Löysässä hirressä

Olo on niinkuin otsikossa lukee, tuntuu että roikun löysässä hirressä jossa odotan lopullista tuomiota ja ajoittain saan pieniä toivon välähdyksiä.

Nyt on siis rv 8+3.

Lauantai-iltana siis wc käynnillä lorati pönttöön verta. Tuoreen näköistä verta, ei hyytymiä tms. Sen jäljeen meni melkein vuorokausi kun vuotoa ei näkynyt. Kunnes eilen taas wc käynnillä pönttöön tippui pari tippaa. Sen jälkeen vuotoa ei ole taaskaan ollut tippaakaan. Kipuja ei ole, pientä painon tunnetta alavatsalla ja juilintaa,. Nekin voi olla aivan normaaleja tuntemuksia mutta nyt kiinnitän niihin vain huomiota koska seuraan oloani koko ajan. Välillä tuntuu että raskausoireetkin ovat helpottaneet, mutta illalla kun otin rintaliivit pois oli kyllä rinnatkin aivan niinkuin aikaisemmin, kovat, turvonneet ja kipeät. Herätessäkin oli huono olo nälän vuoksi, sekä vatsa sen kun pyöristyy. Olen kyllä psyykannut itseäni kohtaamaan pahimman, yritän olla toivomatta liikaa. Ainut toiveeni on nyt se, että jos tämä todella on keskenmeno, se alkaisi nyt spontaanisti kunnolla eikä vaatisi tyhjennyslääkkeitä tai muita toimenpiteitä.

Soitin tänään neuvolaan ja sain ultraan ajan huomiselle aamulle. Sitten ollaan viisaampia eikä tarvitse enää arvuutella. Jännittää ja pelottaa niin paljon että huomenna ei varmaan happi kulje.

Ei taas

Nyt ollaan raskausviikolla 9, tarkemmin 8+2. Ollaan ainakin toistaiseksi. Eilen rv 8+1 illalla lorahti pönttöön verta. Sitä tuli ehkä pari ruokalusikallista, juurikin lorahtamalla kerralla. Nyt on aamu ja eilisen jälkeen siteeseen ei ole tullut pisaraakaan, pyyhkiessä ei ole tullut pisaraakaan. Kipuja ei ole vielä ollut. Vessassa olen rampannut jatkuvasti, joka kerta kauhuissani tuijottanut pönttöön ja paperiin.

Epätodellinen olo. En voi uskoa että mulle taas käy näin. Vai käykö? Mä en uskalla tällä hetkellä toivoa yhtään mitään. Tuntuu että on vain parempi odottaa keskenmenoa, ei mun kohdalla verinen vuoto ole ennenkään kovin hyvä merkki ollut. Surettaa niin paljon ettei mitään rajaa.

Meidän viides raskaus. Ja mahdollisesti neljäs keskenmeno. Mä en jaksa tätä.

Tulihan se sieltä

Nimittäin pahoinvointi. Olisin kyllä mieluusti pärjännyt ilmankin. Toisaalta tunnen nyt kaiken olevan juuri niinkuin pitääkin vaikkei tämäkään tietenkään mitään takaa. En ole joutunut oksentamaan, mutta ei ole ollut kaukanakaan. Olen joutunut syömän n.2h välein että oloni pysyisi edes jokseenkin parempana. Väsymys on myös ollut uskomatonta. Olen nukkunut päiväunia aina kuin mahdollista. Kotitöistä olen joutunut joustamaan ja yritän ajatella ettei nyt ole pakko suorittaa kaikkea niin täydellisesti.

Olo on aivan super turvonnut ja tuntuu että joudun miettimään mitä puen päälleni. Ei nyt mitään varsinaista vauvavatsaa ole mutta pömpötystä vatsassa on havaittavissa.

Kuntosalilla olen jaksanut käydä nipin-napin, mutta olen kyllä joutunut himmaamaan tahtia koska tuntuu ettei energiaa juuri ole. Olen kuitenkin halunnut salilla käydä jotta saisin hieman edes liikuntaa ja parempaa oloa. Etukäteen on vaikea ennustaa missä vaiheessa joutuu luopumaan liikunnasta ehkä kokonaan (niinkuin esikoisen kohdalla) joten täytyy nyt yrittää vielä käydä vaikka viimeisillä voimilla. Siinä vaiheessa kun en enää salille kykene on aloitettava lenkkeily ehdottomasti. Mutta viimeiseen asti yritän käydä ja himmailla tahtia itselleni sopivaksi.

Olo raskaudesta ja vauvasta on ihmeellisen rauhallinen ja varma. En ole pelännyt juurikaan keskenmenoa vaan olen pystynyt miettimään jo tulevaisuutta. Miehelläni kesti hetken totutella ajatukseen raskaudesta, hän sanoikin että ymmärtää ehkä asian sitten kun vatsani alkaa kasvaa. Kuitenkin olen huomannut hänen miettivän asiaa paljon ja olevan onnellinen. Päivittäin hän puhuu vauvasta, kysyy onko se nyt aivan varmaa sekä jaksaa kuunnella valitustani pahoinvoinnista :D

Nyt eletään siis tasan rv 7+0 ja 8. raskausviikko alkaa. Aika on mennyt hurjan nopeasti kun on koko ajan niin paljon touhua ettei ehdi pysähtyä. Toivonkin ajan kiirivän pikaisesti ensimmäisen kolmanneksen ohi jolloin ehkä pahoinvointi ja pahin väsymys olisi ohi. Silloin raskaudesta voisi myös kertoa muille, eikä tarvitsisi piilotella.

Rauhallista elokuun loppua kaikille <3

P.s. Kommentointi-ongelma on ehkä selätetty! Sain äsken kirjoitettua yhden kommentin! En siis ole välinpitämättömyyttäni jättänyt kommentoimatta mitään vaan uskokaa tai älkää olen aika monta kommenttia kirjoittanut ja lähettänyt bittiavaruuteen :D

Rv 5

Tuntuu että olisin ollut raskaana jo ikuisuuden vaikka ekasta testistä on vasta vähän yli viikko! Loma loppui ja arki alkoi meidänkin perheessä, tästä se aika lähteekin nopeasti etenemään ja toivottavasti myös raskaus. Raskausoireita edelleenkin on vaihtelevasti. Rinnat ovat turvonneet ja hieman arat. Vatsaa turvottaa todella herkästi ja tuntuu että varsinkin iltaisin olen kuin ilmapallo. Nyt täytyy olla tarkkana ettei ainakaan vääränlaisella ruoalla ja herkuilla aiheuta lisää turvotusta tai kohta joudun jo selittelemään vatsaani muille. Olin koko viimeviikon flunssassa ja olo oli karmea. Mitään varsinaista pahoinvointia ei ole ollut. Välillä se jopa ahdistaa. Toisaalta pahoinvointi kertoisi ehkä kaiken olevan hyvin? Mene ja tiedä. Täytyykin selailla vanhoja blogitekstejä ja muistella millaisia oireita viimeksi oli tähän aikaan.

Lääkärin kanssa sovimme masennuslääkkeeni lopettamisesta ja sen teinkin heti. Lääke voi aiheuttaa keskenmenoja, sikiön pienikasvuisuutta sekä ennenaikasta syntyvyyttä. Haluan olla varma etten ainakaan omilla valinnoillani näitä pienelle aiheuta. Toki tilanteeni masennuksen kanssa ei ehkä ole niin paha etten ilmankin lääkitystä pärjäisi, joten en tietenkään soimaa äitiä joka tilanteensa vuoksi joutuisi vastaavia lääkkeitä käyttämään. Aina ei ole vaihtoehtoja, täytyy muistaa se. Tukilääkitystä tälle raskaudelle en aloita. Haluan nyt luottaa kehooni ja katsoa miten käy. Viimeksihän käytin alkuraskauden Lugesteronia sekä Primaspania. Edellisen raskauden jälkeen minusta tuntuu että kehoni on toiminut paremmin kuin koskaan. Tunnistan kiertoni vaiheet selkeästi, varsinkin ovulaation jonka tunnen todella selvästi. Kivut ovat kovemmat kuin itse kuukautiskivut, huh. Luulen että vuosien pillerien popsinnan jälkeen en vain yksinkertaisesti millään meinannut palautua kunnolla jonka vuoksi raskaus ei onnistunut. Tytön syntymän jälkeen kokeilin vain hetken aikaa minipillereitä, jotka eivät minulle sopineet. Sen jälkeen olemme käyttäneet keskeytettyä yhdyntää, koska en halunnut mitään hormonaalista ehkäisyä eikä toisen vauvan yrityksestä vielä oltu tarkemmin sovittu joten en jaksanut nähdä vaivaa kokeilla minulle sopivaa ehkäisyä. Tiesimme kuitenkin että raskauden mahdollisuus on ja se että niin kävisi olisi ollut molemmille ok. En siis luule että keskeytetty on ehkäisykeino, vaikka meillä se toimikin :D

Ihanaa alkavaa syksyä kaikille <3


Ps. Joku viisaampi voisi neuvoa mitä teen väärin kun vastaukseni teidän kommentteihin ei tule ollenkaan näkyviin? Olen siis teille vastannut mutta en ymmärrä minne ne vastaukset katoavat :D

Himotestailua

Tämän aamun testissä viiva tummuu. Ja minä en ole näköjään päässyt himotestailusta eroon vieläkään :D

Olen flunssassa, olo on hirveä, väsynyt ja tukkoinen. Alavatsalla turvottaa ja tunnen raskauden ihan selvästi, ei epäilystäkään. Rinnatkin ovat jo hieman arat ja tuntuvat suurille. Nyt on vasta rv 3+6 jos lasketaan 28 pv kierrolla. En ole kauheasti tarkkaillut oloani tai oireitani tällä kertaa, ne ovat löytäneet minut kyselemättä. Ahdistaa ajatus pahoinvoinnista, toivottavasti säästyisin ilman sitä. Ahdistaa myös hieman ajatus kasvavasta vatsasta, tai lähinnä siitä että on edessä taas kolme pitkää kuukautta jolloin täytyy piilotella raskautta. Monilla kun tuppaa toisella kierroksella vatsa kasvavan ensimmäistä nopeammin. Kuitenkin olen niin onnellinen tästä ja haluan yrittää nauttia raskaudesta, koska olen aika varma että tämä on viimeinen vauvamme. Toivottavasti tämä pieni jaksaa pysyä mukana, sillä olen jo niin raskauskuplassa että pudotus olisi kova.

Mieskin on aivan hassu. Silitellyt vatsaa ja kysellyt onko siellä joku. Hänestäkin näkee kuinka onnellinen hän on.

Kaksi

Tuli pitkästä aikaa tunne siitä että täytyy kirjoittaa. Elämässäni on ollu koviin tuulista ja näyttää siltä ettei tyyntä ole vielä hetkeen tulossa.

Pieni tyttäremme täytti juuri 2-vuotta. Hän on niin valloittava pieni ihminen ettemme vieläkään ole lakanneet ihmettelemästä sitä. Hän on luonteeltaan reipas, vilkas, välittävä ja utelias. Hän ei ujostele ketään, tykkää halailla, pussailla ja olla keskipisteenä. Hän on jo kovin taitava monessa asiassa kuten kuperkeikoissa, heikkakakuissa, puhumisessa ja potalla käymisessä. Hänellä on vahva uhma päällä ja olemmekin saaneet vanhempina siitä osamme. Silti kaikin puolin niin ihana lapsemme.

Olen tehnyt vielä osittaista työtä ja se on tuntunut sopivalta, tai sanotaanko ennemminkin maksimilta mitä haluan tehdä tällä hetkellä. Työ on minulle ikävä kyllä pakkopullaa ja olenkin täysin loppu työhöni. Olenkin hakenut kouluun koska haluan opiskella itselleni täysin uuden alan. Olen pitkään miettinyt työelämäni tulevaisuutta ja vihdoin näkyy valoa tunnelin päässä. Tsemppiä siis sille että pääsisin kouluun ja aloittamaan täysin uuden alan opiskelun jotta pääsisin työhön jossa viihdyn.

Parisuhteemme tila on ollut ajoittain aika hankala. Välimme ovat olleet välillä viileät ja riitaisat. On ollut kaikenlaista ikävää jotka ovat painaneet mieltä. Olemme kuitenkin sopineet ja päättäneet että haluamme olla toistemme kanssa ja rakastaa toisiamme. Olemme molemmat luvanneet panostaa suhteeseen ja parantaa tapojamme. Nyt on mennyt ihan hyvin ja olemme alkaneet löytämään toisemme uudestaan. Toivon että kriisimme vain yhdistää meitä ja olemme pian entistä vahvempia.

Otsikko ei suinkaan viittaa vain 2-vuotiaaseen tyttäreemme vaan myös siihen että meillä on mahdollisesti kohta kaksi lasta. Jos siis kaikki menee hyvin. Emme ole varsinaisesti yrittäneet lasta, mutta olemme ajatelleet että jos raskaaksi tulen, on niin tarkoitettu. Olemme käyttäneet keskeytettyä yhdyntää ovulaation aikaan, mutta nyt parissa edellisessä kierrossa on hieman lipsahtanut. Edellisessä kierrossa tuli testiin myöskin todella haalea viiva juuri ennen kuukautisia jotka kuitenkin sitten alkoivat ajallaan. Nyt on kp 27/27-29 ja testi on näyttänyt jo muutaman päivän kahta haaleaa viivaa, joka on vahvistunut koko ajan. Oireita kyllä on joten uskallan jo sanoa olevani raskaana. Uskomatonta kuinka helposti raskauduin nyt, vaikka se aikaisemmin oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Olen hieman sekaisin vielä asiasta mutta kuitenkin onnellinen ja odotan innolla tulevaa. Laskurilla olen varovasti kurkannut laskettua aikaa ja se olisi huhtikuun alussa. En oikein tiedä pelkäänkö keskenmenoa vai luotanko raskauteen. Enkä tiedä täytyisikö minun aloittaa tukilääkitys vai ei. Soitan varmaan loppuviikosta lääkärille ja kysyn asiaa. Toisaalta haluaisin luottaa siihen että kroppa toimii ja pystyy raskauteen. Täytyy miettiä vielä asiaa. Jännittävää ja ihanaa tämä kuitenkin on! <3

1-vuotias tyttäremme

Meidän rakas pieni tyttäremme täyttää tänään vuoden. Vuosi on ollut niin ihana ja opettavainen, on ollut iloja ja suruja, mutta päällimmäisenä edelleen suuri kiitollisuuden tunne siitä että viimein saimme pienen nyyttimme.

Vauva-aika on ollut meille pääasiassa helppoa aikaa. Tyttö on ollut kiltti, iloinen ja helppo lapsi että ihmettelemme sitä joka päivä! Parisuhteemme on voinut ihan hyvin, toki pieniä riitoja silloin tällöin mutta kuulunee asiaan ;)

Mitä se meidän yksi vuotias sitten osaa? Sanoa muutamia sanoja kuten äiti, isi, kakka, vaippa ja ankka. Kävellä kärry tukenaan, vilkuttaa, halata ja tanssia. Hän ottaa paljon kontakaktia muihin ihmisiin ja tykkää leikkiä toisten lasten kanssa.

Tästä on hyvä aloittaa elämämme taaperon kanssa, saa nähdä mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Äiti on täällä ehkä hieman liikuttunut muistellessaan kaikkea mennyttä ja sitä kuinka onnekkaita olemme kun saamme olla tämän valloittavan neitokaisen vanhemmat <3

Uusi arki

Olemme totutelleet jo hetken uuteen arkeen minun palattuani töihin. Olin haljeta jännityksestä edellisenä iltana, mutta kuinka hyvin kaikki onkin mennyt! Tyttö on sopeutunut aivan uskomattoman hyvin päiväkotiin ja tuntuu nauttivan siellä olosta. Päiväkodissa puuhaillaan joka päivä kaikenlaista ja ulkoillaan paljon. Pientä haikeutta tietenkin on silti ilmassa mutta onneksi kuitenkin teen lyhyempää työaikaa ja olen vuorotyössä, joten meillä on paljon arkivapaita jolloin voimme olla tytön kanssa kotona.

Ja kuinka ihanaa, kesälomaankaan ei ole enää edes kuukautta joten kepeä lasku meillä on ollut kun kohta jo lomaillaan. Lomalle varasimme reissun etelään, ihanaa lähteä perheenä matkustamaan kun tyttökin jo ymmärtää ympärillä olevaa ihan eri tavalla kuin talvella.

Nautitaan kuitenkin nyt näistä Suomen aurikoisista päivistä, ihanaa kesää kaikille <3

Melkein yhdeksän kuukautta

Tyttö on pian 9kk ikäinen. Arki rullaa edelleen mukavasti, päivät menevät nopeasti ja pikkuinen oppii joka päivä uusia temppuja! Hän on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, kävelemään tukea vasten, konttaamaan ja tanssimaan. Hän on edelleen nauravainen ja tyytyväinen lapsi joka ihastuttaa jokaisen hymyllään.

Meillä on enää kolme viikkoa jäljellä äitiyslomaa, jonka jälkeen palaan töihin. Päätimme että teen osittaista työaikaa niin kauan kun tuntuu että pärjäämme taloudellisesti. Tyttö aloittaa päiväkodissa, johon menemme tutustumaan parin viikon päästä. Päiväkoti ei minua suuremmin jännitä, tai jännittää tietenkin hieman mutta en epäile hetkeäkään etteikö tyttö sinne pian sopeutuisi. Tyttö ei ujostele ketään ja tykkää todella paljon leikkiä muiden lasten kanssa, joten uskon että hoidon aloittaminen on tytölle ihan mieluinen juttu. Lisäksi uskon että muiden isompien lasten kanssa oleminen opettaa paljon uusia taitoja. Niin haikeaa että ei ollakaan enää kahden kotona, mutta tieto siitä että työvuoroja ei kovin montaa viikossa ole (3-4), helpottaa.

Jonkin verran olemme miehen kanssa puhuneet siitä milloin olisi mahdollisen toisen lapsen yritys hyvä aloittaa. Olemme siis aika varmoja että haluamme kuitenkin tytölle sisaruksen. Tai no, mies on halunnut sitä koko ajan mutta itse olen ollut ahdistunut pelkästä ajatuksestakin. Pikkuhiljaa minunkin mieleni on muuttunut ja miehen vauvakuume on vain kasvanut. Hän jopa höpöttelee vatsalleni leikkien että siellä pikkusisarus jo olisi, haha :D Meillähän ei ole tällä hetkellä ehkäisyä käytössä vaan luotamme niinkin varmaan keinoon kun keskeytetty yhdyntä :D Ja ei, en tosiaankaan pidä sitä ehkäisykeinona mutta koska raskaus ei mikään ehdoton ei ole niin tämä sopii meille hyvin. Toista kesää peräkkäin en raskaana haluaisi kuitenkaan olla (enkä muutenkaan lapsille ihan mahdottoman pientä ikäeroa jos sattuisinkin tulemaan heti raskaaksi) joten mennään nyt ainakin kesän yli ja annetaan tytön täyttää ainakin se 1v ennen kuin annamme toiselle luvan tulla. Sitähän ei sitten tosiaan tiedä kuinka hankalaa tai helppoa toisen lapsen alulle saaminen ja raskaudesta ilman keskenmenoja selviäminen on joten mielestäni meidän ei myöskään kannata odottaa liian kauaa ettei lapsille tulisi "liian suurtakaan" ikäeroa. Vaikea selittää mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan :)

Tällaisia kuulumisia ja mietteitä täällä tällä kertaa. Aurinkoista kevättä kaikille ja isot onnittelut teille jotka pienen nyytin olette juuri syliinne saaneet <3

Imetys

Pieni suuri vauvamme on nyt melkein 8kk ja imetystaipaleemme on tullut juuri tiensä päähän. Uskomatonta kuinka tärkeää imetys minulle kuitenkin oli, vaikka alkuraskaudesta ajattelin että en tiedä haluanko imettää ollenkaan! En tiedä miksi näin ajattelin, mutta onneksi kuitenkin raskauden aikana mieleni muuttui ja annoin imetykselle mahdollisuuden. Onneksi!

Aluksi imetys ei oikein sujunut, koska vauvan vointi huononi aika pian synnytyksen jälkeen eikä hän jaksanut imeä. Jouduimme turvautumaan nenämahaletkuun, mutta voinnin kohentuessa pikkuhiljaa hän alkoi imeä pienen pieniä määriä. Pullolle hän oppi paremmin ennen rintaa. Kun pääsimme sairaalasta kotiin oppi vauva imemään rintaa kuin itsestään! Olin varmasti itsekin kotona seesteisempi, jonka vauvakin varmasti aisti. Sairaalassa stressasi ja ahdisti, otin jopa yhteen yhden hoitajan kanssa, huoneessa ramppasi jatkuvasti joku ja rinnalla täytyi huudattaa ainakin se puoli tuntia aina.  Oli todella lähellä että luovuin koko imetyksestä sairaalan ilmapiirin vuoksi. Onneksi ihana mieheni jaksoi kannustaa minua vielä yrittämään. Aluksi apunamme oli rintakumi, mutta hyvin pian pikkuinen oppi imemään ilman sitäkin.

Alkuvaikeuksien jälkeen on imetys sujunut ilman suurempia ongelmia. Maitoa riitti hyvin pumpullekin 4kk saakka, mutta sen jälkeen on aloitettu kiinteät sekä annettu lisäksi korviketta silloin, kun vauva on ollut esimerkiksi isänsä kanssa kahden, koska maitomäärät pumpulle olivat niin mitättömiä. Näin mentiin seuraavat 3,5kk. Kun vauvalle tuli ensimmäiset kaksi hammasta, hän oppi että niitä voi käyttää myös nänniin. Jihuu :D Aluksi hän puraisi vain silloin tällöin, mutta viikko-pari sitten imetys alkoi olla sitä että hän vain naureskeli, puri eikä enää alkanut syömään rinnasta. Vauva siis tavallaan itse lopetti imetyksemme. Toki olisin voinut jatkaa sinnikkäästä yrittämistä, mutta minusta tuntui hyvälle päättää imetys näin, vauvan omasta tahdosta.

Nyt olen ollut n. viikon imettämättä. Onhan tämä ollut haikeaa, mutta olen niin kiitollinen siitä kuinka kauan imettämisessä onnistuimme! Seitsemän ja puoli kuukautta! Ajatukseni oli että jos pari kuukautta onnistumme olisin tyytyväinen. Suurin tukipilarini on ehdottomasti ollut mieheni, hän on jaksanut alusta saakka tsempata imetyksessä joka on hänen sanojensa mukaan "maailman kauneinta katsottavaa".

Kaiholla muistellen niitä kauniita hetkiä vauva rinnalla, mies vieressä silittelemässä meitä <3 :')

Elossa taas

Meidän arkeen kuuluu tällä hetkellä tosi hyvää. Viimeinkin lääkitykseni on alkanut tuottamaan tulosta ja olen viime viikot ollut pitkästä aikaa iloinen, pirteä ja jaksan touhuta aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Innostun asioista ja tuntuu että elämä kantaa taas. Olen aloittanut kuntosalin ja saan salilla käynnistä valtavasti lisää energiaa! Toivon että tila on pysyvä ja voisin viimein vain nauttia elämästä. En vain tiedä kuinka kiittää miestäni siitä että hän on jaksanut olla vierelläni kaiken ahdistukseni keskellä, ei varmasti ole hänelläkään ollut helppoa. Hän on niin hyvä puoliso ja isä <3

Tyttö on pian 7 kk. Aivan mieletön pakkaus! Hän ryömii uskomattoman nopeasti paikasta toiseen ja kiljuu, höpöttää sekä ilakoi mennessään. Hän tutkii kotiamme tarkasti ja osaa availla jo joitakin laatikoita, kiipeilee tiskikonetta vasten (auttaa äitiä) ja ajoittain nousee lähes konttaus asentoon. Hän syö 4-5 kertaa vuorokaudessa kiinteitä ja lisäksi imetän vielä. Hänellä on kaksi hammasta joita hän hienosti harjaa aamuin illoin äidin tai isin avustuksella. Hän nukkuu edelleenkin hyvin yöt ja on muutenkin tyytyväinen vauva. On ollut niin hienoa seurata kuinka hän joka päivä kasvaa, kehittyy ja oivaltaa jotain uutta.

Toukokuussa aion aloittaa työt. Tytölle olen hakenut päiväkoti paikkaa tästä aivan lähistöltä. Aion tehdä osittaista työaikaa eli n. 30h viikossa. Meidän perheellä ei vain ole mahdollista elää yhden ihmisen palkalla joten siksi näin. Onneksi kuitenkin minulla on viikossa yksi ylimääräinen vapaapäivä ja olen vuorotyössä joten tytön ei tarvitse olla niin pitkiä päiviä hoidossa.

Ihanaa ja aurinkoista kevään odotusta kaikille <3

6kk

Meidän rakas tyttäremme on nyt puoli vuotias. Hän nauraa paljon, harjoittelee hienosti sormiruokailua, ryömii hieman ja osaa kiljua oikein kovaa! Uskomatonta kuinka nopeasti aika on mennyt. Vasta tuskailin suuren vatsan kanssa ja nyt emme meinaa pysyä perässä kuinka nopeasti pieni kasvaa ja kehittyy. Ja edelleen, joka päivä, ihmettelemme kuinka meistä kahdesta on voinutkaan tulla näin täydellinen pieni ihminen, meidän mestaripiirros <3

Minipillerit

Neuvolassa ehdotettiin heti synnytyksen jälkeen minipillereitä, tarkemmin Cerazetteja. (En tiedä mikä buumi juurikin näitä pillereitä on kaikille työntää, nimittäin kokemuksesta voin sanoa että kahdessa eri kaupungissa näitä on minulle ilmaiseksi tyrkytetty. Enkä ole ainoa.) Ensin olin hieman epäileväinen mutta jälkitarkastuksen yhteydessä lääkäri sai puhuttua minut kokeilemaan. Käytinkin pillereitä reilu 3kk mutta olen huomannut niiden aiheuttavan ikäviä sivuvaikutuksia ja miettinyt useasti lopettamista. Lisäksi mieheni on ehdottanut juuri sivuvaikutusten vuoksi useamman kerran että en pillereitä enää käyttäisi. Siispä lopetin. Nyt mielenkiinnolla odotan kuinka näistä palaudun. Toki olen juuri aloittanut masennus lääkkeen joten joidenkin sivuvaikutusten poistumisen seuraaminen on haastavaa. Lääkäri vannotti ottamaan yhteyttä ja miettimään toista ehkäisyä jos pillerit eivät sovi, mutta tahdon nyt palautua näistä ja miettiä asiaa kunnolla. Käytössä siis kondomi niin pitkään kun ja jos tilalle keksitään jotain muuta.


No, sitten niitä sivuvaikutuksia jotka luulen johtuvan pillereistä:

• mielialojen vaihtelut (niitä on muutenkin, mutta lisääntyneet)
• seksihalujen puuttuminen (ei ole koskaan aikaisemmin moista ollut, haittaa (ja harmittaa) näistä ehkä kaikista eniten)
• hiusten lähtö (voi myös johtua hormoneista)
• epämääräinen inhottava alavatsan juiliminen, kuin kuukautiset olisivat alkamassa
• turvotus alavatsalla

Seksihalujen puuttuminen on näistä ehdottomasti ikävintä. En halua, enkä tunne mitään. Se mikä ennen tuntui hyvälle ei tunnu nyt miltään. Seksi on vain suoritus, en juurikaan nauti siitä. En ole koskaan ennen tuntenut näin ja tilanne on todella inhottava. Synnytyksen jälkeen haluni olivat todella kohdillaan ja seksi tuntui hyvälle, mutta pikkuhiljaa pillereiden aloituksen myötä ovat haluni hiipuneet pois. Myös masennus ja imetys tähän voi vaikuttaa, mutta uskon vahvasti pillereiden oleva suurin syyllinen tähän. No, sehän nähdään.

Nyt haluaisin kokemuksia. Onko muita joille minipillerit ovat aiheuttaneet ikäviä sivuvaikutuksia? Entäs te muut juuri synnyttäneet, oletteko jo aloittaneet jonkin ehkäisyn (muun kuin kondomi) käytön? Minkä ja miksi?  Kertokaa kaikki! Nostetaan nyt kissa pöydälle naiset :)

Soseita ja herätyksiä

Heippa siskot, pitkästä aikaa taas kuulumisia! Niin monta kertaa on pitänyt kirjoittaa mutta ei vaan yksinkertaisesti ole aina aikaa asettua paikoilleen ja keskittyä kirjoittamaan. Tai sitten vain en ole ollut sillä tuulella ja väkisin väännetystä kirjoittamisesta ei tule sitten yhtään mitään. Mutta nyt olen "sillä fiiliksellä", mies poissa kotoa ja vauvakin näköjään viimein nukahti (vaikka mielummin olisi leikkinyt pehmoleluillaan sängyssä), joten näppis sauhuamaan!

