Dpo 9

Eilisestä hieman tummunut. Nyt vain pää kylmänä. Huomenna aion aamulla tehdä jälleen testin ja soittaa lääkärilleni ja kysyä mitä nyt. Haluan kaiken mahdollisen avun heti kun mahdollista. Jos tämä on totta teen kaikkeni etten joutuisi taas pettymään. Haluan saada pienen syliin saakka.

Kyllä minusta tuntuu siltä että olen raskaana. Erilaisia oireita löytyy ja on jotenkin kummallinen olo. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mies ei oikein meinannut uskoa, sanoi että älä leiki näin vakavalla asialla. Mutta oli kuitenkin iloinen ja sanoi että sehän olisi ihana juttu jos olisi näin. Toivotaan parasta !

Apua

En tiedä mitä ajatella. Ainakin pelkään. Tänään on dpo 8. Ja tein aamulla raskaustestin. Hätähousu. No mutta siihen piirtyi haalean haalea haamu. Sain sen jopa kameraankin. Sainko? Ainakin puhelimen näytöltä erotan sen, mutta tässä koneella sitä ei niin hyvin nää. Tein iltapäivällä 3h pidätyksellä samanlaisen.

Ensin hieman innostuin. Töihin ajellessani sitten hieman jo itketti, koska pelottaa. Pelottaa jos viiva vahvistuu ja olen raskaana. Ja saan taas keskenmenon. Neljännen kerran. Nyt en voi muuta kuin odottaa päivä kerrallaan ja toivoa parasta.

On minulla oireitakin ollut. Mutta niitä on joka kierrossa, enkä uskalla luottaa niihin pätkääkään.

Epäonnistunut lapsettomuusloma

Nyt voin varmaan virallisesti ilmoittaa epäonnistuneeni lapsettomuuslomassani.  Noh, ei se mitään. Sen verran ainakin onnistuin että olin päivän jäljessä kierrossani! Tänään onkin siis dpo 4 ja ovulaationi onkin ollut perjantaina, mikäli kierto on edennyt samalla kaavalla kuin normaalistikin.

Olen tänään huolella googlaillut alkion matkaa kohtuun sekä kiinnittymistä. Opiskellut enemmän ja enemmän naisen anatomiaa sekä lukenut kaikkia maailman palstoja. Avannut ensimmäisen kerran tämän kierron aikana Ladytimerin ja tarkistanut kiertopäiväni ja ovulaationi. Ah, mikä tunne! Narkkari joka viimein sai annoksensa.

Vauvauutisia

Niitähän tuppaa vähän väliä. Vauvauutisia nimittäin. Ei tosissaan, tämän parin puolesta kyllä olen onnellinen, vaikka kyllä se silti kirpaisee. Ja oli tämä odotettavissakin. Onneksi kuulin nämä uutiset muualta, ihmiseltä joka tietää lapsettomuudestamme. On hieman aikaa sulatella ennen kuin pääsee onnittelemaan uudesta perheenjäsenestä kasvotusten. Ihanan katkeraa tekstiä. Nyt en pääse tästä katkeruuden tunteesta millään irti, en pysty ajattelemaan muuta kun sitä kuinka epäonnistuneita olemme. Tai minä olen. Minustahan tämä satavarmasti johtuu. Miksei me onnistuta, nuoria ja terveitä kun olemme. Tämäkin pariskunta neljänkympin molemmin puolin (ja siksi tämän onnen heille mielellään suonkin).

Milloin on meidän vuoromme?

Nyt taitaa olla dpo 2. Näin sitä vaan ollaan kärryillä kierrostaan, vaikkei muka seuraakaan. Omituista on se, että rinnat ovat olleet kipeänä ja turvonneet ovulaation ylitse. Yleensä nännit vain käyvät kipeinä hetkellisesti oviksen aikaan, mutta nyt kipeytyivät jo pari päivää ennen ovista ja nyt ovat jo koko rinnat arat ja raskaat. Voin vain salaa toivoa parasta, mutta tietäähän tuon jo valmiiksi että ihan perus oireita varmasti ennen kuukautisten alkua. No, en voi muuta kuin odottaa taas nämä maailman hitaimmat pari viikkoa loppuun. Olempas taas positiivinen!

P.s. Kivasti olen löytänyt muutamia uusia blogeja seurattavaksi. Helpottavaa saada edes jonkunlaista vertaistukea, vaikken tätä tietenkään kenellekään toivoisi.

