Raskaushäpeää

Työkaverini kärsii kaiken päättelemäni mukaan lapsettomuudesta. Hänellä on 10 vuotta kestänyt suhde, ikää yli 30 ja hän on joskus vihjaillut kuinka "kaikki eivät voi omaa lasta saada". Omasta raskaudestani hänelle kertominen oli niin vaikeaa, ja kun tilanne tuli että oli vain pakko avata suuni koin suunnatonta häpeää ja ahdistusta raskaudestani. Miksi minä sitten kuitenkin onnistuin ja toinen ei? Huomasin työkaveristani samantien että hän oli uutisestani järkyttynyt, eikä tiennyt mitä sanoa. Kyllä hän viimein onnitteli. Töissä nähdessämme hän selkeästi alkoi välttelemään minua eikä kertaakaan ole kommentoinut raskauttani. Ymmärrän häntä täysin, itse olin aivan samanlainen. Jätin jopa tapaamatta hyviä ystäviäni sen vuoksi että he olivat raskaana tai saaneet juuri lapsen. Tai jopa siksi että joku saattoi olla raskaana. En vain pystynyt. Haavat olivat liian auki nähdäkseen toisten onnen. Viime kesänä erästä tuttua ohimennen nähdessäni en muka edes huomannut hänen vauvavatsaansa.

Tiedän että saan olla onnellinen raskaudestani eikä minun sitä tarvitse häpeillä. Kuitenkin kun takaraivossa on se suuri ahdistus jonka jokainen vauvamaha ja kahvipöytäkeskustelu vauvoista ja raskaudesta sai aikaan olen ollut aika varovainen. En tuo raskautta juurikaan ilmi, puhun asiasta varoen mutta tietenkin kysyttäessä voin asiasta keskustella ihan normaalisti. En vain halua tuottaa mielipahaa tai ahdistusta kenellekään jolle asia voisi olla arka. Edelleen usein mietin nähdessäni raskausvatsan tai pienen vauvan kuinka nuokin varmaan ovat samantien onnistuneet. Kyllä aika varmaan parantaa.

Kiukkua, itkua ja ahdistusta

Olen pari päivää ollut super huonolla tuulella. Kaikki ärsyttää. Aivan kaikki. Olen todella sytytysherkkä, äkkipikainen ja pohdin asioita paljon yksin vetäen johtopäätökset. Päässäni pyörii miljoonia asioita mutten saa puettua niitä sanoiksi. Muutama ihan konkreettinen juttu kotona on ärsyttänyt ja saanut päässäni aivan valtavat mittasuhteet. Niitä kun sitten päässäni pyörittelee on soppa valmis. Lisäksi olen saanut järjestettyä itselleni aivan suunnattoman pelon siitä ettei pieni selviäkään. Ja sitä minä en osaa sanoa ääneen, en vaikka olen yrittänyt. Mies on tietenkin saanut sitten tämän kaiken sonnan niskaansa tänä iltana.

Julkaisin tässä hiljattain somessa kuvan jossa käy ilmi että olen raskaana. Minun ei ollut tarkoitus alunperin julkaista yhtään mitään vauvaan liittyen mutta sain ystäväni kanssa otettua niin kauniin kuvan aiheesta että hetken mielijohteesta julkaisin sen. Eihän kuvaa voinut heittää "hukkaan". Vuorokaudessa kuva keräsi n. 250 tykkääjää eikä elokuinen salaisuutemme varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Julkaisun jälkeen olen alkanutkin sairaalloisesti pelätä että vauva ei selviä vaan kuolee kohtuuni. Että joudun sitten perään kertomaan kaikille ettei mitään vauvaa tulekaan. Pelkoani on lietsonut se ettei liikkeet ole tuntuneet niin hyvin parin päivän aikana. Eilen vain yhden kerran ja tänään vasta nyt illalla kun olen itkenyt kolmatta tuntia kaikkia näitä ajatuksiani ja kiukkujani. Taisi pieni huomata että nyt ei ole äidillä kaikki hyvin. Äidillä. Kirjoitinko minä tuon. Voi kumpa minä ihan oikeasti saisin vielä olla äiti. 

