Julkaisin tässä hiljattain somessa kuvan jossa käy ilmi että olen raskaana. Minun ei ollut tarkoitus alunperin julkaista yhtään mitään vauvaan liittyen mutta sain ystäväni kanssa otettua niin kauniin kuvan aiheesta että hetken mielijohteesta julkaisin sen. Eihän kuvaa voinut heittää "hukkaan". Vuorokaudessa kuva keräsi n. 250 tykkääjää eikä elokuinen salaisuutemme varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Julkaisun jälkeen olen alkanutkin sairaalloisesti pelätä että vauva ei selviä vaan kuolee kohtuuni. Että joudun sitten perään kertomaan kaikille ettei mitään vauvaa tulekaan. Pelkoani on lietsonut se ettei liikkeet ole tuntuneet niin hyvin parin päivän aikana. Eilen vain yhden kerran ja tänään vasta nyt illalla kun olen itkenyt kolmatta tuntia kaikkia näitä ajatuksiani ja kiukkujani. Taisi pieni huomata että nyt ei ole äidillä kaikki hyvin. Äidillä. Kirjoitinko minä tuon. Voi kumpa minä ihan oikeasti saisin vielä olla äiti.
Toki tiedostan että tässä vaiheessa liikkeet eivät tunnu säännöllisesti, mutta melkein kaksi viikkoa ne ovat tuntuneet päivittäin useasti niin tällainen hiljaiselo alkaa todellakin huolettaa. Olen hankkinut muutamia vauvan vaatteitakin jo, sekä valinnut vaunut, sängyn ja vaikka mitä muuta vauvalle. Olen viettänyt hullun lailla aikaa tietokoneella etsien vauvalle maailman suloisimpia tarvikkeita ja huoneeseen kaunista sisustusta. Olenko todellakin näin hurahtanut ja unohtanut tosiasiat? Ei raskausviikko 18 takaa yhtään mitään! Olen yhä se sama nainen joka menetti kolme aikaisempaakin pientä vauvan alkua. Ei neljäs keskenmeno olisi mikään ihme kohdallani. Ja jottei tosiasiat pääsisi unohtumaan tuli toisesta keskenmenosta kuluneeksi eilen tasan vuosi. Kolmatta "merkkipäivää" odotellessa joka on sekin jo alle kahden kuukauden päässä.
Kyllä nämä keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet etten tule unohtamaan koskaan niitä tunteita. Minulle tämä taival on ollut elämäni raskainta aikaa. Tämän ulkopuolisen silmin onnellisen odottavan äidin sisällä on hauras, pelkäävä ja epävarma nainen jonka suurin unelma on tulla äidiksi.
Tuollaiset kriisit elämässä, joita sinäkin olet joutunut käymään läpi, jättää jäljet. Raskaus jos mikä on omiaan tuomaan pintaan ne kaikkein syvimmälle haudatut tunteet, jotka joskus elämää ovat ravistelleet. Itse olen kai ajatellut, että kaikki minun pelko ja ahdistus kumpuaa siitä mielettömäatä sisäisestä ristiriidasta, jossa tätä vauvaa toivoo ja rakastaa enemmän kuin mitään muuta ja samalla sen menettämistä pelkää niin paljon, että uskoo kaiken elämän vain loppuvan, jos niin käy.
VastaaPoistaItse olen nyt kertonut ystävilleni. Myös siskoni tietää. Jokainen kertomisen hetki on ollut niiiiiiin ihana, on ollut vain niin suuri ilo jakaa onneaan läheosten kanssa. Ja joka ikinen kerta, kun olen jollekin kertonut, on mieleen illalla hiiöinyt pelko ja ahdiatus. Juuri siitä syystä, että pelkään joutuvani kertomaan heille myös ne huonot uutiset jos jotain käy.
Siis koko tämän paatoksen pointti oli nyt, että tiedän miltä tuo ahdistus tuntuu. Itseen ole pyatynyt sitä muulla selättämään, kuin doppleria käyttelemällä. Toivottavasti sinullekin löytyy joku keino, kolla saat jonkinlaisen niskaotteen pelosta ❤ tsemppiä ja voimia, kaikki menee hyvin ❤
Ps. Täälläkin mies on saanut kestää pahimmat raivarit juuri noilla suurimmilla ahdistuksen hetkillä... :/
Voi kiitos tsempeistä <3 Kyllä ilman tätä blogia olisi nuppi seonnut jo aikoja sitten! Helpotti kummasti kun sai ajatukset kirjoitettua ja vielä kun tietää että on ihanat tukijoukot siellä tsemppaamassa <3
PoistaMikä siinä onkin että yksi suurimpia pelkoja on tuo oman heikkouden paljastaminen. Että on saanut keskenmenoja eikä kroppa ole aina toiminut niinkuin pitäisi. Tuskin kukaan ajattelisi että "hähää tuopa nainen on viallinen" mutta itselle se on jotenkin niin iso pala..
Ja voi mies parkoja, ovat varmasti aivan pihalla kaikesta :D
Tuuli, nämä ovat ihan varmasti normaaleja ajatuksia ja enemmän kuin inhimillistä reagointia, kaiken sen jälkeen mitä olette joutuneet kokemaan...
VastaaPoistaUsko horjuu, sehän on selvä kaikilla keskenmenon kokeneilla. Itse viimeksi tänä aamuna jouduin kuuntelemaan dopplerilla sydänääniä, kun itselläni myös liikeet harventuneet reilusti, jos vertaa viimeistä paria viikkoa (mulla tänään 18+6). Reippaat sydänäänet löytyivät, joten itse ajattelen, että se tyyppi tuolla möyryää yöllä itsensä väsyksiin, kun nyt jo vähän hoksaa, että se pystyy liikkuu siellä. Ja sitten päivät se vetää sikeitä :D
Jos sua yhtään huolestuttaa, käy neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet, sitä vartenhan he siellä ovat <3 tämä stressi ja huoli eivät tee sinulle, saatika pienelle ihmeellenne, todellakaan hyvää, ja sen myös neuvolassa ymmärtävät. Ei muuta kun luuri käteen ja varaat ajan <3 Toivon, että teet niin.
Se, että olet katsellut vauvalle kaikennäköistä, on todella ihana kuulla, itse kun en siihen pysty. Meillä erona on tietysti se, että meidän keskenmeno tapahtui rv 21, ja sinulla taisi olla hieman aiemmin nämä kaikki kolme menetystä :( muistanko oikein? Katso rohkeasti ja nauti siitä, nauti raskaudestasi ja siitä masulaisesta ja asukista jos vaan suinkin voit <3 olet sen ansainnut!!!!
Halauksia sinulle hirmuisen paljon täältä lähetän <3 ja rohkeutta ottaa yhteyttä neuvolaan/polille jos huoli on kova!!! (itse menossa torstaina neuvolalääkärille kokeiluttaa kohdunsuun, supistellut paljon nyt....)
Voi sinuakin ihana kiitos että jaksat omien huoliesi keskeltä vielä muitakin tsempata <3
PoistaMeillä tosiaan nämä km ovat tapahtuneet viikoilla 6, 6, ja 8. En pysty edes kuvittelemaan kuinka myöhäisempien viikkojen keskenmenoista voi selvitä. Olet kyllä niin vahva nainen!
Onneksi illalla tuntui taas liikkeitä, ja äsken syödessä ja itseasiassa juuri nyt <3 Jospa nyt saisi mielenrauhaa taas hetkeksi. Ja tämä blogiin kirjoittaminen on kyllä uskomatonta terapiaa! Nyt kyllä tosin harmittaa etten sitä doppleria hankkinut, olisi kyllä auttanut moneen huoleen. Nyt sitä on turha enää hankkia kun varmasti liikkeet vahvistuvat koko ajan.
Kiitos vielä halauksista ja jaksamista myös sinulle tuleville viikoille <3 Kyllä me tästä kaikesta selvitään! :)