Vapaata lapsettomuudesta

Olen päättänyt ottaa vapaata lapsettomuudesta. Liian raskasta ja jopa sairasta keskittyä vain ja ainoastaan tähän surulliseen kohtaloon. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt aikaani mihinkään muuhun kun kiertopäivien laskemiseen, ovulaation testaamiseen, seksin ajoittamiseen, kehon kyttäämiseen, googlettelu poppakonsteihin raskautumisen helpottamiseksi, toistuvien keskenmenojen ehkäisyyn, lapsettomuushoitoihin sekä lapsettomuusblogeihin -ja tietenkin oman blogini kirjoittamiseen. Lapsettomuus on saanut minut täysin hallintaansa. Olen ollut todella onneton, jopa masentunut.

Tosiasiassa raskaaksi tulemiseen en itse ihan kauheasti pysty vaikuttamaan. Tietenkin terveelliset elämäntavat sekä säännöllinen seksi edesauttavat mutta kaikki muu pakonomainen saa minut vain stressaantumaan ja aiheuttamaan päinvastoin harmia. Ei sitä lasta vitamiineja syömälläkään taida saada. Tosin ei niistä haittaakaan varmasti ole. Minusta on vain tuntunut että jos jätän kiertopäivät laskematta ja ovulaation testaamatta enkä harrasta sitä kellontarkkaa seksiä, nappaa kaikkia vitamiinejani jne on kierto mennyt ns. hukkaan. Haluaisin niin käyttää jokaisen pienenkin mahdollisuuden, etten ainakaan siitä voi itseäni syyttää. Niin kovasti sen pienen vauvan haluaisin.

Tässä kierrossa en siis laske kiertopäiviä, avaa ladytimer -sovellusta, testaa ovulaatiota, pakota itseäni tai miestäni vauvantekoseksiin (vaan aion ihan oikeasti nauttia siitä silloin kun siltä tuntuu), tai kyttää olemattomia oireitani. Aion siis keskittyä ihan tavalliseen elämään, johon ikävä kyllä kuuluu lapsettomuus. Blogiani aion päivitellä silloin kun siltä tuntuu, sekä lueskelen muiden blogeja jos mieli tekee, mutta kaikki muu palstoilla yms sivuilla pyöriminen on nyt pannassa. Toki syön edelleen joitakin vitamiineja (Foolihappo, D-vitamiini, Royal Gelee, Omega3, monivitamiini), sekä uutena kokeiluna primaspan 100mg x1. Minultahan ei ole löydetty mitään häikkää hyytymistekijöissä mutta olen perehtynyt asiaan aika huolella ja uskalsin viimein aloittaa omatoimisesti tämän kokeilun. En usko että siitä minulle haittaakaan on.

Nyt alkaa siis lomani lapsettomuudesta!

Odotusta

Ei kuukautisia vieläkään. Olin aamulla jo satavarma. En edes uittanut testitikkua! No, huomenaamuna varmasti jo. Ajatukset jo tulevassa.

Ravistelua

En usko enää mahdollisuuksiini raskautumiseen ainakaan tässä kierrossa. Tekisi mieli perua kaikki typerät ajatukseni ja poistaa edellinen toiveikas postaukseni. Edes kellontarkka seksi ei ole edesauttanut toiveemme täyttymistä. Kp 26 (dpo11) on kääntynyt iltaan ja on vaan niin vahva tunne epäonnistumisesta. Kiertoni ovat olleet 25-29 päivää joten vielä on epätoivoisen itsensätutkimisen ja piinailun aikaa mahdollisesti jopa päiviä. Edellisissä kierroissa olen tuntenut kuukautiskipuja vähintään muutama päivä ennen vuodon alkamista mutta nyt en ole tuntenut kuin pieniä nipistelyjä sekä kovaa turvotusta. Rintojen kipukin on väistynyt ja jäljellä vain pienen pieni arkuus. Muuta en ole kerennytkään kuin kusta purkkiin ja niinkuin arvata voi ovat testit olleet negatiivisia. Alkaisipa kuukautiset jo, niin pääsisi jo uuteen kiertoon. Vitutustaso ollut kylläkin tänään sellainen että eiköhän ne sieltä pian ala.

Mieskin kyseli olenko jo testaillut. En jokaisesta tikun uittelusta jaksa hänelle raportoida mutta hän kyllä tietää salaisen harrastukseni ja tilattujen testien määrän.Varmaan kauhulla odottaa jo uutta kiertoa ja lukujärjestyksenmukaista pakkoseksiä. 

Ärsyttää, olen niin pettynyt taas itseeni. Sekavaa tekstiä mutta niin on sekava kirjoittajakin.

