Olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut, iloinen, ja huumorintajuinen. Lapsettomuuden myötä olen pikkuhiljaa käpertynyt sisäänpäin, enkä osaa pukea ajatuksiani sanoiksi saati puhua niistä ääneen. Minun on vaikea avautua ja näyttää heikkouteni. Olen mestari pitämään kovaa kuorta ylläni ja näyttelemään että kaikki on hyvin. Yleensä paha oloni ja tunteeni purkautuvat kiukutteluna ja väsymyksenä joka kohdistuu, tadaa; mieheeni. Vaikeinakin päivinä ja hetkinä pystyn pitämään kasvoni peruslukemilla työpaikalla, sukujuhlissa tai hankalissa tilanteissa.
Sunnuntaina oli pientä kinastelua miehen kanssa. Kuukautiskiertoni on loppumaisillaan, negatiivisia raskaustestejä roskakori täynnä ja stressiä pukkaa. Nukkumaan mennessä mieheni tuli halailemaan ja kysymään olenko vielä vihainen. Muuta siihen ei tarvittu. Itkin. Itkun lomasta yritin sopertaa vauvasta jota me ei koskaan varmasti saada. Mies halasi ja minä itkin. Olin helpottunut että sain edes hieman avauduttua ja itkettyä.
Kovan kuoreni ansiosta en useinkaan ole avautunut saati itkenyt kenellekään, edes miehelleni. Juurikin tämä avautumattomuuteni on saanut minut tuntemaan itseni välillä hulluksi, kun kukaan ei oikeasti edes tiedä kuinka paljon lapsettomuus todella minua painaa ja ahdistaa, ja kuinka olen menettänyt itsetuntoni ja naiseuteni. Ihmiset ympärilläni luulevat kaiken olevan hyvin ja minun nauttivan elämästäni; olen viimein löytänyt hyvän miehen ja rakastamme toisiamme kovasti, olemme ostaneet unelmakodin sekä olen saanut vakituisen työpaikan. Kaikki onkin päällisin puolin oikein loistavasti.
Blogin avaaminen oli oikeastaan hetken mielijohde sunnuntaisen tunteenpurkauksen johdosta. Olen joskus teininä kirjoittanut päiväkirjaa, mutta jotenkin perinteisen päiväkirjan pitäminen ei ole enää luontevaa. Olen paljon lukenut erilaisia blogeja, erityisesti lapsettomuuteen liittyen ja olen saanut niistä paljon vertaistukea. En koskaan kuvitellut itse kirjoittavani blogia, mutta sitten tuli vain sellainen olo että on pakko alkaa kirjoittaa jonnekin tuntemuksiani ja eihän se minulta pois ole jos joku pystyy samaistumaan tilanteeseeni sekä saa blogistani edes hieman vertaistukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti