torstai 15. syyskuuta 2016

Kerran kuukaudessa

Kiertopäivä 11. Ovulaatiotestejä jo useamman kuluttaneena odottelen itse h-hetkeä. Ristiriitaiset fiilikset, taas. Toisaalta toiveikkuus on jälleen kerran hieman nostanut päätään, toisaalta olen väsynyt kierto toisensa jälkeen stressaamaan seksin osumisesta juuri oikeaan hetkeen ja masentumaan tuloksettomasta yrittämisestä. Hieman on nipistelyjä alavatsalla tuntunut mutta ei vielä läheskään yhtä voimakkaana kun viime kierrossa ovulaation aikaan. Jatkuva itsetutkiskelu ja tarkkailukin ovat jo todella alkaaneet väsyttää.

Kierto toisensa jälkeen lupaan ja vannon että tällä kertaa en seuraa kiertoni kulkua enkä tarkkaile oireita. Pyydän miestäni vahtimaan ja huomauttamaan etten tonkisi koko internetiä, blogeja ja vauvapalstoja liittyen aiheisiin lapsettomuus, keskenmeno, kuukautiskierto, ovulaatio, ovulaation jälkeiset oireet, alkuraskauden oireet. Niin, alkuraskauden oireet. Ennen jokaisia kuukautisiahan niitä on joka lähtöön, heh.

Minä en elä enää perinteisen kalenterin mukaan. Minun elämäni menee kuukautiskalenterin mukaan. Minun kuukauteni alkaa päivästä jolloin kuukautiseni alkavat ja kroppani on taas pettänyt minut. Menoni suunnittelen oman kalenterini mukaan, enhän voi olla pois kotoa ovulaation aikaan. Onneksi olen taas alkanut suunnittelemaan pidemmällä aikataululla olevia menoja ja reissuja rohkeammin enkä enää ajattele "ehkä olen silloin raskaana" -ajattelutavalla. Ei sitä vuositolkulla pysty tekemään. Pääsisimpä vielä joskus elämään sitä huoletonta normaalia elämää ajattelematta kaikenmaailman kiertopäiviä, ovulaatiota, seksin ajoitusta, piinapäiviä ja kaikkea mikä tähän yritykseen liittyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti