maanantai 5. syyskuuta 2016

Minä

Olen vajaa 30-vuotias nainen, joka painii lapsettomuuden ja keskenmenojen keskellä. Yritystä takana vajaa kaksi vuotta, tuloksena kolme keskenmenoa. Ajatusteni kanssa olen umpikujassa, minun on vaikea avautua ajatuksistani ja kokemuksistani kenellekään täysin, joten halusin aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen jotta saan pidettyä itseni jonkunlaisessa järjessä. Tilanteestamme olen kertonut muutamalle ystävälle, joilta olenkin tukea hyvin saanut, mutta en halua kuormittaa heitä liikaa. Mieheni ei asialla juurikaan stressaa, lohduttelee minua huonoina päivinä, mutta tuntuu ettei hän voi ymmärtää miltä tämä kaikki tuntuu naisena ja kuinka olen kadottanut itseni ja itsetuntoni.

En ole äidinkielen superlahjakkuus, enkä ole koskaan kirjoittanut blogia. Vaihtoehtona olisi ollut kynä ja päiväkirja, mutta halusin kuitenkin hieman nykyaikaisempaa tapaa purkaa ajatuksiani. Sallikaa siis vapaamuotoinen kirjoitustyyli ja kirjoitusvirheet. En odota suurta lukijavirtaa, enkä tavoittele blogille minkäänlaista suosiota, toki olen iloinen jos joku saa pienintäkin vertaistukea teksteistäni. Voi olla että jossain vaiheessa suljen sen kokonaan muiden luettavista. Aika näyttää. Henkilöllisyyteni pidän salassa asioiden arkaluontoisuuden vuoksi. Jos tunnistat minut teksteistä, toivoisin että annat minun pitää anonyymiyteni ja pidät tekstit omana tietonasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti