Aika ei vain kulu. Ovulaatiosta vasta muutama päivä ja minä olen jo hermoraunio. Odotan jo kuukautisia, uutta kiertoa ja ovulaatiota -uutta mahdollisuutta. Välillä annan pienesti itseni ajatella että entä jos kuitenkin nyt olisi meidän vuoromme. Onhan meillä aikaisemminkin tärpännyt! Entä jos vain rauhoitun, annan ajan kulua omalla painollaan ja murehdin sitten kun on sen aika. Entä jos en seuraisi kierto- tai piinapäiviä. Nauttisin siitä mitä minulla, tai meillä jo on.
Aina välillä mieheni kysyy toisen makuuhuoneemme sisustusta, että tekisimmekö sille jo jotain. Minä en tahtoisi edes muistaa koko huonetta ja pyydän vain sulkemaan oven. Jotain kai sille on kohta tehtävä, johan ihmiset alkavat ihmettelemään ja kyselemään. Ja ovat jo kyselleet. Toisaalta se on toiminut hyvänä pyykkien kuivaushuoneena, mahtuu kaksikin telinettä. Romukoppina jonne säilömme ylimääräisiä tavaroita. En osaa kuvitellakaan miltä tuntuisi joskus suunnitella ja kasata sinne hoitopöytää ja pinnasänkyä. Minua se huone muistuttaa joka päivä siitä toiveesta ja unelmasta johon vielä uskoin silloin kun kotia valitsimme ja suunnittelimme. Ehkä jonain päivänä tuo tyhjä ja surullinen huone saa vielä olla lastenhuone.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti