Juttelua ja liitoskipuja rv 34

Kävin juttelemassa pari viikkoa sitten psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ahdistuksestani liittyen vauvan yritykseen sekä keskenmenoihin. Ja kadun todella etten hakenut apua silloin kun ahdistus ja suru olivat pahimmillaan. Keskustelu kesti lähes 1,5h jonka aikana käytiin läpi tapahtumia ja niistä aiheutuneita tunteita. Hieman jännitin etukäteen käyntiä, mutta käynnin jälkeen oli niin hyvä olo kun oli saanut puhua jollekin joka oli siinä juuri sinua varten, ilman tunnesiteitä ja vaitiolovelvollisena. En avaa keskustelua sen enempää täällä, mutta tahdon vain sanoa että hakekaa apua silloin kun sitä oikeasti tarvitsette. Neuvolaan sen verran terveisiä että hieman olisivat voineet jo aikaisemmin, vaikka ensikäynnillä kysyä keskustelun tarpeesta, itse ainakin olen huono pyytämään apua eikä minusta ulospäin varmasti edes huomaa ahdistusta. Tällä hetkellä raskaus on jo niin pitkällä että ajatukset ovat kovasti jo synnytyksessä ja vauvassa, eikä ahdistus enää ole päällimmäisenä mielessä. No, onneksi kuitenkin avasin itse viimein suuni, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan taas oikein huolella. Varsinkin öisin kivut ovat niin kovia, että tuntuu kuin häpyluuni murtuisi kun vaihdan asentoa. Kävely on tuskaista eikä tee kyllä mieli liikkua kotoa minnekään. Toivon todella että tämä pieni saapuisi siinä rv 37-40 eikä antaisi odotuttaa itseään yliajalle. Vielä kuitenkin on parempi pysytellä masussa turvassa.

Jokaisesta vihlaisusta, kivuista ja säryistä olen kuitenkin äärettömän kiitollinen. Tämän unelman eteen on paljon kivuliaampiakin kyyneleitä vuodatettu.

Oikein rauhallista juhannusta kaikille, toivotaan että sää pysyisi edes kohtuullisena ja pääsisi nauttimaan ulkoilusta ja grilli eväistä :)

Vointini rv 32

Pitkästä aikaa jos päivittelisi kuulumisia. Olen ollut jo kauan sairaslomalla ja nyt alkoi virallisesti kesäloma, jonka jälkeen alkaa äitiysloma. Vaikka aikaa on liikaakin on blogin päivittely jotenkin jäänyt. Käyn kyllä lukemassa muiden kuulumisia aktiivisesti mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa itse mitään. Aloitin tämän blogin kuitenkin keskenmenojen ja lapsettomuuden tuoman ahdistuksen purkamiseen, en odotus enkä vauva -blogiksi. Saa nähdä mikä blogin kohtalo on vauvan synnyttyä. En usko että kovinkaan aktiivisesti tulen enää kirjoittamaan, mutta vanhat tekstit haluan säästää muistona. Niissä on kuitenkin hyviä ja huonoja muistoja, ajatuksia ja ahdistuksia.

Nyt mennään jo raskausviikolla 32. Ja se tuntuu jotenkin aivan käsittämättömälle! Aika on mennyt todella nopeasti ja täytyy kyllä välillä aivan pysähtyä miettimään kuinka kahden kuukauden päästä meillä mahdollisesti jo on, tai on syntymässä pieni tyttö.

Vointini on varmaankin ihan ok. Uskon että kaikki vaivat ovat aivan normaaleja loppuraskauden ongelmia. Väsymystä, liitoskipuja (vaikkakin vähentyneet huomattavasti), supisteluja, jatkuvaa pissahätää yms. Suurin ja ärsyttävin vaivani tällä hetkellä on ehdottomasti jatkuva pissahätä. Viime lääkärin tarkastuksessa lääkäri totesi vauvan pään olevan todella alhaalla ja sen kyllä tuntee. Vessasta on tullut kotimme huoneista suosituin, enkä mielellään lähde minnekään missä tiedän etten heti paikalla pääse vessaan. Varsinkin iltaisin kun vauva on vilkkaimmillaan on olo aika hankala eikä ilman suojia oleminen tulisi kuuloonkaan, sen verran lähellä on ollut lirahtaa pöksyyn. Saa nähdä täytyykö viimeisillä viikoilla alkaa käyttämään vaippoja..

Painoa minulle on tähän mennessä tullut 11,8kg. Olen siihen tyytyväinen. Alussa ja puolen välin tienoilla painoni nousi aika nopeasti mutta nyt on tullut selkeä hidastuminen. Uskon sen johtuvan ihan vain ruokahaluni muutoksesta. Olo on koko ajan niin pinkeä ja suorastaan ahdistava, ettei tee edes mieli syödä. Toki pyrin syömään säännöllisesti mutta esimerkiksi annoskoot ovat pienentyneet ja napostelu on selkeästi vähentynyt. Enkä ole näistä asioista ollenkaan huolissani, päin vastoin!

