keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Huhhuh

Rv 6+5. Aivan jäätävä olo ollut tänään, lähinnä aamulla ja aamupäivällä. En meinannut saada mitään alas aamulla eikä yökkäyksiltäkään vältytty. Töissä meinasin heti ensimmäisen tunnin aikana pyörtyä, piti jonkun aikaa istua ja keräillä itseään ennen kuin pystyi jatkamaan töitä. Jouduin tuon heikotuskohtauksen sattuessa kertomaan asianlaidan yhdelle työkaverilleni, joka sattui olemaan siinä tilanteessa. En vain kertakaikkiaan pystynyt näyttelemään että kaikki olisi hyvin. Enkä pystynyt valehtelemaan. Hänen ilmeensä jo kertoi että hän arvasi. Toisaalta, olemme keskustelleet paljon erilaisista asioista ja muutenkin pidän häntä todella luotettavana ja fiksuna tyyppinä, joten en missään nimessä usko että hän asiasta kenellekään kertoisi. Onneksi heikotus helpottui kun join hieman vettä ja söin hedelmän. Luojan kiitos minulla oli sattumoisin normaalia kevyempi työpäivä, olisin varmaan joutunut lähtemään kotiin kesken kaiken. Ei minusta olisi ollut mihinkään fyysiseen työhön. Väsymys jatkuu edelleen samanlaisena, mitään ei jaksaisi. Olen tätäkin tekstiä suunnitellut kirjoittavani jo ajat sitten mutten vain saanut aikaiseksi. Ja teksti on varmaan yhtä unista kuin on kirjoittajansakin, heh!

Olen ottanut aina tasaviikon vaihtuessa vatsakuvan itsestäni. Aluksi ajattelin sen olevan tyhmää ja että saisin varmasti keskenmenon jos alan jotain mahaani kuvaamaan. Mutta nyt ajattelen että keskenmeno tulee varmasti jos on tullakseen, eikä millään vatsakuvilla tai muulla yhtä typerällä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa. Enemmän minua harmittaisi jos kaikki meneekin hyvin ja vauvan syntymän jälkeen minulla ei olisi mitään muistoja raskausajasta, koska olen vain koko ajan pelännyt keskenmenoa. Haluan edes yrittää nauttia tästä.


3 kommenttia:

  1. Mäkin otin silloin raskaana ollessani noita masukuvia, kun kaveri joskus sanoi, ettei itse ollut ottanut yhtään kuvaa raskausmasusta ja jälkeen päin jäi harmittamaan, niin se jäi mieleen :D

    VastaaPoista
  2. Ilman muuta otat kuvia! Huomaatko jo itse muutoksia? :)

    VastaaPoista
  3. Aiemmissa raskauksissa olen myös kuvia ottanut, mutta aina keskenmenon jälkeen raivona poistanut ja manannut itseni idiootiksi. Ja kyllä muutoksia on tullut, paljonkin. Toki ihan alkuraskauden turvotusta tietenkin mutta alavatsa on kyllä kova, eikä vatsaa pysty vetämään sisäänpäin. Itse varsinkin ja mieheni huomaa eron, ja pelottaakin työpaikalla esim. pukuhuoneessa vaihtaa vaatteita jne. Saa todellakin miettiä myöskin mitä pukee päällensä jos jonnekkin menee. Onneksi muutenkin pukeudun yleensä löysiin paitoihin, farkut tosin ahdistavat ja olenkin miettinyt hankkivani sellaisen jatkopalan jossain vaiheessa..

    VastaaPoista