Toki tiedostan että tässä vaiheessa liikkeet eivät tunnu säännöllisesti, mutta melkein kaksi viikkoa ne ovat tuntuneet päivittäin useasti niin tällainen hiljaiselo alkaa todellakin huolettaa. Olen hankkinut muutamia vauvan vaatteitakin jo, sekä valinnut vaunut, sängyn ja vaikka mitä muuta vauvalle. Olen viettänyt hullun lailla aikaa tietokoneella etsien vauvalle maailman suloisimpia tarvikkeita ja huoneeseen kaunista sisustusta. Olenko todellakin näin hurahtanut ja unohtanut tosiasiat? Ei raskausviikko 18 takaa yhtään mitään! Olen yhä se sama nainen joka menetti kolme aikaisempaakin pientä vauvan alkua. Ei neljäs keskenmeno olisi mikään ihme kohdallani. Ja jottei tosiasiat pääsisi unohtumaan tuli toisesta keskenmenosta kuluneeksi eilen tasan vuosi. Kolmatta "merkkipäivää" odotellessa joka on sekin jo alle kahden kuukauden päässä.

Kyllä nämä keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet etten tule unohtamaan koskaan niitä tunteita. Minulle tämä taival on ollut elämäni raskainta aikaa. Tämän ulkopuolisen silmin onnellisen odottavan äidin sisällä on hauras, pelkäävä ja epävarma nainen jonka suurin unelma on tulla äidiksi.

9+3 ja vuoden ensimmäisiä mietteitä

Rv 9+3. Viimeinen lomapäivä. Oikein kauhistuttaa mennä huomenna töihin, kun on saanut viikon levätä (oikeastaan kaksi, sillä olin ensin sairaslomalla flunssan vuoksi). Olo on nuutunut ja joka päivä heikottaa. Huonon olon aaltoja tulee ja menee, ruokaa on saatava parin tunnin välein. Kyllä hieman jännittää kuinka kauan pystyn raskautta salassa pitämään, varsinkin töissä. Yritämme sinne viikon 12+0 nt-ultraan saakka. Ei olisi pitkä aika!

Joka päivä on epäuskoinen olo. Yritän pitää jalat maassa jotten kovin korkealta putoaisi pahimman sattuessa. Olen silti uhkarohkeasti käynyt pari kertaa netissä vauvan tarvikkeita ihastelemassa. Tuhma minä. Eilen aamulla laitoin viimeisen lugenkin, jipii! Olen myös mietiskellyt kuinka kerromme vanhemmillemme vauvasta. En kyllä tiedä yhtään, ei tätä vieläkään usko todeksi. Välillä on olo että onko siellä masussa edes mitään, että tämä kaikki on jotain suurta huijausta! Toisaalta olot pitävät huolen siitä ettei tosiasia jää unohtumaan.. Vatsa on selkeästi pyöristynyt, varmasti vielä alun turvotusta, mutta kyllä minä sitä piilottelemaan joudun. Olen kuitenkin normaalisti aika hoikka joten pienenkin turvotuksen kyllä huomaa. Ja farkut kiristää ja ahdistaa. Milloin on lupa ostaa uusia vaatteita? En taida ihan vielä uskaltaa.

On kyllä uskomaton tunne kun on saanut itseään pala palalta takaisin. Olin loppusyksystä niin hajalla enkä nähnyt elämässäni mitään ilon aiheita. Tuskin minua koskaan kokonaan saa korjattua, mutta se ettei jokainen päivä ole pelkkää selviytymistä ja masentavia ajatuksia tuntuu niin hyvälle. Lapsettomuus on kyllä ollut elämäni suurin kriisi ja myöskin suurin opettaja ja kasvattaja. Tosin olisin mieluusti kasvanut ihmisenä myös erilaisen opettajan avulla. Minulle nyt vain kävi näin.

Joulun tunteita

Jouluaatto meni rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa. Lasten intoa ja jännitystä katsellessa oli hieman haikea olo ja mietin vain jospa ensi joulun saisimme viettää viimein oman pienen kanssa. Yksi sukulaispariskunnista odottaa toista lastaan ja äidillä oli jo suuri vatsa. Siinä sitten kaikki ihastelivat kuinka sukumme vain kasvaa ja kuinka ensi jouluna on taas yksi enemmän. Minä olin hiljaa ja ajattelin mielessäni että "hihhih ettepäs tiedäkkään että ensi jouluna täällä onkin mahdollisesti kaksi pientä lisää"! Jos hyvin käy. Mietin myös kuinka joulu olisi sujunut jos itse en olisi vieläkään raskaana, tai olisin saanut keskenmenon taas. Olla nyt siinä sitten iloisella joulumielellä katsellessa toisen kasvavaa vatsaa. No, ehkä minun pitäisi unohtaa kaikki ikävät asiat ja yrittää nauttia siitä mitä meillä nyt on. On tämä joulu vaan niin lasten ja perheiden juhla että lapsettomana sitä tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi. Joulukahvillekin jakauduttiin niin että "lapselliset" joivat kahvinsa ensin jotta lapsettomat saisivat rauhassa juoda kahvinsa. Lisäksi mieheni vietti joulun oman perheensä luona, joten oli kyllä välillä hieman yksinäinen olo. No mutta joulu on nyt ohi ja voin keskittyä pelkkään lomailuun koko seuraavan viikon! Harmikseni flunssa ei hellittänytkään niinkuin jo loppuviikosta luulin vaan olen nytkin herännyt yskimään ja niiskuttelemaan kukonlaulun aikaan. En kyllä valita, pidän aamuista jolloin saan olla hiljaisuudessa ja kiireettömyydessä. Niin, vaikkei esimerkiksi pienen vauvan itku ja jokellus meidänkin kodissa olisi haitaksi <3

Minkälaisia tunteita joulu teissä muissa herättää?

Raskauden tueksi

Eilen oli soittoaika lapsettomuutta tutkineen lääkärin kanssa. Olin tietenkin töissä ja puhelimen soidessa kiidin piiloon jotta sain puhua rauhassa. Tämä asia ei kaipaa todellakaan kuulijakuntaa.

Lääkäri määräsi raskautta tukemaan Lugesteron 200mg kolme kertaa vuorokaudessa emättimeen ainakin rv 8-9 saakka. Lisäksi kerroin aloittaneeni omatoimisesti Primaspan 100mg johon lääkäri vain sanoi "hyvä, jatka sitäkin ehdottomasti, haittaakaan siitä ei ole". Hieman jännitti saanko satinkutia oma-aloitteisuudesta mutta olin valmistautunut pienellä puolustuspuheella. Lopuksi lääkäri vielä onnitteli ja sanoi pitävänsä peukkuja että kaikki menee hyvin.

Hieman mietitytti kuinka Lugejen laitto kesken työpäivän onnistuu huomiota herättämättä, mutta aika kivuttomasti ainakin tänään onnistuin kapselin taskuuni sujauttamaan ja vessareissulle mukaan ottamaan.

Olen miettinyt Primaspanin vaikutusta raskauteen. Jollain tavalla tietenkin uskon sillä olleen vaikutusta, koska vain tässä kierrossa sitä söin, mutta toki voi olla että raskaus on täysin sattumaa. En kuitenkaan halua ottaa riskiä vaan jatkan sen syömistä, katsotaan nyt kuinka pitkään. Ja ennenkaikkea kuinka pitkälle raskauteni etenee. Kolme keskenmenoa taustalla kuitenkin kummittelee joten en täysin luottavaisin mielin kyllä ole, vaikka nyt tuntuukin etten tämän enempää raskaana voisi olla.

Oireita on siis vaihtelevasti, tällähetkellä jatkuva pissahätä ja turvotus, tuntuu että täytyy piilotella vatsanseutua, kun vatsa on niin pallona. Aamulla hieman heikko olo, eikä aamupala ole niin herkkua kuin ennen, mutta kuitenkin maistuu ainakin toistaiseksi. Nythän on kuukautisista laskettuna vasta viikot 3+5 joten todella alkutaipaleella ollaan ja voi sattua vielä mitä vain. Aion jossain vaiheessa kirjoittaa vielä erikseen postauksen oireista joita minulla on ollut.

Saataispa me viimein vauva. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Dpo 9

Eilisestä hieman tummunut. Nyt vain pää kylmänä. Huomenna aion aamulla tehdä jälleen testin ja soittaa lääkärilleni ja kysyä mitä nyt. Haluan kaiken mahdollisen avun heti kun mahdollista. Jos tämä on totta teen kaikkeni etten joutuisi taas pettymään. Haluan saada pienen syliin saakka.

Kyllä minusta tuntuu siltä että olen raskaana. Erilaisia oireita löytyy ja on jotenkin kummallinen olo. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mies ei oikein meinannut uskoa, sanoi että älä leiki näin vakavalla asialla. Mutta oli kuitenkin iloinen ja sanoi että sehän olisi ihana juttu jos olisi näin. Toivotaan parasta !

Apua

En tiedä mitä ajatella. Ainakin pelkään. Tänään on dpo 8. Ja tein aamulla raskaustestin. Hätähousu. No mutta siihen piirtyi haalean haalea haamu. Sain sen jopa kameraankin. Sainko? Ainakin puhelimen näytöltä erotan sen, mutta tässä koneella sitä ei niin hyvin nää. Tein iltapäivällä 3h pidätyksellä samanlaisen.

Ensin hieman innostuin. Töihin ajellessani sitten hieman jo itketti, koska pelottaa. Pelottaa jos viiva vahvistuu ja olen raskaana. Ja saan taas keskenmenon. Neljännen kerran. Nyt en voi muuta kuin odottaa päivä kerrallaan ja toivoa parasta.

On minulla oireitakin ollut. Mutta niitä on joka kierrossa, enkä uskalla luottaa niihin pätkääkään.

Epäonnistunut lapsettomuusloma

Nyt voin varmaan virallisesti ilmoittaa epäonnistuneeni lapsettomuuslomassani.  Noh, ei se mitään. Sen verran ainakin onnistuin että olin päivän jäljessä kierrossani! Tänään onkin siis dpo 4 ja ovulaationi onkin ollut perjantaina, mikäli kierto on edennyt samalla kaavalla kuin normaalistikin.

Olen tänään huolella googlaillut alkion matkaa kohtuun sekä kiinnittymistä. Opiskellut enemmän ja enemmän naisen anatomiaa sekä lukenut kaikkia maailman palstoja. Avannut ensimmäisen kerran tämän kierron aikana Ladytimerin ja tarkistanut kiertopäiväni ja ovulaationi. Ah, mikä tunne! Narkkari joka viimein sai annoksensa.

Sodassa kaikki on sallittua

Olen syönyt tämän kierron ajan Primaspan 100mg yhden päivässä. En pidä lääkettä minään ihmeidentekijänä mutta ei siitä ainakaan haittaakaan ole. Hyytymistekijöissä minulla ei ole ollut mitään häikkää, mutta olen lukenut että asetyylisalisyylihapolla on suotuisia vaikutuksia raskautumiseen sekä alkuraskauden keskenmenoihin.

Tietenkin toivon että raskautuisin tästä kierrosta, mutta oletettavaa kuitenkin on että siirrymme n. 10 vuorokauden kuluttua yritykseen nro 22. Mietinkin siis jo valmiiksi kuinka Primaspania ensi kierrossa söisin. Osa on syönyt alkukierron ovulaatioon saakka, osa vasta aloittanut ovulaatiosta loppukierron. Itsellä kun ongelmana on ollut nämä toistuvat keskenmenot jotka ovat tapahtuneet alkuraskaudessa, (toki ei tämä raskautuminen ylipäätään näytä kovin helppoa olevan..) olenkin miettinyt jospa ensikierrossa aloittaisin syömisen vasta ovulaatiosta.

Onko kenelläkään asiasta kokemusta tai fiksuja perusteluja kuinka minun kannattaisi jatkaa? Tässä sodassa kaikki on sallittua ja kaikki vinkit otetaan vastaan!

Vauvauutisia

Niitähän tuppaa vähän väliä. Vauvauutisia nimittäin. Ei tosissaan, tämän parin puolesta kyllä olen onnellinen, vaikka kyllä se silti kirpaisee. Ja oli tämä odotettavissakin. Onneksi kuulin nämä uutiset muualta, ihmiseltä joka tietää lapsettomuudestamme. On hieman aikaa sulatella ennen kuin pääsee onnittelemaan uudesta perheenjäsenestä kasvotusten. Ihanan katkeraa tekstiä. Nyt en pääse tästä katkeruuden tunteesta millään irti, en pysty ajattelemaan muuta kun sitä kuinka epäonnistuneita olemme. Tai minä olen. Minustahan tämä satavarmasti johtuu. Miksei me onnistuta, nuoria ja terveitä kun olemme. Tämäkin pariskunta neljänkympin molemmin puolin (ja siksi tämän onnen heille mielellään suonkin).

Milloin on meidän vuoromme?

Nyt taitaa olla dpo 2. Näin sitä vaan ollaan kärryillä kierrostaan, vaikkei muka seuraakaan. Omituista on se, että rinnat ovat olleet kipeänä ja turvonneet ovulaation ylitse. Yleensä nännit vain käyvät kipeinä hetkellisesti oviksen aikaan, mutta nyt kipeytyivät jo pari päivää ennen ovista ja nyt ovat jo koko rinnat arat ja raskaat. Voin vain salaa toivoa parasta, mutta tietäähän tuon jo valmiiksi että ihan perus oireita varmasti ennen kuukautisten alkua. No, en voi muuta kuin odottaa taas nämä maailman hitaimmat pari viikkoa loppuun. Olempas taas positiivinen!

P.s. Kivasti olen löytänyt muutamia uusia blogeja seurattavaksi. Helpottavaa saada edes jonkunlaista vertaistukea, vaikken tätä tietenkään kenellekään toivoisi.

Sorruin

Yksi ovulaatiotesti. Yksi raskaustesti. Miksi? Olin kuin vierotusoireissa oleva narkomaani vessassa tikut käsissäni. Kuin rikosta tekemässä. Eihän niissä mitään ollut. Pissakin oli laimeaa kuin mikä. Ovulaatio on selvästi tulossa, ihan ärsyttää kun tuntee sen niin selkeästi lähestyvän. Yritä tässä nyt sitten olla seurailematta kiertoa. Nännit kipeät, alavatsassa kipuilee. Himoja. Tiedän että ovulaatio on lauantaina. Lyökää joku minulta taju pois niin unohdan kaiken tähän lapsihankkeeseen liittyvän.

No, pahimmat testaushimot jäi tuolle vessareissulle. Onneksi on viikonlopulle tekemistä niin ei tarvitse vatvoa näitä kuvioita.

Uni

Nukuin viimeyönä ihanan sikeät ja pitkät yöunet. Unet tosin olivat sekavia ja liittyivät yllättäen lapsettomuuteen. En kaikkea muista tarkalleen mutta ensimmäisenä muistin hampaan. Revin itseltäni unessa hampaan irti. Juuri oli mädäntynyt. Luin unikirjasta mitä se mahtaa tarkoittaa..

"Jos kiskoo itse itseltään hampaan, kielii se jostain itseä kiusaavasta asiasta, josta haluaisi päästä eroon."  Unikirja

Nojoo. Lapsettomuudesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta todellakin tahtoisin päästä eroon. Unessa pukeuduin myös mustaan häämekkoon, apua. Menin myös erään kaveripariskuntamme naisen kanssa johonkin vyöhyketerapiaan tms., jossa terapeutti kyseli mitä haluan hoidettavan. En pystynyt sanomaan ääneen lapsettomuutta tämän kaverin ollessa vierellä koska he eivät tiedä salaisuuttamme. Terapeutti kyseli aikansa ja lopulta sanoi että aikoo hoitaa masennustani. Sitten aloimme suurelle pedille makaamaan ja terapeutit antoivat meille jonkunlaista energiaa käsillään.

Toivottavasti ei mitään huonoja enteitä. Nyt ei jaksaisi.

Zen

Olotila suhteellisen rauhallinen. Olen saanut lapsettomuuden hieman taka-alalle, ja keskittynyt ihan vaan normaaliin arkeen ja elämään. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa shoppailemassa uuden toppatakin, kengät sekä pikkujoulumekon, meillä on nimittäin kaveriporukan kanssa pienet juhlat ensi viikonloppuna. Juhlia odotankin innolla, siellä viimeistään voin unohtaa lapsettoman leimani hetkeksi ja viettää villiä viikonloppua ihanien ystävieni ja meidän miestemme kesken.

En ole lapsettomuutta tietenkään täysin unohtanut. Voi kumpa voisinkin.. Ikävä kyllä se on osa minua eikä sitä ravistelemalla päältään pois saa. Olen lukenut paljon muiden blogeja vertaistueksi, koska minulla ei ole ketään joka olisi kokenut lapsettomuutta sekä keskenmenoja. Ei ketään joka ihan oikeasti ymmärtää minua. Ne ystävät jotka yrityksestämme tietää toki kuuntelevat ja tukevat parhaansa mukaan, mutten halua heitä kuormittaa ahdistuksellani liikaa. Haluan että he ovat ystäviäni, eivät terapeuttejani. Onneksi on tämä blogi ja blogimaailma. Olenkin alkanut hieman harmittelemaan miksen ole aloittanut kirjoittamista jo aikaisemmin? Nuorempana tykkäsin kirjoittaa päiväkirjaa, muistan kuinka se teinitytön sydänsuruihin antoi lohtua. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Nyt kuitenkin aion jatkaa lomaani lapsettomuudesta! En ole juurikaan miettinyt tämänhetkistä kiertoani. Toki olen tietoinen suurin piirtein kiertopäivistä, sekä milloinka seuraava ovulaatio on. Itseään lähes pari vuotta tutkineena ei kuukautiskiertoaan noin vain unohdeta. Ovulaatiota en aio kuitenkaan tikuttaa enkä edelleenkään aio merkitä kalenteriin seksipäiviä.

Työssäjaksaminen

Tänään esimieheni ehdotti että voisin osallistua erääseen projektiin töissä. Minulla on jo ennestään jonkin verran erilaisia vastuualueita joita hoidan. Nyökyttelin ja osoitin kiinnostukseni tehtävää kohtaan, olen huono kieltäytymään mistään. Ja ihan oikeasti tämä projekti olisi minulle itsellenikin hyödyllinen. Mietiskelin asiaa kuitenkin aamupäivän ajan. Aloin miettimään jo tämänhetkistä jaksamistani ja kuinka minusta oikeasti tuntuu välillä työläältä hoitaa ihan perustyötehtäviäni, saati että lähtisin mukaan johonkin uuteen projektiin.

Myöhemmin päivällä tapasin esimieheni muissa merkeissä. Koin tilanteeni tulleen. Kerroin hänelle, että olin miettinyt projektiin osallistumista. Kerroin, että minulla on ollut jo pidemmän aikaa vaikeaa ja etten nyt oman jaksamisen vuoksi pysty ottamaan enää lisää töitä. En kertonut mitään sen enempää - eikä hän kysynyt. Hän ymmärsi ja sanoi, että oli huomannut että minua vaivaa jokin ja toivotti jaksamista. Oikeastiko? Ovatko kulissini pettäneet? Olen ollut varma ettei kukaan pystyisi kuoreni alle näkemään.

Olen niin huojentunut että pystyin avaamaan suuni. Se ei ollut helppoa.

Vapaata lapsettomuudesta

Olen päättänyt ottaa vapaata lapsettomuudesta. Liian raskasta ja jopa sairasta keskittyä vain ja ainoastaan tähän surulliseen kohtaloon. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt aikaani mihinkään muuhun kun kiertopäivien laskemiseen, ovulaation testaamiseen, seksin ajoittamiseen, kehon kyttäämiseen, googlettelu poppakonsteihin raskautumisen helpottamiseksi, toistuvien keskenmenojen ehkäisyyn, lapsettomuushoitoihin sekä lapsettomuusblogeihin -ja tietenkin oman blogini kirjoittamiseen. Lapsettomuus on saanut minut täysin hallintaansa. Olen ollut todella onneton, jopa masentunut.

Tosiasiassa raskaaksi tulemiseen en itse ihan kauheasti pysty vaikuttamaan. Tietenkin terveelliset elämäntavat sekä säännöllinen seksi edesauttavat mutta kaikki muu pakonomainen saa minut vain stressaantumaan ja aiheuttamaan päinvastoin harmia. Ei sitä lasta vitamiineja syömälläkään taida saada. Tosin ei niistä haittaakaan varmasti ole. Minusta on vain tuntunut että jos jätän kiertopäivät laskematta ja ovulaation testaamatta enkä harrasta sitä kellontarkkaa seksiä, nappaa kaikkia vitamiinejani jne on kierto mennyt ns. hukkaan. Haluaisin niin käyttää jokaisen pienenkin mahdollisuuden, etten ainakaan siitä voi itseäni syyttää. Niin kovasti sen pienen vauvan haluaisin.

Tässä kierrossa en siis laske kiertopäiviä, avaa ladytimer -sovellusta, testaa ovulaatiota, pakota itseäni tai miestäni vauvantekoseksiin (vaan aion ihan oikeasti nauttia siitä silloin kun siltä tuntuu), tai kyttää olemattomia oireitani. Aion siis keskittyä ihan tavalliseen elämään, johon ikävä kyllä kuuluu lapsettomuus. Blogiani aion päivitellä silloin kun siltä tuntuu, sekä lueskelen muiden blogeja jos mieli tekee, mutta kaikki muu palstoilla yms sivuilla pyöriminen on nyt pannassa. Toki syön edelleen joitakin vitamiineja (Foolihappo, D-vitamiini, Royal Gelee, Omega3, monivitamiini), sekä uutena kokeiluna primaspan 100mg x1. Minultahan ei ole löydetty mitään häikkää hyytymistekijöissä mutta olen perehtynyt asiaan aika huolella ja uskalsin viimein aloittaa omatoimisesti tämän kokeilun. En usko että siitä minulle haittaakaan on.

Nyt alkaa siis lomani lapsettomuudesta!

Itku

Vaikea olla. Ahdistaa niin että tuntuu etten saa happea. Rinnassani on möykky, kurkussa pala. Kyllä ottaa nämä kuukautiset koville. Välillä olin muka niin varma ja toiveikas. Typerä minä olen, että edes kuvittelin. Viimeisestä keskenmenostakin on jo yli puoli vuotta. Kolme raskautta niin lähekkäin, olin varma että meillä taas tärppäisi pian. Nyt en enää usko siihen. Olen niin loppu.

Olen itkenyt itkemistäni. Välillä rauhoittunut, ja taas pillahtanut. Mies on ihan ihmeissään. Olen yrittänyt selittää miksi tämä kaikki on niin raskasta. Miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen. Kyllä hän sanoo että ymmärtää, on surullinen itsekin kun näkee kuinka minun on paha olla. En jaksaisi ilman häntä. Tänään sain jotenkin sanottua itkun keskeltä pahimman pelkoni; entä jos en saa tehtyä hänestä koskaan isää. Kyllä hän sen kuulemma kestäisi, sopeutuisi ja hyväksyisi. Hän haluaa olla kaikesta huolimatta vain minun kanssani, olen hänelle ollut se ainut oikea. Itkettää ajatuskin, että joku minua voi noin paljon rakastaa. Vajaavaista, aknenaamaista itkupilliä. Kuinka hän voikin olla niin rauhallinen ja fiksu. 

Tänään minusta tuntui, etten selviä töihin. Töissä minusta tuntui, etten selviä enää työtehtävistäni. Silmät sumuisena edellisen illan, yön ja aamun itkuista vaelsin läpi iltavuoron. Työni on henkisesti ja fyysisesti raskasta, hoitotyötä. Kuinka pystyn hoitamaan sairaita ihmisiä kun en ole itsekään kunnossa? Tuntuu etten kohta pystykään. Olen siinä rajalla.