Vauva on todella aktiivinen, liikkeitä tuntuu paljon ja ne ovat uskomattoman voimakkaita. Vauvan liikkuessa ja potkiessa olen pystynyt erottamaan selkeästi missä on vauvan peppu ja missä pikkuinen jalka menee. Parasta kaikessa on kuinka mieskin tykkää katsella ja ihmetellä pienen touhuiluja, hän juttelee vauvalle, silittelee vatsaa ja on silminnähden onnellinen. Eräänä iltana saunassa mies pohti kuinka kaunis vatsani on, varsinkin kun tietää että siellä on oma lapsi. Ja kuinka paljon hän lasta rakastaisi vaikka kaikki ei olisikaan hyvin. "Me rakastetaan tätä vauvaa kävi miten kävi". Tuntui niin hyvälle kuulla kuinka tärkeä pieni on miehellenikin jo nyt <3

Rv 29 kuulumisia

Meille luvattiin ensimmäisen neuvolalääkärin yhteydessä ylimääräinen seurantaultra n. viikolle 28. Nyt tämä luvattu lääkäri käynti on takana ja mies oli toki mukana ihmettelemässä pientä. Odotus on mennyt aika seesteisesti nyt, liitoskivut vaivaavat ja olo on raskas, mutta muuten olen voinut ihan hyvin. Suurin huoleni (joka nyt tässä vaiheessa on vielä aika turhaa, tiedän) on vauva joka on ollut koko raskauden perätilassa. En missään nimessä haluaisi sektiota, mutta en myöskään uskaltaisi ottaa riskiä synnyttää perätilavauvaakaan (toki tiedän että perätilavauvan synnytystä varten lantio kuvataan ja arvioidaan tarkkaan mahtuuko vauva ulos, mutta silti ajatuksena niin pelottavaa). Haluan jo pelkän toipumisen kannalta alatiesynnytyksen, ja toiseksi uskon sen olevan kokemuksenakin korvaamaton. Jo heti aluksi kun lääkäri aloitti ultrauksen, hän totesi pienen kääntyneen raivotarjontaan. Mikä helpotus! Pikkuisen pää oli niin alhaalla lantion peitossa että ultraaminenkin oli hieman hankalaa. Lääkäri otti mittoja vauvasta ja katsoimme taulukoista kuinka hän kasvaa kauniisti keskikäyrää. Tämän hetken painoarvio on n. 1250g. Niin pieni mutta niin suuri jo <3 Lääkäri halusi vielä varmuuden vuoksi tarkastaa kohdunkaulan tilanteen alhaalla olevan pään takia, mutta silläkin saralla kaikki oli hyvin, kohdunsuu visusti supussa ja kohdunkaula vielä pitkä. Töihin ei kuitenkaan ole enää menemistä ja kävinkin työpaikalla palauttelemassa avaimia ja tyhjentämässä pukukaappia. Nyt vain toivotaan että kesä menisi äkkiä ja saisimme pikkuisen viimein syliimme <3

Mielen avausta

Täällä mennään jo raskausviikolla 28, ja aika luottavaisin mielin olen. Vatsa alkaa olla jo melkoinen, vauvaa potkii kovasti ja liitoskivut alkavat vaivaamaan todenteolla vaikka olenkin ollut sairaslomalla. Muuten kaikki on aika mukavasti mennyt.

Meillä oli juuri neuvolakäynti, jossa puhuimme perheen voimavaroista ja jaksamisesta. Juttelu ajautui keskenmenoihin ja niistä aiheutuneeseen ahdistukseen. Terkkarimme ehdotti että voisin käydä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa mieltä vaivaavista asioista. Olen miettinyt useinkin että ulkopuoliselle puhuminen voisi olla hyvä juttu, ja olen nyt enemmän kuin tyytyväinen että pääsen hieman avautumaan. Sairaanhoitaja soittikin jo aika pian neuvolakäynnin jälkeen ja täytyy sanoa että jo pelkästään puhelimessa puhuminen ja ajan sopiminen sai mielen herkäksi. Saa nähdä kuinka tulen käynnistä selviämään. Mielestäni keskenmenotaustan (ja pitkän yrityksen) omaavalta voisi jo ensimmäisen neuvolan yhteydessä kysyä olisiko tällaiselle keskusteluavulle tarvetta, minä ainakin olen sen verran ujo ottamaan asiaa esille oma-aloitteisesti. Minustakaan ei varmasti ulospäin näy mikään ahdistus tai epävarmuus, joten ulkokuoren perusteella tilanteen arvioiminen ei ole luotettava tapa. Toki ensimmäisellä neuvolakäynnillä meillä oli sijainen, joka ei vaikuttanut yhtään niin pätevältä kuin mitä oma neuvolatätimme on, joten olisiko ollut hoitajan ammattitaidostakin kiinni.

Vauvalle olemme hankkineet lähes kaiken tarvittavan. Vaunut ja turvaistuin ovat vielä matkalla liikkeeseen, koska haluamaamme väriä ei pikkuputiikissa ollut valmiina. Mutta ne on tilattu! Pinnasänky on paikallaan, vaatteita ja tarvikkeita kaappi pullollaan. Nyt vain leppoisin mielin nauttimaan loppuraskaudesta. Äitiyspakkauskin on kelan asiointipalvelun mukaan matkalla, sitä odotellessa :)

Tulevaisuuden mietteitä

Mies on todella paljon puhunut jo kuinka haluaa ehdottomasti toisenkin lapsen, mutta minua ajatus ahdistaa aivan suunnattomasti. En todellakaan ole valmis edes ajattelemaan että ryhtyisin samaan kamalaan epätoivoiseen yrittämiseen ehkä enää koskaan. Epätoivoista kiertopäivien laskemista, ovulaation metsästystä, pakkoseksiä, piinailua, pettymistä. Negatestejä, plussatestejä, pelkoa, keskenmenoja. Itkua, masennusta, surua. Salailua ja sosiaalisten tilanteiden välttelyä. Niin kovaa epätoivoa, että muistan kuinka viime syksynä ajattelin moottoritiellä ajaessani että mitä väliä jos vaikka ajaisinkin tuon tunnelin seinään. Ei minulla ollut mitään väliä. Olin epäonnistunut ja viallinen, en toiminut niinkuin pitäisi. Minun olisi pitänyt hakea apua mutta olin liian arka puhumaan tunteistani kenellekään. Lapsettomuus on ollut heittämällä elämäni ykköskriisi, josta selviäminen vie varmasti vielä pitkän ajan.

En vain pysty enää elämään samaa uudelleen. Tiedän ja tunnen itseni niin hyvin, että ajattelutapa "tulee jos on tullakseen" muuttuu hyvin äkkiä pakkomielteiseksi kehon analysoinniksi, kellontarkkaan yritykseen ja sitä myöten samaan tuttuun, ahdistavaan oravanpyörään. Mies otti koko yritysajan ja keskenmenot aivan erilailla kuin minä, joten hänen on ehkä vaikea ymmärtää miksi olen niin vastaan toista lasta. Toisaalta on ihana tietää kuinka lapsirakas mieheni on, ja että hän on varmasti yhtä kovasti tätä vauvaa toivonut.

Tiedän että ajatukset voivat hyvinkin vielä muuttua mutta tällä hetkellä olen valmis vain yhteen lapseen ja nään tulevaisuutemme kolme henkisenä perheenä. Tälle pienelle haluan antaa kaikkeni ja olla niin hyvä äiti kun vaan voin. En tahdo pienen lapsuuden menevän hukkaan näkemällä ahdistuneen ja masentuneen äidin joka ei jaksa iloita pienestä ihmeestä vaan suree jo toisen lapsen yrittämistä. Toisaalta olen myös aina ajatellutkin että haluan vain yhden lapsen, jotenkin se tuntuu minusta luontevalta. Kun taas toisaalta olen niin onnellinen omasta sisarestani, hän kun on edelleen paras ystäväni.

Onneksi näitä ei tarvitse ajatella ja päättää vielä pitkään aikaan. Juuri nyt olen mielettömän onnellinen tästä lahjasta jonka viimein saamme. Aion nauttia raskaudesta ja tästä pienestä vauvasta täysillä <3

Raskaushäpeää

Työkaverini kärsii kaiken päättelemäni mukaan lapsettomuudesta. Hänellä on 10 vuotta kestänyt suhde, ikää yli 30 ja hän on joskus vihjaillut kuinka "kaikki eivät voi omaa lasta saada". Omasta raskaudestani hänelle kertominen oli niin vaikeaa, ja kun tilanne tuli että oli vain pakko avata suuni koin suunnatonta häpeää ja ahdistusta raskaudestani. Miksi minä sitten kuitenkin onnistuin ja toinen ei? Huomasin työkaveristani samantien että hän oli uutisestani järkyttynyt, eikä tiennyt mitä sanoa. Kyllä hän viimein onnitteli. Töissä nähdessämme hän selkeästi alkoi välttelemään minua eikä kertaakaan ole kommentoinut raskauttani. Ymmärrän häntä täysin, itse olin aivan samanlainen. Jätin jopa tapaamatta hyviä ystäviäni sen vuoksi että he olivat raskaana tai saaneet juuri lapsen. Tai jopa siksi että joku saattoi olla raskaana. En vain pystynyt. Haavat olivat liian auki nähdäkseen toisten onnen. Viime kesänä erästä tuttua ohimennen nähdessäni en muka edes huomannut hänen vauvavatsaansa.

Tiedän että saan olla onnellinen raskaudestani eikä minun sitä tarvitse häpeillä. Kuitenkin kun takaraivossa on se suuri ahdistus jonka jokainen vauvamaha ja kahvipöytäkeskustelu vauvoista ja raskaudesta sai aikaan olen ollut aika varovainen. En tuo raskautta juurikaan ilmi, puhun asiasta varoen mutta tietenkin kysyttäessä voin asiasta keskustella ihan normaalisti. En vain halua tuottaa mielipahaa tai ahdistusta kenellekään jolle asia voisi olla arka. Edelleen usein mietin nähdessäni raskausvatsan tai pienen vauvan kuinka nuokin varmaan ovat samantien onnistuneet. Kyllä aika varmaan parantaa.

Kuulumisia rv 26

Täällä mennään jo raskausviikolla 25+4. Olen monta kertaa ollut aikeissa kirjoittaa mutta lähiaikoina on ollut niin paljon puuhaa (vaikkei oikeasti mitään kummempaa ole ollutkaan) että kirjoittaminen on aina vain lykkääntynyt.

Vointi on suht tasaista, olen ollut sairaslomalla jonka jälkeen palasin muutamaksi päiväksi töihin ottamaan vauhtia lomalle. Töihin paluu tuntui kamalalle, olin navasta alaspäin niin kipeä ja ensimmäiset lomapäivät meni itkiessä ja kiukutellessa kun olin niin väsynyt ja kipeä. Lomalla teimme lähinnä kotihommia, ja vietimme miehen kanssa aikaa kotosalla. 

..ja laitoimme vauvalle huonetta! Nyt olen antanut tuon pienen huoneen oven olla auki, jotta voin jäädä oven suuhun vain ihmettelemään, että meille ihan oikeasti tulee vauva, että meillä on nyt suloiset tapetit seinällä ja pinnasänky kasattu. Aikaisemmin koko huoneen läsnäolo sai minut todella ahdistuneeksi ja pidin ovea aina kiinni. Pahinta oli vieraat jotka kyselivät mitä olemme suunnitelleet huoneeseen, jotkut jopa suoraan vihjailivat koska aiomme sinne lapsen hankkia. Silloin vastasin van tekopirteästi että "hehheh, empäs tiedä", ja kuinka aiomme ostaa sinne vierasvuoteen ja sisustaa jotenkin muka kivasti. Tosiasiassa surin tuota ylimääräistä huonetta joka vain muistutti siitä kuinka olin viallinen.

