Kiukkua, itkua ja ahdistusta

Olen pari päivää ollut super huonolla tuulella. Kaikki ärsyttää. Aivan kaikki. Olen todella sytytysherkkä, äkkipikainen ja pohdin asioita paljon yksin vetäen johtopäätökset. Päässäni pyörii miljoonia asioita mutten saa puettua niitä sanoiksi. Muutama ihan konkreettinen juttu kotona on ärsyttänyt ja saanut päässäni aivan valtavat mittasuhteet. Niitä kun sitten päässäni pyörittelee on soppa valmis. Lisäksi olen saanut järjestettyä itselleni aivan suunnattoman pelon siitä ettei pieni selviäkään. Ja sitä minä en osaa sanoa ääneen, en vaikka olen yrittänyt. Mies on tietenkin saanut sitten tämän kaiken sonnan niskaansa tänä iltana.

Julkaisin tässä hiljattain somessa kuvan jossa käy ilmi että olen raskaana. Minun ei ollut tarkoitus alunperin julkaista yhtään mitään vauvaan liittyen mutta sain ystäväni kanssa otettua niin kauniin kuvan aiheesta että hetken mielijohteesta julkaisin sen. Eihän kuvaa voinut heittää "hukkaan". Vuorokaudessa kuva keräsi n. 250 tykkääjää eikä elokuinen salaisuutemme varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Julkaisun jälkeen olen alkanutkin sairaalloisesti pelätä että vauva ei selviä vaan kuolee kohtuuni. Että joudun sitten perään kertomaan kaikille ettei mitään vauvaa tulekaan. Pelkoani on lietsonut se ettei liikkeet ole tuntuneet niin hyvin parin päivän aikana. Eilen vain yhden kerran ja tänään vasta nyt illalla kun olen itkenyt kolmatta tuntia kaikkia näitä ajatuksiani ja kiukkujani. Taisi pieni huomata että nyt ei ole äidillä kaikki hyvin. Äidillä. Kirjoitinko minä tuon. Voi kumpa minä ihan oikeasti saisin vielä olla äiti. 

Toki tiedostan että tässä vaiheessa liikkeet eivät tunnu säännöllisesti, mutta melkein kaksi viikkoa ne ovat tuntuneet päivittäin useasti niin tällainen hiljaiselo alkaa todellakin huolettaa. Olen hankkinut muutamia vauvan vaatteitakin jo, sekä valinnut vaunut, sängyn ja vaikka mitä muuta vauvalle. Olen viettänyt hullun lailla aikaa tietokoneella etsien vauvalle maailman suloisimpia tarvikkeita ja huoneeseen kaunista sisustusta. Olenko todellakin näin hurahtanut ja unohtanut tosiasiat? Ei raskausviikko 18 takaa yhtään mitään! Olen yhä se sama nainen joka menetti kolme aikaisempaakin pientä vauvan alkua. Ei neljäs keskenmeno olisi mikään ihme kohdallani. Ja jottei tosiasiat pääsisi unohtumaan tuli toisesta keskenmenosta kuluneeksi eilen tasan vuosi. Kolmatta "merkkipäivää" odotellessa joka on sekin jo alle kahden kuukauden päässä.

Kyllä nämä keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet etten tule unohtamaan koskaan niitä tunteita. Minulle tämä taival on ollut elämäni raskainta aikaa. Tämän ulkopuolisen silmin onnellisen odottavan äidin sisällä on hauras, pelkäävä ja epävarma nainen jonka suurin unelma on tulla äidiksi.

Bakteerivaginoosi

Sain tänään puhelun lääkäriltäni. Luultavasti vatsakipuni johtuvat bakteerivaginoosista joka paljastui keskiviikkoisella käynnillä otetusta bakteeriviljely -näytteestä. Viisi iltaa laittelen sitten geeliä alapäähän ja toivon että vatsakivut katoaisivat kuurin mukana.

Bakteerivaginoosihan voi hoitamatta olla todella vaarallinen raskauden aikana, voi aiheuttaa mm. keskenmenoja, ennenaikaisen synnytyksen tai esimerkiksi kalvojen puhkeamisen. Tärkeää siis hoitaa tulehdus pian pois päiväjärjestyksestä sillä tämän vauvan aiomme saada syliimme!

Onneksi pikkuinen on tänään ollut superaktiivinen, on helpottavaa tuntea pikku potkut ja kutittelut ja tietää että pienellä on kaikki hyvin tulehduksesta huolimatta <3

p.s. tänään on rv 17+0  eli kahdeksastoista raskausviikko lähti käyntiin, huhhuh!

Supisteluja ja ostoksia

Täällä elellään raskausviikkoa 16+6. Minulla oli eilen neuvolalääkäri vatsakramppien/supistusten takia. Voi että kuinka pidänkään lääkäristäni! Hän on rauhallinen, myötätuntoinen ja kaikin puolin miellyttävä. Tuli niin hyvä mieli kun hän sanoi kuinka on hyvä että tulin näytille ja ymmärsi huoleni keskenmenojenkin takia, otti huoleni tosissaan. Hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen käsin ja ultralla sekä otti bakteeriviljelynäytteen. Kaikki oli hyvin, paikat tiukasti supussa ja parasta tietenkin oli kun katsottiin vielä miten pikkuinen siellä voi. Ja siellähän se pieni heilui ja oli kasvanut kovasti! Varmuuden vuoksi sain jatkoa sairaslomaan viikon sekä lisää lepoa. Ja kehoituksen antaa miehen kantaa kauppakassit. Katsotaan kuinka lepo tehoaa.

Olin tuhma, lääkärin lepokäskystä huolimatta kiersin eilen hieman kauppoja ja ostin ensimmäiset vauvajutut. Voi luoja sentään kun olisin halunnut ostaa kaikki kaupat tyhjiksi! Kuinka ihania kaikki pienet bodyt ja sukat ja pöksyt voivatkaan olla <3 Tuntui kyllä niin epätodelliselta hypistellä pikku vaatteita ja vielä ostaa niitä. Vasta oli keskenmenot ja raastava yritys ja nyt olemme jo tässä. Uskomatonta. Toivottavasti en koskaan herää tästä unesta.

p.s. Aivan uskomattoman vahva poikaolo on vallannut minut,  iik vielä yli 3 viikkoa rakenneultraan!

Saikkua ja liikkeitä rv 17

Täällä mennään nyt raskausviikolla 16+3. Olen ollut viimeviikon sairaslomalla. Selkäni ja varsinkin iskias äityi niin kipeäksi että joka ikinen liike niin seisten kuin maaten tai istuenkin tuntui tuskalliselta. Viikko sitten sunnuntaina työpäivän jälkeen olin niin loppu ja kivulias että vain itkin kotona, silloin päätin että ei minun tarvitse kivuissa väkisin töissä olla. Olen luonteeltani aika sinnikäs enkä anna helpolla periksi vaikka joskus ehkä pitäisi. Vasta toissapäivänä iskiaskipu alkoi hellittää ja tuntuu enää vain kyyristyessä tai nostellessa esim. kauppakassia. Kävinkin tänään lääkärillä jatkamassa sairaslomaa vielä muutamalla päivällä. Työni luonteen vuoksi on vaikea kuvitella että pystyisin tekemään raskaita nostoja ja siirtoja vielä. Katsellaan loppuviikosta uudelleen..

Toissayönä tosin sainkin lisäksi uuden vaivan, vatsakivun. En tiedä ovatko vatsakivut supistelua vai mitä ne ovat, mutta olen herännyt kipuun nyt kahtena yönä peräkkäin, sekä tuntenut niitä päivänkin aikana. Kipu tuntuu alavatsassa menkkamaisina "kramppeina", jotka menevät kyllä äkkiä ohi. Sain kipujen takia ajan neuvolalääkärille vasta myöhemmälle viikkoa. Nyt vaan täytyy toivoa että kivut ovat vain harmittomia kasvukipuja eikä syytä huoleen ole.

Mutta arvatkaas mitä! Olen alkanut tuntemaan ajoittain sikiön liikkeitä! Pieniä potkuja ja koputtelua on nyt tuntunut muutamana päivänä ihan selvästi <3 Ihanaa!

Liikkeitä odotellessa

Tänään on rv 14+6. Olen nyt muutamana iltana yrittänyt kuulostella vatsaani josko alkaisin tuntemaan liikkeitä. On toki TODELLA aikaista tuntea liikkeitä jo nyt, mutta täysin mahdollista kuitenkin. Nipistelyä ja erilaista juilimista alavatsalla ja nivusten seuduilla on mutta ne varmasti kertovat vain kohdun kasvusta ja paikkojen venymisestä. Olen lukenut paljon keskusteluja miltä ensimmäiset liikkeet tuntuvat enkä millään malttaisi odottaa! Onko kokemuksia kuinka aikaisin on ensimmäiset liikkeet tuntuneet ja miltä se tuntui?

Vatsani on kasvanut hurjaa vauhtia. Enää ei ulkomuodosta voi erehtyä ja on tuntunut ihanalle kun voi katsella peilistä pyöristyvää vatsaa. Ystävät ja työkaverit ovat kovasti ihailleet vatsaani ja myönnän, se on aika ihana! Olen jo pitkän aikaa turvautunut lähinnä college-housuihin tai sukkahousuihin, ja viime viikolla tilaamani äitiysfarkut ovat jo matkalla postiin. En malta odottaa että voin taas pukeutua muuhunkin kun collareihin. Ulkoilutakkini alkaa myöskin olla jo todella tiukka enkä usko sen mahtuvan enää parin viikon päästä päälleni. Onneksi untuvatakissa on vielä tilaa niin pääsee tämän talven yli ilman pakollista takkihankintaa.

Mieheni rakastaa vatsaani ja on sanonut useasti kuinka raskaana oleva nainen on maailman kauneinta. Tuntuu hyvälle että hän näkee muuttuvan vartaloni kauniina asiana. Hän miettii lapselle nimiä ja odottaa vauvaa innolla. On ihanaa kun mies on mukana täysillä ja haluaa tätä yhtä paljon kuin minäkin. Tunnen olevani etuoikeutettu ja olen kaikesta todella kiitollinen! <3

Neuvolalääkäri

Tänään on rv 14+0! Kuinka hullua?!

Kävin tänään neuvolalääkärin vastaanotolla. Ennen lääkäriä kävin terkkarin luona joka teki perusmittaukset. Juttelimme myös keskenmenoista ja terkkari oli ihanan ymmärtäväinen. Hän kehoitti soittamaan milloin vain siltä tuntuu, ja voisimme myös käydä ylimääräisen kerran sydänääniä kuuntelemassa jos haluamme n. rv 18 tienoilla. Sovimme myös että syön Primaspania viikolle 35 saakka, ja viikolla 28 käyn ylimääräisen tarkastuksen että pieni varmasti kasvaa tarpeeksi. Meillä on suvussa kilpirauhasongelmia joten käyn myös pikimmiten labrassa tarkistuttamassa omat arvoni. Tuli kyllä turvallinen olo. Kaikki labratulokset oli niinkuin pitää eikä minulla ole huimausta ja pientä selkäkipua enempää valitettavaa. Lääkärillä kuunneltiin sydänäänet ja sieltä ne aivan heti löytyikin. Aivan hirmuinen jumputus sieltä kuului ja lääkäri naurahtikin että "kuulostaapa pojan äänille"! Hän naureskeli siihen vielä että kertokaas sitten kuinka kävi kun rakenneultrassa sukupuoli oikeasti selviää, ei toki sydänäänten perustella mitään voi vielä sanoa ;) Mutta olipa hauska arvaus, saa nähdä kuinka käy! <3

Olen yrittänyt löytää äitiysfarkkuja. Omat farkkuni eivät ole piitkään aikaan sopineet ja college-housuissa kulkeminen alkaa jo pitkästyttää. Olen aika tarkka pukeutumisesta ja näin ollen housujen etsintä tuntuu mahdottomalle tehtävälle.

Ja apua, ensimmäiset vauvatavarat ovat kotiutuneet meille! Sain sisareltani jonkin verran vaatteita ja muuta pientä. Myös eräältä kaverilta ostin muutaman vaatteen ja toppapuvun. Päätin että ostan vain muutamia vaatteita ja tarvikkeita tutuilta, muuten haluan ostaa kaikki uutena. Haluan päästä kaupoille hypistelemään ja valitsemaan, ihan itse. En muutenkaan ole oikein käytetyn tavaran ystävä joten siksi näin. Aluksi olin sitä mieltä että ostaisin kaikki uutena, mutta tähän mennessä ostamani vaatteet ovat olleet kuin uusia ja tiedän keneltä ne ovat. Olempas nipo.

Kaikki tämä tuntuu niin uskomattomalle, että tämä tapahtuu oikeasti meille! Lapsettomuuden kanssa taistelu on niin ahdistavaa, kamalaa ja masentavaa että en voi muuta kuin toivoa parasta kaikille jotka sen kanssa taistelevat! Ja toivon tietenkin sydämestäni että tämä meidän pieni jaksaa sinnitellä syliimme saakka <3

Paljon halauksia kaikille!

Raskauskaapista ulos

Rv 13+0. Olen alkanut tulemaan raskauskaapista ulos. Pikkuhiljaa olen kertonut työkavereilleni ja muille kavereille. Olen päättänyt että enää ei tarvitse salailla vaan pukeudun tiukkaan paitaan jos siltä tuntuu ja kerron kenelle mieli tekee kertoa. Kertominen on tuntunut hyvältä mutta samalla jännittävältä. Olen saanut paljon onnitteluja sekä yllättyneitä ilmeitä.

Tiistaina kerroin lähiesimiehelleni. Esimieheni reaktio oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Hän pomppasi tuoliltaan ja tuli halaamaan. Onnitteli kovasti, sanoi että "mä arvasin". Ja kysyi että oliko pitkäkin projekti. Mitä ihmettä?! Olin aivan mykistynyt ja sain sanotuksi vain "tarpeeksi".  Siihen esimieheni tokaisi että "minä arvasin syksyllä kun kerroit että elämässä on jotain vaikeaa (täällä postaus siitä), mutten halunnut udella silloin enempää. Minä olen saanut itse lapseni hedelmöityshoidoilla". En kommentoinut oikein mitään, olin vain niin hämilläni koko tilanteesta. Ei meidän yritys kuulu esimiehelleni! Muutenkin en henkilökohtaisesti pidä edes kyseisestä henkilöstä enkä luota häneen, joten asiani ei todellakaan kuulu hänelle. Ärsyttää niiin paljon!

Edelleen uskomatonta että olemme päässeet tänne saakka. Ja viikon päästä on lääkärineuvolakin. Kuunnellaankohan siellä sydänääniä? Olisi ihana kuulla että pienellä olisi kaikki hyvin <3 Olen tehnyt jo pientä listaa hankittavista tavaroista. Ja olen hieman katsellut netistä vaunuja. Tuntuu kuin sadulta!

Nt-ultra rv 12+0

Eilen oli kauan odotettu nt-ultra. Edellinen yö meni hieman heikosti nukkuessa, näin mitä oudoimpia unia vauvaan liittyen ja aamulla huulessa puhkeamaisillaan oleva stressiherpes. Turha siis varmaan erikseen mainita jännityksestä mitään.

Onneksi aikamme oli heti aamulla, ettei tarvinnut koko päivää jännittää. Huoneeseen astuessamme kävimme heti itse asiaan ja asetuin makaamaan tutkimuspedille. Ultra tehtiin vatsan päältä mikä oli mukava kokemus, toisaalta minulle ultraamis tavalla ei ollut merkitystä, pääasia on se mitä siellä näkyy. Ja siellähän näkyi. Pieni ihminen, joka hyppi ja heilui valtavasti! Hän ponkaisi kerta toisensa jälkeen vauhtia kohdun seinästä ja liukui kuin mäkeä alas. Huitoi kovasti käsillään ja näytti peukkua! Pikkuinen myös aukoi suutaan, varmasti halusi kertoa meille ettei syytä huoleen. Niskaturvotus oli 1,8mm, eli normaali. Kaikki näytti normaalilta. Seulonnan tulokset ilmoitetaan viikon kuluessa jos tuloksista ilmenee jotain poikkeavaa. Muutoin saamme kuulla tulokset seuraavalla neuvolakäynnillä joka on 14+0, kahden viikon kuluttua. Saimme mukaamme liudan ihania kuvia pikkuisesta, tässä yksi otos <3

Eilen kerroimme myös vanhemmillemme sekä isovanhemmille. Kaikki olivat todella onnellisia puolestamme eikä kukaan ollut aavistellut mitään. Menimme vuorotellen kummankin vanhempien luona käymään kahvilla, ja sitten vain näytimme ultrakuvat, että tällaisia terveisiä ;) Hieman kyllä jännitti mutta hyvällä tavalla. Sovimme että nyt voimme aina tilanteen tullen kertoa ystävillemme uutiset, emme enää piilottele. Työpaikallekin pitäisi kohta alkaa kertomaan, piilottelu on jo hieman hankalaa, sekä pienet piirit aiheuttavat omat riskinsä. Haluan kuitenkin kertoa työnantajalle itse ennen kuin juorut ehtivät ensin. Jotenkin niin vapautunut olo.

Toki tiedän riskit, tiedän ettei mikään ole varmaa niin pitkään kun vauva todella on sylissämme. Eikä vielä silloinkaan. Mutta uskallan jo luottaa. Meille todella on tulossa pieni vauva loppukesästä! Olo on uskomaton, onnellinen ja helpottunut. En olisi syksyn suruissa voinut kuvitellakaan tilanteen kääntyvän näin! Olen onnellisempi kuin koskaan, kaikki on hyvin nyt <3 

rv 11+1

Aika lipuu. Mitä lähemmäs tuleva nt-ultra tulee sen hitaammin aika menee. Minulla ei ole oikein mitään mullistavaa uuttaa kirjoitettavaa, kaikki on aika tasaista ja seesteistä. Housut kiristävät päivä päivältä enemmän ja uskalsin ostaa pari uutta vaatekappalettakin. Tosin en uskaltanut äitiysvaate -osastolle suunnata (kyseessä suhteellisen pieni kaupunki jossa aina törmäät vähintään tutun tuttuun liikkuessasi kaupoilla),  mutta löysin perus muoti liikkeestä yhdet mukavat housut jotka ylettyvät vatsan päälle eikä niissä ole kiristävää vyötäröä. Ongelmana minulla on juuri ollutkin super tiukat pillifarkut jotka ovat olleet todella tukalat päällä jo jonkin aikaa. Lisäksi ostin myös yhden tunikan ja sukkahousuja. Nyt vaan toivomaan ettei näillä ostoksilla ole negatiivista vaikutusta raskauteen..

Raskausoireitakin riittää. Väsymystä, lievää kuvotusta, turvotusta, ummetusta, päänsärkyä ja selkäkipuja. Päänsärkyä minulla on ollu nyt jo jonkin aikaa joka päivä. Päänsärky on kuin migreeni, siihen liittyy myös huonoa oloa. Se tulee aina iltaisin ja pakottaa minut sänkyyn jo todella hyvissä ajoin. Selkä on myös alkanut vaivaamaan. En tiedä johtuuko tämä raskaudesta, minulla on ollut selkäkipuja aikaisemminkin. Nyt kivut ovat vaan kovemmat kuin koskaan ja olen todella harkinnut sairauslomaa. Työni on todella fyysistä, joudun tekemään paljon nostoja ja siirtoja, ja tuntuu että työpäivät ovat yhtä tuskaa. Iltaisin ei meinaa päästä istuma asennosta ylös tai makuullaan ollessa asennon vaihtaminen on yhtä tuskaa. Särkylääkkeitäkään en ole uskaltanut ottaa (parasetamolia kyllä voisi käyttää mutta olen ylivarovainen ja haluan välttää kaikkia mahdollisia lääkkeitä). Nyt on onneksi muutama vapaapäivä ja selkä on huomattavasti parempi, mutta täytyy kyllä katsoa alkuviikosta vointi uudestaan.

Enää 5 yötä ultraan! <3

Huolia

Pitikin mennä kirjoittamaan että olen ollut ihmeen luottavainen raskauteen. Jostain syystä kirjauduin omakantaan kurkkimaan potilastietojani. Siellä sitten huomasin verikokeideni tulokset ja sain aikaan paniikin. Hieman googlettelin mitä tulokset mahtaa tarkoittaa kunnes tulin järkiini ja päätin lopettaa. Mietityttää kovasti, mutta järki sanoo että rauhoitu ja odota ultraa. Voi että kun sitä voikin olla niin typerä että menee ominpäin tutkimaan! Taitaa olla taas parempi vaan alkaa nukkumaan ennenkuin menee liian villiksi nämä minun touhut.

P.s. Mies tänään kuunteli mahaani. Hetken aikaa kuunneltuaan ja huhuiltuaan totesi että tyttö se on :D  Voi apua!

Mietteitä kertomisesta

Tänään on rv 10+2. Odotan kovasti nt-ultraa ja sitä että sen jälkeen voi jo hieman uskaltaa kertoa raskaudesta, eikä tarvitse niin kovasti piilotella. Jotenkin minulla on hyvä ja varma olo siitä että kaikki olisi hyvin. Kaikki oireet ovat niin selkeitä ja olo on todellakin "raskas", etten osaa pelätä pahinta. Tietenkin tiedän kaiken olevan mahdollista ja minun taustoillani jopa aika todennäköistä. Olen itsekin ihmetellyt kuinka rennosti olen pystynyt olemaan. Haluan kuitenkin uskoa että mekin voimme viimein onnistua <3

Olen kovasti miettinyt sitä kun alamme kertomaan raskaudesta vanhemmillemme ja ystäville, kuinka paljon tätä tarinaa haluamme kertoa. Aiemmin ajattelin että sittenhän keskenmenoista voisi kertoa ja ei sillä niin enää väliä olisi jos läheisimmät saisivat tietää. Olen kuitenkin asiaa enemmän pohtiessani kallistunut kuitenkin siihen että en halua avata taustoja sen enempää. Yritysaika ja keskenmenot ovat olleet niin stressaavia ja kamalia kokemuksia etten halua asiaa ihmisten ihmeteltäväksi, vielä vähemmän kaipaan kenenkään sääliä. Koen edelleen olevani se viallinen, nainen joka ei tehtäväänsä pysty suorittamaan. En jaksaisi käsitellä asiaa enää uusien ihmisten kanssa. Luulen että itsellänikin suurin käsittelyvaihe on vielä edessä. Asiat ovat menneet nyt niin suurella vauhdilla eteenpäin etten ole edes ehtinyt miettimään mitä kaikkea meillä onkaan takanamme. Lisäksi en usko että useimmat edes ymmärtäisivät kuinka suuri ja vaikea asia on minulle ollut. 

Raskaus ja liikunta

Olen aloittanut kuntosalilla käymisen pitkästä aikaa. Olen todella yllättynyt kuinka hyvin olen jaksanut salilla tehdä. Oloni on ollut niin heikko että luulin pyörtyväni jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Aluksi minun olikin tarkoitus turvautua personal traineriin, mutta muutaman yllättävän laskun myötä päätin että pärjään omillani. Salilla olen tehnyt aerobista, jalkoja, käsiä ja selkää. Olen tehnyt rauhallisesti ja  maltillisesti pienillä painoilla. En vedä itseäni aivan maitohapoille vaan hankin tasaisen mukavan hien pintaan ja pienen tutinan lihaksiin. Ompa ollutkin aivan ihanaa pitkästä aikaa liikkua!

Täytyisi joku päivä oikein kunnolla panostaa ja etsiä tietoa raskauden ajan kuntosalilla treenaamisesta. En halua riskeerata raskautta tekemisilläni tippaakaan joten kun nyt en pt:n palveluja aiokaan ostaa niin minun on tutustuttava aiheeseen omin pikku kätösin. Haluan kuitenkin ehdottomasti liikkua raskauden ajan koska en halua turhia kiloja jäädäkseen. Kuinka te olette treenanneet tai ajatelleet treenata raskausaikana? Mitä olisi hyvä ottaa huomioon? Kaikki vinkit otetaan vastaan tositarkoituksella :)

9+3 ja vuoden ensimmäisiä mietteitä

Rv 9+3. Viimeinen lomapäivä. Oikein kauhistuttaa mennä huomenna töihin, kun on saanut viikon levätä (oikeastaan kaksi, sillä olin ensin sairaslomalla flunssan vuoksi). Olo on nuutunut ja joka päivä heikottaa. Huonon olon aaltoja tulee ja menee, ruokaa on saatava parin tunnin välein. Kyllä hieman jännittää kuinka kauan pystyn raskautta salassa pitämään, varsinkin töissä. Yritämme sinne viikon 12+0 nt-ultraan saakka. Ei olisi pitkä aika!

Joka päivä on epäuskoinen olo. Yritän pitää jalat maassa jotten kovin korkealta putoaisi pahimman sattuessa. Olen silti uhkarohkeasti käynyt pari kertaa netissä vauvan tarvikkeita ihastelemassa. Tuhma minä. Eilen aamulla laitoin viimeisen lugenkin, jipii! Olen myös mietiskellyt kuinka kerromme vanhemmillemme vauvasta. En kyllä tiedä yhtään, ei tätä vieläkään usko todeksi. Välillä on olo että onko siellä masussa edes mitään, että tämä kaikki on jotain suurta huijausta! Toisaalta olot pitävät huolen siitä ettei tosiasia jää unohtumaan.. Vatsa on selkeästi pyöristynyt, varmasti vielä alun turvotusta, mutta kyllä minä sitä piilottelemaan joudun. Olen kuitenkin normaalisti aika hoikka joten pienenkin turvotuksen kyllä huomaa. Ja farkut kiristää ja ahdistaa. Milloin on lupa ostaa uusia vaatteita? En taida ihan vielä uskaltaa.

On kyllä uskomaton tunne kun on saanut itseään pala palalta takaisin. Olin loppusyksystä niin hajalla enkä nähnyt elämässäni mitään ilon aiheita. Tuskin minua koskaan kokonaan saa korjattua, mutta se ettei jokainen päivä ole pelkkää selviytymistä ja masentavia ajatuksia tuntuu niin hyvälle. Lapsettomuus on kyllä ollut elämäni suurin kriisi ja myöskin suurin opettaja ja kasvattaja. Tosin olisin mieluusti kasvanut ihmisenä myös erilaisen opettajan avulla. Minulle nyt vain kävi näin.

Ensimmäinen neuvola

Eilen oli ensimmäinen neuvola. Viikkoja on tänään kasassa 8+6 ja pieni on vieläkin matkassa! Neuvolassa oli aika epäuskoinen olo; jutellaanko me nyt ihan oikeasti meidän vauvasta? Onko tämä totta? Entä jos kuitenkin käy vielä huonosti ja kaikki on turhaa? Uskomatonta että olemme päässeet jo näin pitkälle. Olemme nähneet pienen, kuulleet hänen sydänäänensä ja nyt on tehty ensimmäiset merkinnät äitiyskorttiin!

Itse neuvolakäynti oli mukava. Oma terkkarimme oli harmiksemme poissa emmekä saaneet nähdä häntä vieläkään, mutta sijainen oli mukava ja lempeän oloinen. Ehkä hieman ujo ja jännittynyt, en tiedä oliko hänellä kovinkaan pitkään työkokemusta mutta asiansa hoiti silti ihan hyvin. Saimme mukaamme hirvittävän määrän erilaisia lappuja ja vihkosia joissa on tietoa raskausajasta, ruokavaliosta, raskauden seurannasta, sikiöseuloista, perhevalmennuksesta ym. Tuntui kyllä että ensikertalaisen pää oli välillä hieman pyörällä mutta eiköhän kaikki ole kuitenkin suhteellisen selkeää jatkon suhteen. Varasimme nt-ultran tammikuun puolivälin jälkeen viikolle 12+0 ja samalla muitakin aikoja suuhygienistille, perhevalmennukseen sekä neuvolääkäriin. Mies oli käynnillä mukana ja tuntui hänkin olevan välillä hieman pyörällä päästään, eikä ihme! Itse olin sentään jo aika paljon lukenut tulevasta ja olin siinä mielessä kartalla, mutta miesrukka tuskin on illat pitkät googletellut neuvolakäynneistä, sikiöseulonnoista ym. eteen tulevista asioista. Ihana kun hän oli mukana, vaikka aika paljonhan siellä käsiteltiin äitiin liittyviä asioita. Minusta kuitenkin miehen on hyvä olla mukana ainakin ensimmäisellä neuvola käynnillä, jotta asia konkretisoituisi miehellekin ja hänkin saisi erilaista infoa tulevasta. Nauroimmekin lopuksi että oli hyvä kun mies kuuli näitä asioita ammattilaisen suusta eikä vain minun höpötyksinäni.

Illalla mies kyseli taas koska voisi kertoa vauvasta jollekin. Hän ei ole kertonut tästä kuin yhdelle veljistään, joten ymmärrän kyllä että hänellä ei ole oikein juttelukaveria asiasta. Itse kuitenkin olen kertonut siskolle sekä parille hyvälle ystävälle joten pystyn asiasta kuitenkin puhumaan muillekin kun miehelleni. Minun puolestani hän saa tietenkin jollekin luotettavalle ystävälleen asiasta puhua, mutta esimerkiksi molempien vanhemmille en halua tästä vielä puhuttavan. Sitten nt-ultran jälkeen.

On tämä hurjaa. Niin kirkkaana mielessä koko viime vuosi, jokainen itku ja se kauhean suuri möykky rinnassa. Nyt täytyy muistaa kuinka haurasta kaikki on, kuinka yksi hetki voi muuttaa kaiken. Päivä kerrallaan, pikkuhiljaa. Jospa viimein saisimme pienen kotiin <3

Älä sydämes ääntä kadota

"Täydellisen kauniina, muttei vielä valmiina, älä sydämes ääntä kadota, poloinen, aurinkotuulessa."

Elviiran ja Raken Aurinkotuulessa -kappaleesta tuli minulle todella tärkeä edellisten raskauksien ja menetyksien aikana. Tässä kappaleessa on jotain taikaa, joka tuo pelon keskelle uskoa ja toivoa. Kun blogia aloitin ajattelin, että jos tulen vielä raskaaksi ja saan joskus kuulla pienen sydänäänet olisi se hyvä hetki julkaista tämä kappale blogissani. Jotenkin niiiin henkilökohtaista ja tärkeää minulle.

Joulun tunteita

Jouluaatto meni rauhallisesti perheen ja sukulaisten kanssa. Lasten intoa ja jännitystä katsellessa oli hieman haikea olo ja mietin vain jospa ensi joulun saisimme viettää viimein oman pienen kanssa. Yksi sukulaispariskunnista odottaa toista lastaan ja äidillä oli jo suuri vatsa. Siinä sitten kaikki ihastelivat kuinka sukumme vain kasvaa ja kuinka ensi jouluna on taas yksi enemmän. Minä olin hiljaa ja ajattelin mielessäni että "hihhih ettepäs tiedäkkään että ensi jouluna täällä onkin mahdollisesti kaksi pientä lisää"! Jos hyvin käy. Mietin myös kuinka joulu olisi sujunut jos itse en olisi vieläkään raskaana, tai olisin saanut keskenmenon taas. Olla nyt siinä sitten iloisella joulumielellä katsellessa toisen kasvavaa vatsaa. No, ehkä minun pitäisi unohtaa kaikki ikävät asiat ja yrittää nauttia siitä mitä meillä nyt on. On tämä joulu vaan niin lasten ja perheiden juhla että lapsettomana sitä tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi. Joulukahvillekin jakauduttiin niin että "lapselliset" joivat kahvinsa ensin jotta lapsettomat saisivat rauhassa juoda kahvinsa. Lisäksi mieheni vietti joulun oman perheensä luona, joten oli kyllä välillä hieman yksinäinen olo. No mutta joulu on nyt ohi ja voin keskittyä pelkkään lomailuun koko seuraavan viikon! Harmikseni flunssa ei hellittänytkään niinkuin jo loppuviikosta luulin vaan olen nytkin herännyt yskimään ja niiskuttelemaan kukonlaulun aikaan. En kyllä valita, pidän aamuista jolloin saan olla hiljaisuudessa ja kiireettömyydessä. Niin, vaikkei esimerkiksi pienen vauvan itku ja jokellus meidänkin kodissa olisi haitaksi <3

Minkälaisia tunteita joulu teissä muissa herättää?

Rauhallista joulua

Kaikille ihanille sinne ruudun toiselle puolelle rauhallista joulua. Yritetään nauttia joulun tunnelmasta ja läheisistä kaikista suruista ja huolista huolimatta. Itselleni niin ihana, niin kamala juhla. Ehkä joskus vielä meille kaikille se juhlista parhain, omien pienokaistemme kanssa.

Rauhallista joulua <3

Ultra

Olen onnesta sekaisin! Tulin juuri ultrasta kotiin ja siellä se meidän pikkuinen köllötteli ja sydän löi kovasti! Voi sitä onnen tunnetta kun sen pienen näki! Uskomatonta.. Pieni vastasi viikkoja 7+4 eli omiin laskuihini (kuukautisista 7+6) vain parin päivän heitto. Ensimmäisen neuvolankin varasimme samalla ja se on jo heti ensiviikolla! Voiko tämä tapahtua minulle, meille? Voi kumpa pieni jaksaisi sinnitellä nyt syliin saakka! Oli kyllä ihana kun mies oli mukana, ei tarvinnut yksin pelätä <3

Terkkarista sen verran että aika hätäinen ja nopea oli, ei kerennyt itse kunnolla oikein tajutakkaan kun kaikki oli jo ohi. Hieman olisin toivonut enemmän tietoa ja esim. pienen mittaa emme saaneet kuulla. Itse olin niin sekavassa tilassa etten ymmärtänyt maailman menosta mitään joten ei tullut pieneen mieleenkään kysyä yhtään mitään :D Kuvakin meinasi jäädä saamatta mutta onneksi terkkari juoksi sen vielä peräämme tuomaan kun olimme jo toisessa huoneessa varaamassa ensimmäistä neuvolaa. Jännittää kovasti millainen se oma neuvolatäti sitten onkaan. No, ensiviikolla sen sitten näkee.

Flunssa

Mies oli reissussa viimeviikon lopulla ja toi sunnuntaina mukanaan flunssapöpön. No eipä tarvinnut vuorokauttakaan kun pöpö löysi tiensä minuun. En ole muutamaan vuoteen ollut kipeänä, eikä tämä kyllä kivaa ole. Olen niin kiitollinen että pahin pahoinvointi meni ohi, sehän tästä vielä puuttuisi! Eilen oli muutenkin niin paska päivä, olin sekoillut yhden asian kanssa josta koitui ylimääräistä harmia ja rahahuolia. Onneksi mieheni on rauhallinen ja saa minut aina uskomaan että kaikesta selvitään. Myöhemmin jo naurattaa kuinka dramaattinen itse tilanteessa olin, kun itkeä vollotin ja mietin kannattaako minun edes elää enää kun kaikki vaan epäonnistuu :D

No, tänään on rv 7+4 ja ainakin pienemme on pysynyt sisälläni ja toivottavasti siellä torstaina ultrassa pieni sydän sykkii! Näin pitkälle emme ole vielä kertaakaan päässeet! Jännittää niin paljon ja tuntuu ettei osaa ajatellakaan muuta kuin torstaita. Entä jos tulee huonoja uutisia? Kuinka niistä selviän? Täytyy varautua kaikkeen. Onneksi aika on jo heti aamusta niin ei tarvitse koko päivää jännittää. Hui ja apua!

7+1

Hieman ollut vaikea päivä. Niin paljon asioita pyörii päässä ja pelottaa. Mutta tästä päivästä aletaan olla nyt  selvitty. Rv 7+1 enkä ole vuotanut pientä vielä ulos. Itkettää pelosta ja samalla onnesta. Taitaa olla aika käydä nukkumaan.