Dpo 9

Eilisestä hieman tummunut. Nyt vain pää kylmänä. Huomenna aion aamulla tehdä jälleen testin ja soittaa lääkärilleni ja kysyä mitä nyt. Haluan kaiken mahdollisen avun heti kun mahdollista. Jos tämä on totta teen kaikkeni etten joutuisi taas pettymään. Haluan saada pienen syliin saakka.

Kyllä minusta tuntuu siltä että olen raskaana. Erilaisia oireita löytyy ja on jotenkin kummallinen olo. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mies ei oikein meinannut uskoa, sanoi että älä leiki näin vakavalla asialla. Mutta oli kuitenkin iloinen ja sanoi että sehän olisi ihana juttu jos olisi näin. Toivotaan parasta !

Epäonnistunut lapsettomuusloma

Nyt voin varmaan virallisesti ilmoittaa epäonnistuneeni lapsettomuuslomassani.  Noh, ei se mitään. Sen verran ainakin onnistuin että olin päivän jäljessä kierrossani! Tänään onkin siis dpo 4 ja ovulaationi onkin ollut perjantaina, mikäli kierto on edennyt samalla kaavalla kuin normaalistikin.

Olen tänään huolella googlaillut alkion matkaa kohtuun sekä kiinnittymistä. Opiskellut enemmän ja enemmän naisen anatomiaa sekä lukenut kaikkia maailman palstoja. Avannut ensimmäisen kerran tämän kierron aikana Ladytimerin ja tarkistanut kiertopäiväni ja ovulaationi. Ah, mikä tunne! Narkkari joka viimein sai annoksensa.

Sodassa kaikki on sallittua

Olen syönyt tämän kierron ajan Primaspan 100mg yhden päivässä. En pidä lääkettä minään ihmeidentekijänä mutta ei siitä ainakaan haittaakaan ole. Hyytymistekijöissä minulla ei ole ollut mitään häikkää, mutta olen lukenut että asetyylisalisyylihapolla on suotuisia vaikutuksia raskautumiseen sekä alkuraskauden keskenmenoihin.

Tietenkin toivon että raskautuisin tästä kierrosta, mutta oletettavaa kuitenkin on että siirrymme n. 10 vuorokauden kuluttua yritykseen nro 22. Mietinkin siis jo valmiiksi kuinka Primaspania ensi kierrossa söisin. Osa on syönyt alkukierron ovulaatioon saakka, osa vasta aloittanut ovulaatiosta loppukierron. Itsellä kun ongelmana on ollut nämä toistuvat keskenmenot jotka ovat tapahtuneet alkuraskaudessa, (toki ei tämä raskautuminen ylipäätään näytä kovin helppoa olevan..) olenkin miettinyt jospa ensikierrossa aloittaisin syömisen vasta ovulaatiosta.

Onko kenelläkään asiasta kokemusta tai fiksuja perusteluja kuinka minun kannattaisi jatkaa? Tässä sodassa kaikki on sallittua ja kaikki vinkit otetaan vastaan!

Vauvauutisia

Niitähän tuppaa vähän väliä. Vauvauutisia nimittäin. Ei tosissaan, tämän parin puolesta kyllä olen onnellinen, vaikka kyllä se silti kirpaisee. Ja oli tämä odotettavissakin. Onneksi kuulin nämä uutiset muualta, ihmiseltä joka tietää lapsettomuudestamme. On hieman aikaa sulatella ennen kuin pääsee onnittelemaan uudesta perheenjäsenestä kasvotusten. Ihanan katkeraa tekstiä. Nyt en pääse tästä katkeruuden tunteesta millään irti, en pysty ajattelemaan muuta kun sitä kuinka epäonnistuneita olemme. Tai minä olen. Minustahan tämä satavarmasti johtuu. Miksei me onnistuta, nuoria ja terveitä kun olemme. Tämäkin pariskunta neljänkympin molemmin puolin (ja siksi tämän onnen heille mielellään suonkin).

Milloin on meidän vuoromme?

Nyt taitaa olla dpo 2. Näin sitä vaan ollaan kärryillä kierrostaan, vaikkei muka seuraakaan. Omituista on se, että rinnat ovat olleet kipeänä ja turvonneet ovulaation ylitse. Yleensä nännit vain käyvät kipeinä hetkellisesti oviksen aikaan, mutta nyt kipeytyivät jo pari päivää ennen ovista ja nyt ovat jo koko rinnat arat ja raskaat. Voin vain salaa toivoa parasta, mutta tietäähän tuon jo valmiiksi että ihan perus oireita varmasti ennen kuukautisten alkua. No, en voi muuta kuin odottaa taas nämä maailman hitaimmat pari viikkoa loppuun. Olempas taas positiivinen!

P.s. Kivasti olen löytänyt muutamia uusia blogeja seurattavaksi. Helpottavaa saada edes jonkunlaista vertaistukea, vaikken tätä tietenkään kenellekään toivoisi.

Sorruin

Yksi ovulaatiotesti. Yksi raskaustesti. Miksi? Olin kuin vierotusoireissa oleva narkomaani vessassa tikut käsissäni. Kuin rikosta tekemässä. Eihän niissä mitään ollut. Pissakin oli laimeaa kuin mikä. Ovulaatio on selvästi tulossa, ihan ärsyttää kun tuntee sen niin selkeästi lähestyvän. Yritä tässä nyt sitten olla seurailematta kiertoa. Nännit kipeät, alavatsassa kipuilee. Himoja. Tiedän että ovulaatio on lauantaina. Lyökää joku minulta taju pois niin unohdan kaiken tähän lapsihankkeeseen liittyvän.

No, pahimmat testaushimot jäi tuolle vessareissulle. Onneksi on viikonlopulle tekemistä niin ei tarvitse vatvoa näitä kuvioita.

Zen

Olotila suhteellisen rauhallinen. Olen saanut lapsettomuuden hieman taka-alalle, ja keskittynyt ihan vaan normaaliin arkeen ja elämään. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa shoppailemassa uuden toppatakin, kengät sekä pikkujoulumekon, meillä on nimittäin kaveriporukan kanssa pienet juhlat ensi viikonloppuna. Juhlia odotankin innolla, siellä viimeistään voin unohtaa lapsettoman leimani hetkeksi ja viettää villiä viikonloppua ihanien ystävieni ja meidän miestemme kesken.

En ole lapsettomuutta tietenkään täysin unohtanut. Voi kumpa voisinkin.. Ikävä kyllä se on osa minua eikä sitä ravistelemalla päältään pois saa. Olen lukenut paljon muiden blogeja vertaistueksi, koska minulla ei ole ketään joka olisi kokenut lapsettomuutta sekä keskenmenoja. Ei ketään joka ihan oikeasti ymmärtää minua. Ne ystävät jotka yrityksestämme tietää toki kuuntelevat ja tukevat parhaansa mukaan, mutten halua heitä kuormittaa ahdistuksellani liikaa. Haluan että he ovat ystäviäni, eivät terapeuttejani. Onneksi on tämä blogi ja blogimaailma. Olenkin alkanut hieman harmittelemaan miksen ole aloittanut kirjoittamista jo aikaisemmin? Nuorempana tykkäsin kirjoittaa päiväkirjaa, muistan kuinka se teinitytön sydänsuruihin antoi lohtua. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Nyt kuitenkin aion jatkaa lomaani lapsettomuudesta! En ole juurikaan miettinyt tämänhetkistä kiertoani. Toki olen tietoinen suurin piirtein kiertopäivistä, sekä milloinka seuraava ovulaatio on. Itseään lähes pari vuotta tutkineena ei kuukautiskiertoaan noin vain unohdeta. Ovulaatiota en aio kuitenkaan tikuttaa enkä edelleenkään aio merkitä kalenteriin seksipäiviä.

Vapaata lapsettomuudesta

Olen päättänyt ottaa vapaata lapsettomuudesta. Liian raskasta ja jopa sairasta keskittyä vain ja ainoastaan tähän surulliseen kohtaloon. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt aikaani mihinkään muuhun kun kiertopäivien laskemiseen, ovulaation testaamiseen, seksin ajoittamiseen, kehon kyttäämiseen, googlettelu poppakonsteihin raskautumisen helpottamiseksi, toistuvien keskenmenojen ehkäisyyn, lapsettomuushoitoihin sekä lapsettomuusblogeihin -ja tietenkin oman blogini kirjoittamiseen. Lapsettomuus on saanut minut täysin hallintaansa. Olen ollut todella onneton, jopa masentunut.

Tosiasiassa raskaaksi tulemiseen en itse ihan kauheasti pysty vaikuttamaan. Tietenkin terveelliset elämäntavat sekä säännöllinen seksi edesauttavat mutta kaikki muu pakonomainen saa minut vain stressaantumaan ja aiheuttamaan päinvastoin harmia. Ei sitä lasta vitamiineja syömälläkään taida saada. Tosin ei niistä haittaakaan varmasti ole. Minusta on vain tuntunut että jos jätän kiertopäivät laskematta ja ovulaation testaamatta enkä harrasta sitä kellontarkkaa seksiä, nappaa kaikkia vitamiinejani jne on kierto mennyt ns. hukkaan. Haluaisin niin käyttää jokaisen pienenkin mahdollisuuden, etten ainakaan siitä voi itseäni syyttää. Niin kovasti sen pienen vauvan haluaisin.

Tässä kierrossa en siis laske kiertopäiviä, avaa ladytimer -sovellusta, testaa ovulaatiota, pakota itseäni tai miestäni vauvantekoseksiin (vaan aion ihan oikeasti nauttia siitä silloin kun siltä tuntuu), tai kyttää olemattomia oireitani. Aion siis keskittyä ihan tavalliseen elämään, johon ikävä kyllä kuuluu lapsettomuus. Blogiani aion päivitellä silloin kun siltä tuntuu, sekä lueskelen muiden blogeja jos mieli tekee, mutta kaikki muu palstoilla yms sivuilla pyöriminen on nyt pannassa. Toki syön edelleen joitakin vitamiineja (Foolihappo, D-vitamiini, Royal Gelee, Omega3, monivitamiini), sekä uutena kokeiluna primaspan 100mg x1. Minultahan ei ole löydetty mitään häikkää hyytymistekijöissä mutta olen perehtynyt asiaan aika huolella ja uskalsin viimein aloittaa omatoimisesti tämän kokeilun. En usko että siitä minulle haittaakaan on.

Nyt alkaa siis lomani lapsettomuudesta!

Itku

Vaikea olla. Ahdistaa niin että tuntuu etten saa happea. Rinnassani on möykky, kurkussa pala. Kyllä ottaa nämä kuukautiset koville. Välillä olin muka niin varma ja toiveikas. Typerä minä olen, että edes kuvittelin. Viimeisestä keskenmenostakin on jo yli puoli vuotta. Kolme raskautta niin lähekkäin, olin varma että meillä taas tärppäisi pian. Nyt en enää usko siihen. Olen niin loppu.

Olen itkenyt itkemistäni. Välillä rauhoittunut, ja taas pillahtanut. Mies on ihan ihmeissään. Olen yrittänyt selittää miksi tämä kaikki on niin raskasta. Miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen. Kyllä hän sanoo että ymmärtää, on surullinen itsekin kun näkee kuinka minun on paha olla. En jaksaisi ilman häntä. Tänään sain jotenkin sanottua itkun keskeltä pahimman pelkoni; entä jos en saa tehtyä hänestä koskaan isää. Kyllä hän sen kuulemma kestäisi, sopeutuisi ja hyväksyisi. Hän haluaa olla kaikesta huolimatta vain minun kanssani, olen hänelle ollut se ainut oikea. Itkettää ajatuskin, että joku minua voi noin paljon rakastaa. Vajaavaista, aknenaamaista itkupilliä. Kuinka hän voikin olla niin rauhallinen ja fiksu. 

Tänään minusta tuntui, etten selviä töihin. Töissä minusta tuntui, etten selviä enää työtehtävistäni. Silmät sumuisena edellisen illan, yön ja aamun itkuista vaelsin läpi iltavuoron. Työni on henkisesti ja fyysisesti raskasta, hoitotyötä. Kuinka pystyn hoitamaan sairaita ihmisiä kun en ole itsekään kunnossa? Tuntuu etten kohta pystykään. Olen siinä rajalla.

Minusta tuntuu että on paras olla laskematta kiertopäiviä, olla tekemättä ovulaatiotestejä tässä kierrossa. On saatava muuta ajateltavaa, ja saada stressitasoa edes hieman alaspäin. Blogin kirjoittamista ja muiden blogien lukemista en kuitenkaan pysty (enkä halua) lopettamaan. Tämä on minun terapiani, minun keinoni purkaa ajatuksiani. Ei minulla ole ketään kenen kanssa jakaa tällaisia kokemuksia. Voin vain kertoa niitä muille saamatta minkäänlaista vertaistukea. Sitä minä tarvitsisin nyt.

Linnuton puu

Sieltä ne kuukautiset viimein saapuivat. Ei tulleet yllätyksenä, olen ollut jo muutaman päivän niin kärttyinen ja sytytysherkkä joten ihan odotettu tapahtuma oli. Hieman on kyynelkanavatkin hakeneet avausta ja juuri katsottu Vain Elämää sai ne kyllä auki viimeistä porttia myöten. Hector lauloi Anna Puun ihanan kappaleen Linnuton puu, jota olen itsekin suruissani kuunnellut. Ei kerennyt Hector lausua kun kappaleen nimen niin itku sai vallan.

Voi kumpa minunkin puuhuni joskus tulisi se lintu. Olen niin loppu.

Odotusta

Ei kuukautisia vieläkään. Olin aamulla jo satavarma. En edes uittanut testitikkua! No, huomenaamuna varmasti jo. Ajatukset jo tulevassa.

Ravistelua

En usko enää mahdollisuuksiini raskautumiseen ainakaan tässä kierrossa. Tekisi mieli perua kaikki typerät ajatukseni ja poistaa edellinen toiveikas postaukseni. Edes kellontarkka seksi ei ole edesauttanut toiveemme täyttymistä. Kp 26 (dpo11) on kääntynyt iltaan ja on vaan niin vahva tunne epäonnistumisesta. Kiertoni ovat olleet 25-29 päivää joten vielä on epätoivoisen itsensätutkimisen ja piinailun aikaa mahdollisesti jopa päiviä. Edellisissä kierroissa olen tuntenut kuukautiskipuja vähintään muutama päivä ennen vuodon alkamista mutta nyt en ole tuntenut kuin pieniä nipistelyjä sekä kovaa turvotusta. Rintojen kipukin on väistynyt ja jäljellä vain pienen pieni arkuus. Muuta en ole kerennytkään kuin kusta purkkiin ja niinkuin arvata voi ovat testit olleet negatiivisia. Alkaisipa kuukautiset jo, niin pääsisi jo uuteen kiertoon. Vitutustaso ollut kylläkin tänään sellainen että eiköhän ne sieltä pian ala.

Mieskin kyseli olenko jo testaillut. En jokaisesta tikun uittelusta jaksa hänelle raportoida mutta hän kyllä tietää salaisen harrastukseni ja tilattujen testien määrän.Varmaan kauhulla odottaa jo uutta kiertoa ja lukujärjestyksenmukaista pakkoseksiä. 

Ärsyttää, olen niin pettynyt taas itseeni. Sekavaa tekstiä mutta niin on sekava kirjoittajakin.

Toiveita

Tänään on dpo 10 (kp 25). Hätähousuna tietenkin olen jo muutaman testiliuskan uitellut ja ne olleet tietenkin negatiivisia. Tänä aamuna kun heräsin ovat rintani tulleet yön aikana todella raskaiksi ja kipeiksi, sivuilta ja alta sekä tuosta rintalastan päältä. Aivastuttaa ja alavatsassa hieman omituinen/painava olo mutta sekin voi aivan hyvin johtua lähestyvistä kuukautisista. Kuitenkin olo on sellainen että jos nyt tekisin positiivisen testin en hetkeäkään epäröisi sitä. Voi kumpa en olisi taas tullut hämätyksi vaan tällä kertaa oireet olisivat sitä itseään. Viime kierto oli 25 päivää eli sen mukaan kuukautiseni alkaisivat huomenna. Ei kai tässä auta kun hengitellä ja yrittää olla stressaamatta. Kaikkemme olemme tehneet ovulaation aikoihin ja nyt en voi muuta kuin odottaa. Suotta ei näitä päiviä kutsuta piinapäiviksi.

Seesteistäkö?

En oikein tiedä tämänhetkistä olotilaani. Ajoittain tuntuu ettei tästä tule mitään ja varmasti taas petymme. Välillä olen myös ajatellut että jäämme varmasti kokonaan lapsettomiksi, olen miettinyt miten sen koskaan kestäisin. Kuitenkin sisällä on pieni toivonkipinä joka välillä syttyy toivomaan.

Tässä kierrossa hyödynsimme ovulaation varmaan paremmin kuin koskaan! Kyllähän se stressiä, aikataulua ja vonkaamista vaati mutta jos vain pieni joskus saataisiin olisi se varmasti tämän vaivan ja stressin arvoista. Nyt vain yritän olla rauhallinen ja annan loppukierron mennä omalla painollaan. Jostain kumman syystä joka kierron pakkomielle aloittaa testailukin yliajoissa on tipotiessään. Olen päättänyt ajatellut että jos/kun seuraavaan kiertoon lähdetään en tikuttaisi ovulaatiota enkä stressaisi päivistä. Hieno ajatus, mutta toteutus voi olla jotain aivan muuta..

Voi kumpa onnistuisimme viimein.

The O

Kirkuva viiva eilen, sekä tänään herättyäni alkaneet alavatsakivut. Ovis on täällä! Nyt voi taas alkaa piinailemaan. Toivomaan, uskomaan, menettämään toivonsa ja pettymään. Ainakin nämä ovulaatiot ovat nykyään kuin oppikirjasta.

Pakko panna

Kiertopäivä 11. Pari päivää ollut ihmeen seesteinen olo. Alkukierron pettymys ja itkut takana ja katse tulevassa ovulaatiossa. Muutaman ovistestin olen jo kastanut ja pikkuhiljaa viiva tummuu. Viime kierrossa ovulaatio oli kp 15 (tai mahdollisesti jo kp 14 illalla) joten miestä on jo varoitettu tämän viikon romanttisesta jokatoinenpäiväonpakkopanna -seksistä. Varoitukseen hän hymyili veikeästi ja sanoi "Aii haluutsä vauvan mun kanssa?". Rakastan häntä. Hän olisi niin hyvä isä.

Illan itku

Mitäköhän kuvittelin eilen oikein kirjoittavani. Päiväni sujui ihan hyvin ja kävin mukavalla lenkillä siskoni kanssa. Illan hämärtyessä kuitenkin ahdistukseni sai minut haltuunsa ja sain kuin sainkin taas kivat itkutkin tirautettua. Voi kun saisin edes hieman tasattua mieltäni ja hallittua ajatuksiani. Miksi ihmeessä lapsettomuus ottaa minusta niin suuren otteen etten voi ajatella mitään muuta? Olenko tehnyt jotain pahaa ansaitakseni tällaisen taakan kantaakseni?

Kaikki on hyvin

Nyt kun olen avannut blogini mukavasti surkeilla ja angstisilla postauksilla niin päätin listata tähän asioita jotka tuovat iloa elämääni ja joihin olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi välillä ravistella itseään ja miettiä elämääni näiden positiivisten asioiden kautta.

• Parisuhde. Rakastan miestäni äärettömän paljon. Olemme tunteneet toisemme n. 10vuotta vaikkei vakavaa yhdessäoloa olekaan kun vajaa 2,5vuotta. Kuitenkin olemme tutustumisesta saakka olleet ihastuneita toisiimme vaikkei parisuhteeseen ryhdyttykään silloin aikoinaan. En voi kun olla onnellinen että vuosien jälkeen rakkautemme roihahti huolella palamaan ja sain viimeinkin juuri hänet kumppanikseni. Mieheni on tuki ja turvani, hänen kanssaan voin olla oma itseni. Hän rakastaa minua sellaisena kuin olen ja muistaa sen usein myös kertoa. Hän haluaa kanssani perheen ja elämän. Ja minä hänen kanssaan. Hänen kanssaan olen onnellinen.

• Koti. Meillä on ihana koti. Uusi, juuri sellainen kun itse halusimme, yhdessä suunniteltu materiaalit ja sisustus. Paljon on vielä laittamista ja sisustusta, mutta kaikki aikanaan. Tämä on jo nyt täydellinen.

• Ystävät. Minulla on muutama ihana ystävä. Heihin voin luottaa kuin kiveen, he ymmärtävät iloni ja suruni. 

• Työ. Vaikkei työni olekaan varsinainen unelmaduunini, olen kuitenkin saanut vakituisen paikan pitkien määräaikaisuuksien jälkeen. Työpaikka tuo turvaa tulevaisuuteen ja talouteen. Minulla on mielettömän ihania työkavereita joiden kanssa hommat sujuvat hankalimpinakin päivinä.

• Perhe. Äiti ja sisko. Rakastan perhettäni valtavasti. Siskoni on paras ystäväni ja hänelle voin puhua avoimesti mistä vain. Äitini kanssa en vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista pysty keskustelemaan, mutta tiedän että viimekädessä äitini ei koskaan jättäisi minua pulaan.

Kaikki on siis todellakin hyvin. Silti suurin haaveeni, oma lapsi vielä puuttuu elämästämme. Uskomatonta kuinka yhden suuren surun vuoksi usein unohdan kaiken hyvän mitä minulla on. Jollakin tavalla luotan kuitenkin elämään ja uskon tämän taistelun päättyvän hyvin. Ainakin tänä päivänä.

Läimäytys vasten kasvoja

Sain eilen herätyksen, huomautuksen ja muistutuksen siitä että olen unohtanut katsoa jo pitkään omaa napaani pidemmälle. Olen voivotellut omaa kohtaloani ja pyörinyt itsesäälissä unohtaen kaiken ympärillä olevan.

Kuulin, että eräs tuttavani on saanut erään sairauden diagnoosin myötä myös lapsettomuustuomion. Järkytyin kovasti ja olen todella pahoillani tämän naisen puolesta. Tiedän että hän on etsinyt kumppania "sillä silmällä" ja haaveillut lapsista, ikääkin hänellä on jo 30-40 välimaastossa. Voi miksi ihmeessä elämä on niin julmaa?

Tämä kaikki sai minut ajattelemaan omaa käytöstäni ja ajattelumaailmaa. Toki olen sitä mieltä että minulla on oikeus tunteisiini ja surra tilannettamme, mutta täytyy myös muistaa että lääkärit ovat sitä mieltä että meillä on hyvät mahdollisuudet lapseen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja ajatella muutakin kuin omaa napaa!

P.s. Negatiivisia liian aikaisin tehtyjä tikkuja taas wc:n roskakori täynnä. Toinen läimäytys kasvoilleni, kiitos!

Toivon

Tänään on dpo 8. Hienosti siis onnistunut olemaan laskematta päiviä, hehheh.

Miehen kanssa eilen hölläiltiin koko päivä. Siinä sohvalla hän sitten silitteli vatsaani ja kysyi; "Oisko täällä jo meidän vauva?". En minä tiedä. Olisipa, voi luoja kuinka paljon minä toivon että olisi.

Vatsaa nipistelee ja kuukautiskipumaista tuntua on ollut pari päivää. Hieman ovat rinnatkin arat ja turvonneet. Hetkellisesti sitä aina uskaltaa olla toiveikas ja päästää ajatuksen, entä jos? Mutta järki sanoo, että pää kylmäksi, samanlaisia oireita on ollut useita kiertoja. Voi kumpa osaisi rentoutua ja olla miettimättä. Niin, ja tottakai menin kastelemaan ensimmäisen tikunkin. Negatiivinen tietenkin. Miksi kiusaan itseäni?

Mene aika!

Aika ei vain kulu. Ovulaatiosta vasta muutama päivä ja minä olen jo hermoraunio. Odotan jo kuukautisia, uutta kiertoa ja ovulaatiota -uutta mahdollisuutta. Välillä annan pienesti itseni ajatella että entä jos kuitenkin nyt olisi meidän vuoromme. Onhan meillä aikaisemminkin tärpännyt! Entä jos vain rauhoitun, annan ajan kulua omalla painollaan ja murehdin sitten kun on sen aika. Entä jos en seuraisi kierto- tai piinapäiviä. Nauttisin siitä mitä minulla, tai meillä jo on.

Aina välillä mieheni kysyy toisen makuuhuoneemme sisustusta, että tekisimmekö sille jo jotain. Minä en tahtoisi edes muistaa koko huonetta ja pyydän vain sulkemaan oven. Jotain kai sille on kohta tehtävä, johan ihmiset alkavat ihmettelemään ja kyselemään. Ja ovat jo kyselleet. Toisaalta se on toiminut hyvänä pyykkien kuivaushuoneena, mahtuu kaksikin telinettä. Romukoppina jonne säilömme ylimääräisiä tavaroita. En osaa kuvitellakaan miltä tuntuisi joskus suunnitella ja kasata sinne hoitopöytää ja pinnasänkyä. Minua se huone muistuttaa joka päivä siitä toiveesta ja unelmasta johon vielä uskoin silloin kun kotia valitsimme ja suunnittelimme.  Ehkä jonain päivänä tuo tyhjä ja surullinen huone saa vielä olla lastenhuone.