Hän on syntynyt

Ihana, täydellinen vauvamme syntyi muutama viikko sitten rv 38+0. Synnytys oli nopea, enkä kerennyt saamaan kovin hyvin kivunlievitystä, mutta kuitenkin kaikki meni hyvin ja synnytyksestä jäi ihan hyvä mieli. Palautuminenkin on sujunut todella hyvin kun nopea synnytys ei ehtinyt uuvuttaa ja tällä hetkellä olo on kuin en olisi koskaan synnyttänytkään. Vauva on esikoista hieman vaativampi mutta kuitenkin suht helppo. Yöt hän nukkuu onneksi ihan hyvin, mutta palvelua halutessaan ei odota hetkeäkään vaan tissi on saatava suuhun heti.

Isosisko on ottanut pienen todella hyvin vastaan, mutta äitiä kohtaan uhmataan aivan täysillä. Noooh, eiköhän tämä vielä ohi mene.. joskus :D Ymmärrän kyllä hänen turhautumisensa kun vauva on aika paljon rinnalla enkä pysty antamaan täyttä huomiota esikoiselle silloin. Hommaa siis riittää kotona siskosten kanssa ja epätoivokin välillä nostaa päätään kun vallitsevan korona tilanteen vuoksi ei pääse liikkumaan eikä näkemään ketään. Toivon niin kovin että tämä tilanne helpottaisi pian ja päästäisiin normaaliin elämään takaisin ja esikoinen kaipaamaansa päiväkotiin touhuamaan kavereiden kanssa. Sitä odotellessa yritetään ajatella positiivisesti, meillä on ihanat, terveet lapset ja kaikki kuitenkin aika hyvin nyt <3

Vähiin käy

Ompas kulunut taas tovi kun olen kirjoitellut. Olen jotenkin ollut henkisesti niin poikki etten ole saanut aikaiseksi vaikka piti kirjoitella jo ajat sitten. Nyt mennään jo viikolla 32! Aika menee hurjaa vauhtia ja silti tuntuu matelevan. Olen jäänyt jo kotiin muutama viikko sitten koska vointini alkaa olla jo aika raskas. Virallinen äitiyslomani alkaa noin kolmen viikon päästä.

Olen kärsinyt jo pidemmän aikaa todella järkyttävistä liitoskivuista. Esikoisestakin ne oli pahat mutta tuntuu että nyt on vielä tuplasti pahemmat. Varmasti esikoisen perässsä juokseminen (haha, en siis todellakaan juokse saati pysy perässä) vaikuttaa tähän. Supistelee paljon, ei kipeästi, mutta todella napakasti (paitsi yhtenä iltana jolloin olin jo lähellä soittaa synnärille, kun supistuksia tuli jatkuvasti ja alavatsaan koski kuin kuukautiset alkaisivat, kipu säteili reisiin eikä meinannut helpottaa levossakaan). Olen siis näiden takia ollut lähinnä kotona, kun ei jaksa liikkua enää missään. Tai jos hetkellisesti jaksaa niin virhe, olen entistä kipeämpi pienenkin ponnistelun jälkeen. Tuntuu että olen vankina kehossani tällä hetkellä ja olen henkisesti väsynyt tähän tilaan. Taitaa olla ennemmin sääntö kuin poikkeus että kyllä ainakin yhdet itkut päivässä tulee tirautettua ihan vain toivottomuuttani. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti ja eihän tässä oikeasti olisi enää kauaa jäljellä.

Olen kaivellut viimeviikolla esikoisen vauvanvaatteet ja tavarat varastosta esille, pessyt sata koneellista pyykkiä ja tehnyt tilaa tavaroille. Samalla kerännyt vanhoja tavaroita ja järjestänyt kirpputoria. Uskomatonta miten meidän iso kaksi ja puolivuotiaamme on niihin pieniin pöksyihin ja bodyihin mahtunut <3 On kyllä ajoittain vieläkin vaikeaa uskoa että meille on ihan kohta oikeasti syntymässä toinen lapsi! Vielä on paljon järjesteltävää ja joitakin ostoksia tehtävänä ennen pienen syntymistä. Tuntuu että tällä toisella kierroksella sitä tuppaa jättämään kaiken viimetinkaan eikä samalla tavalla hössötä kuin ensimmäisen kanssa. Ehkä ihan hyväkin, esikoisen kanssa tuntui että kaiken piti olla täydellistä, joka on aika uuvuttavaa loppupeleissä. Nyt uskon että kunhan perustarvikkeet on kunnossa niin kaikki sujuu omalla painollaan.

Esikoinen odottaa innolla pikkusiskoaan. Hän halaa ja pussailee vatsaani joka päivä ja puhuu siskosta paljon. Tänään aamulla hän kertoi että "pikkusisko rakastaa minua". Oi ja voi <3

Rakenneultra 20+0

Kauan odotettu rakenneultra on vihdoin ohi! Olen koko viikon ollut todella jännittynyt ja miettinyt ultraa paljon. Esikoisen rakenneultra ei muistaakseni jännittänyt näin paljoa, jotenkin silloin oli niin huojentunut siitä että oli selvinnyt ensimmäisestä kolmannesta kaikkien keskenmenojen jälkeen, että sitä ehkä paremmin luotti kaiken olevan hyvin. Tällä kertaa mietin todella paljon sitä että kaikki ei olisikaan hyvin. Ehkä verinen vuoto aiheutti tämän epävarmuuden, vaikka vuoto on onneksi loppunut jo kuukausi sitten. Lisäksi sukupuoli jännitti ihan luvattoman paljon! Sukupuolella ei ole minulle oikeasti mitään väliä, mutta jostain syystä jännitti ihan hirveän paljon nähdä kumpi siellä tällä kertaa on.

Käytiin ensin taustat läpi ennen ultrausta. Kirjattiin ylös viikot joilla vuotoja esiintyi, kerroin aikaisemmista keskenmenoista jne. Pian sainkin jo hypätä tutkimuspöydälle. Kerroin lääkärille jo heti ultrauksen aluksi että sukupuolen saa kertoa oikein mielellään. Lääkäri oli mukava ja lempeän oloinen ja kyselikin ultrauksen lomassa esikoisesta. Aluksi katsottiin sydämen rakenteet, munuaiset... ja sitten ruudulla näkyikin suora kuva jalkoväliin. Lääkäri ei sanonut mitään, vaan siirtyi takaisin munuaisiin. Ja siirtyi takaisin jalkoväliin :D Joka näytti edelleen samalle kuin hetki aiemmin. Silloin lääkärikin totesi saman minkä mielessäni olin jo sanonut; tyttö <3 ! Meidän pieni neiti saa pikkusiskon! Ihanaa! Leveä hymy huulilla jatkettiin rakenteiden tarkistelua. Viimeisenä katsottiin vielä alakautta pään rakenteet, koska vauvan pää oli sen verran alhaalla piilossa ettei näkyvyyttä saatu hyväksi vatsan päältä. Aivotkin näyttivät hyvälle ja olimme valmiit. Kuvia saimme matkaan muutamat, mutta ne ovat kyllä aika huonoja mielestäni. Varmaan johtunee siitä kun pää oli niin piilossa, ettei siitä oikein hyvää kuvaa saanut. Mutta kuvista viis, meille on tulossa toinen ihana pieni tyttö josta ollaan kyllä niin onnellisia <3

Muutenkin raskaus etenee ihan kivasti. Mieliala on hieman tasoittunut, kun se vielä kuukausi sitten tuntui olevan aivan vuoristorataa. Toki väsymys varmaan lisäsi vaihteluita. Väsymystäkään ei enää ole ja pahoinvointikin on täysin poissa. Pientä selän kipuilua on ajoittain, varsinkin jos on ollut hieman raskaampi päivä. Pari kertaa on supistellutkin, ei onneksi kipeästi. Jalat turpoavat ja pakottavat iltaisin niin että kävin ostamassa tukisukatkin. Liitoskipujakin on hieman tuntunut häpyluussa ja lantiolla ja useamman kerran päivässä kuuluu jonkinlainen naksahdus tai pamaus lonkista tai lantiolta, siellä se lantio tekee taas tilaa synnytystä varten. Mutta kaikkien lisääntyvien vaivojen ja kolotusten lisäksi vauvan liikkeet tuntuvat päivittäin ja mieskin ne jo vatsan päältä tuntee. Se saa mielen rauhoittumaan ja tämä kaikki alkaa tuntumaan hieman todellisemmalta. Meille ihan oikeasti tulee vauva keväällä <3

Neuvola lääkäri rv 15

Minulla oli tällä viikolla neuvola lääkäri. Minullahan on ollut verenvuotoa taas päivittäin rv 11+4 alkaen. Käynnillä suunniteltiin raskauden seurannan jatkoa tarkemmin, sekä tarkistimme minun sekä vauvan vointia.

Kuunneltiin sydänäänet. Tasaista jumputusta ei saatu kuulumaan mutta lääkäri sanoi kuulleensa sykkeet pari kertaa ja oli kirjannutkin omakantaan sykkeeksi 140. Myös kohdunkaulan tilanne tarkistettiin sisätutkimuksessa, sielläkin kaikki oli kuten pitääkin. Verta ei sillä hetkellä havaittu vaikka aamulla olikin tullut perinteiset pari tippaa pönttöön.

Jatkoa varten sain ohjeeksi olla rauhallinen pienten tiputtelujen osalta, mutta jos alkaa taas suuremmin lorahtelemaan niin sitten täytyisi käydä naisten akuutilla näytillä. Toivotaan että verenvuoto pian hiipuisi kokonaan pois, ikävä vaiva kaiken kaikkiaan. Lisäksi sain yhdyntäkiellon sekä uintikiellon niin pitkäksi aikaa kuin vuotoa on. Nyt on tärkeää minimoida tulehduksien mahdollisuus. Myös urheilun suhteen lääkäri kehoitti olemaan varovainen. En siis ole uskaltanut enää käydä salilla. Rakenneultraan sain ajan lääkärille, jossa tutkitaan tarkemmin istukkaa ja verenvuodon syytä. Tällä hetkellä on arveltu ultrien perusteella että istukka olisi niin lähellä kohdunsuuta että se aiheuttaisi vuotoa.

Jotenkin näiden vuotojen ja ongelmien vuoksi olen alkanut pelkäämään ettei kaikki mene hyvin loppuun saakka. On ollut vaikeaa välillä ajatella uutta perheenjäsentä kun samalla pelkää ettei häntä koskaan edes saa. Mieli on estellyt kiintymästä liikaa jottei sattuisi niin paljon. Toki paljon perheen kesken silittelemme vatsaa, puhumme vauvasta ja tyttökin odottaa jo kovasti pientä, mutta silti mieli ei ole yhtä rauhallinen kuin esikoista odottaessa.

Muuten olo on jo aika... ahdistava suoraan sanoen. Fyysisesti ja henkisesti. Vatsa on kasvanut jo aika paljon ja olo tuntuu jo tukalalle. On kyllä todella hirvittävää edes miettiä että tässä on vielä 25 viikkoa edessä! Pientä pahoinvointia on vielä jos ei muista syödä säännöllisesti. Päänsärky ja närästys vaivaa iltaisin. Aika väsynytkin olen ollut, ja kiukkuinen. Olen jämähtänyt täysin kotiin, tuntuu ettei ole kavereita, ei pääse urheilemaan, ei ole mitään muuta kuin koti, koulu ja taaperon hoitaminen. Ja kotityöt. Olen ihminen joka tarvitsee omaa aikaa välillä, olla aivan yksin tai ystävien kanssa, urheilla, shoppailla, juhlia, unohtaa hetkeksi arki, jotta jaksan taas olla parempi äiti ja puoliso. Nyt tuntuu että kaikki kasaantuu hartioille, päivästä toiseen samaa ilman hetken hengähdystä. Tietenkin väsymys lisää jaksamattomuuden tunnetta entisestään. Valitan vielä sen verran että nythän meillä oli tytön kanssa syysloma. Joka meni koko perheen sairastaessa vatsataudin vuorotellen.

Kauhean syyllinen olo tästä valittamisesta. Olen hirvittävän onnellinen kuitenkin esikoisesta, tästä tulevasta pienestä, kaikesta. Olen juuri päässyt opiskelemaan uutta ammattia, eikä työelämäkään enää paina harteilla. Raskaus ei kuitenkaan ole itselle sitä kaikista ihaninta aikaa, vaikka lapset ovatkin toivottuja. Hirvittävän kovasti toivottuja. Odotan jo kuitenkin että olisi kevät, vauva syntyy ja päästään viettämään ihanaa vauva-aikaa uudestaan, kokonaisena perheenä <3

Alkuraskaus selätetty

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa kuulumisia jo aiemmin mutta aika kuluu niin kovaa vauhtia etten ole vain ehtinyt.

Täällä elellään jo raskausviikkoa 14. Tarkalleen ottaen rv 13+4. Alkuraskauden pahin väsymys ja pahoinvointi alkaa olla onneksi jo ohi. Vieläkin toki täytyy muistaa syödä säännöllisesti jotta ei alkaisi heikottaa. Nt-ultrassa kävin kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla pikkuinen ei vaan yksinkertaisesti suostunut kääntymään asentoon jossa niskaturvotusta olisi voitu mitata. Seuraavallakin kerralla oli haasteita, kun tyyppi halusi taas hengailla omassa lempi asennossaan; pystysuorassa. Hän harjoittelee siis jo kävelemään :D Onneksi pienten kikkakolmosten jälkeen mitat saatiin otettua. Ultran ja verikokeiden perusteella ei löytynyt onneksi mitään huolestuttavaa.

Olen vuotanut taas pari viikkoa verta. Välillä kunnon lorahduksia, välillä verta tulee vain pyyhkiessä. Ultrasimme nt-ultrassa samalla hematooman tilannetta. Ensin hematoomaa ei löytynyt ollenkaan, huokaisin ja ajattelin että ehkä se viimein olisi vuotanut jo kokonaan pois. Kunnes terveydenhoitaja huomasi lähellä kohdunsuuta pienen hyytymän. Hän ultrasi istukkaa vielä tarkemmin ja totesi sen reunan olevan aivan kohdunsuun vierellä kohdun etuseinämässä. Kohdun kasvaessa istukka nousee (toivottavasti) hieman ylöspäin ja tämä ilmeisesti hajottaa pieniä pintaverisuonia joka aiheuttaa verenvuotoa. Vuotoja siis luvassa enemmän tai vähemmän jatkossakin. Inhottavaa, kun joutuu koko ajan pelkäämään lorahduksia ja käyttämään suojia.

Vatsani on pullahtanut nyt oikein kunnolla esiin ja olemme kertoneet raskaudesta muille. Ihanaa kun ei tarvitse enää piilotella ja saa pukeutua vaatteisiin joissa vatsa näkyy. Esikoisellekin olemme nyt puhuneet paljon vauvasta ja hän osaa kertoa mikä äidin vatsassa on. Välillä vatsaa ihmetellään, halaillaan ja pussataan <3

Yritän aina välillä kirjoitella kuulumisia, katsotaan kuinka onnistun :D

Aurinkoista syksyä <3

Huokaus

Viikonloppuna minulla oli pientä verenvuotoa, joten tänään aamulla kävin ultrassa selvittämässä onko kyseessä keskenmeno vai jotain muuta harmitonta vuotoa. Nyt siis vuotoa ei enää ole ollut. Neuvolan odotustilassa oli aivan pyörtymisen partaalla jännityksestä. Olin henkisesti varautunut kuulemaan raskauden menneen kesken. Olin siitä oikeastaan 97% varma.

Minua ultrattiin ensin vatsan päältä. Pienen hetken kuluttua löytyi kohtu. Löytyi vauva. Ja syke! Siellä se pieni eli täyttä elämää ja sydän pamppaili hienosti <3 Itkuhan siinä tuli helpotuksesta. Haluttiin kuitenkin hieman selvitellä vuotojen syytä joten ultrattiin myös alakautta. Hetken etsintöjen jälkeen havaittiin kohdun suulla pieni hematooma joka on todennäiköinen vuotojen aiheuttaja. Se saattaa vielä vuotaa, mutta sitä ei tarvitse enää säikähtää. Raskasta liikuntaa täytyy nyt välttää varmuuden vuoksi, muuten voin jatkaa normaalia elämää ja vatsan kasvattelua <3 Uskomatonta että tässä kävi näin onnellisesti! Olen vieläkin aivan sekaisin onnesta ja helpotuksesta.

Vatsa onkin jo aivan mahdottoman kokoinen näille viikoille. Esikoisenkin aikaan vatsani kasvoi nopeasti esiin, mutta tämä on jo aivan älytöntä! Neljä viikkoa pitäisi vielä pystyä piilottelemaan, en todellakaan tiedä kuinka siinä onnistun.

Tässä vielä ultrasta saatu kuva, pieni vastasi täysin viikkoja 8+4 <3

Löysässä hirressä

Olo on niinkuin otsikossa lukee, tuntuu että roikun löysässä hirressä jossa odotan lopullista tuomiota ja ajoittain saan pieniä toivon välähdyksiä.

Nyt on siis rv 8+3.

Lauantai-iltana siis wc käynnillä lorati pönttöön verta. Tuoreen näköistä verta, ei hyytymiä tms. Sen jäljeen meni melkein vuorokausi kun vuotoa ei näkynyt. Kunnes eilen taas wc käynnillä pönttöön tippui pari tippaa. Sen jälkeen vuotoa ei ole taaskaan ollut tippaakaan. Kipuja ei ole, pientä painon tunnetta alavatsalla ja juilintaa,. Nekin voi olla aivan normaaleja tuntemuksia mutta nyt kiinnitän niihin vain huomiota koska seuraan oloani koko ajan. Välillä tuntuu että raskausoireetkin ovat helpottaneet, mutta illalla kun otin rintaliivit pois oli kyllä rinnatkin aivan niinkuin aikaisemmin, kovat, turvonneet ja kipeät. Herätessäkin oli huono olo nälän vuoksi, sekä vatsa sen kun pyöristyy. Olen kyllä psyykannut itseäni kohtaamaan pahimman, yritän olla toivomatta liikaa. Ainut toiveeni on nyt se, että jos tämä todella on keskenmeno, se alkaisi nyt spontaanisti kunnolla eikä vaatisi tyhjennyslääkkeitä tai muita toimenpiteitä.

Soitin tänään neuvolaan ja sain ultraan ajan huomiselle aamulle. Sitten ollaan viisaampia eikä tarvitse enää arvuutella. Jännittää ja pelottaa niin paljon että huomenna ei varmaan happi kulje.

