perjantai 27. tammikuuta 2017

Raskauskaapista ulos

Rv 13+0. Olen alkanut tulemaan raskauskaapista ulos. Pikkuhiljaa olen kertonut työkavereilleni ja muille kavereille. Olen päättänyt että enää ei tarvitse salailla vaan pukeudun tiukkaan paitaan jos siltä tuntuu ja kerron kenelle mieli tekee kertoa. Kertominen on tuntunut hyvältä mutta samalla jännittävältä. Olen saanut paljon onnitteluja sekä yllättyneitä ilmeitä.

Tiistaina kerroin lähiesimiehelleni. Esimieheni reaktio oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Hän pomppasi tuoliltaan ja tuli halaamaan. Onnitteli kovasti, sanoi että "mä arvasin". Ja kysyi että oliko pitkäkin projekti. Mitä ihmettä?! Olin aivan mykistynyt ja sain sanotuksi vain "tarpeeksi".  Siihen esimieheni tokaisi että "minä arvasin syksyllä kun kerroit että elämässä on jotain vaikeaa (täällä postaus siitä), mutten halunnut udella silloin enempää. Minä olen saanut itse lapseni hedelmöityshoidoilla". En kommentoinut oikein mitään, olin vain niin hämilläni koko tilanteesta. Ei meidän yritys kuulu esimiehelleni! Muutenkin en henkilökohtaisesti pidä edes kyseisestä henkilöstä enkä luota häneen, joten asiani ei todellakaan kuulu hänelle. Ärsyttää niiin paljon!

Edelleen uskomatonta että olemme päässeet tänne saakka. Ja viikon päästä on lääkärineuvolakin. Kuunnellaankohan siellä sydänääniä? Olisi ihana kuulla että pienellä olisi kaikki hyvin <3 Olen tehnyt jo pientä listaa hankittavista tavaroista. Ja olen hieman katsellut netistä vaunuja. Tuntuu kuin sadulta!

2 kommenttia:

  1. Meillä kuunneltiin sydänäänet joka neuvolakäynnillä, oli sitten lääkäri tai terveydenhoitaja ja voit sitä myös itse pyytää. Onhan niillä se doppleri siinä aina hollilla muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin oon ajatellut että varmaan joka käynnillä saa kuunnella jos haluaa. Kaikki on vielä niin uutta ja jännää :)

      Poista