Toiveita

Tänään on dpo 10 (kp 25). Hätähousuna tietenkin olen jo muutaman testiliuskan uitellut ja ne olleet tietenkin negatiivisia. Tänä aamuna kun heräsin ovat rintani tulleet yön aikana todella raskaiksi ja kipeiksi, sivuilta ja alta sekä tuosta rintalastan päältä. Aivastuttaa ja alavatsassa hieman omituinen/painava olo mutta sekin voi aivan hyvin johtua lähestyvistä kuukautisista. Kuitenkin olo on sellainen että jos nyt tekisin positiivisen testin en hetkeäkään epäröisi sitä. Voi kumpa en olisi taas tullut hämätyksi vaan tällä kertaa oireet olisivat sitä itseään. Viime kierto oli 25 päivää eli sen mukaan kuukautiseni alkaisivat huomenna. Ei kai tässä auta kun hengitellä ja yrittää olla stressaamatta. Kaikkemme olemme tehneet ovulaation aikoihin ja nyt en voi muuta kuin odottaa. Suotta ei näitä päiviä kutsuta piinapäiviksi.

Seesteistäkö?

En oikein tiedä tämänhetkistä olotilaani. Ajoittain tuntuu ettei tästä tule mitään ja varmasti taas petymme. Välillä olen myös ajatellut että jäämme varmasti kokonaan lapsettomiksi, olen miettinyt miten sen koskaan kestäisin. Kuitenkin sisällä on pieni toivonkipinä joka välillä syttyy toivomaan.

Tässä kierrossa hyödynsimme ovulaation varmaan paremmin kuin koskaan! Kyllähän se stressiä, aikataulua ja vonkaamista vaati mutta jos vain pieni joskus saataisiin olisi se varmasti tämän vaivan ja stressin arvoista. Nyt vain yritän olla rauhallinen ja annan loppukierron mennä omalla painollaan. Jostain kumman syystä joka kierron pakkomielle aloittaa testailukin yliajoissa on tipotiessään. Olen päättänyt ajatellut että jos/kun seuraavaan kiertoon lähdetään en tikuttaisi ovulaatiota enkä stressaisi päivistä. Hieno ajatus, mutta toteutus voi olla jotain aivan muuta..

Voi kumpa onnistuisimme viimein.

The O

Kirkuva viiva eilen, sekä tänään herättyäni alkaneet alavatsakivut. Ovis on täällä! Nyt voi taas alkaa piinailemaan. Toivomaan, uskomaan, menettämään toivonsa ja pettymään. Ainakin nämä ovulaatiot ovat nykyään kuin oppikirjasta.

Toivon

Tänään on dpo 8. Hienosti siis onnistunut olemaan laskematta päiviä, hehheh.

Miehen kanssa eilen hölläiltiin koko päivä. Siinä sohvalla hän sitten silitteli vatsaani ja kysyi; "Oisko täällä jo meidän vauva?". En minä tiedä. Olisipa, voi luoja kuinka paljon minä toivon että olisi.

Vatsaa nipistelee ja kuukautiskipumaista tuntua on ollut pari päivää. Hieman ovat rinnatkin arat ja turvonneet. Hetkellisesti sitä aina uskaltaa olla toiveikas ja päästää ajatuksen, entä jos? Mutta järki sanoo, että pää kylmäksi, samanlaisia oireita on ollut useita kiertoja. Voi kumpa osaisi rentoutua ja olla miettimättä. Niin, ja tottakai menin kastelemaan ensimmäisen tikunkin. Negatiivinen tietenkin. Miksi kiusaan itseäni?

Mene aika!

Aika ei vain kulu. Ovulaatiosta vasta muutama päivä ja minä olen jo hermoraunio. Odotan jo kuukautisia, uutta kiertoa ja ovulaatiota -uutta mahdollisuutta. Välillä annan pienesti itseni ajatella että entä jos kuitenkin nyt olisi meidän vuoromme. Onhan meillä aikaisemminkin tärpännyt! Entä jos vain rauhoitun, annan ajan kulua omalla painollaan ja murehdin sitten kun on sen aika. Entä jos en seuraisi kierto- tai piinapäiviä. Nauttisin siitä mitä minulla, tai meillä jo on.

Aina välillä mieheni kysyy toisen makuuhuoneemme sisustusta, että tekisimmekö sille jo jotain. Minä en tahtoisi edes muistaa koko huonetta ja pyydän vain sulkemaan oven. Jotain kai sille on kohta tehtävä, johan ihmiset alkavat ihmettelemään ja kyselemään. Ja ovat jo kyselleet. Toisaalta se on toiminut hyvänä pyykkien kuivaushuoneena, mahtuu kaksikin telinettä. Romukoppina jonne säilömme ylimääräisiä tavaroita. En osaa kuvitellakaan miltä tuntuisi joskus suunnitella ja kasata sinne hoitopöytää ja pinnasänkyä. Minua se huone muistuttaa joka päivä siitä toiveesta ja unelmasta johon vielä uskoin silloin kun kotia valitsimme ja suunnittelimme.  Ehkä jonain päivänä tuo tyhjä ja surullinen huone saa vielä olla lastenhuone.