Ei taas

Nyt ollaan raskausviikolla 9, tarkemmin 8+2. Ollaan ainakin toistaiseksi. Eilen rv 8+1 illalla lorahti pönttöön verta. Sitä tuli ehkä pari ruokalusikallista, juurikin lorahtamalla kerralla. Nyt on aamu ja eilisen jälkeen siteeseen ei ole tullut pisaraakaan, pyyhkiessä ei ole tullut pisaraakaan. Kipuja ei ole vielä ollut. Vessassa olen rampannut jatkuvasti, joka kerta kauhuissani tuijottanut pönttöön ja paperiin.

Epätodellinen olo. En voi uskoa että mulle taas käy näin. Vai käykö? Mä en uskalla tällä hetkellä toivoa yhtään mitään. Tuntuu että on vain parempi odottaa keskenmenoa, ei mun kohdalla verinen vuoto ole ennenkään kovin hyvä merkki ollut. Surettaa niin paljon ettei mitään rajaa.

Meidän viides raskaus. Ja mahdollisesti neljäs keskenmeno. Mä en jaksa tätä.

Tulihan se sieltä

Nimittäin pahoinvointi. Olisin kyllä mieluusti pärjännyt ilmankin. Toisaalta tunnen nyt kaiken olevan juuri niinkuin pitääkin vaikkei tämäkään tietenkään mitään takaa. En ole joutunut oksentamaan, mutta ei ole ollut kaukanakaan. Olen joutunut syömän n.2h välein että oloni pysyisi edes jokseenkin parempana. Väsymys on myös ollut uskomatonta. Olen nukkunut päiväunia aina kuin mahdollista. Kotitöistä olen joutunut joustamaan ja yritän ajatella ettei nyt ole pakko suorittaa kaikkea niin täydellisesti.

Olo on aivan super turvonnut ja tuntuu että joudun miettimään mitä puen päälleni. Ei nyt mitään varsinaista vauvavatsaa ole mutta pömpötystä vatsassa on havaittavissa.

Kuntosalilla olen jaksanut käydä nipin-napin, mutta olen kyllä joutunut himmaamaan tahtia koska tuntuu ettei energiaa juuri ole. Olen kuitenkin halunnut salilla käydä jotta saisin hieman edes liikuntaa ja parempaa oloa. Etukäteen on vaikea ennustaa missä vaiheessa joutuu luopumaan liikunnasta ehkä kokonaan (niinkuin esikoisen kohdalla) joten täytyy nyt yrittää vielä käydä vaikka viimeisillä voimilla. Siinä vaiheessa kun en enää salille kykene on aloitettava lenkkeily ehdottomasti. Mutta viimeiseen asti yritän käydä ja himmailla tahtia itselleni sopivaksi.

Olo raskaudesta ja vauvasta on ihmeellisen rauhallinen ja varma. En ole pelännyt juurikaan keskenmenoa vaan olen pystynyt miettimään jo tulevaisuutta. Miehelläni kesti hetken totutella ajatukseen raskaudesta, hän sanoikin että ymmärtää ehkä asian sitten kun vatsani alkaa kasvaa. Kuitenkin olen huomannut hänen miettivän asiaa paljon ja olevan onnellinen. Päivittäin hän puhuu vauvasta, kysyy onko se nyt aivan varmaa sekä jaksaa kuunnella valitustani pahoinvoinnista :D

Nyt eletään siis tasan rv 7+0 ja 8. raskausviikko alkaa. Aika on mennyt hurjan nopeasti kun on koko ajan niin paljon touhua ettei ehdi pysähtyä. Toivonkin ajan kiirivän pikaisesti ensimmäisen kolmanneksen ohi jolloin ehkä pahoinvointi ja pahin väsymys olisi ohi. Silloin raskaudesta voisi myös kertoa muille, eikä tarvitsisi piilotella.

Rauhallista elokuun loppua kaikille <3

P.s. Kommentointi-ongelma on ehkä selätetty! Sain äsken kirjoitettua yhden kommentin! En siis ole välinpitämättömyyttäni jättänyt kommentoimatta mitään vaan uskokaa tai älkää olen aika monta kommenttia kirjoittanut ja lähettänyt bittiavaruuteen :D

Rv 5

Tuntuu että olisin ollut raskaana jo ikuisuuden vaikka ekasta testistä on vasta vähän yli viikko! Loma loppui ja arki alkoi meidänkin perheessä, tästä se aika lähteekin nopeasti etenemään ja toivottavasti myös raskaus. Raskausoireita edelleenkin on vaihtelevasti. Rinnat ovat turvonneet ja hieman arat. Vatsaa turvottaa todella herkästi ja tuntuu että varsinkin iltaisin olen kuin ilmapallo. Nyt täytyy olla tarkkana ettei ainakaan vääränlaisella ruoalla ja herkuilla aiheuta lisää turvotusta tai kohta joudun jo selittelemään vatsaani muille. Olin koko viimeviikon flunssassa ja olo oli karmea. Mitään varsinaista pahoinvointia ei ole ollut. Välillä se jopa ahdistaa. Toisaalta pahoinvointi kertoisi ehkä kaiken olevan hyvin? Mene ja tiedä. Täytyykin selailla vanhoja blogitekstejä ja muistella millaisia oireita viimeksi oli tähän aikaan.

Lääkärin kanssa sovimme masennuslääkkeeni lopettamisesta ja sen teinkin heti. Lääke voi aiheuttaa keskenmenoja, sikiön pienikasvuisuutta sekä ennenaikasta syntyvyyttä. Haluan olla varma etten ainakaan omilla valinnoillani näitä pienelle aiheuta. Toki tilanteeni masennuksen kanssa ei ehkä ole niin paha etten ilmankin lääkitystä pärjäisi, joten en tietenkään soimaa äitiä joka tilanteensa vuoksi joutuisi vastaavia lääkkeitä käyttämään. Aina ei ole vaihtoehtoja, täytyy muistaa se. Tukilääkitystä tälle raskaudelle en aloita. Haluan nyt luottaa kehooni ja katsoa miten käy. Viimeksihän käytin alkuraskauden Lugesteronia sekä Primaspania. Edellisen raskauden jälkeen minusta tuntuu että kehoni on toiminut paremmin kuin koskaan. Tunnistan kiertoni vaiheet selkeästi, varsinkin ovulaation jonka tunnen todella selvästi. Kivut ovat kovemmat kuin itse kuukautiskivut, huh. Luulen että vuosien pillerien popsinnan jälkeen en vain yksinkertaisesti millään meinannut palautua kunnolla jonka vuoksi raskaus ei onnistunut. Tytön syntymän jälkeen kokeilin vain hetken aikaa minipillereitä, jotka eivät minulle sopineet. Sen jälkeen olemme käyttäneet keskeytettyä yhdyntää, koska en halunnut mitään hormonaalista ehkäisyä eikä toisen vauvan yrityksestä vielä oltu tarkemmin sovittu joten en jaksanut nähdä vaivaa kokeilla minulle sopivaa ehkäisyä. Tiesimme kuitenkin että raskauden mahdollisuus on ja se että niin kävisi olisi ollut molemmille ok. En siis luule että keskeytetty on ehkäisykeino, vaikka meillä se toimikin :D

Ihanaa alkavaa syksyä kaikille <3


Ps. Joku viisaampi voisi neuvoa mitä teen väärin kun vastaukseni teidän kommentteihin ei tule ollenkaan näkyviin? Olen siis teille vastannut mutta en ymmärrä minne ne vastaukset katoavat :D

Himotestailua

Tämän aamun testissä viiva tummuu. Ja minä en ole näköjään päässyt himotestailusta eroon vieläkään :D

Olen flunssassa, olo on hirveä, väsynyt ja tukkoinen. Alavatsalla turvottaa ja tunnen raskauden ihan selvästi, ei epäilystäkään. Rinnatkin ovat jo hieman arat ja tuntuvat suurille. Nyt on vasta rv 3+6 jos lasketaan 28 pv kierrolla. En ole kauheasti tarkkaillut oloani tai oireitani tällä kertaa, ne ovat löytäneet minut kyselemättä. Ahdistaa ajatus pahoinvoinnista, toivottavasti säästyisin ilman sitä. Ahdistaa myös hieman ajatus kasvavasta vatsasta, tai lähinnä siitä että on edessä taas kolme pitkää kuukautta jolloin täytyy piilotella raskautta. Monilla kun tuppaa toisella kierroksella vatsa kasvavan ensimmäistä nopeammin. Kuitenkin olen niin onnellinen tästä ja haluan yrittää nauttia raskaudesta, koska olen aika varma että tämä on viimeinen vauvamme. Toivottavasti tämä pieni jaksaa pysyä mukana, sillä olen jo niin raskauskuplassa että pudotus olisi kova.

Mieskin on aivan hassu. Silitellyt vatsaa ja kysellyt onko siellä joku. Hänestäkin näkee kuinka onnellinen hän on.

Kaksi

Tuli pitkästä aikaa tunne siitä että täytyy kirjoittaa. Elämässäni on ollu koviin tuulista ja näyttää siltä ettei tyyntä ole vielä hetkeen tulossa.

Pieni tyttäremme täytti juuri 2-vuotta. Hän on niin valloittava pieni ihminen ettemme vieläkään ole lakanneet ihmettelemästä sitä. Hän on luonteeltaan reipas, vilkas, välittävä ja utelias. Hän ei ujostele ketään, tykkää halailla, pussailla ja olla keskipisteenä. Hän on jo kovin taitava monessa asiassa kuten kuperkeikoissa, heikkakakuissa, puhumisessa ja potalla käymisessä. Hänellä on vahva uhma päällä ja olemmekin saaneet vanhempina siitä osamme. Silti kaikin puolin niin ihana lapsemme.

Olen tehnyt vielä osittaista työtä ja se on tuntunut sopivalta, tai sanotaanko ennemminkin maksimilta mitä haluan tehdä tällä hetkellä. Työ on minulle ikävä kyllä pakkopullaa ja olenkin täysin loppu työhöni. Olenkin hakenut kouluun koska haluan opiskella itselleni täysin uuden alan. Olen pitkään miettinyt työelämäni tulevaisuutta ja vihdoin näkyy valoa tunnelin päässä. Tsemppiä siis sille että pääsisin kouluun ja aloittamaan täysin uuden alan opiskelun jotta pääsisin työhön jossa viihdyn.

Parisuhteemme tila on ollut ajoittain aika hankala. Välimme ovat olleet välillä viileät ja riitaisat. On ollut kaikenlaista ikävää jotka ovat painaneet mieltä. Olemme kuitenkin sopineet ja päättäneet että haluamme olla toistemme kanssa ja rakastaa toisiamme. Olemme molemmat luvanneet panostaa suhteeseen ja parantaa tapojamme. Nyt on mennyt ihan hyvin ja olemme alkaneet löytämään toisemme uudestaan. Toivon että kriisimme vain yhdistää meitä ja olemme pian entistä vahvempia.

Otsikko ei suinkaan viittaa vain 2-vuotiaaseen tyttäreemme vaan myös siihen että meillä on mahdollisesti kohta kaksi lasta. Jos siis kaikki menee hyvin. Emme ole varsinaisesti yrittäneet lasta, mutta olemme ajatelleet että jos raskaaksi tulen, on niin tarkoitettu. Olemme käyttäneet keskeytettyä yhdyntää ovulaation aikaan, mutta nyt parissa edellisessä kierrossa on hieman lipsahtanut. Edellisessä kierrossa tuli testiin myöskin todella haalea viiva juuri ennen kuukautisia jotka kuitenkin sitten alkoivat ajallaan. Nyt on kp 27/27-29 ja testi on näyttänyt jo muutaman päivän kahta haaleaa viivaa, joka on vahvistunut koko ajan. Oireita kyllä on joten uskallan jo sanoa olevani raskaana. Uskomatonta kuinka helposti raskauduin nyt, vaikka se aikaisemmin oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Olen hieman sekaisin vielä asiasta mutta kuitenkin onnellinen ja odotan innolla tulevaa. Laskurilla olen varovasti kurkannut laskettua aikaa ja se olisi huhtikuun alussa. En oikein tiedä pelkäänkö keskenmenoa vai luotanko raskauteen. Enkä tiedä täytyisikö minun aloittaa tukilääkitys vai ei. Soitan varmaan loppuviikosta lääkärille ja kysyn asiaa. Toisaalta haluaisin luottaa siihen että kroppa toimii ja pystyy raskauteen. Täytyy miettiä vielä asiaa. Jännittävää ja ihanaa tämä kuitenkin on! <3

1-vuotias tyttäremme

Meidän rakas pieni tyttäremme täyttää tänään vuoden. Vuosi on ollut niin ihana ja opettavainen, on ollut iloja ja suruja, mutta päällimmäisenä edelleen suuri kiitollisuuden tunne siitä että viimein saimme pienen nyyttimme.

Vauva-aika on ollut meille pääasiassa helppoa aikaa. Tyttö on ollut kiltti, iloinen ja helppo lapsi että ihmettelemme sitä joka päivä! Parisuhteemme on voinut ihan hyvin, toki pieniä riitoja silloin tällöin mutta kuulunee asiaan ;)

Mitä se meidän yksi vuotias sitten osaa? Sanoa muutamia sanoja kuten äiti, isi, kakka, vaippa ja ankka. Kävellä kärry tukenaan, vilkuttaa, halata ja tanssia. Hän ottaa paljon kontakaktia muihin ihmisiin ja tykkää leikkiä toisten lasten kanssa.

Tästä on hyvä aloittaa elämämme taaperon kanssa, saa nähdä mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Äiti on täällä ehkä hieman liikuttunut muistellessaan kaikkea mennyttä ja sitä kuinka onnekkaita olemme kun saamme olla tämän valloittavan neitokaisen vanhemmat <3

Uusi arki

Olemme totutelleet jo hetken uuteen arkeen minun palattuani töihin. Olin haljeta jännityksestä edellisenä iltana, mutta kuinka hyvin kaikki onkin mennyt! Tyttö on sopeutunut aivan uskomattoman hyvin päiväkotiin ja tuntuu nauttivan siellä olosta. Päiväkodissa puuhaillaan joka päivä kaikenlaista ja ulkoillaan paljon. Pientä haikeutta tietenkin on silti ilmassa mutta onneksi kuitenkin teen lyhyempää työaikaa ja olen vuorotyössä, joten meillä on paljon arkivapaita jolloin voimme olla tytön kanssa kotona.

Ja kuinka ihanaa, kesälomaankaan ei ole enää edes kuukautta joten kepeä lasku meillä on ollut kun kohta jo lomaillaan. Lomalle varasimme reissun etelään, ihanaa lähteä perheenä matkustamaan kun tyttökin jo ymmärtää ympärillä olevaa ihan eri tavalla kuin talvella.

Nautitaan kuitenkin nyt näistä Suomen aurikoisista päivistä, ihanaa kesää kaikille <3

Melkein yhdeksän kuukautta

Tyttö on pian 9kk ikäinen. Arki rullaa edelleen mukavasti, päivät menevät nopeasti ja pikkuinen oppii joka päivä uusia temppuja! Hän on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, kävelemään tukea vasten, konttaamaan ja tanssimaan. Hän on edelleen nauravainen ja tyytyväinen lapsi joka ihastuttaa jokaisen hymyllään.

Meillä on enää kolme viikkoa jäljellä äitiyslomaa, jonka jälkeen palaan töihin. Päätimme että teen osittaista työaikaa niin kauan kun tuntuu että pärjäämme taloudellisesti. Tyttö aloittaa päiväkodissa, johon menemme tutustumaan parin viikon päästä. Päiväkoti ei minua suuremmin jännitä, tai jännittää tietenkin hieman mutta en epäile hetkeäkään etteikö tyttö sinne pian sopeutuisi. Tyttö ei ujostele ketään ja tykkää todella paljon leikkiä muiden lasten kanssa, joten uskon että hoidon aloittaminen on tytölle ihan mieluinen juttu. Lisäksi uskon että muiden isompien lasten kanssa oleminen opettaa paljon uusia taitoja. Niin haikeaa että ei ollakaan enää kahden kotona, mutta tieto siitä että työvuoroja ei kovin montaa viikossa ole (3-4), helpottaa.

Jonkin verran olemme miehen kanssa puhuneet siitä milloin olisi mahdollisen toisen lapsen yritys hyvä aloittaa. Olemme siis aika varmoja että haluamme kuitenkin tytölle sisaruksen. Tai no, mies on halunnut sitä koko ajan mutta itse olen ollut ahdistunut pelkästä ajatuksestakin. Pikkuhiljaa minunkin mieleni on muuttunut ja miehen vauvakuume on vain kasvanut. Hän jopa höpöttelee vatsalleni leikkien että siellä pikkusisarus jo olisi, haha :D Meillähän ei ole tällä hetkellä ehkäisyä käytössä vaan luotamme niinkin varmaan keinoon kun keskeytetty yhdyntä :D Ja ei, en tosiaankaan pidä sitä ehkäisykeinona mutta koska raskaus ei mikään ehdoton ei ole niin tämä sopii meille hyvin. Toista kesää peräkkäin en raskaana haluaisi kuitenkaan olla (enkä muutenkaan lapsille ihan mahdottoman pientä ikäeroa jos sattuisinkin tulemaan heti raskaaksi) joten mennään nyt ainakin kesän yli ja annetaan tytön täyttää ainakin se 1v ennen kuin annamme toiselle luvan tulla. Sitähän ei sitten tosiaan tiedä kuinka hankalaa tai helppoa toisen lapsen alulle saaminen ja raskaudesta ilman keskenmenoja selviäminen on joten mielestäni meidän ei myöskään kannata odottaa liian kauaa ettei lapsille tulisi "liian suurtakaan" ikäeroa. Vaikea selittää mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan :)

Tällaisia kuulumisia ja mietteitä täällä tällä kertaa. Aurinkoista kevättä kaikille ja isot onnittelut teille jotka pienen nyytin olette juuri syliinne saaneet <3

Imetys

Pieni suuri vauvamme on nyt melkein 8kk ja imetystaipaleemme on tullut juuri tiensä päähän. Uskomatonta kuinka tärkeää imetys minulle kuitenkin oli, vaikka alkuraskaudesta ajattelin että en tiedä haluanko imettää ollenkaan! En tiedä miksi näin ajattelin, mutta onneksi kuitenkin raskauden aikana mieleni muuttui ja annoin imetykselle mahdollisuuden. Onneksi!

Aluksi imetys ei oikein sujunut, koska vauvan vointi huononi aika pian synnytyksen jälkeen eikä hän jaksanut imeä. Jouduimme turvautumaan nenämahaletkuun, mutta voinnin kohentuessa pikkuhiljaa hän alkoi imeä pienen pieniä määriä. Pullolle hän oppi paremmin ennen rintaa. Kun pääsimme sairaalasta kotiin oppi vauva imemään rintaa kuin itsestään! Olin varmasti itsekin kotona seesteisempi, jonka vauvakin varmasti aisti. Sairaalassa stressasi ja ahdisti, otin jopa yhteen yhden hoitajan kanssa, huoneessa ramppasi jatkuvasti joku ja rinnalla täytyi huudattaa ainakin se puoli tuntia aina.  Oli todella lähellä että luovuin koko imetyksestä sairaalan ilmapiirin vuoksi. Onneksi ihana mieheni jaksoi kannustaa minua vielä yrittämään. Aluksi apunamme oli rintakumi, mutta hyvin pian pikkuinen oppi imemään ilman sitäkin.

Alkuvaikeuksien jälkeen on imetys sujunut ilman suurempia ongelmia. Maitoa riitti hyvin pumpullekin 4kk saakka, mutta sen jälkeen on aloitettu kiinteät sekä annettu lisäksi korviketta silloin, kun vauva on ollut esimerkiksi isänsä kanssa kahden, koska maitomäärät pumpulle olivat niin mitättömiä. Näin mentiin seuraavat 3,5kk. Kun vauvalle tuli ensimmäiset kaksi hammasta, hän oppi että niitä voi käyttää myös nänniin. Jihuu :D Aluksi hän puraisi vain silloin tällöin, mutta viikko-pari sitten imetys alkoi olla sitä että hän vain naureskeli, puri eikä enää alkanut syömään rinnasta. Vauva siis tavallaan itse lopetti imetyksemme. Toki olisin voinut jatkaa sinnikkäästä yrittämistä, mutta minusta tuntui hyvälle päättää imetys näin, vauvan omasta tahdosta.

Nyt olen ollut n. viikon imettämättä. Onhan tämä ollut haikeaa, mutta olen niin kiitollinen siitä kuinka kauan imettämisessä onnistuimme! Seitsemän ja puoli kuukautta! Ajatukseni oli että jos pari kuukautta onnistumme olisin tyytyväinen. Suurin tukipilarini on ehdottomasti ollut mieheni, hän on jaksanut alusta saakka tsempata imetyksessä joka on hänen sanojensa mukaan "maailman kauneinta katsottavaa".

Kaiholla muistellen niitä kauniita hetkiä vauva rinnalla, mies vieressä silittelemässä meitä <3 :')

Elossa taas

Meidän arkeen kuuluu tällä hetkellä tosi hyvää. Viimeinkin lääkitykseni on alkanut tuottamaan tulosta ja olen viime viikot ollut pitkästä aikaa iloinen, pirteä ja jaksan touhuta aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Innostun asioista ja tuntuu että elämä kantaa taas. Olen aloittanut kuntosalin ja saan salilla käynnistä valtavasti lisää energiaa! Toivon että tila on pysyvä ja voisin viimein vain nauttia elämästä. En vain tiedä kuinka kiittää miestäni siitä että hän on jaksanut olla vierelläni kaiken ahdistukseni keskellä, ei varmasti ole hänelläkään ollut helppoa. Hän on niin hyvä puoliso ja isä <3

Tyttö on pian 7 kk. Aivan mieletön pakkaus! Hän ryömii uskomattoman nopeasti paikasta toiseen ja kiljuu, höpöttää sekä ilakoi mennessään. Hän tutkii kotiamme tarkasti ja osaa availla jo joitakin laatikoita, kiipeilee tiskikonetta vasten (auttaa äitiä) ja ajoittain nousee lähes konttaus asentoon. Hän syö 4-5 kertaa vuorokaudessa kiinteitä ja lisäksi imetän vielä. Hänellä on kaksi hammasta joita hän hienosti harjaa aamuin illoin äidin tai isin avustuksella. Hän nukkuu edelleenkin hyvin yöt ja on muutenkin tyytyväinen vauva. On ollut niin hienoa seurata kuinka hän joka päivä kasvaa, kehittyy ja oivaltaa jotain uutta.

Toukokuussa aion aloittaa työt. Tytölle olen hakenut päiväkoti paikkaa tästä aivan lähistöltä. Aion tehdä osittaista työaikaa eli n. 30h viikossa. Meidän perheellä ei vain ole mahdollista elää yhden ihmisen palkalla joten siksi näin. Onneksi kuitenkin minulla on viikossa yksi ylimääräinen vapaapäivä ja olen vuorotyössä joten tytön ei tarvitse olla niin pitkiä päiviä hoidossa.

Ihanaa ja aurinkoista kevään odotusta kaikille <3

6kk

Meidän rakas tyttäremme on nyt puoli vuotias. Hän nauraa paljon, harjoittelee hienosti sormiruokailua, ryömii hieman ja osaa kiljua oikein kovaa! Uskomatonta kuinka nopeasti aika on mennyt. Vasta tuskailin suuren vatsan kanssa ja nyt emme meinaa pysyä perässä kuinka nopeasti pieni kasvaa ja kehittyy. Ja edelleen, joka päivä, ihmettelemme kuinka meistä kahdesta on voinutkaan tulla näin täydellinen pieni ihminen, meidän mestaripiirros <3

Minipillerit

Neuvolassa ehdotettiin heti synnytyksen jälkeen minipillereitä, tarkemmin Cerazetteja. (En tiedä mikä buumi juurikin näitä pillereitä on kaikille työntää, nimittäin kokemuksesta voin sanoa että kahdessa eri kaupungissa näitä on minulle ilmaiseksi tyrkytetty. Enkä ole ainoa.) Ensin olin hieman epäileväinen mutta jälkitarkastuksen yhteydessä lääkäri sai puhuttua minut kokeilemaan. Käytinkin pillereitä reilu 3kk mutta olen huomannut niiden aiheuttavan ikäviä sivuvaikutuksia ja miettinyt useasti lopettamista. Lisäksi mieheni on ehdottanut juuri sivuvaikutusten vuoksi useamman kerran että en pillereitä enää käyttäisi. Siispä lopetin. Nyt mielenkiinnolla odotan kuinka näistä palaudun. Toki olen juuri aloittanut masennus lääkkeen joten joidenkin sivuvaikutusten poistumisen seuraaminen on haastavaa. Lääkäri vannotti ottamaan yhteyttä ja miettimään toista ehkäisyä jos pillerit eivät sovi, mutta tahdon nyt palautua näistä ja miettiä asiaa kunnolla. Käytössä siis kondomi niin pitkään kun ja jos tilalle keksitään jotain muuta.


No, sitten niitä sivuvaikutuksia jotka luulen johtuvan pillereistä:

• mielialojen vaihtelut (niitä on muutenkin, mutta lisääntyneet)
• seksihalujen puuttuminen (ei ole koskaan aikaisemmin moista ollut, haittaa (ja harmittaa) näistä ehkä kaikista eniten)
• hiusten lähtö (voi myös johtua hormoneista)
• epämääräinen inhottava alavatsan juiliminen, kuin kuukautiset olisivat alkamassa
• turvotus alavatsalla

Seksihalujen puuttuminen on näistä ehdottomasti ikävintä. En halua, enkä tunne mitään. Se mikä ennen tuntui hyvälle ei tunnu nyt miltään. Seksi on vain suoritus, en juurikaan nauti siitä. En ole koskaan ennen tuntenut näin ja tilanne on todella inhottava. Synnytyksen jälkeen haluni olivat todella kohdillaan ja seksi tuntui hyvälle, mutta pikkuhiljaa pillereiden aloituksen myötä ovat haluni hiipuneet pois. Myös masennus ja imetys tähän voi vaikuttaa, mutta uskon vahvasti pillereiden oleva suurin syyllinen tähän. No, sehän nähdään.

Nyt haluaisin kokemuksia. Onko muita joille minipillerit ovat aiheuttaneet ikäviä sivuvaikutuksia? Entäs te muut juuri synnyttäneet, oletteko jo aloittaneet jonkin ehkäisyn (muun kuin kondomi) käytön? Minkä ja miksi?  Kertokaa kaikki! Nostetaan nyt kissa pöydälle naiset :)

Soseita ja herätyksiä

Heippa siskot, pitkästä aikaa taas kuulumisia! Niin monta kertaa on pitänyt kirjoittaa mutta ei vaan yksinkertaisesti ole aina aikaa asettua paikoilleen ja keskittyä kirjoittamaan. Tai sitten vain en ole ollut sillä tuulella ja väkisin väännetystä kirjoittamisesta ei tule sitten yhtään mitään. Mutta nyt olen "sillä fiiliksellä", mies poissa kotoa ja vauvakin näköjään viimein nukahti (vaikka mielummin olisi leikkinyt pehmoleluillaan sängyssä), joten näppis sauhuamaan!

Niinkuin otsikko jo kertoo, on meillä aloitettu soseiden maistelu jo pari viikkoa sitten. Pikkuhiljaa on annoskoot suurentuneet ja neuvolastakin ohjeeksi sain antaa soseita jo pari kertaa päivässä. Paino on noussut nyt aika hitaasti viimeisen kuukauden aikana (kuitenkin hyvin käyrällä) ja vauva on alkanut nyt heräilemään useammin yössä ja on kyllä oikeastikin nälkäinen, sen verran topakasti tissiin tarttuu kun sitä tarjoaa. Luulen että kiinteiden tarve alkaa olla ihan todellinen. Imetys meillä on jatkunut pienien vastoinkäymistenkin jälkeen, vaikka olisi tehnyt mieli luovuttaakin välillä. No, sen siitä saa kun jättää vauvan viikonlopuksi isänsä kanssa pulloilemaan, arvata saattaa että eihän se tissi sen jälkeen meinannut maistua sitten millään. Sinnikkäästi kuitenkin jaksoin yrittää ja viimein unohtui pulloilut ja saatiin imetys taas sujumaan. Vauva on kasvanut ja oppinut niin paljon uusia asioita. Hän kääntyy selältä vatsalleen, nauraa, juttelee, kiljuu, osaa syödä soseita, tarttuu itse lusikasta, juo itse (pienin avuin) nokkamukista.. siis huimasti kaikkea! Ei siis ihme että unetkin hieman katkeilevat kun niin on vauhdikasta meillä! :D

Viimeisimmissä kuulumisissa taisin kirjoitella masennuksestani. Nämä viikot joina odottelin aikaani psykiatrisen sairaanhoitajan keskusteluun sekä sen jälkeen vielä useamman viikon lääkäri aikaa, tuntuivat ikuisuudelta. Viimein kuitenkin koitti aikani ja onneksi lääkärini oli aivan uskomattoman mukava ja ymmärtäväinen. Muutenkin voin kyllä sanoa että olen saanut kunnallisessa terveydenhuollossa niin hyvää palvelua että ei sovi valittaa! Sain masennukseen lääkityksen ja keskusteluni sairaanhoitajan luona jatkuvat. Lääkettä olen syönyt vasta pari viikkoa joten masennukseen en ole huomannut vielä mitään vaikutusta, mutta yöuneni (vaikka yöheräilyt vauvalla ovat lisääntyneet) ovat parantuneet huomattavasti. Nukahdan illalla helposti ja yöllä saan unen päästä kiinni todella hyvin enkä jää valvomaan ja pyörittelemään asioita mielessäni.

Suurimpia ongelmia ja oireita minulla ovat olleet negatiivinen ajattelutapani, pahantuulisuus, ahdistuneisuus, olen aika sulkeutunut ja tuntuu että olen vain epäonnistunut kaikessa. Mutta silti jotenkin kaikki on samalla tuntunut - ei miltään. En tunne mitään. Ainot mitä kohtaan on suuria tunteita (ja nimenomaan rakkautta) on vauva. Tuntuu että en tunne miestänikään kohtaan mitään. Toki sisimmässäni tiedän että häntä rakastan, mutta tunteeni ja ajatukseni ovat aiiivan sekaisin.. En halua sen enempää tänne tilannetta tai yksityiskohtia purkaa, mutta vaikeaa on ollut. Onneksi kuitenkin on pieni tyttömme joka pitää kiinni jokaisessa päivässä ja antaa niin paljon voimia jaksaa tätä kaikkea. Toivon että lääkkeet ja juttelu hoitajan kanssa auttaa ja voisin pian nauttia täysin rinnoin (hehheh) vauva-arjestamme!

Kuitenkin, vaikka haasteita on eikä elämä ole ruusuilla tanssimista, en vaihtaisi tätä mihinkään. Joka päivä, monta kertaa edelleenkin mietin kuinka onnekkaita olemme kun viimein saimme vauvan, juuri hänet. Ehkä kaikella oli tarkoituksensa?