Niinkuin otsikko jo kertoo, on meillä aloitettu soseiden maistelu jo pari viikkoa sitten. Pikkuhiljaa on annoskoot suurentuneet ja neuvolastakin ohjeeksi sain antaa soseita jo pari kertaa päivässä. Paino on noussut nyt aika hitaasti viimeisen kuukauden aikana (kuitenkin hyvin käyrällä) ja vauva on alkanut nyt heräilemään useammin yössä ja on kyllä oikeastikin nälkäinen, sen verran topakasti tissiin tarttuu kun sitä tarjoaa. Luulen että kiinteiden tarve alkaa olla ihan todellinen. Imetys meillä on jatkunut pienien vastoinkäymistenkin jälkeen, vaikka olisi tehnyt mieli luovuttaakin välillä. No, sen siitä saa kun jättää vauvan viikonlopuksi isänsä kanssa pulloilemaan, arvata saattaa että eihän se tissi sen jälkeen meinannut maistua sitten millään. Sinnikkäästi kuitenkin jaksoin yrittää ja viimein unohtui pulloilut ja saatiin imetys taas sujumaan. Vauva on kasvanut ja oppinut niin paljon uusia asioita. Hän kääntyy selältä vatsalleen, nauraa, juttelee, kiljuu, osaa syödä soseita, tarttuu itse lusikasta, juo itse (pienin avuin) nokkamukista.. siis huimasti kaikkea! Ei siis ihme että unetkin hieman katkeilevat kun niin on vauhdikasta meillä! :D

Viimeisimmissä kuulumisissa taisin kirjoitella masennuksestani. Nämä viikot joina odottelin aikaani psykiatrisen sairaanhoitajan keskusteluun sekä sen jälkeen vielä useamman viikon lääkäri aikaa, tuntuivat ikuisuudelta. Viimein kuitenkin koitti aikani ja onneksi lääkärini oli aivan uskomattoman mukava ja ymmärtäväinen. Muutenkin voin kyllä sanoa että olen saanut kunnallisessa terveydenhuollossa niin hyvää palvelua että ei sovi valittaa! Sain masennukseen lääkityksen ja keskusteluni sairaanhoitajan luona jatkuvat. Lääkettä olen syönyt vasta pari viikkoa joten masennukseen en ole huomannut vielä mitään vaikutusta, mutta yöuneni (vaikka yöheräilyt vauvalla ovat lisääntyneet) ovat parantuneet huomattavasti. Nukahdan illalla helposti ja yöllä saan unen päästä kiinni todella hyvin enkä jää valvomaan ja pyörittelemään asioita mielessäni.

Suurimpia ongelmia ja oireita minulla ovat olleet negatiivinen ajattelutapani, pahantuulisuus, ahdistuneisuus, olen aika sulkeutunut ja tuntuu että olen vain epäonnistunut kaikessa. Mutta silti jotenkin kaikki on samalla tuntunut - ei miltään. En tunne mitään. Ainot mitä kohtaan on suuria tunteita (ja nimenomaan rakkautta) on vauva. Tuntuu että en tunne miestänikään kohtaan mitään. Toki sisimmässäni tiedän että häntä rakastan, mutta tunteeni ja ajatukseni ovat aiiivan sekaisin.. En halua sen enempää tänne tilannetta tai yksityiskohtia purkaa, mutta vaikeaa on ollut. Onneksi kuitenkin on pieni tyttömme joka pitää kiinni jokaisessa päivässä ja antaa niin paljon voimia jaksaa tätä kaikkea. Toivon että lääkkeet ja juttelu hoitajan kanssa auttaa ja voisin pian nauttia täysin rinnoin (hehheh) vauva-arjestamme!

Kuitenkin, vaikka haasteita on eikä elämä ole ruusuilla tanssimista, en vaihtaisi tätä mihinkään. Joka päivä, monta kertaa edelleenkin mietin kuinka onnekkaita olemme kun viimein saimme vauvan, juuri hänet. Ehkä kaikella oli tarkoituksensa?

Mitä meille kuuluu tänään

Huh kun on pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Aika on mennyt niin nopeaan, enkä ole oikein tiennyt mitä kirjoitella. Ajattelin nyt kuitenkin kertoa hieman kuulumisia jos siellä vielä joku lukee näitä ruudun toisella puolen.

Tyttö on pian 3kk ja on kasvanut ja kehittynyt mieletöntä vauhtia! Olen tykännyt kovasti vauvan kanssa kotona olemisesta. Olemme luuhanneet vaikka ja missä, ja pitäneet tietysti koti päiviäkin välillä jolloin vain ollaan ja ihmetellään. Tyttö nukkuu n. 7-11h yöunia heräämättä, joten olen saanut itsekin nukkua ihan hyvin. Meille on tullut hyvä rytmi jota noudatamme joka päivä. Uskon että rytmistä kiinni pitäminen auttaa nukkumaan menossa sekä muutenkin nukkumisessa. Toki on varmasti myös tuuria että juuri meidän vauva omaa hyvät unenlahjat ja on muutenkin aika helppo lapsi. Imettäminen on onneksi sujunut hyvin, sitä kuinka kauan se jatkuu en osaa sanoa. Päivä kerrallaan :) Kaikin puolin on arkemme sujunut tasaisesti ilman suurempia ongelmia. Edelleenkin ihmettelemme miehen kanssa päivittäin sitä kuinka kauniin vauvan viimein onnistuimme saamaan. Jokainen kyynel on ollut kaiken tämän arvoista. <3

Mutta entä sitten minä. En oikein tiedä kuinka tätä nyt kuvailisi. Olen mielettömän onnellinen elämäntilanteestamme ja vauvastamme. Kuitenkin samalla olen edelleen masentunut, ahdistunut, mielialani heittelee hurjasti ja olen jatkuvasti alakuloinen ja kärttyinen. Olen alkanut ymmärtää ja tunnustaa itselleni olleeni tässä samassa ahdistuksessa jo vuosia (toki vauvan yritys ja keskenmenot vain pahensivat tilannetta). Nyt olen päättänyt hakea apua. Olen liian monta vuotta hukannut elämästäni olevani tällainen apaattinen mörkö, kun tosiasiassa tiedän ettei minulla ole mitään syytä olla surullinen, ja pohjimmiltani olen iloinen ja eläväinen ihminen. En vain pääse alakulon tunteesta yli. Myös mieheni on kehoittanut minua useasti hakemaan apua ja nyt on tullut sen aika, en voi enää jatkaa näin. Tässäkin asiassa olen uskomattoman hyvä pitämään kulisseja yllä kodin ulkopuolella. Kotona ahdistus näkyy ja kaatuu usein miehen harteille. Pelkäänkin pian menettäväni mieheni ja perheeni jos en tee asioille jotain. En myöskään tahdo että pieni tyttömme kasvaa surullisen äidin kasvattamana. Olen siis jättänyt soittopyynnön psykiatriselle sairaanhoitajalle jonka kanssa keskustelimme keväällä keskenmenoista ja lapsettomuudesta. Toivottavasti hänen kanssaan saisimme jotain apua tilanteeseen. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta en usko tässä olevan kyse, koska niinkuin kirjoitin aiemmin olen kärsinyt tästä olotilasta jo kauan.

Omasta masennuksestani huolimatta olen kyllä onnellinen ja rakastan elämääni, ehkä juuri se sai minut hakemaan apua. Haluan elää tätä ihanaa elämää hymy huulilla ja nauttia joka hetkestä <3

Ihanaa syksyn jatkoa teille siskot, edelleen käyn kyllä aktiivisesti lukemassa teidän kuulumisianne <3

Kiitollinen kaikesta

Nyt kun olemme olleet kotona kolme viikkoa, on arkeemme muodostunut jo omanlaisemme rytmi. Vauva nukkuu yöt todella hyvin eikä herää kun 1-2 kertaa yössä. Päivisin pieni valvoo jo yllättävän paljon ja tarkkailee paljon ympäristöään. Sairaalassa tyttö ei oppinut rinnalle, mutta kotiin päästyämme imetys on lähtenyt sujumaan todella hyvin ja painokin noussut huimasti. Vauvan hoito tuntuu luontevalle ja tytöllä on myös paras mahdollinen isi joka hoitaa häntä myöskin niin taitavasti, pusuttelee ja pitää kainalossa <3 Sitä on niin ihanaa katsoa.

Itse olen toipunut synnytyksestä todella hyvin. Olen pystynyt jo lenkkeilemään usean kilometrin lenkkejä ja olo alkaa tuntumaan muutenkin normaalita. Jälkivuotoa tulee enää aivan milli päivässä, toivotaan että sekin loppuisi jo pian kokonaan. Olen aivan ihmeissäni kuinka nopeasti olenkin palautunut, täytyy olla kiitollinen!

En vieläkään pysty uskomaan tätä kaikkea todeksi. Olen niin kiitollinen että tämä pieni nyytti meille viimein suotiin. Välillä kun katson vauvaa ja erehdyn miettimään kaikkea mitä matkan varrella on tapahtunut, on kyyneleitä vaikea niellä.. Kuinka vaikeaa meillä oli, kun ei voinut tietää saadaanko me koskaan elävää lasta. Kuinka masentunut olin, kuinka kaikki pyöri vain kuukautiskiertojen ja ovulaatioiden ympärillä. Ja ne kaikki negatiiviset raskaustestit, puhumattakaan niistä positiivisista jotka menivät kesken. Kun ensin annettiin toivoa ja sitten kaikki vietiin pois. Haavoja vielä parannellaan, mutta uskon kuitenkin että kokemukset ovat vahvistaneet minua ihmisenä sekä lujittanut parisuhdettamme.

Huoli pienestä ei toki lopu varmasti koskaan. Edessä on muutama kontrolli käynti sairaalassa ja voimme vain toivoa että kaikki on kääntynyt parhain päin eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. En tahdo avata näitä sen enempää jottei tekstini kohta ole liian tunnistettava.

En tiedä kuinka blogin tulee käymään, ehkä välillä käyn kirjoittelemassa tuntemuksia silloin kun siltä tuntuu. Vauvan syntymä on tuonut jonkin verran ikäviä muistoja pintaan, joten voi olla että vielä tarvitsee purkaa ajatuksia. Seuraan toki muiden blogeja aktiivisesti ja olenkin niin onnellinen kun saa lukea täältä niin paljon hyviä uutisia nykyään. Paljon onnea ja tsemppiä teille jotka pienen sykkeen olette ultrassa nähneet, ja teille joilla synnytys on käsillä <3 Olen hengessä mukana.

Hän on täällä

Kaunis pieni tyttömme on syntynyt. On tapahtunut kaikenlaista, enkä ole kerennyt kirjoittamaan tänne. Älkää säikähtäkö, kaikki on nyt hyvin ja olemme jo kotona kokonaisena perheenä <3

Hän syntyi rv 39+2. Aloin tihkuttamaan lapsivettä sekä sain kovia supistuksia edellisenä päivänä ja olin yön tarkkailussa osastolla. Yön aikana synnytys lähti todenteolla käyntiin ja aamulla meistä tuli pienen tytön vanhemmat. Synnytys meni ihan hyvin, kipu oli uskomattoman kamalaa mutta kun tytön sai viimein syliin unohtui kaikki tuska ja vain itkimme onnesta. Ja kuinka kaunis hän on, en vieläkään usko tätä todeksi.

Ensimmäisten päivien aikana ilmeni muutamia huolia pienen terveydestä, jonka vuoksi jouduimme olemaan muutaman vuorokauden vastasyntyneiden teho-osastolla. Teho-osasto kuullostaa rankalle, mutta mitään akuuttia hengenhätää ei vauvalla kuitenkaan onneksi ollut. Pieni onneksi toipui nopeasti ja pääsimme jo arveltua aikaisemmin kotiin. Nyt kaikki on hyvin ja harjoittelemme uutta arkea kotona.

Ensimmäiset yöt ovat sujuneet todella hyvin, vauva herää syömään n. 3h välein ja nukkuu välit sikeästi. Olen itsekin saanut nukuttua hyvin ja pahin sairaalasta saatu väsymys on takana. Maitoa tulee hyvin ja sain kuin sainkin imetyksen sujumaan heti kun pääsimme kotiin.

Mies osaa hoitaa vauvaa todella hyvin ja on mieletöntä nähdä kuinka hän on niin lumoutunut vauvasta; puhuu, pussaa ja paijaa pientä eikä pysty olemaan ihmettelemättä kuinka kaunis vauva on.

Ei tätä pysty käsittämään, ei vielä. Olen niin kiitollinen ja onnellinen. <3

Piinaavaa odottelua rv 38

Otsikkokin jo sen kertoo. Viime viikolla oli jo sellaisia tuntemuksia että olin varma ettei me nähdä enää maanantaita yhtenä kappaleena. Niin ne vaan olot menivät ohi ja nyt taas odotellaan josko jotain joskus tapahtuisi.

Synnytykseen mahdollisesti liittyviä oireita joita minulla on ollut; napakoita supistuksia, kuukautismaista vatsakipua, rusehtavaa vuotoa, vuodon seassa kananmunanvalkuiaismaisia klönttejä (jotka mahdollisesti limatulppaa?), paineen tunnetta äläpäässä, vatsa toimii. Tällä hetkellä enää runsasta valkovuotoa, satunnaisia supistuksia ja menkkajomotuksia silloin tälllöin. Blaaaah..

Niin, onhan noita ollut. Ne voivat tarkoittaa jotain tai sitten eivät. Ei auta kuin odotella. Ja ei muuten auta siivous eikä seksi. Sauna vielä kokeilematta :D

Jos muuten on aika mennyt nopeasti niin nyt se kello pysähtyi. Joo, olen malttamaton enkä jaksa enää odottaa! <3

Rv 37 ja sairaalakassi

Kovasti on mahakuvaa pyydetty ja taisin sen sitten luvata tänne laittaa. Kuva otettu rv36+4. Painoa tullut 14,7kg. Kehuja olen saanut siitä ettei ainakaan näytä sille että kiloja olisi tullut muualle kuin mahaan, huh :D

Edelleen vahva tunne siitä että syntyy ennen laskettua. Olen nyt muutamana yönä herännyt vatsakipuihin ja supisteluahan on ollut jo kauan, tosin nyt parin viikon ajan herkemmin ja useammin. Vatsa laskeutui rv 34-35 aikana ja vauvan pääkin on jo lähtökuopissa. Vauva painaa välillä johonkin hermoon ja tuntuu että lähtee jalat alta tai viiltää kovasti alapäähän. Mutta mikä parasta, vatsa on alkanut toimimaan todella hyvin. Olen lukenut että monilla menee vatsa jopa ripulille juuri ennen synnytystä, mutta luulen että tämä vauva on vain hieman liikauttanut itseään suolen tieltä :D

Olen pakannut nyt sairaalakassinkin. Mukaan pakkasin:

• kotiinpaluu/vaihtovaatteet (paita, housut, alushousuja, imetysliivit)
• vauvan kotiutumisvaatteet (pari eri vaihtoehtoa koska suomen kesä) ja pari vaippaa
• hygieniatarvikkeet (shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, hammasharja- ja tahna, deodorantti, kasvojenpesuaine, ponnareita, hiusharja, liivinsuojia, siteitä)
• neuvolakortti
• lisäksi mukaan puhelin ja laturi

Kaikinpuolin täällä ollaan jo valmiina synnytykseen! Onneksi aika tuntuu menevän nopeaan niin eiköhän se hetki pian koita <3

Alle kuukausi laskettuun

Laskettuun aikaan on alle kuukausi! Huomenna alkaa raskausviikko 37 ja vauva alkaa olla täysiaikainen. Jotenkin en osaa tätä käsittää, aika on mennyt niin nopeasti ja kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Tuttavat jo kyselevät ristiäisistä ym., enkä minä vielä edes kunnolla sisäistä että vauva ihan oikeasti kohta syntyy. Vauvan huone on nyt valmis, kaikki tarvikkeet vaunuista vaippoihin on nyt hankittu. Äitiyslomalla olen virallisesti ollut jo kohta viikon. Sairaalakassi on vielä pakkaamatta, tosin olen listannut itselleni tavarat mitä olen ajatellut pakata mukaan. Täytynee sekin pakata piakkoin ettei kiireessä sitten jää miehen harteille :D

Viikko sitten oli synnytystapa arvio. Vauvan paino-arvio oli 2800g ja hän on raivotarjonnassa ja laskeutunut jo todella alas, lähtökuoppiin! Lääkäri yritti kovasti saada kasvoista 4D kuvaa mutta vauvan pää on jo niin matalalla ettei sitä saatu ultrattua kunnolla. Näin ollen paino-arviokin on suuntaa antava, koska mittausta ei saatu kunnolla tehtyä. Kohdunkaulalla/suulla ei ollut tapahtunut vielä mitään. Supistelut ovat lisääntyneet nyt parin viimeviikon aikana huomattavasti, tosin ovat edelleen vain ikävän tuntuisia vatsan kovettumisia eikä kivuista tietoakaan. Saataisiinkohan me kuitenkin heinäkuun vauva? <3

Vointi muuten alkaa olla aika tukala. Vatsa on todella suuri, vauva painaa päällään alakertaa, liitoskipuja on edelleen varsinkin öisin ja pienestäkin rasituksesta kipeydyn helposti. Vaikea olla oikeastaan missä asennossa tahansa ja pientä turvotustakin on sormissa ja jaloissa. Inhottavin kaikista vaivoista ylivoimasesti tällä kertaa on ummetus. Käytän säännöllisesti ulostemassaa pehmentävää valmistetta mutta ongelmani tuntuu olevan enemmän siinä että vauvan pää painaa suolta niin etten saa tehty tarpeitani kunnolla. Että sellaista kivaa :D

Hurjaa, että kohta meitä on oikeasti kolme. <3