Minusta tuntuu että on paras olla laskematta kiertopäiviä, olla tekemättä ovulaatiotestejä tässä kierrossa. On saatava muuta ajateltavaa, ja saada stressitasoa edes hieman alaspäin. Blogin kirjoittamista ja muiden blogien lukemista en kuitenkaan pysty (enkä halua) lopettamaan. Tämä on minun terapiani, minun keinoni purkaa ajatuksiani. Ei minulla ole ketään kenen kanssa jakaa tällaisia kokemuksia. Voin vain kertoa niitä muille saamatta minkäänlaista vertaistukea. Sitä minä tarvitsisin nyt.

Linnuton puu

Sieltä ne kuukautiset viimein saapuivat. Ei tulleet yllätyksenä, olen ollut jo muutaman päivän niin kärttyinen ja sytytysherkkä joten ihan odotettu tapahtuma oli. Hieman on kyynelkanavatkin hakeneet avausta ja juuri katsottu Vain Elämää sai ne kyllä auki viimeistä porttia myöten. Hector lauloi Anna Puun ihanan kappaleen Linnuton puu, jota olen itsekin suruissani kuunnellut. Ei kerennyt Hector lausua kun kappaleen nimen niin itku sai vallan.

Voi kumpa minunkin puuhuni joskus tulisi se lintu. Olen niin loppu.

Odotusta

Ei kuukautisia vieläkään. Olin aamulla jo satavarma. En edes uittanut testitikkua! No, huomenaamuna varmasti jo. Ajatukset jo tulevassa.

Ravistelua

En usko enää mahdollisuuksiini raskautumiseen ainakaan tässä kierrossa. Tekisi mieli perua kaikki typerät ajatukseni ja poistaa edellinen toiveikas postaukseni. Edes kellontarkka seksi ei ole edesauttanut toiveemme täyttymistä. Kp 26 (dpo11) on kääntynyt iltaan ja on vaan niin vahva tunne epäonnistumisesta. Kiertoni ovat olleet 25-29 päivää joten vielä on epätoivoisen itsensätutkimisen ja piinailun aikaa mahdollisesti jopa päiviä. Edellisissä kierroissa olen tuntenut kuukautiskipuja vähintään muutama päivä ennen vuodon alkamista mutta nyt en ole tuntenut kuin pieniä nipistelyjä sekä kovaa turvotusta. Rintojen kipukin on väistynyt ja jäljellä vain pienen pieni arkuus. Muuta en ole kerennytkään kuin kusta purkkiin ja niinkuin arvata voi ovat testit olleet negatiivisia. Alkaisipa kuukautiset jo, niin pääsisi jo uuteen kiertoon. Vitutustaso ollut kylläkin tänään sellainen että eiköhän ne sieltä pian ala.

Mieskin kyseli olenko jo testaillut. En jokaisesta tikun uittelusta jaksa hänelle raportoida mutta hän kyllä tietää salaisen harrastukseni ja tilattujen testien määrän.Varmaan kauhulla odottaa jo uutta kiertoa ja lukujärjestyksenmukaista pakkoseksiä. 

Ärsyttää, olen niin pettynyt taas itseeni. Sekavaa tekstiä mutta niin on sekava kirjoittajakin.

Toiveita

Tänään on dpo 10 (kp 25). Hätähousuna tietenkin olen jo muutaman testiliuskan uitellut ja ne olleet tietenkin negatiivisia. Tänä aamuna kun heräsin ovat rintani tulleet yön aikana todella raskaiksi ja kipeiksi, sivuilta ja alta sekä tuosta rintalastan päältä. Aivastuttaa ja alavatsassa hieman omituinen/painava olo mutta sekin voi aivan hyvin johtua lähestyvistä kuukautisista. Kuitenkin olo on sellainen että jos nyt tekisin positiivisen testin en hetkeäkään epäröisi sitä. Voi kumpa en olisi taas tullut hämätyksi vaan tällä kertaa oireet olisivat sitä itseään. Viime kierto oli 25 päivää eli sen mukaan kuukautiseni alkaisivat huomenna. Ei kai tässä auta kun hengitellä ja yrittää olla stressaamatta. Kaikkemme olemme tehneet ovulaation aikoihin ja nyt en voi muuta kuin odottaa. Suotta ei näitä päiviä kutsuta piinapäiviksi.