maanantai 21. marraskuuta 2016

Dpo 10

Tänään varmistin raskauden todeksi vielä Clearblue digillä. Tuo digin tekeminen on niin raakaa. Se ei anna armoa, se joko on tai ei. Pelotti niin paljon että meinasin olla tekemättä sen. Sitten olisin leijaillut ainakin vielä yhden päivän harhakuvitelmissani ja haamuissani. Onneksi tulin järkiini ja tein sen. Ja olen niin kiitollinen siitä mitä siihen piirtyi, "pregnant".



Soitin samantien seksuaaliterveysneuvolan ajanvarausnumeroon, jotta saisin kiinni lääkärini. Siellä mukava ja ehkä hieman jopa innokas neuvonnan täti laittoi soittoajan huomiselle. Nyt siis vain huomista ja soittoaikaa odotellessa. Huomenna menen illaksi töihin, toivottavasti lääkäri soittaisi jo aamupäivällä ettei tarvitse mennä sipittelemään mihinkään piiloon, sitäpaitsi meillä töissä muutenkin omien puheluiden puhuminen on hankalaa kun et koskaan tiedä mikä tilanne on meneillään kun puhelin viimein pirahtaa.

Niin, tein myös liuskatestin. Oli sekin hieman tummunut. Liuskatestiin en koskaan ole saanut kunnon viivoja. Tosin olen aina lopettanut testien tekemisen digiin. Eikä nämä halpistestit ehkä ole niitä ihan parhaita.. Mielestäni on turha kiusata itseään tekemällä testejä loputtomiin. Keskenmenoa ei voi estää mitenkään. Ajattelin kuitenkin jos ostaisin viikkonäytöllisen (tai pari) digin. Katsotaan.


Päivä kerrallaan, rauhallisesti hengitellen. Outoa ajatella, että olen raskaana jo neljännen kerran. Jospa nyt saisimme pienen kotiin saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti