jämähtänyt täysin kotiin, tuntuu ettei ole kavereita, ei pääse urheilemaan, ei ole mitään muuta kuin koti, koulu ja taaperon hoitaminen. Ja kotityöt. Olen ihminen joka tarvitsee omaa aikaa välillä, olla aivan yksin tai ystävien kanssa, urheilla, shoppailla, juhlia, unohtaa hetkeksi arki, jotta jaksan taas olla parempi äiti ja puoliso. Nyt tuntuu että kaikki kasaantuu hartioille, päivästä toiseen samaa ilman hetken hengähdystä. Tietenkin väsymys lisää jaksamattomuuden tunnetta entisestään. Valitan vielä sen verran että nythän meillä oli tytön kanssa syysloma. Joka meni koko perheen sairastaessa vatsataudin vuorotellen.
Kauhean syyllinen olo tästä valittamisesta. Olen hirvittävän onnellinen kuitenkin esikoisesta, tästä tulevasta pienestä, kaikesta. Olen juuri päässyt opiskelemaan uutta ammattia, eikä työelämäkään enää paina harteilla. Raskaus ei kuitenkaan ole itselle sitä kaikista ihaninta aikaa, vaikka lapset ovatkin toivottuja. Hirvittävän kovasti toivottuja. Odotan jo kuitenkin että olisi kevät, vauva syntyy ja päästään viettämään ihanaa vauva-aikaa uudestaan, kokonaisena perheenä <3
Ihan hirvittävästi voimia Tuuli! <3
VastaaPoistaMun mielestäni on ihana, että kaikista raskauteen ja muuhun lasten saamiseen liittyvistä tunteista ja ajatuksista voi kertoa. Koin itse todella helpottavana, kun vauvavuonna oli muutama ystävä, joiden kanssa pystyin puhumaan ihan kaikesta - myös niistä uskomattoman yksinäisyyden kokemuksista, pettymyksistä ja epäonnistumisen kokemuksista. Noiden tunteiden kokemisesta ja niiden ääneen sanomisesta ei missään nimessä pitäisi joutua kokemaan huonoa omaatuntoa. Päinvastoin, uskon että niiden ääneen sanominen auttaa monta muuta (äitiä) omien tunteidensa ja ajatustensa kanssa painiessaan. Äitimyytti elää edelleen niin vahvana.
Kiitos niin paljon kommentista <3 jotenkin tuntuu ettei hirveästi ole ystäviä joille voisi ihan täysin näistä puhua. Onneksi on tämä blogi ja täällä ihania tyyppejä jotka ymmärtää! Jotenkin lapsettomuuden jälkeen on jäänyt sellainen olo että nyt kun on saanut sen mitä niin kovasti toivoi ei ole lupa valittaa vaan pitäisi vain olla onnensa kukkuloilla koko ajan. Että nyt joku lapseton lukee tämän ja ajattelee että kylläpä on kiittämätön ihminen. Eihän se niin tietenkään ole, mutta ehkä juuri siitä syystä tuo syyllisyyden tunne. Onneksi nyt on muutaman päivän väsymys ollut pois ja huono olokin kadonnut, on niiin paljon pirteämpi ja positiivisempi mieli :)
PoistaTuttu tunne. Edellisessä raskaudessa tuskailin sen kanssa, että pelkäsin menetystä enkä oikeen uskaltanut siksi kiintyä vauvaan. Pakostakinhan se kuitenkin tapahtuu :) erityisesti loppua kohden, kun potkut ja liikkeet tulevat tutuiksi (ja jotenkin vauva sen myötä). Mutta niin, omaa sydäntäänhän sitä vain haluaa siinä suojella <3 Auttaisiko sua doppler? Mua se helpotti enemmän kuin ahdisti esikoisen kanssa :)
VastaaPoistaHuh, en ole tämän(kään) asian kanssa yksin! Olen jo muutamia kertoja tuntenut pieniä liikkeitä joten en usko että doppler enää auttaisi koska liikkeet varmasti vahvistuvat pian. Eniten ehkä pelkään että raskaudesta tulisi todella hankala istukan takia ja joutuisin esimerkiksi vuodelepoon sairaalaan tms. En tiedä mistä olen nämäkin ajatukset päähäni saanut :D Onneksi nyt olen ollut vuotamatta jo kolme päivää! Toivoa siis on :)
Poista