lauantai 10. joulukuuta 2016

Väsymys

Tänään on rv 6+1. Minua on alkanut vaivaamaan uskomattoman lamaannuttava väsymys. Siis aivan kuin en olisi nukkunut yöllä ollenkaan! Työpäivät kuljen kuin hidastetusta elokuvasta, tuntuu etten kertakaikkiaan kykene liikuttamaan raajojani. Lisäksi pahoinvointi ja heikotus jatkuvat. Aamulla vaikea saada mitään alas ja puhalluttaa oikeastaan koko päivän, aivan kuin krapulassa olisi. Ruokaa pitäisi saada n. 2h välein ja ellei niin käy tulee todella kuvottava olo ja ruoan ajattelukin alkaa etomaan. Muutaman kerran päivässä tulee pieniä yökkäyksiä aivan puskista, mutta vielä olen säästynyt oksentamiselta. Lisäksi rintani ovat edelleen niin kipeät, että herään yöllä vaihtaessani asentoa. Myös pissalla saa edelleen juosta usein. Turvotuskin vain pahenee entisestään, ihan jännittää nähdä ketään kun vatsa niin pullottaa.

Vaikka olotila ei tällähetkellä ole fyysisesti mikään kovin fantastinen, olen silti jokaisesta yökkäyksestä ja oireesta kiitollinen ja henkisesti voin yllättävän hyvin. Jokainen päivä raskaana on parasta ikinä ja yritän nauttia tästä kaikista oireista ja peloista huolimatta. Koskaan en voi tietää seuraavaa päivää enkä edes minuuttia eteenpäin joten niin pienin pienin askelin edetään. Välillä havahdun haaveilemasta hieman ajassa eteenpäin, mietin kuinka vatsani kasvaisi, ja mitä kaikkea täytyisi hankkia. Kuitenkin pääasiassa elän tässä hetkessä ja ainut mitä uskallan ajatella ehkä tapahtuvan on varhaisultra ennen joulua. Sinne saakka kun pääsisimme ja saisimme ensimmäistä kertaa koskaan nähdä pienen ruudulla. En osaa edes kuvitella miltä se tuntuisi!

P.s. Meinasin pakahtua onneen kun mieheni ilmoitti tänään säästävänsä nyt rahaa jotta saadaan pienelle parhaat vaunut ja pinnasänky ikinä! Kumpa tämä onni ei loppuisi koskaan. ♡

5 kommenttia:

  1. Voi että olen onnellinen puolestasi :) Toisaalta ymmärrän tuon pelon ja "päivä kerrallaan" ajattelutavan, kun on niin monta menetystä taustalla. Pidän peukkuja, että pieni pääsisi syliin asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja tsemppaavasta kommentista :) Toivotaan että sullakin lupaavat oireet ja tuo vatsakipu olisi sitä itseään <3 Eipä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut mille taipaleelle sitä joutuu..

      Poista
  2. Heiii, kuinka siellä voidaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ok, kiitos kysymästä <3 Vapaapäivä onneksi, kauhea väsymys ja etova olo vuorokauden ympäri. Syödä pitäisi lähes koko ajan mutta mikään ei oikein tunnu maistuvan. Mietinkin blogin päivitystä tänään mutten saa aivoistani ulos mitään järkevää :D Jotenkin luottavainen olo raskauteen nyt kun nämä olot tällaiset. :) Luinkin että kävit gynellä ja oli löytynyt monirakkulaiset munasarjat. Minullahan viimeisimmän km jälkeen terkkari ultrasi monirakkulaiset myös, mutta myöhemmin lapsettomuutta tutkinut lääkäri ei löytänyt viitteitä sellaiseen. Tiedä häntä sitten.. Kauheasti tuntuu että nykyään on kaikenlaista vaivaa, lapsettomuutta ja keskenmenoja. Ei minulle koulussa opetettu muuta kuin jos harrastaa suojaamatonta seksiä TULEE raskaaksi. :D Älä tuosta löydöksestä nyt kuitenkaan huolestu, lääkitystä löytyy ja aika näyttää vaikuttaako PCO edes sinun kohdallasi raskautumiseen millään tavalla :) Minusta olet fiksu kun ajattelet paljon asioita etukäteen, itse lähti tähän kaikkeen aivan liian sinisilmäisenä ja tietämättömänä kaikesta..

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä väsymys ja etova olo - nauti täysillä ;) Juuri niin, suojaamattomasta seksistä tulee raskaaksi - öhhmm tai sitten ei. Kaikki nämä vuodet pumppaamme itsemme täyteen hormoneja ja ties mitä ja sitten kun aika olisikin oikeasti raskautua niin kroppa on ihan sekaisin. Mulla ei koskaan ole ollut mitään merkkejä monirakkulaisuudesta, paitsi nyt kun pillerit jäi pois. Kuinkas muutenkaan, hormoniboostauksella ne kuukautisetkin ajallaan tulivat... noh, nähtäväksi tosiaan jää miten käy. Eteenpäin, sano mummo lumessa, ;)

      Poista