Sain eilen herätyksen, huomautuksen ja muistutuksen siitä että olen unohtanut katsoa jo pitkään omaa napaani pidemmälle. Olen voivotellut omaa kohtaloani ja pyörinyt itsesäälissä unohtaen kaiken ympärillä olevan.
Kuulin, että eräs tuttavani on saanut erään sairauden diagnoosin myötä myös lapsettomuustuomion. Järkytyin kovasti ja olen todella pahoillani tämän naisen puolesta. Tiedän että hän on etsinyt kumppania "sillä silmällä" ja haaveillut lapsista, ikääkin hänellä on jo 30-40 välimaastossa. Voi miksi ihmeessä elämä on niin julmaa?
Tämä kaikki sai minut ajattelemaan omaa käytöstäni ja ajattelumaailmaa. Toki olen sitä mieltä että minulla on oikeus tunteisiini ja surra tilannettamme, mutta täytyy myös muistaa että lääkärit ovat sitä mieltä että meillä on hyvät mahdollisuudet lapseen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja ajatella muutakin kuin omaa napaa!
P.s. Negatiivisia liian aikaisin tehtyjä tikkuja taas wc:n roskakori täynnä. Toinen läimäytys kasvoilleni, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti