Raskauskaapista ulos

Rv 13+0. Olen alkanut tulemaan raskauskaapista ulos. Pikkuhiljaa olen kertonut työkavereilleni ja muille kavereille. Olen päättänyt että enää ei tarvitse salailla vaan pukeudun tiukkaan paitaan jos siltä tuntuu ja kerron kenelle mieli tekee kertoa. Kertominen on tuntunut hyvältä mutta samalla jännittävältä. Olen saanut paljon onnitteluja sekä yllättyneitä ilmeitä.

Tiistaina kerroin lähiesimiehelleni. Esimieheni reaktio oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Hän pomppasi tuoliltaan ja tuli halaamaan. Onnitteli kovasti, sanoi että "mä arvasin". Ja kysyi että oliko pitkäkin projekti. Mitä ihmettä?! Olin aivan mykistynyt ja sain sanotuksi vain "tarpeeksi".  Siihen esimieheni tokaisi että "minä arvasin syksyllä kun kerroit että elämässä on jotain vaikeaa (täällä postaus siitä), mutten halunnut udella silloin enempää. Minä olen saanut itse lapseni hedelmöityshoidoilla". En kommentoinut oikein mitään, olin vain niin hämilläni koko tilanteesta. Ei meidän yritys kuulu esimiehelleni! Muutenkin en henkilökohtaisesti pidä edes kyseisestä henkilöstä enkä luota häneen, joten asiani ei todellakaan kuulu hänelle. Ärsyttää niiin paljon!

Edelleen uskomatonta että olemme päässeet tänne saakka. Ja viikon päästä on lääkärineuvolakin. Kuunnellaankohan siellä sydänääniä? Olisi ihana kuulla että pienellä olisi kaikki hyvin <3 Olen tehnyt jo pientä listaa hankittavista tavaroista. Ja olen hieman katsellut netistä vaunuja. Tuntuu kuin sadulta!

Nt-ultra rv 12+0

Eilen oli kauan odotettu nt-ultra. Edellinen yö meni hieman heikosti nukkuessa, näin mitä oudoimpia unia vauvaan liittyen ja aamulla huulessa puhkeamaisillaan oleva stressiherpes. Turha siis varmaan erikseen mainita jännityksestä mitään.

Onneksi aikamme oli heti aamulla, ettei tarvinnut koko päivää jännittää. Huoneeseen astuessamme kävimme heti itse asiaan ja asetuin makaamaan tutkimuspedille. Ultra tehtiin vatsan päältä mikä oli mukava kokemus, toisaalta minulle ultraamis tavalla ei ollut merkitystä, pääasia on se mitä siellä näkyy. Ja siellähän näkyi. Pieni ihminen, joka hyppi ja heilui valtavasti! Hän ponkaisi kerta toisensa jälkeen vauhtia kohdun seinästä ja liukui kuin mäkeä alas. Huitoi kovasti käsillään ja näytti peukkua! Pikkuinen myös aukoi suutaan, varmasti halusi kertoa meille ettei syytä huoleen. Niskaturvotus oli 1,8mm, eli normaali. Kaikki näytti normaalilta. Seulonnan tulokset ilmoitetaan viikon kuluessa jos tuloksista ilmenee jotain poikkeavaa. Muutoin saamme kuulla tulokset seuraavalla neuvolakäynnillä joka on 14+0, kahden viikon kuluttua. Saimme mukaamme liudan ihania kuvia pikkuisesta, tässä yksi otos <3

Eilen kerroimme myös vanhemmillemme sekä isovanhemmille. Kaikki olivat todella onnellisia puolestamme eikä kukaan ollut aavistellut mitään. Menimme vuorotellen kummankin vanhempien luona käymään kahvilla, ja sitten vain näytimme ultrakuvat, että tällaisia terveisiä ;) Hieman kyllä jännitti mutta hyvällä tavalla. Sovimme että nyt voimme aina tilanteen tullen kertoa ystävillemme uutiset, emme enää piilottele. Työpaikallekin pitäisi kohta alkaa kertomaan, piilottelu on jo hieman hankalaa, sekä pienet piirit aiheuttavat omat riskinsä. Haluan kuitenkin kertoa työnantajalle itse ennen kuin juorut ehtivät ensin. Jotenkin niin vapautunut olo.

Toki tiedän riskit, tiedän ettei mikään ole varmaa niin pitkään kun vauva todella on sylissämme. Eikä vielä silloinkaan. Mutta uskallan jo luottaa. Meille todella on tulossa pieni vauva loppukesästä! Olo on uskomaton, onnellinen ja helpottunut. En olisi syksyn suruissa voinut kuvitellakaan tilanteen kääntyvän näin! Olen onnellisempi kuin koskaan, kaikki on hyvin nyt <3 

rv 11+1

Aika lipuu. Mitä lähemmäs tuleva nt-ultra tulee sen hitaammin aika menee. Minulla ei ole oikein mitään mullistavaa uuttaa kirjoitettavaa, kaikki on aika tasaista ja seesteistä. Housut kiristävät päivä päivältä enemmän ja uskalsin ostaa pari uutta vaatekappalettakin. Tosin en uskaltanut äitiysvaate -osastolle suunnata (kyseessä suhteellisen pieni kaupunki jossa aina törmäät vähintään tutun tuttuun liikkuessasi kaupoilla),  mutta löysin perus muoti liikkeestä yhdet mukavat housut jotka ylettyvät vatsan päälle eikä niissä ole kiristävää vyötäröä. Ongelmana minulla on juuri ollutkin super tiukat pillifarkut jotka ovat olleet todella tukalat päällä jo jonkin aikaa. Lisäksi ostin myös yhden tunikan ja sukkahousuja. Nyt vaan toivomaan ettei näillä ostoksilla ole negatiivista vaikutusta raskauteen..

Raskausoireitakin riittää. Väsymystä, lievää kuvotusta, turvotusta, ummetusta, päänsärkyä ja selkäkipuja. Päänsärkyä minulla on ollu nyt jo jonkin aikaa joka päivä. Päänsärky on kuin migreeni, siihen liittyy myös huonoa oloa. Se tulee aina iltaisin ja pakottaa minut sänkyyn jo todella hyvissä ajoin. Selkä on myös alkanut vaivaamaan. En tiedä johtuuko tämä raskaudesta, minulla on ollut selkäkipuja aikaisemminkin. Nyt kivut ovat vaan kovemmat kuin koskaan ja olen todella harkinnut sairauslomaa. Työni on todella fyysistä, joudun tekemään paljon nostoja ja siirtoja, ja tuntuu että työpäivät ovat yhtä tuskaa. Iltaisin ei meinaa päästä istuma asennosta ylös tai makuullaan ollessa asennon vaihtaminen on yhtä tuskaa. Särkylääkkeitäkään en ole uskaltanut ottaa (parasetamolia kyllä voisi käyttää mutta olen ylivarovainen ja haluan välttää kaikkia mahdollisia lääkkeitä). Nyt on onneksi muutama vapaapäivä ja selkä on huomattavasti parempi, mutta täytyy kyllä katsoa alkuviikosta vointi uudestaan.

Enää 5 yötä ultraan! <3

Huolia

Pitikin mennä kirjoittamaan että olen ollut ihmeen luottavainen raskauteen. Jostain syystä kirjauduin omakantaan kurkkimaan potilastietojani. Siellä sitten huomasin verikokeideni tulokset ja sain aikaan paniikin. Hieman googlettelin mitä tulokset mahtaa tarkoittaa kunnes tulin järkiini ja päätin lopettaa. Mietityttää kovasti, mutta järki sanoo että rauhoitu ja odota ultraa. Voi että kun sitä voikin olla niin typerä että menee ominpäin tutkimaan! Taitaa olla taas parempi vaan alkaa nukkumaan ennenkuin menee liian villiksi nämä minun touhut.

P.s. Mies tänään kuunteli mahaani. Hetken aikaa kuunneltuaan ja huhuiltuaan totesi että tyttö se on :D  Voi apua!

Mietteitä kertomisesta

Tänään on rv 10+2. Odotan kovasti nt-ultraa ja sitä että sen jälkeen voi jo hieman uskaltaa kertoa raskaudesta, eikä tarvitse niin kovasti piilotella. Jotenkin minulla on hyvä ja varma olo siitä että kaikki olisi hyvin. Kaikki oireet ovat niin selkeitä ja olo on todellakin "raskas", etten osaa pelätä pahinta. Tietenkin tiedän kaiken olevan mahdollista ja minun taustoillani jopa aika todennäköistä. Olen itsekin ihmetellyt kuinka rennosti olen pystynyt olemaan. Haluan kuitenkin uskoa että mekin voimme viimein onnistua <3

Olen kovasti miettinyt sitä kun alamme kertomaan raskaudesta vanhemmillemme ja ystäville, kuinka paljon tätä tarinaa haluamme kertoa. Aiemmin ajattelin että sittenhän keskenmenoista voisi kertoa ja ei sillä niin enää väliä olisi jos läheisimmät saisivat tietää. Olen kuitenkin asiaa enemmän pohtiessani kallistunut kuitenkin siihen että en halua avata taustoja sen enempää. Yritysaika ja keskenmenot ovat olleet niin stressaavia ja kamalia kokemuksia etten halua asiaa ihmisten ihmeteltäväksi, vielä vähemmän kaipaan kenenkään sääliä. Koen edelleen olevani se viallinen, nainen joka ei tehtäväänsä pysty suorittamaan. En jaksaisi käsitellä asiaa enää uusien ihmisten kanssa. Luulen että itsellänikin suurin käsittelyvaihe on vielä edessä. Asiat ovat menneet nyt niin suurella vauhdilla eteenpäin etten ole edes ehtinyt miettimään mitä kaikkea meillä onkaan takanamme. Lisäksi en usko että useimmat edes ymmärtäisivät kuinka suuri ja vaikea asia on minulle ollut. 

Raskaus ja liikunta

Olen aloittanut kuntosalilla käymisen pitkästä aikaa. Olen todella yllättynyt kuinka hyvin olen jaksanut salilla tehdä. Oloni on ollut niin heikko että luulin pyörtyväni jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Aluksi minun olikin tarkoitus turvautua personal traineriin, mutta muutaman yllättävän laskun myötä päätin että pärjään omillani. Salilla olen tehnyt aerobista, jalkoja, käsiä ja selkää. Olen tehnyt rauhallisesti ja  maltillisesti pienillä painoilla. En vedä itseäni aivan maitohapoille vaan hankin tasaisen mukavan hien pintaan ja pienen tutinan lihaksiin. Ompa ollutkin aivan ihanaa pitkästä aikaa liikkua!

Täytyisi joku päivä oikein kunnolla panostaa ja etsiä tietoa raskauden ajan kuntosalilla treenaamisesta. En halua riskeerata raskautta tekemisilläni tippaakaan joten kun nyt en pt:n palveluja aiokaan ostaa niin minun on tutustuttava aiheeseen omin pikku kätösin. Haluan kuitenkin ehdottomasti liikkua raskauden ajan koska en halua turhia kiloja jäädäkseen. Kuinka te olette treenanneet tai ajatelleet treenata raskausaikana? Mitä olisi hyvä ottaa huomioon? Kaikki vinkit otetaan vastaan tositarkoituksella :)

9+3 ja vuoden ensimmäisiä mietteitä

Rv 9+3. Viimeinen lomapäivä. Oikein kauhistuttaa mennä huomenna töihin, kun on saanut viikon levätä (oikeastaan kaksi, sillä olin ensin sairaslomalla flunssan vuoksi). Olo on nuutunut ja joka päivä heikottaa. Huonon olon aaltoja tulee ja menee, ruokaa on saatava parin tunnin välein. Kyllä hieman jännittää kuinka kauan pystyn raskautta salassa pitämään, varsinkin töissä. Yritämme sinne viikon 12+0 nt-ultraan saakka. Ei olisi pitkä aika!

Joka päivä on epäuskoinen olo. Yritän pitää jalat maassa jotten kovin korkealta putoaisi pahimman sattuessa. Olen silti uhkarohkeasti käynyt pari kertaa netissä vauvan tarvikkeita ihastelemassa. Tuhma minä. Eilen aamulla laitoin viimeisen lugenkin, jipii! Olen myös mietiskellyt kuinka kerromme vanhemmillemme vauvasta. En kyllä tiedä yhtään, ei tätä vieläkään usko todeksi. Välillä on olo että onko siellä masussa edes mitään, että tämä kaikki on jotain suurta huijausta! Toisaalta olot pitävät huolen siitä ettei tosiasia jää unohtumaan.. Vatsa on selkeästi pyöristynyt, varmasti vielä alun turvotusta, mutta kyllä minä sitä piilottelemaan joudun. Olen kuitenkin normaalisti aika hoikka joten pienenkin turvotuksen kyllä huomaa. Ja farkut kiristää ja ahdistaa. Milloin on lupa ostaa uusia vaatteita? En taida ihan vielä uskaltaa.

On kyllä uskomaton tunne kun on saanut itseään pala palalta takaisin. Olin loppusyksystä niin hajalla enkä nähnyt elämässäni mitään ilon aiheita. Tuskin minua koskaan kokonaan saa korjattua, mutta se ettei jokainen päivä ole pelkkää selviytymistä ja masentavia ajatuksia tuntuu niin hyvälle. Lapsettomuus on kyllä ollut elämäni suurin kriisi ja myöskin suurin opettaja ja kasvattaja. Tosin olisin mieluusti kasvanut ihmisenä myös erilaisen opettajan avulla. Minulle nyt vain kävi näin.

Ensimmäinen neuvola

Eilen oli ensimmäinen neuvola. Viikkoja on tänään kasassa 8+6 ja pieni on vieläkin matkassa! Neuvolassa oli aika epäuskoinen olo; jutellaanko me nyt ihan oikeasti meidän vauvasta? Onko tämä totta? Entä jos kuitenkin käy vielä huonosti ja kaikki on turhaa? Uskomatonta että olemme päässeet jo näin pitkälle. Olemme nähneet pienen, kuulleet hänen sydänäänensä ja nyt on tehty ensimmäiset merkinnät äitiyskorttiin!

Itse neuvolakäynti oli mukava. Oma terkkarimme oli harmiksemme poissa emmekä saaneet nähdä häntä vieläkään, mutta sijainen oli mukava ja lempeän oloinen. Ehkä hieman ujo ja jännittynyt, en tiedä oliko hänellä kovinkaan pitkään työkokemusta mutta asiansa hoiti silti ihan hyvin. Saimme mukaamme hirvittävän määrän erilaisia lappuja ja vihkosia joissa on tietoa raskausajasta, ruokavaliosta, raskauden seurannasta, sikiöseuloista, perhevalmennuksesta ym. Tuntui kyllä että ensikertalaisen pää oli välillä hieman pyörällä mutta eiköhän kaikki ole kuitenkin suhteellisen selkeää jatkon suhteen. Varasimme nt-ultran tammikuun puolivälin jälkeen viikolle 12+0 ja samalla muitakin aikoja suuhygienistille, perhevalmennukseen sekä neuvolääkäriin. Mies oli käynnillä mukana ja tuntui hänkin olevan välillä hieman pyörällä päästään, eikä ihme! Itse olin sentään jo aika paljon lukenut tulevasta ja olin siinä mielessä kartalla, mutta miesrukka tuskin on illat pitkät googletellut neuvolakäynneistä, sikiöseulonnoista ym. eteen tulevista asioista. Ihana kun hän oli mukana, vaikka aika paljonhan siellä käsiteltiin äitiin liittyviä asioita. Minusta kuitenkin miehen on hyvä olla mukana ainakin ensimmäisellä neuvola käynnillä, jotta asia konkretisoituisi miehellekin ja hänkin saisi erilaista infoa tulevasta. Nauroimmekin lopuksi että oli hyvä kun mies kuuli näitä asioita ammattilaisen suusta eikä vain minun höpötyksinäni.

Illalla mies kyseli taas koska voisi kertoa vauvasta jollekin. Hän ei ole kertonut tästä kuin yhdelle veljistään, joten ymmärrän kyllä että hänellä ei ole oikein juttelukaveria asiasta. Itse kuitenkin olen kertonut siskolle sekä parille hyvälle ystävälle joten pystyn asiasta kuitenkin puhumaan muillekin kun miehelleni. Minun puolestani hän saa tietenkin jollekin luotettavalle ystävälleen asiasta puhua, mutta esimerkiksi molempien vanhemmille en halua tästä vielä puhuttavan. Sitten nt-ultran jälkeen.

On tämä hurjaa. Niin kirkkaana mielessä koko viime vuosi, jokainen itku ja se kauhean suuri möykky rinnassa. Nyt täytyy muistaa kuinka haurasta kaikki on, kuinka yksi hetki voi muuttaa kaiken. Päivä kerrallaan, pikkuhiljaa. Jospa viimein saisimme pienen kotiin <3

Älä sydämes ääntä kadota

"Täydellisen kauniina, muttei vielä valmiina, älä sydämes ääntä kadota, poloinen, aurinkotuulessa."

Elviiran ja Raken Aurinkotuulessa -kappaleesta tuli minulle todella tärkeä edellisten raskauksien ja menetyksien aikana. Tässä kappaleessa on jotain taikaa, joka tuo pelon keskelle uskoa ja toivoa. Kun blogia aloitin ajattelin, että jos tulen vielä raskaaksi ja saan joskus kuulla pienen sydänäänet olisi se hyvä hetki julkaista tämä kappale blogissani. Jotenkin niiiin henkilökohtaista ja tärkeää minulle.

Joulun tunteita

Jouluaatto meni rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa. Lasten intoa ja jännitystä katsellessa oli hieman haikea olo ja mietin vain jospa ensi joulun saisimme viettää viimein oman pienen kanssa. Yksi sukulaispariskunnista odottaa toista lastaan ja äidillä oli jo suuri vatsa. Siinä sitten kaikki ihastelivat kuinka sukumme vain kasvaa ja kuinka ensi jouluna on taas yksi enemmän. Minä olin hiljaa ja ajattelin mielessäni että "hihhih ettepäs tiedäkkään että ensi jouluna täällä onkin mahdollisesti kaksi pientä lisää"! Jos hyvin käy. Mietin myös kuinka joulu olisi sujunut jos itse en olisi vieläkään raskaana, tai olisin saanut keskenmenon taas. Olla nyt siinä sitten iloisella joulumielellä katsellessa toisen kasvavaa vatsaa. No, ehkä minun pitäisi unohtaa kaikki ikävät asiat ja yrittää nauttia siitä mitä meillä nyt on. On tämä joulu vaan niin lasten ja perheiden juhla että lapsettomana sitä tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi. Joulukahvillekin jakauduttiin niin että "lapselliset" joivat kahvinsa ensin jotta lapsettomat saisivat rauhassa juoda kahvinsa. Lisäksi mieheni vietti joulun oman perheensä luona, joten oli kyllä välillä hieman yksinäinen olo. No mutta joulu on nyt ohi ja voin keskittyä pelkkään lomailuun koko seuraavan viikon! Harmikseni flunssa ei hellittänytkään niinkuin jo loppuviikosta luulin vaan olen nytkin herännyt yskimään ja niiskuttelemaan kukonlaulun aikaan. En kyllä valita, pidän aamuista jolloin saan olla hiljaisuudessa ja kiireettömyydessä. Niin, vaikkei esimerkiksi pienen vauvan itku ja jokellus meidänkin kodissa olisi haitaksi <3

Minkälaisia tunteita joulu teissä muissa herättää?

Rauhallista joulua

Kaikille ihanille sinne ruudun toiselle puolelle rauhallista joulua. Yritetään nauttia joulun tunnelmasta ja läheisistä kaikista suruista ja huolista huolimatta. Itselleni niin ihana, niin kamala juhla. Ehkä joskus vielä meille kaikille se juhlista parhain, omien pienokaistemme kanssa.

Rauhallista joulua <3

Ultra

Olen onnesta sekaisin! Tulin juuri ultrasta kotiin ja siellä se meidän pikkuinen köllötteli ja sydän löi kovasti! Voi sitä onnen tunnetta kun sen pienen näki! Uskomatonta.. Pieni vastasi viikkoja 7+4 eli omiin laskuihini (kuukautisista 7+6) vain parin päivän heitto. Ensimmäisen neuvolankin varasimme samalla ja se on jo heti ensiviikolla! Voiko tämä tapahtua minulle, meille? Voi kumpa pieni jaksaisi sinnitellä nyt syliin saakka! Oli kyllä ihana kun mies oli mukana, ei tarvinnut yksin pelätä <3

Terkkarista sen verran että aika hätäinen ja nopea oli, ei kerennyt itse kunnolla oikein tajutakkaan kun kaikki oli jo ohi. Hieman olisin toivonut enemmän tietoa ja esim. pienen mittaa emme saaneet kuulla. Itse olin niin sekavassa tilassa etten ymmärtänyt maailman menosta mitään joten ei tullut pieneen mieleenkään kysyä yhtään mitään :D Kuvakin meinasi jäädä saamatta mutta onneksi terkkari juoksi sen vielä peräämme tuomaan kun olimme jo toisessa huoneessa varaamassa ensimmäistä neuvolaa. Jännittää kovasti millainen se oma neuvolatäti sitten onkaan. No, ensiviikolla sen sitten näkee.

Flunssa

Mies oli reissussa viimeviikon lopulla ja toi sunnuntaina mukanaan flunssapöpön. No eipä tarvinnut vuorokauttakaan kun pöpö löysi tiensä minuun. En ole muutamaan vuoteen ollut kipeänä, eikä tämä kyllä kivaa ole. Olen niin kiitollinen että pahin pahoinvointi meni ohi, sehän tästä vielä puuttuisi! Eilen oli muutenkin niin paska päivä, olin sekoillut yhden asian kanssa josta koitui ylimääräistä harmia ja rahahuolia. Onneksi mieheni on rauhallinen ja saa minut aina uskomaan että kaikesta selvitään. Myöhemmin jo naurattaa kuinka dramaattinen itse tilanteessa olin, kun itkeä vollotin ja mietin kannattaako minun edes elää enää kun kaikki vaan epäonnistuu :D

No, tänään on rv 7+4 ja ainakin pienemme on pysynyt sisälläni ja toivottavasti siellä torstaina ultrassa pieni sydän sykkii! Näin pitkälle emme ole vielä kertaakaan päässeet! Jännittää niin paljon ja tuntuu ettei osaa ajatellakaan muuta kuin torstaita. Entä jos tulee huonoja uutisia? Kuinka niistä selviän? Täytyy varautua kaikkeen. Onneksi aika on jo heti aamusta niin ei tarvitse koko päivää jännittää. Hui ja apua!

7+1

Hieman ollut vaikea päivä. Niin paljon asioita pyörii päässä ja pelottaa. Mutta tästä päivästä aletaan olla nyt  selvitty. Rv 7+1 enkä ole vuotanut pientä vielä ulos. Itkettää pelosta ja samalla onnesta. Taitaa olla aika käydä nukkumaan.

7+0

Nyt aletaan olla henkilökohtaisilla ratkaisunpäivilläni. Viimeisimmässä raskaudessa alkoi pieni tuhruttelu rv 7+0 ja rv 7+1 alkoi kunnon kivut sekä vuoto ja raskausmateriaali tuli ulos todella nopeasti. Onnekseni keskenmeno tapahtui aivan muutamassa tunnissa eikä vuoto yhteensäkään kestänyt kuin n. 4 päivää. Henkisesti kolmas keskenmeno oli raskain, olin kuitenkin jo noin kuukauden ehtinyt iloita raskaudesta. Lisäksi takana oli jo kaksi aikaisempaa keskenmenoa ja tämä kolmas oli jo ehtinyt pari viikkoa pidemmälle kuin edelliset joten sekin oli luonut uskoa. Viimeisimmässä keskenmenossa tunnistin myös raskausmateriaalin joukosta alkion/sikiön pään, joka kyllä on kirkkaana mielessä edelleenkin. En voi edes kuvitella kuinka kauheaa olisi saada keskenmeno tai joutua synnyttämään reippaasti pidemmälle kehittynyt sikiö.

Tulee olemaan niiiin piinaavat vuorokaudet ennen ensi viikkoista varhaisultraa. Toisaalta onneksi on työputki menossa niin päivät menevät nopeammin enkä ehdi niin ajatella. Toisaalta en jaksaisi olla yhtään töissä ja mielummin makaisin vaikka kotona, väsymys on todella rankkaa edelleen.

Kylläpäs tuli positiivinen postaus tasaviikon kunniaksi. No, tällaisia asioita tämä virstanpylväs ikävä kyllä minun mieleeni tuo.

Huhhuh

Rv 6+5. Aivan jäätävä olo ollut tänään, lähinnä aamulla ja aamupäivällä. En meinannut saada mitään alas aamulla eikä yökkäyksiltäkään vältytty. Töissä meinasin heti ensimmäisen tunnin aikana pyörtyä, piti jonkun aikaa istua ja keräillä itseään ennen kuin pystyi jatkamaan töitä. Jouduin tuon heikotuskohtauksen sattuessa kertomaan asianlaidan yhdelle työkaverilleni, joka sattui olemaan siinä tilanteessa. En vain kertakaikkiaan pystynyt näyttelemään että kaikki olisi hyvin. Enkä pystynyt valehtelemaan. Hänen ilmeensä jo kertoi että hän arvasi. Toisaalta, olemme keskustelleet paljon erilaisista asioista ja muutenkin pidän häntä todella luotettavana ja fiksuna tyyppinä, joten en missään nimessä usko että hän asiasta kenellekään kertoisi. Onneksi heikotus helpottui kun join hieman vettä ja söin hedelmän. Luojan kiitos minulla oli sattumoisin normaalia kevyempi työpäivä, olisin varmaan joutunut lähtemään kotiin kesken kaiken. Ei minusta olisi ollut mihinkään fyysiseen työhön. Väsymys jatkuu edelleen samanlaisena, mitään ei jaksaisi. Olen tätäkin tekstiä suunnitellut kirjoittavani jo ajat sitten mutten vain saanut aikaiseksi. Ja teksti on varmaan yhtä unista kuin on kirjoittajansakin, heh!

Olen ottanut aina tasaviikon vaihtuessa vatsakuvan itsestäni. Aluksi ajattelin sen olevan tyhmää ja että saisin varmasti keskenmenon jos alan jotain mahaani kuvaamaan. Mutta nyt ajattelen että keskenmeno tulee varmasti jos on tullakseen, eikä millään vatsakuvilla tai muulla yhtä typerällä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa. Enemmän minua harmittaisi jos kaikki meneekin hyvin ja vauvan syntymän jälkeen minulla ei olisi mitään muistoja raskausajasta, koska olen vain koko ajan pelännyt keskenmenoa. Haluan edes yrittää nauttia tästä.

Väsymys

Tänään on rv 6+1. Minua on alkanut vaivaamaan uskomattoman lamaannuttava väsymys. Siis aivan kuin en olisi nukkunut yöllä ollenkaan! Työpäivät kuljen kuin hidastetusta elokuvasta, tuntuu etten kertakaikkiaan kykene liikuttamaan raajojani. Lisäksi pahoinvointi ja heikotus jatkuvat. Aamulla vaikea saada mitään alas ja puhalluttaa oikeastaan koko päivän, aivan kuin krapulassa olisi. Ruokaa pitäisi saada n. 2h välein ja ellei niin käy tulee todella kuvottava olo ja ruoan ajattelukin alkaa etomaan. Muutaman kerran päivässä tulee pieniä yökkäyksiä aivan puskista, mutta vielä olen säästynyt oksentamiselta. Lisäksi rintani ovat edelleen niin kipeät, että herään yöllä vaihtaessani asentoa. Myös pissalla saa edelleen juosta usein. Turvotuskin vain pahenee entisestään, ihan jännittää nähdä ketään kun vatsa niin pullottaa.

Vaikka olotila ei tällähetkellä ole fyysisesti mikään kovin fantastinen, olen silti jokaisesta yökkäyksestä ja oireesta kiitollinen ja henkisesti voin yllättävän hyvin. Jokainen päivä raskaana on parasta ikinä ja yritän nauttia tästä kaikista oireista ja peloista huolimatta. Koskaan en voi tietää seuraavaa päivää enkä edes minuuttia eteenpäin joten niin pienin pienin askelin edetään. Välillä havahdun haaveilemasta hieman ajassa eteenpäin, mietin kuinka vatsani kasvaisi, ja mitä kaikkea täytyisi hankkia. Kuitenkin pääasiassa elän tässä hetkessä ja ainut mitä uskallan ajatella ehkä tapahtuvan on varhaisultra ennen joulua. Sinne saakka kun pääsisimme ja saisimme ensimmäistä kertaa koskaan nähdä pienen ruudulla. En osaa edes kuvitella miltä se tuntuisi!

P.s. Meinasin pakahtua onneen kun mieheni ilmoitti tänään säästävänsä nyt rahaa jotta saadaan pienelle parhaat vaunut ja pinnasänky ikinä! Kumpa tämä onni ei loppuisi koskaan. ♡

Pahoinvointi

Rv 5+5. Aamulla voin todella pahoin. Milliä vaille oksennus. Hyi olkoon. Jollain tapaa olen silti helpottunut, ehkä kaikki onkin juuri nyt hyvin? Tiedän ettei pahoinvointi ole mikään tae siitä että raskaus onnistuisi, ei todellakaan. Mutta ei minulla aikaisemmin ole tällaisia oloja ollut. Kauhulla odottaen huomisaamuista hammaslääkäriä..

Itsenäisyyspäivän kunniaksi 5+4

Vointi on ollut suhteellisen tasaista. Pieniä huonon olon aaltoja on ajoittain ollut varsinkin jos nälkä ehtii iskeä. Aamuisin ei oikein ruoka maistuisi mutta tiedän että on pakko syödä jos meinaa välttyä pahimmalta ololta. Kahvi ei maistu, sen sijaan appelsiinimehua kuluu tölkkitolkulla. Turvotus on edelleen kiitettävää sekä rinnat tuntuvat painavilta ja kipeiltä. Vatsassa tuntuu pientä juilimista ja pistelyä useinkin, ei kuitenkaan kovempia kipuja jotka olisivat sen kummemmin säikäyttäneet. Niin, ja vessassa joutuu juoksemaan normaalia useammin ja vatsa on kovalla.

Mielialasta en oikein osaa sanoa. Toisaalta olo on onnellinen ja toiveikas. Haluan uskoa että voimme onnistua. Yhtä hyvin kuin epäonnistua. Mutta ennenkaikkea onnistua. Tällä kertaa kuitenkin tukilääkityksenä Primaspan ja Lugesteron, joten uskon että mahdollisuudet onnistua ovat ihan hyvät. Välillä kuitenkin pientä paniikkia ja pelkoa ilmassa. Vessareissuilla tulee paperi syynättyä tarkasti mahdollisten vuotojen varalta sekä oireita tietenkin kyttään hullunlailla. Onneksi tulevat viikot ennen varhaisultraa ovat työntäyteisiä, joten ainakin toivon että aika kuluisi nopeammin enkä ehtisi niin murehtia tulevaa.

Nyt kuitenkin alan keskittymään itsenäisyyspäivän vastaanottoon kera herkkujen. Kaikille tasapuolisesti rauhallista itsenäisyyspäivää <3

Vatsakipu

Tänään on ollut aika oireeton päivä. Alkuillasta kuitenkin alkoi vatsaani yhtäkkiä koskea. Sellaista aaltomaista kipua, vähän niinkuin kuukautisten aikaan muttei ihan kuitenkaan. Ramppasin wc:ssä useaan otteeseen tarkastamaan tilannetta, mutta onnekseni mitään veristä vuotoa ei esiintynyt. Pikkuhiljaa vatsakipukin hellitti ja uskalsin hieman huokaista. Kerkesin jo miettiä kuinka joudun seuraavan postauksen tekemään keskenmenostani. (Kaikkea sitä paniikin vallassa miettiikin :D) On tämä vaan yhtä painajaista, vaikka niin ihanasta ja onnellisesta asiasta pitäisi olla kyse. Olen ikuisesti katkera etten voi nauttia joka hetkestä kuin normaalit odottavat äidit.