Mutta itse raskausajan kuulumisiin. Toissa viikolla olin tosiaan muutaman päivän töissä ennen lomaani ja liitoskivut olivat edelleen pahoja. Sinnittelin nämä muutamat vuorot koska tiesin jääväni lomalle enkä vain jaksanut mennä taas lääkäriin. Noiden työpäivien jälkeen sain tuntea taas jonkin verran supistuksia, jotka kyllä helpottivat lomaviikolla, kunnes.. Vimeviikolla loppuviikosta alkoi taas satunnaisesti supistella. En niistä säikähtänyt sillä näillä viikoilla voi harjoitussupistuksia jo tullakin. Viikonloppuna kuitenkin pitkä ajomatka ja ystävän muutossa oleminen (en siis kantanut mitään painavaa!) sai supistukset yltymään ja autossa supistikin hellittämättä useamman tunnin! Kyllä siinä jo ehti miettiä kaikenlaista ja olin jo viittä vaille etsimässä naisten akuutin puhelinnumeroa, mutta onneksi kotiin päästyä olo helpotti ja nukuinkin oikein sikeästi. Sunnuntaina sitten pikkuisen järjestelin varastoon meneviä tavaroita ja supistukset löysivät taas luokseni. Kävin eilen neuvolan lääkärillä, joka tarkisti paikat huolellisesti, kaikki oli hyvin eikä vauvalla ollut hätää. Sairaslomaa sain reippaasti vaikka ensin tuntui että sai taas selitellä todenteolla miksi en tuntenut oloani työkykyiseksi.

On kyllä vaikeaa välillä arvioida mikä kuuluu normaaliin raskauteen ja milloin on syytä olla huolissaan. Onneksi kuitenkaan mitään suurempaa vaivaa tai säikähdystä ei ole ollut ja pääasiassa kaikki on sujunut hyvin. Vauva potkii jo todella paljon ja koko maha heiluu kun pieni hyppii ja tekee kieppejä. Mieskin siis tuntee liikkeet jo todella hyvin. Vielä on matkaa maaliin mutta aika luottavaisin mielin olen <3

Neuvolaa ja saikkua rv 23

Tänään mennään jo raskausviikolla 22+5. Yllättäen aika meneekin jo kovaa vauhtia ja laskettuun aikaankin on alle neljä kuukautta! Olen ollut jo 1,5 viikkoa sairaslomalla liitoskipujen vuoksi, ja ensiviikolla pitäisi mennä sitten kokeilemaan miltä työnteko tuntuu. Kivut ovat toki helpottaneet kun ei ole tarvinnut tehdä mitään raskasta, mutta heti kun fyysistä rasitusta tulee enemmän alkaa lantion alueella sekä lonkissa tuntumaan. Tuntuu mahdottomalta ajatella että töihin paluuni sujuisi ilman kipuja ja pystyisin oikeasti kävelemään ja olemaan jaloillani, saati nostelemaan jne koko päivän ajan. No mutta sen näkee sitten kokeilemalla joten turha etukäteen asiaa sen kummemmin miettiä.

Neuvolassa ei oikeastaan tapahtunut mitään sen kummempaa. Otettiin perusmittaukset, sf-mitta sekä kuunneltiin sydänäänet. Käytiin läpi Kela-asioita ja muuta pientä mitä tuli mieleen. Ja sain tietenkin raskaustodistuksen. Eniten ahdistusta aiheuttaa 8kg painon nousu mutta yritän olla ajattelematta asiaa. Olen aina ollut kova tuijottamaan vaakaa ja tiesin jo etukäteen painon nousun tuottavan ahdistusta. Olen kuitenkin liikkunut joka viikko sen mitä olen pystynyt ja syönyt normaalisti enkä juurikaan herkutellut, joten en usko että syömällä olen näitä kiloja saanut. Parempi vaan koittaa olla ajattelematta koko asiaa, painoa väistämättä tulee nyt lisää ja se on aivan normaalia.

Mieli on ollut kovin oikutteleva oikeastaan koko raskauden ajan, huomaan keskenmenojen kummittelevan takaraivossa välillä rajustikin. Olen jotenkin joka asiasta todella herkillä ja tuntuu että pienikin vastoinkäyminen ja kinastelu saa minut vetistelemään ja aivan ylidramaattiseksi. Varsinkin vauvaan liittyvät asiat (hankinnat, nimi asiat, kummivalinnat yms.) ovat minulle aivan erityisen arkoja ja tärkeitä. Mietin usein edellisiä raskauksia ja tuntuu että vaikka ymmärrän nyt raskauden suurella todennäköisyydellä päättyvän elävän lapsen syntymään olen jotenkin todella kiinni menetyksissä, ja koen edelleen olevani huono ja epäonnistunut. Seuraavassa hetkessä taas saatan herkistellä kuinka viimein onnistuimme ja pystyn sittenkin tekemään miehestäni isän. En malta odottaa sitä että pieni syntyy ja saamme hänet viimein syliimme. Hän on varmasti aivan mielettömän kaunis vauva <3

Liitoskivuista rv 22

Rv 21+4. Olen jo reilun viikon ajan kärsinyt kivuista lantion alueella. Koskee kävellä, istua, maata, vain olla. Töissä olo alkoi olla todella tukala kun jokaisella askeleella ja vain paikallaan ollessa koski lonkkiin, lantioon ja pakaroiden alueelle sekä lisäksi ajoittain iskee viiltävä kipu häpylyyn alueelle. Kuitenkin joudun koko 8 tunnin ajan kävelemään, seisomaan, kyykistymään n. 100 kertaa, nostamaan, siirtämään, pitelemään, taluttamaan, eikä huilailuille ole aikaa. Yöt ovat menneet heräillessä jokaiseen kyljen kääntöön ja liikahdukseen. Lisäksi pieniä kivuttomia supistuksia on edelleen ollut, mutta ne eivät ole minua erityisemmin säikäyttäneet. "Pienen" omanpään sisäisen taistelun jälkeen totesin että on aika hieman rauhoittua, kuunnella kroppaa ja hengähtää. En saa kruunua könkkäämällä töissä viimeisillä voimilla ja työkavereidenkin kommentit kävelytyylistäni saivat ehkä hieman ajattelemaan.. Sairaslomalla olen nyt viikon verran, katsotaan mihin suuntaan kivut alkavat mennä. Kotona ollessa kivut ovat kyllä hellittäneet jonkin verran, mutta huomaan kyllä heti enemmän liikkuessani kipujen yltyvän.

Lääkäri oli mukava, olin käynyt hänen vastaanotollaan kerran aikaisemminkin. Hieman jännästi hän tosin tokaisi että "näin aikaisilla viikoilla tuollaiset vaivat", mutta yritti sanomistaan sitten myöhemmin selitellä. En minä tiedä millä viikoilla mistäkin vaivasta saa kärsiä. Ihanasti hän kuitenkin jutteli ja oli ymmärtäväinen kun halusin tietää myös kohdunsuun tilanteen -joka onneksi oli tiukassa supussa.

Pääasia että vauva voi kuitenkin hyvin, liikkuu ja potkii paljon. Minun kivuistani ei niin väliä. Potkut ovat jo sen verran kovia että niitä voi havaita vatsan päältäkin. Ihanaa että mieskin on päässyt tuntemaan ja näkemään pienen liikkeitä. <3

Rakenneultra rv 20+4

Siis apua. A-p-u-a. Olen aivan sekaisin, päästäni pyörällä tästä onnen määrästä! Aamulla oli kauan odotettu rakenneultra. Kaikki rakenteet olivat pienellä kunnossa, hän oli kasvanut hienosti ja liikkui paljon. Aluksi pikkuinen oli pienessä kippurassa aivan alavatsan kohdalla jolloin kätilöllä oli täysi työ aloittaa rakenteiden tarkastelu. Takapuoleni alle laitettiin tyyny ja onneksi pieni sitten pikkuhiljaa alkoi pomppimaan ylöspäin ja saatiin mittaukset ja tarkastukset tehtyä kunnolla. Siirtyessämme rakenteissa päästä alaspäin esitin kiltisti toiveen, että sukupuoli kerrottaisiin mikäli se tutkimuksen aikana tulisi ilmi. No tulihan se samantien kun kerkesin kysyä.

Tyttö. Meille tulee pieni kaunis tyttövauva! <3 Olen aivan myyty, sekaisin ja kaikkea mahdollista. Olimme aivan suut auki ja kysyimme vielä uudelleen kätilöltä, että onko hän aivan varma ettei siellä ole pippeliä. Niin varmoja olemme olleet siitä että pieni olisi poika. Huhhuh, vieläkin olen aivan pyörryksissä tästä kaikesta! Ja niin kiitollinen. Voi luoja että en mitään toivo niin paljon kuin että kaikki menisi hyvin loppuun saakka. Meidän pieni tyttö. Voi mahdotonta.. Mieskin aivan pehmeänä höpötellyt koko päivän isin pienestä tyttövauvasta.

Sukupuoli on tietenkin aivan toissijainen juttu, tietenkin olemme kiitollisia ja onnellisia että vauva on kehittynyt normaalisti ja kaikki rakenteet kunnossa. Kuitenkin tämä sukupuoli juuri niinkuin ajattelinkin konkretisoi raskauden ja sai kaiken tuntumaan todelta. Vai onko tämä unta? En tiedä. Ainakin toivon etten koskaan heräisi tästä unesta <3

Olotilapäivitystä rv 20

Tänään mennään rv 19+3. Flunssa suurinpiirtein selätetty, vielä on tukkoinen olo hieman ja niistelemään joutuu mutta olo on ihan hyvä. Töihin ei edelleenkään innostaisi mennä mutta ei se auta, illaksi on mentävä.

Perjantai iltana wc-käynnillä paperiin tuli pyyhittäessä hieman rusehtavaa. Myöhemmin mitään vuotoa ei ole ollut havaittavissa. Supistuksia on hieman, ne eivät ole kipeitä vaan huomaan vatsan kiristyvän aina hetkeksi. Supistuksia on muutaman kerran päivässä. Paljonhan minä tietenkin googlettelin ja pohdin enkä ole sitten lopulta soitellut mihinkään. Vuotoa ei kuitenkaan parin pyyhkäisyn jälkeen tullut, tunnen vauvan liikkeet päivittäin ja supistuksiakaan ei montaa päivässä tule, eivätkä ne ole kipeitä. Viikon päästä on rakenneultra jolloin ajattelin asiasta kysäistä ja taidanpa pyytää katsauksen tuonne kohdunsuullekin ettei nyt vaan mitään avautumista ole päässyt tapahtumaan. Tietenkin jos töissä ollessa supistukset lisääntyvät tms. otan yhteyttä neuvolaan. Vaikeaa tulkita kaikkia oireita, kun ei oikein tiedä onko normaalia vai pitäisikö huolestua? Kuitenkin uskon että niin kauan kun ei kipuja ole ja supistukset eivät ole säännöllisiä ei huolta ole. Lisäksi tomerat potkut kyllä kertovat että vauvalla on kaikki hyvin. <3

En kyllä voi potkuista olla erikseen vielä mainitsematta. On ne niin uskomattomia. Joka kerta tulee hymy huulille ja ihmeellinen fiilis. Minä hihkun aina miehelle että nyt äkkiä tänne ja mies kovasti yrittää aina vatsan päältä kokeilla, muttei ole onnistunut kuin yhden potkun tuntemaan ja sitäkin hän epäröi kovasti että olikohan se nyt muka ihan oikea potku. Oivoi, en voi kun olla kiitollinen ja ihmetellä tätä kaikkea. Voi kumpa kaikki menisi loppuun saakka hyvin.

Atsiiih

Flunssa. Jo toisen kerran raskauden aikana. Ennen raskautta olin kipeä viimeksi joskus 2014 vuoden alussa. Huomaa siis selvästi kuinka vastustuskyky on heikentynyt. Hoitoalalla työskennellessä joudun väistämättä tekemisiin kaikenmaailman pöpöjen kanssa ja näköjään nappaan niitä sitä mukaa matkaani. Toivon pikaista paranemista sillä viikonloppu olisi pitkästä aikaa vapaa ja minulla on kauan odotettuja suunnitelmia. Peukut siis pystyyn!

Rv 18+6. Huomenna 19 viikkoa täynnä ja alkaa 20. raskausviikko! Aivan käsittämättömän hullua! En edelleenkään voi käsittää että tämä tapahtuu meille, kuin unessa eläisin. Olen muuten tainnut alkaa tuntemaan ajoittain missä kohtaa vauva majailee. Tänä aamuna kun makoilin sohvalla oli vatsa aivan hassun muotoinen kun pikkuinen selvästi oli vallannut vasemman puolen vatsastani. Pari tuntia tästä oli möykky siirtynyt jo oikealle puolelle :D Ihanaa <3


Alla vielä toivottu vatsakuva, jospa tästä ei minua vahingossakaan voisi tunnistaa. Kuva on otettu päivällä (18+4) joten vatsa aamusta hieman vielä turvonnut. Mies eilen totesi että onhan siellä varmasti vauva etten ole vaan syönyt liikaa :D

Rv 18+4

Potkuja

Tänään on rv 18+4. Yön pikkutunneilla, kun yritin unta houkutella, makasin selälleen ja silittelin ja kokeilin vatsaa. Ja tum tum tum! Kolme ihanaa potkua suoraan käteen! Pystyikö ne olemaan? Harmi kun mies nukkui jo, en viitsinyt häntä siinä herättää. En voinut kuin hymyillä yksin pimeässä ja taisi siinä pari kyyneltäkin tirahtaa :') Meidän vauva, niin kaivattu ja ihana. Se on ihan oikeasti jo olemassa.

Pakko vielä kommentoida tuota kauan odotettua äitiyspakkausta 2017. Itsehän alunperin ajattelin että tottakai sen otan, onhan äitiyspakkaus huippu juttu. Mutta sitten.. Aloin miettimään käyttäisinkö vaatteita oikeasti. Vai saisinko ehkä rahalla järkevämpiä hankintoja? Sisareltani saisin kuitenkin viimevuoden äitiyspakkauksesta kaiken mitä tarvitsisin; petivaatteet, villapuvun, makuupussin jne. Mutta tänään kun pakkaus julkistettiin. On se kyllä aika hieno! Pakkohan se on ottaa! <3

18+3

Kirjoitin eilen pitkän postauksen erimielisyyksistäni miehen kanssa. Tiesin jo tekstiä julkaistaessa ettei se ole tarpeen. Typerä minä. Parempi että jätän parisuhde ruotimiset välistä ja keskityn tässä blogissa muihin asioihin. Ehkä vain itse säikähdin riitaa niin kovasti, me emme kuitenkaan ole paljoa riidelleet suhteemme aikana. Ja kiukku oli vielä niin tuore. Taidan jättää vain tekstin tuonne luonnoksiin niin voi sitten hormonien tasoituttua käydä kurkkimassa kuinka sekaisin sitä on oltu :D

Sain eilen ensimmäisen "Näenkö oikein, onko sinulla vatsa kasvanut?" -kommentin. Vaikka vatsan kasvaminen on tuottanut jo pieniä vaikeuksia ja hengästymistä ihan jo pelkästään vaikka pukiessa, saati sitten töissä touhutessa, pidän kovasti pallomahastani. Eikä minua haittaa yhtään sen saama huomio :) Onhan se supersöpö!

Vauva tuntuu voivan hyvin. Viikkoja nyt 18+3 eli meneillään on jo 19. raskausviikko! Käsittämätöntä. Muutama päivä sitten tunsin kovimmat potkut ikinä! Tai ne eivät olleet varsinaisesti potkuja vaan vauva vain möyrysi vatsassani todella kovasti. Liikkeitä tuntuu muutenkin koko ajan enemmän. Rakastan tuota pientä sisälläni <3

P.s. Kaksi viikkoa ja yksi yö rakenneultraan!

Kiukkua, itkua ja ahdistusta

Olen pari päivää ollut super huonolla tuulella. Kaikki ärsyttää. Aivan kaikki. Olen todella sytytysherkkä, äkkipikainen ja pohdin asioita paljon yksin vetäen johtopäätökset. Päässäni pyörii miljoonia asioita mutten saa puettua niitä sanoiksi. Muutama ihan konkreettinen juttu kotona on ärsyttänyt ja saanut päässäni aivan valtavat mittasuhteet. Niitä kun sitten päässäni pyörittelee on soppa valmis. Lisäksi olen saanut järjestettyä itselleni aivan suunnattoman pelon siitä ettei pieni selviäkään. Ja sitä minä en osaa sanoa ääneen, en vaikka olen yrittänyt. Mies on tietenkin saanut sitten tämän kaiken sonnan niskaansa tänä iltana.

Julkaisin tässä hiljattain somessa kuvan jossa käy ilmi että olen raskaana. Minun ei ollut tarkoitus alunperin julkaista yhtään mitään vauvaan liittyen mutta sain ystäväni kanssa otettua niin kauniin kuvan aiheesta että hetken mielijohteesta julkaisin sen. Eihän kuvaa voinut heittää "hukkaan". Vuorokaudessa kuva keräsi n. 250 tykkääjää eikä elokuinen salaisuutemme varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Julkaisun jälkeen olen alkanutkin sairaalloisesti pelätä että vauva ei selviä vaan kuolee kohtuuni. Että joudun sitten perään kertomaan kaikille ettei mitään vauvaa tulekaan. Pelkoani on lietsonut se ettei liikkeet ole tuntuneet niin hyvin parin päivän aikana. Eilen vain yhden kerran ja tänään vasta nyt illalla kun olen itkenyt kolmatta tuntia kaikkia näitä ajatuksiani ja kiukkujani. Taisi pieni huomata että nyt ei ole äidillä kaikki hyvin. Äidillä. Kirjoitinko minä tuon. Voi kumpa minä ihan oikeasti saisin vielä olla äiti. 

Toki tiedostan että tässä vaiheessa liikkeet eivät tunnu säännöllisesti, mutta melkein kaksi viikkoa ne ovat tuntuneet päivittäin useasti niin tällainen hiljaiselo alkaa todellakin huolettaa. Olen hankkinut muutamia vauvan vaatteitakin jo, sekä valinnut vaunut, sängyn ja vaikka mitä muuta vauvalle. Olen viettänyt hullun lailla aikaa tietokoneella etsien vauvalle maailman suloisimpia tarvikkeita ja huoneeseen kaunista sisustusta. Olenko todellakin näin hurahtanut ja unohtanut tosiasiat? Ei raskausviikko 18 takaa yhtään mitään! Olen yhä se sama nainen joka menetti kolme aikaisempaakin pientä vauvan alkua. Ei neljäs keskenmeno olisi mikään ihme kohdallani. Ja jottei tosiasiat pääsisi unohtumaan tuli toisesta keskenmenosta kuluneeksi eilen tasan vuosi. Kolmatta "merkkipäivää" odotellessa joka on sekin jo alle kahden kuukauden päässä.

Kyllä nämä keskenmenot ja lapsettomuus ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet etten tule unohtamaan koskaan niitä tunteita. Minulle tämä taival on ollut elämäni raskainta aikaa. Tämän ulkopuolisen silmin onnellisen odottavan äidin sisällä on hauras, pelkäävä ja epävarma nainen jonka suurin unelma on tulla äidiksi.

Bakteerivaginoosi

Sain tänään puhelun lääkäriltäni. Luultavasti vatsakipuni johtuvat bakteerivaginoosista joka paljastui keskiviikkoisella käynnillä otetusta bakteeriviljely -näytteestä. Viisi iltaa laittelen sitten geeliä alapäähän ja toivon että vatsakivut katoaisivat kuurin mukana.

Bakteerivaginoosihan voi hoitamatta olla todella vaarallinen raskauden aikana, voi aiheuttaa mm. keskenmenoja, ennenaikaisen synnytyksen tai esimerkiksi kalvojen puhkeamisen. Tärkeää siis hoitaa tulehdus pian pois päiväjärjestyksestä sillä tämän vauvan aiomme saada syliimme!

Onneksi pikkuinen on tänään ollut superaktiivinen, on helpottavaa tuntea pikku potkut ja kutittelut ja tietää että pienellä on kaikki hyvin tulehduksesta huolimatta <3

p.s. tänään on rv 17+0  eli kahdeksastoista raskausviikko lähti käyntiin, huhhuh!

Supisteluja ja ostoksia

Täällä elellään raskausviikkoa 16+6. Minulla oli eilen neuvolalääkäri vatsakramppien/supistusten takia. Voi että kuinka pidänkään lääkäristäni! Hän on rauhallinen, myötätuntoinen ja kaikin puolin miellyttävä. Tuli niin hyvä mieli kun hän sanoi kuinka on hyvä että tulin näytille ja ymmärsi huoleni keskenmenojenkin takia, otti huoleni tosissaan. Hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen käsin ja ultralla sekä otti bakteeriviljelynäytteen. Kaikki oli hyvin, paikat tiukasti supussa ja parasta tietenkin oli kun katsottiin vielä miten pikkuinen siellä voi. Ja siellähän se pieni heilui ja oli kasvanut kovasti! Varmuuden vuoksi sain jatkoa sairaslomaan viikon sekä lisää lepoa. Ja kehoituksen antaa miehen kantaa kauppakassit. Katsotaan kuinka lepo tehoaa.

Olin tuhma, lääkärin lepokäskystä huolimatta kiersin eilen hieman kauppoja ja ostin ensimmäiset vauvajutut. Voi luoja sentään kun olisin halunnut ostaa kaikki kaupat tyhjiksi! Kuinka ihania kaikki pienet bodyt ja sukat ja pöksyt voivatkaan olla <3 Tuntui kyllä niin epätodelliselta hypistellä pikku vaatteita ja vielä ostaa niitä. Vasta oli keskenmenot ja raastava yritys ja nyt olemme jo tässä. Uskomatonta. Toivottavasti en koskaan herää tästä unesta.

p.s. Aivan uskomattoman vahva poikaolo on vallannut minut,  iik vielä yli 3 viikkoa rakenneultraan!

Saikkua ja liikkeitä rv 17

Täällä mennään nyt raskausviikolla 16+3. Olen ollut viimeviikon sairaslomalla. Selkäni ja varsinkin iskias äityi niin kipeäksi että joka ikinen liike niin seisten kuin maaten tai istuenkin tuntui tuskalliselta. Viikko sitten sunnuntaina työpäivän jälkeen olin niin loppu ja kivulias että vain itkin kotona, silloin päätin että ei minun tarvitse kivuissa väkisin töissä olla. Olen luonteeltani aika sinnikäs enkä anna helpolla periksi vaikka joskus ehkä pitäisi. Vasta toissapäivänä iskiaskipu alkoi hellittää ja tuntuu enää vain kyyristyessä tai nostellessa esim. kauppakassia. Kävinkin tänään lääkärillä jatkamassa sairaslomaa vielä muutamalla päivällä. Työni luonteen vuoksi on vaikea kuvitella että pystyisin tekemään raskaita nostoja ja siirtoja vielä. Katsellaan loppuviikosta uudelleen..

Toissayönä tosin sainkin lisäksi uuden vaivan, vatsakivun. En tiedä ovatko vatsakivut supistelua vai mitä ne ovat, mutta olen herännyt kipuun nyt kahtena yönä peräkkäin, sekä tuntenut niitä päivänkin aikana. Kipu tuntuu alavatsassa menkkamaisina "kramppeina", jotka menevät kyllä äkkiä ohi. Sain kipujen takia ajan neuvolalääkärille vasta myöhemmälle viikkoa. Nyt vaan täytyy toivoa että kivut ovat vain harmittomia kasvukipuja eikä syytä huoleen ole.

Mutta arvatkaas mitä! Olen alkanut tuntemaan ajoittain sikiön liikkeitä! Pieniä potkuja ja koputtelua on nyt tuntunut muutamana päivänä ihan selvästi <3 Ihanaa!

Liikkeitä odotellessa

Tänään on rv 14+6. Olen nyt muutamana iltana yrittänyt kuulostella vatsaani josko alkaisin tuntemaan liikkeitä. On toki TODELLA aikaista tuntea liikkeitä jo nyt, mutta täysin mahdollista kuitenkin. Nipistelyä ja erilaista juilimista alavatsalla ja nivusten seuduilla on mutta ne varmasti kertovat vain kohdun kasvusta ja paikkojen venymisestä. Olen lukenut paljon keskusteluja miltä ensimmäiset liikkeet tuntuvat enkä millään malttaisi odottaa! Onko kokemuksia kuinka aikaisin on ensimmäiset liikkeet tuntuneet ja miltä se tuntui?

Vatsani on kasvanut hurjaa vauhtia. Enää ei ulkomuodosta voi erehtyä ja on tuntunut ihanalle kun voi katsella peilistä pyöristyvää vatsaa. Ystävät ja työkaverit ovat kovasti ihailleet vatsaani ja myönnän, se on aika ihana! Olen jo pitkän aikaa turvautunut lähinnä college-housuihin tai sukkahousuihin, ja viime viikolla tilaamani äitiysfarkut ovat jo matkalla postiin. En malta odottaa että voin taas pukeutua muuhunkin kun collareihin. Ulkoilutakkini alkaa myöskin olla jo todella tiukka enkä usko sen mahtuvan enää parin viikon päästä päälleni. Onneksi untuvatakissa on vielä tilaa niin pääsee tämän talven yli ilman pakollista takkihankintaa.

Mieheni rakastaa vatsaani ja on sanonut useasti kuinka raskaana oleva nainen on maailman kauneinta. Tuntuu hyvälle että hän näkee muuttuvan vartaloni kauniina asiana. Hän miettii lapselle nimiä ja odottaa vauvaa innolla. On ihanaa kun mies on mukana täysillä ja haluaa tätä yhtä paljon kuin minäkin. Tunnen olevani etuoikeutettu ja olen kaikesta todella kiitollinen! <3

Neuvolalääkäri

Tänään on rv 14+0! Kuinka hullua?!

Kävin tänään neuvolalääkärin vastaanotolla. Ennen lääkäriä kävin terkkarin luona joka teki perusmittaukset. Juttelimme myös keskenmenoista ja terkkari oli ihanan ymmärtäväinen. Hän kehoitti soittamaan milloin vain siltä tuntuu, ja voisimme myös käydä ylimääräisen kerran sydänääniä kuuntelemassa jos haluamme n. rv 18 tienoilla. Sovimme myös että syön Primaspania viikolle 35 saakka, ja viikolla 28 käyn ylimääräisen tarkastuksen että pieni varmasti kasvaa tarpeeksi. Meillä on suvussa kilpirauhasongelmia joten käyn myös pikimmiten labrassa tarkistuttamassa omat arvoni. Tuli kyllä turvallinen olo. Kaikki labratulokset oli niinkuin pitää eikä minulla ole huimausta ja pientä selkäkipua enempää valitettavaa. Lääkärillä kuunneltiin sydänäänet ja sieltä ne aivan heti löytyikin. Aivan hirmuinen jumputus sieltä kuului ja lääkäri naurahtikin että "kuulostaapa pojan äänille"! Hän naureskeli siihen vielä että kertokaas sitten kuinka kävi kun rakenneultrassa sukupuoli oikeasti selviää, ei toki sydänäänten perustella mitään voi vielä sanoa ;) Mutta olipa hauska arvaus, saa nähdä kuinka käy! <3

Olen yrittänyt löytää äitiysfarkkuja. Omat farkkuni eivät ole piitkään aikaan sopineet ja college-housuissa kulkeminen alkaa jo pitkästyttää. Olen aika tarkka pukeutumisesta ja näin ollen housujen etsintä tuntuu mahdottomalle tehtävälle.

Ja apua, ensimmäiset vauvatavarat ovat kotiutuneet meille! Sain sisareltani jonkin verran vaatteita ja muuta pientä. Myös eräältä kaverilta ostin muutaman vaatteen ja toppapuvun. Päätin että ostan vain muutamia vaatteita ja tarvikkeita tutuilta, muuten haluan ostaa kaikki uutena. Haluan päästä kaupoille hypistelemään ja valitsemaan, ihan itse. En muutenkaan ole oikein käytetyn tavaran ystävä joten siksi näin. Aluksi olin sitä mieltä että ostaisin kaikki uutena, mutta tähän mennessä ostamani vaatteet ovat olleet kuin uusia ja tiedän keneltä ne ovat. Olempas nipo.

Kaikki tämä tuntuu niin uskomattomalle, että tämä tapahtuu oikeasti meille! Lapsettomuuden kanssa taistelu on niin ahdistavaa, kamalaa ja masentavaa että en voi muuta kuin toivoa parasta kaikille jotka sen kanssa taistelevat! Ja toivon tietenkin sydämestäni että tämä meidän pieni jaksaa sinnitellä syliimme saakka <3

Paljon halauksia kaikille!