Ensimmäinen neuvola

Eilen oli ensimmäinen neuvola. Viikkoja on tänään kasassa 8+6 ja pieni on vieläkin matkassa! Neuvolassa oli aika epäuskoinen olo; jutellaanko me nyt ihan oikeasti meidän vauvasta? Onko tämä totta? Entä jos kuitenkin käy vielä huonosti ja kaikki on turhaa? Uskomatonta että olemme päässeet jo näin pitkälle. Olemme nähneet pienen, kuulleet hänen sydänäänensä ja nyt on tehty ensimmäiset merkinnät äitiyskorttiin!

Itse neuvolakäynti oli mukava. Oma terkkarimme oli harmiksemme poissa emmekä saaneet nähdä häntä vieläkään, mutta sijainen oli mukava ja lempeän oloinen. Ehkä hieman ujo ja jännittynyt, en tiedä oliko hänellä kovinkaan pitkään työkokemusta mutta asiansa hoiti silti ihan hyvin. Saimme mukaamme hirvittävän määrän erilaisia lappuja ja vihkosia joissa on tietoa raskausajasta, ruokavaliosta, raskauden seurannasta, sikiöseuloista, perhevalmennuksesta ym. Tuntui kyllä että ensikertalaisen pää oli välillä hieman pyörällä mutta eiköhän kaikki ole kuitenkin suhteellisen selkeää jatkon suhteen. Varasimme nt-ultran tammikuun puolivälin jälkeen viikolle 12+0 ja samalla muitakin aikoja suuhygienistille, perhevalmennukseen sekä neuvolääkäriin. Mies oli käynnillä mukana ja tuntui hänkin olevan välillä hieman pyörällä päästään, eikä ihme! Itse olin sentään jo aika paljon lukenut tulevasta ja olin siinä mielessä kartalla, mutta miesrukka tuskin on illat pitkät googletellut neuvolakäynneistä, sikiöseulonnoista ym. eteen tulevista asioista. Ihana kun hän oli mukana, vaikka aika paljonhan siellä käsiteltiin äitiin liittyviä asioita. Minusta kuitenkin miehen on hyvä olla mukana ainakin ensimmäisellä neuvola käynnillä, jotta asia konkretisoituisi miehellekin ja hänkin saisi erilaista infoa tulevasta. Nauroimmekin lopuksi että oli hyvä kun mies kuuli näitä asioita ammattilaisen suusta eikä vain minun höpötyksinäni.

Illalla mies kyseli taas koska voisi kertoa vauvasta jollekin. Hän ei ole kertonut tästä kuin yhdelle veljistään, joten ymmärrän kyllä että hänellä ei ole oikein juttelukaveria asiasta. Itse kuitenkin olen kertonut siskolle sekä parille hyvälle ystävälle joten pystyn asiasta kuitenkin puhumaan muillekin kun miehelleni. Minun puolestani hän saa tietenkin jollekin luotettavalle ystävälleen asiasta puhua, mutta esimerkiksi molempien vanhemmille en halua tästä vielä puhuttavan. Sitten nt-ultran jälkeen.

On tämä hurjaa. Niin kirkkaana mielessä koko viime vuosi, jokainen itku ja se kauhean suuri möykky rinnassa. Nyt täytyy muistaa kuinka haurasta kaikki on, kuinka yksi hetki voi muuttaa kaiken. Päivä kerrallaan, pikkuhiljaa. Jospa viimein saisimme pienen kotiin <3

Älä sydämes ääntä kadota

"Täydellisen kauniina, muttei vielä valmiina, älä sydämes ääntä kadota, poloinen, aurinkotuulessa."

Elviiran ja Raken Aurinkotuulessa -kappaleesta tuli minulle todella tärkeä edellisten raskauksien ja menetyksien aikana. Tässä kappaleessa on jotain taikaa, joka tuo pelon keskelle uskoa ja toivoa. Kun blogia aloitin ajattelin, että jos tulen vielä raskaaksi ja saan joskus kuulla pienen sydänäänet olisi se hyvä hetki julkaista tämä kappale blogissani. Jotenkin niiiin henkilökohtaista ja tärkeää minulle.

Joulun tunteita

Jouluaatto meni rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa. Lasten intoa ja jännitystä katsellessa oli hieman haikea olo ja mietin vain jospa ensi joulun saisimme viettää viimein oman pienen kanssa. Yksi sukulaispariskunnista odottaa toista lastaan ja äidillä oli jo suuri vatsa. Siinä sitten kaikki ihastelivat kuinka sukumme vain kasvaa ja kuinka ensi jouluna on taas yksi enemmän. Minä olin hiljaa ja ajattelin mielessäni että "hihhih ettepäs tiedäkkään että ensi jouluna täällä onkin mahdollisesti kaksi pientä lisää"! Jos hyvin käy. Mietin myös kuinka joulu olisi sujunut jos itse en olisi vieläkään raskaana, tai olisin saanut keskenmenon taas. Olla nyt siinä sitten iloisella joulumielellä katsellessa toisen kasvavaa vatsaa. No, ehkä minun pitäisi unohtaa kaikki ikävät asiat ja yrittää nauttia siitä mitä meillä nyt on. On tämä joulu vaan niin lasten ja perheiden juhla että lapsettomana sitä tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi. Joulukahvillekin jakauduttiin niin että "lapselliset" joivat kahvinsa ensin jotta lapsettomat saisivat rauhassa juoda kahvinsa. Lisäksi mieheni vietti joulun oman perheensä luona, joten oli kyllä välillä hieman yksinäinen olo. No mutta joulu on nyt ohi ja voin keskittyä pelkkään lomailuun koko seuraavan viikon! Harmikseni flunssa ei hellittänytkään niinkuin jo loppuviikosta luulin vaan olen nytkin herännyt yskimään ja niiskuttelemaan kukonlaulun aikaan. En kyllä valita, pidän aamuista jolloin saan olla hiljaisuudessa ja kiireettömyydessä. Niin, vaikkei esimerkiksi pienen vauvan itku ja jokellus meidänkin kodissa olisi haitaksi <3

Minkälaisia tunteita joulu teissä muissa herättää?

Rauhallista joulua

Kaikille ihanille sinne ruudun toiselle puolelle rauhallista joulua. Yritetään nauttia joulun tunnelmasta ja läheisistä kaikista suruista ja huolista huolimatta. Itselleni niin ihana, niin kamala juhla. Ehkä joskus vielä meille kaikille se juhlista parhain, omien pienokaistemme kanssa.

Rauhallista joulua <3

Ultra

Olen onnesta sekaisin! Tulin juuri ultrasta kotiin ja siellä se meidän pikkuinen köllötteli ja sydän löi kovasti! Voi sitä onnen tunnetta kun sen pienen näki! Uskomatonta.. Pieni vastasi viikkoja 7+4 eli omiin laskuihini (kuukautisista 7+6) vain parin päivän heitto. Ensimmäisen neuvolankin varasimme samalla ja se on jo heti ensiviikolla! Voiko tämä tapahtua minulle, meille? Voi kumpa pieni jaksaisi sinnitellä nyt syliin saakka! Oli kyllä ihana kun mies oli mukana, ei tarvinnut yksin pelätä <3

Terkkarista sen verran että aika hätäinen ja nopea oli, ei kerennyt itse kunnolla oikein tajutakkaan kun kaikki oli jo ohi. Hieman olisin toivonut enemmän tietoa ja esim. pienen mittaa emme saaneet kuulla. Itse olin niin sekavassa tilassa etten ymmärtänyt maailman menosta mitään joten ei tullut pieneen mieleenkään kysyä yhtään mitään :D Kuvakin meinasi jäädä saamatta mutta onneksi terkkari juoksi sen vielä peräämme tuomaan kun olimme jo toisessa huoneessa varaamassa ensimmäistä neuvolaa. Jännittää kovasti millainen se oma neuvolatäti sitten onkaan. No, ensiviikolla sen sitten näkee.

Flunssa

Mies oli reissussa viimeviikon lopulla ja toi sunnuntaina mukanaan flunssapöpön. No eipä tarvinnut vuorokauttakaan kun pöpö löysi tiensä minuun. En ole muutamaan vuoteen ollut kipeänä, eikä tämä kyllä kivaa ole. Olen niin kiitollinen että pahin pahoinvointi meni ohi, sehän tästä vielä puuttuisi! Eilen oli muutenkin niin paska päivä, olin sekoillut yhden asian kanssa josta koitui ylimääräistä harmia ja rahahuolia. Onneksi mieheni on rauhallinen ja saa minut aina uskomaan että kaikesta selvitään. Myöhemmin jo naurattaa kuinka dramaattinen itse tilanteessa olin, kun itkeä vollotin ja mietin kannattaako minun edes elää enää kun kaikki vaan epäonnistuu :D

No, tänään on rv 7+4 ja ainakin pienemme on pysynyt sisälläni ja toivottavasti siellä torstaina ultrassa pieni sydän sykkii! Näin pitkälle emme ole vielä kertaakaan päässeet! Jännittää niin paljon ja tuntuu ettei osaa ajatellakaan muuta kuin torstaita. Entä jos tulee huonoja uutisia? Kuinka niistä selviän? Täytyy varautua kaikkeen. Onneksi aika on jo heti aamusta niin ei tarvitse koko päivää jännittää. Hui ja apua!

7+1

Hieman ollut vaikea päivä. Niin paljon asioita pyörii päässä ja pelottaa. Mutta tästä päivästä aletaan olla nyt  selvitty. Rv 7+1 enkä ole vuotanut pientä vielä ulos. Itkettää pelosta ja samalla onnesta. Taitaa olla aika käydä nukkumaan.

7+0

Nyt aletaan olla henkilökohtaisilla ratkaisunpäivilläni. Viimeisimmässä raskaudessa alkoi pieni tuhruttelu rv 7+0 ja rv 7+1 alkoi kunnon kivut sekä vuoto ja raskausmateriaali tuli ulos todella nopeasti. Onnekseni keskenmeno tapahtui aivan muutamassa tunnissa eikä vuoto yhteensäkään kestänyt kuin n. 4 päivää. Henkisesti kolmas keskenmeno oli raskain, olin kuitenkin jo noin kuukauden ehtinyt iloita raskaudesta. Lisäksi takana oli jo kaksi aikaisempaa keskenmenoa ja tämä kolmas oli jo ehtinyt pari viikkoa pidemmälle kuin edelliset joten sekin oli luonut uskoa. Viimeisimmässä keskenmenossa tunnistin myös raskausmateriaalin joukosta alkion/sikiön pään, joka kyllä on kirkkaana mielessä edelleenkin. En voi edes kuvitella kuinka kauheaa olisi saada keskenmeno tai joutua synnyttämään reippaasti pidemmälle kehittynyt sikiö.

Tulee olemaan niiiin piinaavat vuorokaudet ennen ensi viikkoista varhaisultraa. Toisaalta onneksi on työputki menossa niin päivät menevät nopeammin enkä ehdi niin ajatella. Toisaalta en jaksaisi olla yhtään töissä ja mielummin makaisin vaikka kotona, väsymys on todella rankkaa edelleen.

Kylläpäs tuli positiivinen postaus tasaviikon kunniaksi. No, tällaisia asioita tämä virstanpylväs ikävä kyllä minun mieleeni tuo.

Huhhuh

Rv 6+5. Aivan jäätävä olo ollut tänään, lähinnä aamulla ja aamupäivällä. En meinannut saada mitään alas aamulla eikä yökkäyksiltäkään vältytty. Töissä meinasin heti ensimmäisen tunnin aikana pyörtyä, piti jonkun aikaa istua ja keräillä itseään ennen kuin pystyi jatkamaan töitä. Jouduin tuon heikotuskohtauksen sattuessa kertomaan asianlaidan yhdelle työkaverilleni, joka sattui olemaan siinä tilanteessa. En vain kertakaikkiaan pystynyt näyttelemään että kaikki olisi hyvin. Enkä pystynyt valehtelemaan. Hänen ilmeensä jo kertoi että hän arvasi. Toisaalta, olemme keskustelleet paljon erilaisista asioista ja muutenkin pidän häntä todella luotettavana ja fiksuna tyyppinä, joten en missään nimessä usko että hän asiasta kenellekään kertoisi. Onneksi heikotus helpottui kun join hieman vettä ja söin hedelmän. Luojan kiitos minulla oli sattumoisin normaalia kevyempi työpäivä, olisin varmaan joutunut lähtemään kotiin kesken kaiken. Ei minusta olisi ollut mihinkään fyysiseen työhön. Väsymys jatkuu edelleen samanlaisena, mitään ei jaksaisi. Olen tätäkin tekstiä suunnitellut kirjoittavani jo ajat sitten mutten vain saanut aikaiseksi. Ja teksti on varmaan yhtä unista kuin on kirjoittajansakin, heh!

Olen ottanut aina tasaviikon vaihtuessa vatsakuvan itsestäni. Aluksi ajattelin sen olevan tyhmää ja että saisin varmasti keskenmenon jos alan jotain mahaani kuvaamaan. Mutta nyt ajattelen että keskenmeno tulee varmasti jos on tullakseen, eikä millään vatsakuvilla tai muulla yhtä typerällä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa. Enemmän minua harmittaisi jos kaikki meneekin hyvin ja vauvan syntymän jälkeen minulla ei olisi mitään muistoja raskausajasta, koska olen vain koko ajan pelännyt keskenmenoa. Haluan edes yrittää nauttia tästä.

Väsymys

Tänään on rv 6+1. Minua on alkanut vaivaamaan uskomattoman lamaannuttava väsymys. Siis aivan kuin en olisi nukkunut yöllä ollenkaan! Työpäivät kuljen kuin hidastetusta elokuvasta, tuntuu etten kertakaikkiaan kykene liikuttamaan raajojani. Lisäksi pahoinvointi ja heikotus jatkuvat. Aamulla vaikea saada mitään alas ja puhalluttaa oikeastaan koko päivän, aivan kuin krapulassa olisi. Ruokaa pitäisi saada n. 2h välein ja ellei niin käy tulee todella kuvottava olo ja ruoan ajattelukin alkaa etomaan. Muutaman kerran päivässä tulee pieniä yökkäyksiä aivan puskista, mutta vielä olen säästynyt oksentamiselta. Lisäksi rintani ovat edelleen niin kipeät, että herään yöllä vaihtaessani asentoa. Myös pissalla saa edelleen juosta usein. Turvotuskin vain pahenee entisestään, ihan jännittää nähdä ketään kun vatsa niin pullottaa.

Vaikka olotila ei tällähetkellä ole fyysisesti mikään kovin fantastinen, olen silti jokaisesta yökkäyksestä ja oireesta kiitollinen ja henkisesti voin yllättävän hyvin. Jokainen päivä raskaana on parasta ikinä ja yritän nauttia tästä kaikista oireista ja peloista huolimatta. Koskaan en voi tietää seuraavaa päivää enkä edes minuuttia eteenpäin joten niin pienin pienin askelin edetään. Välillä havahdun haaveilemasta hieman ajassa eteenpäin, mietin kuinka vatsani kasvaisi, ja mitä kaikkea täytyisi hankkia. Kuitenkin pääasiassa elän tässä hetkessä ja ainut mitä uskallan ajatella ehkä tapahtuvan on varhaisultra ennen joulua. Sinne saakka kun pääsisimme ja saisimme ensimmäistä kertaa koskaan nähdä pienen ruudulla. En osaa edes kuvitella miltä se tuntuisi!

P.s. Meinasin pakahtua onneen kun mieheni ilmoitti tänään säästävänsä nyt rahaa jotta saadaan pienelle parhaat vaunut ja pinnasänky ikinä! Kumpa tämä onni ei loppuisi koskaan. ♡

Pahoinvointi

Rv 5+5. Aamulla voin todella pahoin. Milliä vaille oksennus. Hyi olkoon. Jollain tapaa olen silti helpottunut, ehkä kaikki onkin juuri nyt hyvin? Tiedän ettei pahoinvointi ole mikään tae siitä että raskaus onnistuisi, ei todellakaan. Mutta ei minulla aikaisemmin ole tällaisia oloja ollut. Kauhulla odottaen huomisaamuista hammaslääkäriä..

Itsenäisyyspäivän kunniaksi 5+4

Vointi on ollut suhteellisen tasaista. Pieniä huonon olon aaltoja on ajoittain ollut varsinkin jos nälkä ehtii iskeä. Aamuisin ei oikein ruoka maistuisi mutta tiedän että on pakko syödä jos meinaa välttyä pahimmalta ololta. Kahvi ei maistu, sen sijaan appelsiinimehua kuluu tölkkitolkulla. Turvotus on edelleen kiitettävää sekä rinnat tuntuvat painavilta ja kipeiltä. Vatsassa tuntuu pientä juilimista ja pistelyä useinkin, ei kuitenkaan kovempia kipuja jotka olisivat sen kummemmin säikäyttäneet. Niin, ja vessassa joutuu juoksemaan normaalia useammin ja vatsa on kovalla.

Mielialasta en oikein osaa sanoa. Toisaalta olo on onnellinen ja toiveikas. Haluan uskoa että voimme onnistua. Yhtä hyvin kuin epäonnistua. Mutta ennenkaikkea onnistua. Tällä kertaa kuitenkin tukilääkityksenä Primaspan ja Lugesteron, joten uskon että mahdollisuudet onnistua ovat ihan hyvät. Välillä kuitenkin pientä paniikkia ja pelkoa ilmassa. Vessareissuilla tulee paperi syynättyä tarkasti mahdollisten vuotojen varalta sekä oireita tietenkin kyttään hullunlailla. Onneksi tulevat viikot ennen varhaisultraa ovat työntäyteisiä, joten ainakin toivon että aika kuluisi nopeammin enkä ehtisi niin murehtia tulevaa.

Nyt kuitenkin alan keskittymään itsenäisyyspäivän vastaanottoon kera herkkujen. Kaikille tasapuolisesti rauhallista itsenäisyyspäivää <3

Vatsakipu

Tänään on ollut aika oireeton päivä. Alkuillasta kuitenkin alkoi vatsaani yhtäkkiä koskea. Sellaista aaltomaista kipua, vähän niinkuin kuukautisten aikaan muttei ihan kuitenkaan. Ramppasin wc:ssä useaan otteeseen tarkastamaan tilannetta, mutta onnekseni mitään veristä vuotoa ei esiintynyt. Pikkuhiljaa vatsakipukin hellitti ja uskalsin hieman huokaista. Kerkesin jo miettiä kuinka joudun seuraavan postauksen tekemään keskenmenostani. (Kaikkea sitä paniikin vallassa miettiikin :D) On tämä vaan yhtä painajaista, vaikka niin ihanasta ja onnellisesta asiasta pitäisi olla kyse. Olen ikuisesti katkera etten voi nauttia joka hetkestä kuin normaalit odottavat äidit.

Raskausoireet ennen ja jälkeen plussan

Plussakiertohan oli minulla ns. lapsettomuusloma -kierto. Joka tietenkin epäonnistui ja loppukierron tarkkailinkin itseäni jo aivan entiseen malliin. Tässä postauksessa kerron kaikki oireet mitä olen merkinnyt ylös ennen ja jälkeen plussan. Joitakin oireita on ollut tavattavissa ihan negakierroissakin. Nyt 4+6.

Dpo 7 Illalla kova vatsakipu ja vatsassa kiersi, ei kuitenkaan ripulointia tms.
Dpo 8 Useamman päivän jo flunssassa/kurkku kipeä, aivastuttaa ja kuumeinen olo. Ennen ovista nännit kipeytyi ja kipeät vieläkin. Selkeitä unia useampana yönä jo. Haalean haalea haamu. 
Dpo 9 Jano, paineen tunne vatsalla, nännit kipeät, turvotus, ikenet kipeät ja haavoilla olleet pari päivää. Haamu vahvistunut.
Dpo 10 Heikottaa. Digiin "Pregnant", liuskatestiin edelleen vahvistunut haamu.
Dpo 11 Kuumeinen ja voimaton olo, aamupala ei maistunut mutta söin kuitenkin. Valkkaria paljon. Illalla aloitettu Lugesteron 200mg 1 x 3.
Dpo 12 Kova turvotus, pissattaa usein.
Dpo 13 Ei merkintöjä.
Dpo 14 Väsymys, turvotus, nälkä jatkuvasti. Ei tee mieli kahvia.
Dpo 15 Nälkä, väsymys, vähän huono olo.
Dpo 16 Rinnat turvonneet ja kipeytyneet. Epäusko raskaudesta, hätäisesti testattu vahvat viivat liuskatestiin.

Lisäksi vatsassa kuukautiskipumaisia jomotuksia, pistelyä sekä munasarjoissa pientä kipuilua välillä. Vatsa on ollut normaalia kovempana, en tiedä johtuuko myös siitä kun en ole kahvia juuri juonut.

Tänään soitin neuvolaan ja varasin ajan varhaisultraan. Jännitti todella paljon taas jälleen kerran. Ultran sain raskausviikolle 7+6. Hoitaja vaikutti mukavalle, vaikka lopussa hassusti kysyikin että "olette siis päättäneet jatkaa raskautta?". No joo ei melkein kahden vuoden yrittämisen ja kolmen keskenmenon jälkeen nyt sittenkään haluttaisi pitää tätä....

Lipuva aika

Tänään on rv 4+5. Aika tuntuu menevän niin hitaasti. Olen alkanut panikoimaan. Olen ahdistunut. Eilen tunsin pitkästä aikaa sen fyysisen ahdistuksen tunteen rinnassani kun mietin kuinka meidän käy. Pelkään että saan keskenmenon taas. Romahtaisin jos se tapahtuisi. En varmasti enää kestäisi. Ja entäpä vielä ajatus etten koskaan saisi omaa lasta. Olen kiukutellut miehellenikin ihan turhasta. Syytön hän minun ahdistukseeni on.

Vatsaa nipistelee ajoittain, kuin kuukautismaisia kipuja. Onneksi lieviä sellaisia. Kyllä minä tiedän mitä ne kovat kuukautismaiset kivut tarkoittavat. Muistan ne kyllä. Rinnat ovat todella raskaat ja kipeät. Väsyttää, nälkä ja palelee. Entäpä tämä turvotus. Housut ahdistaa ja täytyy ihan oikeasti piilotella vatsaa. Oli minulla edellisissäkin raskauksissa kaikenlaisia oireita. Ei niihin pidä sokeasti luottaa. Kuitenkin toivon että tällä kertaa ne eivät pääty yhtä surullisesti kun aiemmin. Toivon enemmän kuin mitään muuta.

En tiedä uskallanko soittaa vielä neuvolaan. Työvuorojen vuoksi olisi oikeastaan pakko jos meinaan saada ajan niin että käynti olisi työajan ulkopuolella. Juuri nyt en halua selitellä kenellekään yhtään mitään. Ehkä soitan huomenna. Tai perjantaina.

Olen miettinyt miltä meidän pieni näyttäisi. Olisiko hän tyttö vai poika? Kuinka sisustaisimme pienen huoneen? Mieskin tuntuu miettivän yllättävän paljon vauvaa ja sitä mitä se toisi tullessaan. Voi jospa saisin tehtyä hänestä viimein isän.

Pelko

Ihmettelinkin seesteistä ja luottavaista olotilaani. Sitä se ei enää ole. Eilen alkoi pelko hiipiä tämänkin katon alle. Vatsassa välillä nipistelee ja juilii, pelkään sen lisääntyvän ja kivun yltyvän. Pelkään että pieni unelmamme hajoaa taas. En uskalla astua ulos kotoa ilman mahtavaa sidearsenaalia, ensi viikolle suunnittelemani reissu ystäväni luokse jää tekemättä. En minä lähde potemaan keskenmenoa yli 400km päähän kotoa. Voi kun voisi kelata aikaa hieman eteenpäin, pääsisi näiden riski viikkojen yli, tai ainakin niiden viikkojen jotka itselleni ovat koituneet kohtaloksi.

Housuissa tuntuu koko ajan kostealle. Lugesteronit pitävät huolen siitä että saan olla jatkuvissa suojissa ja tuntea oloni märäksi ja epämukavaksi. En valita, teen mitä vaan jotta saisimme pienen elävänä syliimme, mutta märkä olo saa tietenkin ajattelemaan keskenmenoa. Pelkään joka kerta kun kurkistan housuihini, että siellä on verta. Että pieni valuu taas pois.

Valituksestani saa nyt varmastikin kuvan etten ole mihinkään tyytyväinen enkä arvosta raskautta, mutta ei se niin ole. Rakastan jokaista hetkeä kun saan kantaa pikkuista alkua sisälläni. Saan ainakin hetken unelmoida että minusta tulisi oikeasti äiti. Ja miehestäni maailman paras isä. Edellisten kokemuksieni perusteella minulla vain saattaa olla hieman aihetta olla peloissani. Pikaisella matematiikalla voimmekin todeta että tämä on neljäs raskaus eikä meillä ole vieläkään yhtään elävää lasta.

Päivä kerrallaan.

4+1

Viikko ensimmäisestä haaleasta haamunpoikasesta. Minulla on vaarallisen rauhallinen ja luottavainen olo. Ajoittain havahdun siihen että tekisi mieli läimäyttää itseä poskelle ja huomauttaa kuinka alussa olemme, ja kuinka edellisten raskauksien kanssa kävi. Olen havahtunut mietiskelemästä kuinka sisustaisimme lapsen huonetta ja millaista elämämme lapsen kanssa tulisi olemaan. Ei kai se väärin ole haaveilla, mutta tuntuu että minulla ei siihen ole lupaa. Ei vielä.

Mies on silminnähden onnellinen. Meillä on ollut viimeinen viikko pullollaan hellittelyä ja pusuttelua. Hän silittelee paljon vatsaani ja tulee luokseni antamaan haleja. Viimeyönä nukahdimme lusikkaan missä mies piteli kiinni vatsastani. Tuntuu että olemme entistä rakastuneempia. On jotenkin rikollisen hyvä olla, pelkään herääväni tästä unesta. Kaikesta pelosta huolimatta, aion nauttia tästä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä onni voi kääntyä epäonneksi milloin tahansa, sen tiedän paremmin kuin hyvin.

Oireita on jonkin verran. Uskomaton väsymys. Siis lamauttava. Kahvi ei uppoa, ja muutenkin aamulla tuntuu olevan hieman huono olo, kuin olisin kipeänä tai krapulassa, aamupalakaan ei oikein maistu entiseen tapaan. Vatsaa juilii ajoittain. Välillä pelkään kipujen voimistuvan ja kaiken onnen loppuvan. Rinnat ovat hieman painavat mutta eivät kipeät, nännit ovat tummentuneet hieman. Mutta tämä turvotus. Minusta tuntuu kuin joutuisin jo nyt piilottelemaan vatsanseutua! Muistan tämän oireen myös edellisistä raskauksista. Pissallakin saa käydä tiheämmin. Minua oireet eivät haittaa. Päin vastoin, kestän mitä tahansa kunhan saan pienen syliimme saakka.

Raskauden tueksi

Eilen oli soittoaika lapsettomuutta tutkineen lääkärin kanssa. Olin tietenkin töissä ja puhelimen soidessa kiidin piiloon jotta sain puhua rauhassa. Tämä asia ei kaipaa todellakaan kuulijakuntaa.

Lääkäri määräsi raskautta tukemaan Lugesteron 200mg kolme kertaa vuorokaudessa emättimeen ainakin rv 8-9 saakka. Lisäksi kerroin aloittaneeni omatoimisesti Primaspan 100mg johon lääkäri vain sanoi "hyvä, jatka sitäkin ehdottomasti, haittaakaan siitä ei ole". Hieman jännitti saanko satinkutia oma-aloitteisuudesta mutta olin valmistautunut pienellä puolustuspuheella. Lopuksi lääkäri vielä onnitteli ja sanoi pitävänsä peukkuja että kaikki menee hyvin.

Hieman mietitytti kuinka Lugejen laitto kesken työpäivän onnistuu huomiota herättämättä, mutta aika kivuttomasti ainakin tänään onnistuin kapselin taskuuni sujauttamaan ja vessareissulle mukaan ottamaan.

Olen miettinyt Primaspanin vaikutusta raskauteen. Jollain tavalla tietenkin uskon sillä olleen vaikutusta, koska vain tässä kierrossa sitä söin, mutta toki voi olla että raskaus on täysin sattumaa. En kuitenkaan halua ottaa riskiä vaan jatkan sen syömistä, katsotaan nyt kuinka pitkään. Ja ennenkaikkea kuinka pitkälle raskauteni etenee. Kolme keskenmenoa taustalla kuitenkin kummittelee joten en täysin luottavaisin mielin kyllä ole, vaikka nyt tuntuukin etten tämän enempää raskaana voisi olla.

Oireita on siis vaihtelevasti, tällähetkellä jatkuva pissahätä ja turvotus, tuntuu että täytyy piilotella vatsanseutua, kun vatsa on niin pallona. Aamulla hieman heikko olo, eikä aamupala ole niin herkkua kuin ennen, mutta kuitenkin maistuu ainakin toistaiseksi. Nythän on kuukautisista laskettuna vasta viikot 3+5 joten todella alkutaipaleella ollaan ja voi sattua vielä mitä vain. Aion jossain vaiheessa kirjoittaa vielä erikseen postauksen oireista joita minulla on ollut.

Saataispa me viimein vauva. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Dpo 10

Tänään varmistin raskauden todeksi vielä Clearblue digillä. Tuo digin tekeminen on niin raakaa. Se ei anna armoa, se joko on tai ei. Pelotti niin paljon että meinasin olla tekemättä sen. Sitten olisin leijaillut ainakin vielä yhden päivän harhakuvitelmissani ja haamuissani. Onneksi tulin järkiini ja tein sen. Ja olen niin kiitollinen siitä mitä siihen piirtyi, "pregnant".

Soitin samantien seksuaaliterveysneuvolan ajanvarausnumeroon, jotta saisin kiinni lääkärini. Siellä mukava ja ehkä hieman jopa innokas neuvonnan täti laittoi soittoajan huomiselle. Nyt siis vain huomista ja soittoaikaa odotellessa. Huomenna menen illaksi töihin, toivottavasti lääkäri soittaisi jo aamupäivällä ettei tarvitse mennä sipittelemään mihinkään piiloon, sitäpaitsi meillä töissä muutenkin omien puheluiden puhuminen on hankalaa kun et koskaan tiedä mikä tilanne on meneillään kun puhelin viimein pirahtaa.

Niin, tein myös liuskatestin. Oli sekin hieman tummunut. Liuskatestiin en koskaan ole saanut kunnon viivoja. Tosin olen aina lopettanut testien tekemisen digiin. Eikä nämä halpistestit ehkä ole niitä ihan parhaita.. Mielestäni on turha kiusata itseään tekemällä testejä loputtomiin. Keskenmenoa ei voi estää mitenkään. Ajattelin kuitenkin jos ostaisin viikkonäytöllisen (tai pari) digin. Katsotaan.

Päivä kerrallaan, rauhallisesti hengitellen. Outoa ajatella, että olen raskaana jo neljännen kerran. Jospa nyt saisimme pienen kotiin saakka.

Dpo 9

Eilisestä hieman tummunut. Nyt vain pää kylmänä. Huomenna aion aamulla tehdä jälleen testin ja soittaa lääkärilleni ja kysyä mitä nyt. Haluan kaiken mahdollisen avun heti kun mahdollista. Jos tämä on totta teen kaikkeni etten joutuisi taas pettymään. Haluan saada pienen syliin saakka.

Kyllä minusta tuntuu siltä että olen raskaana. Erilaisia oireita löytyy ja on jotenkin kummallinen olo. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mies ei oikein meinannut uskoa, sanoi että älä leiki näin vakavalla asialla. Mutta oli kuitenkin iloinen ja sanoi että sehän olisi ihana juttu jos olisi näin. Toivotaan parasta !