Neuvola lääkäri rv 15

Minulla oli tällä viikolla neuvola lääkäri. Minullahan on ollut verenvuotoa taas päivittäin rv 11+4 alkaen. Käynnillä suunniteltiin raskauden seurannan jatkoa tarkemmin, sekä tarkistimme minun sekä vauvan vointia.

Kuunneltiin sydänäänet. Tasaista jumputusta ei saatu kuulumaan mutta lääkäri sanoi kuulleensa sykkeet pari kertaa ja oli kirjannutkin omakantaan sykkeeksi 140. Myös kohdunkaulan tilanne tarkistettiin sisätutkimuksessa, sielläkin kaikki oli kuten pitääkin. Verta ei sillä hetkellä havaittu vaikka aamulla olikin tullut perinteiset pari tippaa pönttöön.

Jatkoa varten sain ohjeeksi olla rauhallinen pienten tiputtelujen osalta, mutta jos alkaa taas suuremmin lorahtelemaan niin sitten täytyisi käydä naisten akuutilla näytillä. Toivotaan että verenvuoto pian hiipuisi kokonaan pois, ikävä vaiva kaiken kaikkiaan. Lisäksi sain yhdyntäkiellon sekä uintikiellon niin pitkäksi aikaa kuin vuotoa on. Nyt on tärkeää minimoida tulehduksien mahdollisuus. Myös urheilun suhteen lääkäri kehoitti olemaan varovainen. En siis ole uskaltanut enää käydä salilla. Rakenneultraan sain ajan lääkärille, jossa tutkitaan tarkemmin istukkaa ja verenvuodon syytä. Tällä hetkellä on arveltu ultrien perusteella että istukka olisi niin lähellä kohdunsuuta että se aiheuttaisi vuotoa.

Jotenkin näiden vuotojen ja ongelmien vuoksi olen alkanut pelkäämään ettei kaikki mene hyvin loppuun saakka. On ollut vaikeaa välillä ajatella uutta perheenjäsentä kun samalla pelkää ettei häntä koskaan edes saa. Mieli on estellyt kiintymästä liikaa jottei sattuisi niin paljon. Toki paljon perheen kesken silittelemme vatsaa, puhumme vauvasta ja tyttökin odottaa jo kovasti pientä, mutta silti mieli ei ole yhtä rauhallinen kuin esikoista odottaessa.

Muuten olo on jo aika... ahdistava suoraan sanoen. Fyysisesti ja henkisesti. Vatsa on kasvanut jo aika paljon ja olo tuntuu jo tukalalle. On kyllä todella hirvittävää edes miettiä että tässä on vielä 25 viikkoa edessä! Pientä pahoinvointia on vielä jos ei muista syödä säännöllisesti. Päänsärky ja närästys vaivaa iltaisin. Aika väsynytkin olen ollut, ja kiukkuinen. Olen jämähtänyt täysin kotiin, tuntuu ettei ole kavereita, ei pääse urheilemaan, ei ole mitään muuta kuin koti, koulu ja taaperon hoitaminen. Ja kotityöt. Olen ihminen joka tarvitsee omaa aikaa välillä, olla aivan yksin tai ystävien kanssa, urheilla, shoppailla, juhlia, unohtaa hetkeksi arki, jotta jaksan taas olla parempi äiti ja puoliso. Nyt tuntuu että kaikki kasaantuu hartioille, päivästä toiseen samaa ilman hetken hengähdystä. Tietenkin väsymys lisää jaksamattomuuden tunnetta entisestään. Valitan vielä sen verran että nythän meillä oli tytön kanssa syysloma. Joka meni koko perheen sairastaessa vatsataudin vuorotellen.

Kauhean syyllinen olo tästä valittamisesta. Olen hirvittävän onnellinen kuitenkin esikoisesta, tästä tulevasta pienestä, kaikesta. Olen juuri päässyt opiskelemaan uutta ammattia, eikä työelämäkään enää paina harteilla. Raskaus ei kuitenkaan ole itselle sitä kaikista ihaninta aikaa, vaikka lapset ovatkin toivottuja. Hirvittävän kovasti toivottuja. Odotan jo kuitenkin että olisi kevät, vauva syntyy ja päästään viettämään ihanaa vauva-aikaa uudestaan, kokonaisena perheenä <3

Huolia

Pitikin mennä kirjoittamaan että olen ollut ihmeen luottavainen raskauteen. Jostain syystä kirjauduin omakantaan kurkkimaan potilastietojani. Siellä sitten huomasin verikokeideni tulokset ja sain aikaan paniikin. Hieman googlettelin mitä tulokset mahtaa tarkoittaa kunnes tulin järkiini ja päätin lopettaa. Mietityttää kovasti, mutta järki sanoo että rauhoitu ja odota ultraa. Voi että kun sitä voikin olla niin typerä että menee ominpäin tutkimaan! Taitaa olla taas parempi vaan alkaa nukkumaan ennenkuin menee liian villiksi nämä minun touhut.

P.s. Mies tänään kuunteli mahaani. Hetken aikaa kuunneltuaan ja huhuiltuaan totesi että tyttö se on :D  Voi apua!

9+3 ja vuoden ensimmäisiä mietteitä

Rv 9+3. Viimeinen lomapäivä. Oikein kauhistuttaa mennä huomenna töihin, kun on saanut viikon levätä (oikeastaan kaksi, sillä olin ensin sairaslomalla flunssan vuoksi). Olo on nuutunut ja joka päivä heikottaa. Huonon olon aaltoja tulee ja menee, ruokaa on saatava parin tunnin välein. Kyllä hieman jännittää kuinka kauan pystyn raskautta salassa pitämään, varsinkin töissä. Yritämme sinne viikon 12+0 nt-ultraan saakka. Ei olisi pitkä aika!

Joka päivä on epäuskoinen olo. Yritän pitää jalat maassa jotten kovin korkealta putoaisi pahimman sattuessa. Olen silti uhkarohkeasti käynyt pari kertaa netissä vauvan tarvikkeita ihastelemassa. Tuhma minä. Eilen aamulla laitoin viimeisen lugenkin, jipii! Olen myös mietiskellyt kuinka kerromme vanhemmillemme vauvasta. En kyllä tiedä yhtään, ei tätä vieläkään usko todeksi. Välillä on olo että onko siellä masussa edes mitään, että tämä kaikki on jotain suurta huijausta! Toisaalta olot pitävät huolen siitä ettei tosiasia jää unohtumaan.. Vatsa on selkeästi pyöristynyt, varmasti vielä alun turvotusta, mutta kyllä minä sitä piilottelemaan joudun. Olen kuitenkin normaalisti aika hoikka joten pienenkin turvotuksen kyllä huomaa. Ja farkut kiristää ja ahdistaa. Milloin on lupa ostaa uusia vaatteita? En taida ihan vielä uskaltaa.

On kyllä uskomaton tunne kun on saanut itseään pala palalta takaisin. Olin loppusyksystä niin hajalla enkä nähnyt elämässäni mitään ilon aiheita. Tuskin minua koskaan kokonaan saa korjattua, mutta se ettei jokainen päivä ole pelkkää selviytymistä ja masentavia ajatuksia tuntuu niin hyvälle. Lapsettomuus on kyllä ollut elämäni suurin kriisi ja myöskin suurin opettaja ja kasvattaja. Tosin olisin mieluusti kasvanut ihmisenä myös erilaisen opettajan avulla. Minulle nyt vain kävi näin.

Joulun tunteita

Jouluaatto meni rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa. Lasten intoa ja jännitystä katsellessa oli hieman haikea olo ja mietin vain jospa ensi joulun saisimme viettää viimein oman pienen kanssa. Yksi sukulaispariskunnista odottaa toista lastaan ja äidillä oli jo suuri vatsa. Siinä sitten kaikki ihastelivat kuinka sukumme vain kasvaa ja kuinka ensi jouluna on taas yksi enemmän. Minä olin hiljaa ja ajattelin mielessäni että "hihhih ettepäs tiedäkkään että ensi jouluna täällä onkin mahdollisesti kaksi pientä lisää"! Jos hyvin käy. Mietin myös kuinka joulu olisi sujunut jos itse en olisi vieläkään raskaana, tai olisin saanut keskenmenon taas. Olla nyt siinä sitten iloisella joulumielellä katsellessa toisen kasvavaa vatsaa. No, ehkä minun pitäisi unohtaa kaikki ikävät asiat ja yrittää nauttia siitä mitä meillä nyt on. On tämä joulu vaan niin lasten ja perheiden juhla että lapsettomana sitä tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi. Joulukahvillekin jakauduttiin niin että "lapselliset" joivat kahvinsa ensin jotta lapsettomat saisivat rauhassa juoda kahvinsa. Lisäksi mieheni vietti joulun oman perheensä luona, joten oli kyllä välillä hieman yksinäinen olo. No mutta joulu on nyt ohi ja voin keskittyä pelkkään lomailuun koko seuraavan viikon! Harmikseni flunssa ei hellittänytkään niinkuin jo loppuviikosta luulin vaan olen nytkin herännyt yskimään ja niiskuttelemaan kukonlaulun aikaan. En kyllä valita, pidän aamuista jolloin saan olla hiljaisuudessa ja kiireettömyydessä. Niin, vaikkei esimerkiksi pienen vauvan itku ja jokellus meidänkin kodissa olisi haitaksi <3

Minkälaisia tunteita joulu teissä muissa herättää?